HD video, 16:9, stereo, 5 min 59 s
Videoesseeteoksessa Apply generously Illusia Juvani tarkastelee oman kokemuksensa kautta laajempaa taiteen rahoituksen rapautumisen ilmiötä ja sitä, miten epävarmuus vaikuttaa taiteilijan työhön ja elämään. Apurahakysymys ja taloudellinen epävarmuus koskettavat taiteilijoiden lisäksi muita ryhmiä kuten tutkijoita ja kansalaisyhteiskuntaa.
Illusia Juvani on palkittu taiteilija-aktivisti, joka käsittelee video-, valokuva-, ääni- objekti- ja tekstiteoksissaan vaikeita ja kipeitä yhteiskunnallisia kysymyksiä.
Teos on esillä Politiikasta taidetta-sarjassa 27.11.2023–28.1.2024.
Hyvinvointini on aina väliaikaista. Pieni hetki epätoivon välissä. Taide on niin raskaasti alirahoitettu ala, että kun onnistun saamaan apurahan hetkellisesti olen niin helpottunut. Kahden vuoden työskentelyapuraha jonka sain Koneen säätiöltä on antanut minulle niin paljon turvallisuutta, että olen voinut elää traumojeni kanssa. Olen voinut niin paljon paremmin sen vuoksi. On ollut niin paljon helpompi elää kun satunnainen taksimatka päivystykseen ei aja henkilökohtaista taloutta pitkäaikaiseen vajeeseen.
Minulla on ollut tarpeeksi rahaa käydä uimassa säännöllisesti. Syödä ulkona välillä. Minulla on ollut varaa ostaa trampoliini joka kestää painoni. Olen ostanut tiskikoneen. Minulla on ollut varaa hammashuoltoon. Olen pystynyt ostamaan monipuolista ja tasapainoista ruokaa joka on edesauttanut jaksamistani. Olen maksanut pois opintolainaani, olen saanut pienen lainan ostaakseni itselleni todella hyvän sängyn joka ei tuhoa selkääni. Sijoitin polkupyörään. Vuokrasin isomman asunnon jossa minulla on oikeasti tilaa liikkua ympäriinsä ja luoda. Olen tanssinut enemmän kuin koskaan.
Olen aloittanut uusia harrastuksia, kuten kasvattamalla pienen puutarhan parvekkeelleni. Ensimmäinen kesä ei tuottanut lainkaan hedelmää, mutta minua ei haitannut. Minua ei kaduta yhtään se raha jonka olen käyttänyt kasveihin, siemeniin ja multaan. Se on ollut täysin sen arvoista. Turhaa? Kyllä, varmasti. Onko se antanut minulle loputtomasti iloa? Todellakin.
Minulla on ollut resursseja ostaa niin monta ei-tarpeellista ostosta jotka ovat tehneet elämänlaadustani huomattavasti parempaa. Kun on tarpeeksi rahaa, ei edes virheet jotka teet ole maata kaatavia. Se auttaa sinua katsomaan tulevaan ja näkemään itsesi siellä. Raha on auttanut kaiken sen potentiaalin minussa kukoistaa ja kasvaa eikä sitä ole kuluttanut pois se jatkuva pelko mitä on köyhyydessä eläminen. Keidas jonka olen luonut itselleni ja kissoilleni on merkki siitä.
En häpeä köyhyyttäni enää. Minulla on ollut tarpeeksi mielenrauhaa ja aikaa pohtia läpikohtaisesti mitä se tarkoittaa tässä kapitalistisessa järjestelmässä. Ymmärrän nyt että mikään siitä ei ollut minun vikani. Vika on syvällä niissä valtarakenteissa jotka on luotu toimimaan niin. Sellaisessa valtajärjestelmässä kaltaisteni ihmisten hyvinvointia ei nähdä arvokkaana.
Mitä julmat ihmiset eivät ymmärrä, on se että köyhyys satuttaa. Se on väkivaltaista ja eristävää. Se ajaa sinut epätoivoon ja epätoivo ei tee kenestäkään parempaa ihmistä saatikka sitten työntekijää. Se ei rohkaise sinua ottamaan osaa mihinkään. Se tuhoaa itsetuntosi ja kun oma ääni tuntuu arvottomalta, sitä ei halua käyttää. Miten kukaan voi olettaa, että pystyt tekemään elämäsi kannalta parhaimmat ja harkitut päätökset kun sinulla on voimia vain juuri ja juuri selvitä.
Näköalattomuus kuvaa tilannetta tarkasti. Kuulostaako se asemalta jossa kukaan voi tuntea olonsa turvalliseksi tai hyvinvoivaksi? Kun siihen päälle asetetaan mitä tahansa muita haasteita mitä sinulla voi olla, tekee se selviytymisestäsi vain vaikeampaa. Kapasiteettisi menee energiansäästötilaan ja kaikki sinun haaveesi katoavat ilmaan. Pelko ottaa enemmän tilaa eikä sinulla ole varaa toivoa, unelmoida tai luottaa.
Teosta on tukenut Koneen säätiö.
Artikkelikuva: Illusia Juvani: Annostele runsaasti (2023)
