Suomalaisten puoluejohtajien populistisen viestinnän käyttö on lisääntynyt vuoden 2011 jälkeen. Yksi taustatekijä saattaa olla perussuomalaisten vaalimenestys eli niin sanottu jytky. Aloittiko jytky populismin aikakauden suomalaisessa poliittisessa viestinnässä?
Viime vuosikymmenen suurin poliittinen läpimurto oli perussuomalaisten vaalimenestys. Puolueen vaalimenetystä ja sen taustoja on tutkittu, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt muiden puolueiden populistisen viestinnän käyttö ja se, miten muut puolueet ovat reagoineet perussuomalaisten vaalimenetykseen.
Ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja populistista viestintää käytti lähinnä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja sen jälkeen useampi puoluejohtaja alkoi käyttää populistista viestintää.
Suomalaisten puoluejohtajien populistinen viestintä on pitkälti kansaa vetoavaa ja eliitin vastaista. Riippuen puoluejohtajan puoluekannasta ja ajankohdasta, eliitti voi olla taloudellinen tai poliittinen. Jussi Halla-ahon noustua perussuomalaisten puheenjohtajaksi alkoi esiintyä myös ulossulkevaa populistista viestintää.
Suomalaisten puoluejohtajien populistinen viestintä on pitkälti kansaa vetoavaa ja eliitin vastaista.
Artikkeli pohjaa Scandinavian Political Studies -lehdessä julkaisemaani tutkimusartikkeliin Populist communication among usual and unusual suspects: A longitudinal analysis of the communication of Finnish party leaders during parliamentary elections (2007–2019).
Siinä tarkastelen suomalaisten puoluejohtajien populistisen viestinnän käytön laajuutta ja sen kehitystä neljissä eduskuntavaaleissa vuosina 2007–2019. Lisäksi pohdin populistisen viestinnän tarttuvuutta, kun populistisen haastajan kannatus kasvaa.
Populistinen viestintä
Populismia ilmiönä on tulkittu ja lähestytty usealla eri tavalla. Se ei ole yllättävää, sillä kyseessä on globaali ilmiö.
Populismin lähestyminen poliittisena viestintänä tarkoittaa, että populismia ei lähestytä jonkinlaisena ideologiana tai maailmankatsomuksena, vaan pikemminkin viestintätapana, jota kuka tahansa voi milloin tahansa käyttää. Tällaiselle kommunikaatiolle on ominaista tietyt viestintäelementit ja niiden yhdistäminen. Populistinen poliittinen viestintä koostuu kansakeskisyydestä sekä eliitin vastaisesta, ulossulkevasta retoriikasta.
Nämä elementit kukin yksinään eivät ole populistisia, vaan niiden täytyy esiintyä yhdessä, jotta viestinnästä tulee populistista. Kansakeskeisyys on populistisen viestinnän välttämätön elementti, ja kun siihen lisätään vielä eliitin vastaista ja/tai ulossulkevaa retoriikkaa, voidaan tunnistaa jonkinlainen populismin diskursiivinen kehys.
Miksi populistinen viestintä leviäisi?
Valtiotieteilijä ja populismin tutkija Cas Mudde esittää, että populistinen viestintä saattaa levitä muihin puolueisiin, sen jälkeen kun näiden puolueiden populistinen haastaja menestyy vaaleissa. Olettamuksen lähtökohta on, että puolueet toimivat rationaalisina organisaatioina ja kun uusi haastaja haastaa heidän asemaansa, he reagoivat mukautumalla vastustajaan. Tämä tarkoittaisi, että muut puolueet kopioisivat osan populistipuolueiden agendasta ja retoriikasta, ja näin muuttuisivat itse populistisiksi.
Kyseistä olettamusta on tutkittu rajallisesti, ja tutkimustulokset ovat ristiriidassa. Tämä johtuu osittain siitä, että aikaisempi tutkimus on tutkinut esimerkiksi puolueohjelmia. Puolueohjelmat ovat aineistona mielekkäitä, kun ollaan kiinnostuneita puolueiden ideologisesta suuntautumisesta, mutta eivät välttämättä paras mahdollinen materiaali, jos populismia lähestytään viestinnällisenä tyylinä.
Valtiotieteilijä ja populismin tutkija Cas Mudde esittää, että populistinen viestintä saattaa levitä muihin puolueisiin, sen jälkeen kun näiden puolueiden populistinen haastaja menestyy vaaleissa.
Toinen ongelma aikaisemmassa tutkimuksessa on turhan lyhyen ja osittain väärän tarkasteluajanjakson käyttö. Tutkittavan ajanjakson tulee sisältää populistisen haastajan läpimurtovaali sekä tarpeeksi aikaa ennen ja jälkeen sitä. Tällöin pystymme vertailemaan, miten muut puolueet ovat käyttäneet populistista viestintää ennen ja jälkeen populistisen haastajan läpimurtoa.
Edellä esitellyistä seikoista johtuen Suomi tarjoaa otollisen tutkimuskohteen. Perussuomalaisten menestys edustukuntavaaleissa eli niin sanottu ”jytky-vaali” vuonna 2011 toimii viitekohtana tutkimuksessani. Käytin materiaalina Ylen puoluepuheenjohtajien tv-haastatteluja vuosien 2007, 2011, 2015 ja 2019 eduskuntavaalien alla. Hyödynsin tutkimuksessani manuaalista tekstianalyysiä. Loin populistiselle viestinnälle koodauskirjan, jonka avulla pystyin koodaamaan puoluejohtajien vastaukset
Oletan, että vuodesta 2011 lähtien muut puoluejohtajat ovat enenevissä määrin käyttäneet populistista viestintää perussuomalaisten vaalimenestyksestä johtuen. Argumenttini pohjautuu siihen, että on paljon edullisempaa puolueille muuttaa viestintätyyliään kuin ideologista profiiliaan, mikä saattaisi karkottaa osan äänestäjistä.
Muut puolueet eivät siis ole muuttaneet politiikkaansa populistiseen suuntaan. Yrittäessään vastata siihen haasteeseen, jonka perussuomalaiset ovat vaalimenestyksellään tuoneet suomalaiseen politiikkaan, ne ovat muuttaneet viestintätyyliään populistisemmaksi.
Populistisen viestintä eduskuntavaaleissa 2007–2019
Vuoden 2007 eduskuntavaalien puheenjohtajahaastatteluissa yksi puheenjohtaja erottui muiden joukosta populistisen viestinnän käytössä. Perussuomalaisten Timo Soinin vastauksista reilu viidennes sisälsi populismia. Hänen populistinen viestintänsä koostui lähinnä eliitin vastaisesta populismista:
”… Mutta EU ei ole vankila, sieltä pääsee pois. Tai sitten jos EU on vankila, nii sitten tilanne olisi vallan kamala.… Mutta sillä hetkellä, kun Suomen kansa ja eduskunnan enemmistö on sitä mieltä, että lähdemme pois, nii kyllä se aivan mahdollista on.” Timo Soini, Vaalit 07: Tentissä perussuomalaiset, Yle TV1 21.2.2007.
Vuoden 2011 eduskuntavaalien haastatteluissa jälleen kerran Soini erottautui joukosta. Hänen vastauksistaan lähes 35 prosenttia sisälsi populistista viestintää. Mielenkiintoista on kuitenkin huomata, miten myös vasemmistoliiton Paavo Arhinmäen vastauksista reilu viidennes sisälsi populistista viestintää. Arhimäen populistinen viestintä haastoi taloudellisia eliittejä kansan kurittamisesta:
”… Samaa aikaa EK:n johtajat potkii yrityksissä ikääntyviä työntekijöitä pihalle ja itse jäävät alle 60 eläkkeelle nostamaan eläkkeitä, joiden kuukausieläke on suurempi kun tavallisten duunareiden vuosipalkka ja huutaa sitten katsomosta duunareille ”jaksakaa, jaksakaa”.” Paavo Arhinmäki, Vaalit 2011: KD ja Vasemmistoliitto, Yle TV1 4.4.2011.
Vuoden 2011 eduskuntavaalien haastatteluissa jälleen kerran Soini erottautui joukosta. Hänen vastauksistaan lähes 35 prosenttia sisälsi populistista viestintää.
Tutkimusartikkelissani julkaistu kuvio havainnollistaa vuosilta 2007, 2011, 2015 ja 2019 puoluejohtajien haastatteluissa populistisiksi koodattujen vastausten osuutta.
Vuoden 2015 haastatteluissa Soinin populistisen viestinnän käyttö jälleen kerran lisääntyi. Arhinmäki jatkoi samalla linjalla kuin vuoden 2011 haastattelussa. Jälleen on mielenkiintoista huomata, miten vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistön haastattelussa esiintyi huomattava määrä populismia verrattuna vihreiden edelliseen puheenjohtajaan:
”…kaikki neljä suurta puoluetta ummistaa silmänsä itsestään selvältä riskiltä. Tässä energiapolitiikassa on ulko- ja turvallisuuspoliittinen riski ja se, että ihmisiä kohdellaan kuin lapsia, että suomalaisille ei sanota tätä päivän selvää totuutta ääneen…. Se on epäreilua ja kiemurtelevaa tämmöisessä hyssyttelykulttuurissa on jotain samaa kuin suomettumisessa…” Ville Niinistö, Eduskuntavaalit 2015: Ville Niinistö Vihr, Yle TV1 30.3.2015.
Vuonna 2019 useampi puolue vähensi populistisen viestinnän käyttämistä. Toisaalta kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah käytti selvästi enemmän populistista viestintää kuin edeltäjänsä Päivi Räsänen.
Perussuomalaisten silloisen puheenjohtaja Jussi Halla-ahon haastattelussa ilmeni lähestulkoon yhtä paljon populismia kuin Soinin. Halla-ahon populismista kolmasosa oli kuitenkin ulossulkevaa populismia, mitä aikaisempina vuosina materiaalissa esiintyi harvoin.
”…Me emme halua Suomea, jossa asuinalueet ghettoutuvat ja koulut eriytyvät…Jossa lapset ovat pillerikauppiaiden ja seksuaalirikollisten riistaa kaduilla, kauppakeskuksissa ja netissä…. Jossa tavallisiin ihmisiin kohdistuvat omaisuusrikokset jätetään tutkimatta ja selvittämättä siksi, että poliiseja on liian vähän tai heidän aikansa menee ihmisten kielenkäytön kyttäämiseen sosiaalisessa mediassa. Ja jossa koululaisten päät pannaan sekaisin sukupuoliöyhötyksellä ja ilmastohysterialla…” Jussi Halla-aho, Eduskuntavaalit 2019: Perussuomalaiset, Yle TV1 28.3.2019.
Leviääkö populismi?
Yllä esitettyjen tulosten valossa voi argumentoida, että populistinen viestintä on yleistynyt ja useampi puoluejohtaja on käyttänyt sitä vuodesta 2011 lähtien. Tämä osittain vahvistaa olettamusta, että populistisen haastajan vaalimenestys saattaa laukaista populistisen viestinnän leviämisen muihin puolueisiin.
Toki on tärkeää muistaa, että yllä esitetty muutos voi johtua monesta eri tekijästä. On tärkeää huomata myös, että läheskään kaikki puoluejohtajat eivät ole käyttäneet populistista viestintää. Näyttäisi siltä, että populistista viestintää käyttävät enemmän pien- sekä oppositiopuolueiden puheenjohtajat. Toki niissäkin on suuria eroja, joita selittää esimerkiksi puheenjohtajien henkilökohtaiset eroavaisuudet.
Populistinen viestintä on yleistynyt ja useampi puoluejohtaja on käyttänyt sitä vuodesta 2011 lähtien.
Mielenkiintoista on myös nähdä, että vuoden 2011 vaalien haastatteluissa sosiaalidemokraattien ja osittain kokoomuksen puheenjohtajat käyttivät populistista viestintää. Tämä saattaa johtua siitä, että vuosien 2010 ja 2011 aikana mielipidemittaukset antoivat osviittaa perussuomalaisten tulevasta vaalimenestyksestä, mikä on voinut johtaa mainittujen valtapuolueiden populistisen viestinnän käyttöön.
Kiinnostavaa on myös se, että perussuomalaisten puheenjohtajien populistisen viestinnän käyttö on lisääntynyt ajan myötä. Voikin kysyä, ruokkiiko vaalimenetys populistisen puolueen populistisen viestinnän käyttöä?
Aineistostani ilmenee, että kansakeskeisten diskurssien käyttö on yleistynyt jokaisessa puolueessa. Ilmiö saattaa selittää miksi usein kuvitellaan, että populismista on tullut uusi normi politiikassa, vaikka kyseessä saattaa olla politiikkojen yleistynyt tapa puhutella kansaa. Toivon mukaan havaintoni laittaa pohtimaan, onko politiikkojen puhe populistista vai yritys inhimillistää politiikkaa.
Jon Järviniemi (VTM) on väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Hän tutkii puoluerajoja ylittävää ja pitkällä aikavälillä tapahtuvaa populistista poliittista viestintää Suomessa.
