Miten populismin mediastrategiat toimivat? Vaalea nainen vaatii tiukempaa maahanmuuttoa ja heittelee ilmaan raflaavia avauksia. Hän on viikkokausia läsnä kaikkialla: lehdissä, televisiossa, kansikuvissa ja viihdeohjelmissa. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koski? Ei, vaan Marine Le Penin presidentinvaalikampanja vuonna 2012.
Protestista telepopulismiin
Populismi on yksi yhteiskuntatieteiden kiistellyimmistä käsitteistä. Ranskalaisen tutkijan Pierre-André Taguieffin mukaan populismin määrittely riippuu siitä, mitä akateemista jumalaa tutkija kumartaa. Ranskalaisessa tutkimusperinteessä, jonka dynaamisen laji on poliittisen kielen tutkimus, populismi on nähty ennen kaikkea kommunikaationa – poliittisena tyylinä.
Historiallisesti populismi voidaan jakaa kolmeen tai neljään päälinjaan. Klassinen populismi on kotoisin Venäjältä, missä narodnikit puolustivat ”kansaa”. Toisen maailmansodan jälkeen populismi oli protestia. Esimerkiksi poujadismi Ranskassa (1953-1956) ja vennamolaisuus Suomessa olivat protestipopulismia, joita ajoivat sodan kokemus. Suomessa esiin nousi erityisesti menetetyn Karjalan kaipuu. Kommunismia vastustettiin kiivaasti.
1980-luvulla tuli identiteettipopulismi ja sen tunnetuin ilmentyvä Front National. Puolue osasi esittää ”oikeat kysymykset”, joihin se antoi ”väärät vastaukset”. Sen keulakuva Jean-Marie Le Pen sai korruptoituneen eliitin kuulostamaan vanhalta ja väsyneeltä. 2000-luvulla kommunismi oli kukistunut, mutta World Trade Centerin tornien luhistumisen myötä populismin viholliseksi tuli islam.
Vuoden 2008 Lehman Brothersin kukistumisen jälkeen kannatusta saivat erilaiset niin sanotut paternalistispopulistiset liikkeet. Nykyisin esimerkiksi Euroopassa on Dominique Reynien mukaan 27 erilaista populistista liikettä.
Nykyään populismi ei ole ainoastaan sitoutunut liikkeisiin ja se on erityisesti vallalla vaaliretoriikassa. Alexandre Dorna ja Taguieff puhuvat ”uudesta populismista”, jossa keskeistä on median hallinta. Ranskassa esimerkiksi Pierre Rosanvallon on käyttänyt populismin kanssa rinnakkain sanaa ”pipolisation”, joka tarkoittaa People-lehteä ja viihteellisyyttä.
Telegeneettinen populismi
Mediatilasta taistelevasta populismista on tullut yhä telegeneettisempää, ja sen keulakuvina ei ole enää miehiä, jotka loivat johtajuutta sotien uroteoilla (Le Pen, Vennamo, Poujade) vaan nuorehkoja naisia. He korostavat menestystä, ja erityisesti 1980-luvulla syntyneet ovat samaistuneet heihin.
Sveitsiläinen Le Philosophie Magazine julkaisi keväällä 2012 erityisen numeron, jossa käsiteltiin populististen ääriliikkeiden naiskeulakuvia. Monet tutkijat sivusivat bourdieulaisittain naispopulistien habitusta. He totesivat sen olevan très bourgeois: koruja (useimmiten helmiä), kauniita ja kalliita vaatteita, mieluiten vaaleat ja pitkät hiukset.
He ovat ekonomeja tai juristeja. Sotien muistojen sijaan nämä johtajat puhuvat äitiydestä ja turvallisuudesta sekä vastustavat siirtolaisuutta. Eräs tutkijoista käytti ilmaisua Le Diable se habille en Prada eli ”paholainen pukeutuu Pradaan”. Tällä viitataan paitsi muotimaailmaan sijoittuvaan elokuvaan myös termiin dédiabolisation, joka tarkoittaa pirunkarkoitusta.
Paljettipopulismi – kiiltävää pintaa, entä sisältö?
Yksi esimerkki näistä naisista on Siv Jensen, joka vei Norjan Edistyspuolueen hallitukseen. Heitä sopii kuvaamaan hyvin Taguieffin termi paljettipopulismi. Nämä naispopulistit ovat kuin maatuskanukkeja: heidän sisältään löytyy monta eri puhujaa. He korostavat heikommista välittämistä samalla kun vastustavat siirtolaisuutta.
Marine Le Pen on erityisen näkyvä televisiossa, varsinkin kevyen viihteellisissä ohjelmissa, joihin hänen isänsä ei useimmiten saanut kutsua. Rinnalleen MLP on saanut nuoria, jotka osaavat esiintyä ja opiskelevat eliittikorkeakouluissa. Enarkkeja, joita Jean-Marie Le Pen vastusti. Julien Rochedy, joka edustaa Front nationalin nuorisoa (FNJ), siteraa Maurasia ja asuu hienostoalueella. Rochedyn mukaan ranskalainen kulttuuri kiteytyy ”hymyyn, naisellisuuteen ja hameeseen”.
Suomessa mediatilaa on hallinnut viikkoja suvereenisti nuori nainen, joka ihailee Margaret Thatcheria, Roland Reagania ja Sauli Niinistöä, korostaa yksilön yritteliäisyyttä, vaatii tiukempaa maahanmuuttoa ja kehitysavun tiukentamista. ”Kehitysapu tekee kehitysmaista taloudellisesti riippuvaisia läntisistä maista. Apu on rikkaiden maiden köyhiltä tulonsiirtoa köyhien maiden rikkaille”, Koski sanoo.
Voidaanko Suomessakin puhua paljettipopulismista? Miksi nainen sopii hyvin laukomaan kovia avauksia ja saa paljon mediatilaa? Miksi argumentaatio jää ohueksi? Naisen suuhun voi laittaa koviakin asioita ilman, että ne kuulostavat järin kovilta. Sekä käheä-ääninen Marine Le Pen että mahdollisesti Susanna Koski ovat ehdolla eurovaaleissa. Tämä kertoo median hallinnasta. Kosken populismi on ennen kaikkea yksinkertaistuksia ja kärjistyksiä.
Lähteet
Deze, Alexandre: Le front national: à la conquête du pouvoir? Armand Colin. 2012.
Taguieff, Pierre-André: L´illusion populiste. Plon. 2007.
Artikkelikuva: Artur Vaz / Wikimedia Commons
