Venäjän opposition toimintamahdollisuudet ovat yhä heikommat. Monet toisinajattelijat joutuvat lähtemään maasta ja vaarana on, että oppositioliikkeet erkanevat entistä enemmän toisistaan. Opposition yhtenäisyyttä on tuettava, sillä siten se on tehokkaampi vastustamaan autoritaarista hallintoa.
Venäjällä opposition tila on käynyt yhä ahtaammaksi Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Ihmisoikeusrikkomuksia dokumentoivan OVD-Infon mukaan lähes 20 000 ihmistä on pidätetty hyökkäyssodan alkamisen jälkeen. Tämän lisäksi satoja sotaa vastustavia ihmisiä vastaan on nostettu oikeusjuttuja.
Sotaa vastustavia ihmisiä on otettu kiinni ja tuomittu poliittisin perustein esimerkiksi ”terroristiseen toimintaan yllyttämisestä” ja ”asevoimien halventamisesta”. Kiristyneen tilanteen takia sadat tuhannet ihmiset ovat lähteneet maasta. Heidän joukossaan on Venäjän hallintoa vastustavia poliitikkoja, taiteilijoita ja tavallisia ihmisiä.
Maan oppositio koki uuden takaiskun 16. helmikuuta, kun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi kuoli vangittuna Venäjällä. Navalnyiä pidettiin Venäjän merkittävimpänä oppositiojohtajana, vaikka kaikki eivät hänen kansallismielistä politiikkaansa kannattaneetkaan.
Navalnyin kuolemasta on syytetty Venäjän hallintoa, sillä kuolema palvelee hallinnon tavoitetta opposition hajottamisesta. Liikkeen hajottaminen on helpompaa, jos sillä ei ole enää johtajaa, jota tuhannet ihmiset ovat kuunnelleet. Tilanne on samanlainen monissa muissa autoritaarisissa valtioissa, joissa aktivisteja pidätetään, katoaa tai kuolee.
Myös Syyriassa hallinto on pyrkinyt hajottamaan oppositiota: aktivisteja on pidätetty, tapettu ja pakotettu maanpakoon. Viimeisimmän kymmenen vuoden aikana käyty verinen sisällissota hallinnon ja lukuisten eri aseellisten ryhmien välillä on vaikeuttanut siviilitoimijoiden tilannetta entisestään.
Vertailen tässä artikkelissa Venäjän ja Syyrian tilanteita, erityisesti mitä Syyrian opposition kehitys voi kertoa Venäjän opposition tulevaisuudesta.
Sitkeät syyrialaiset aktivistit
Syyria on Venäjän liittolainen, ja mailla oli läheiset suhteet jo Neuvostoliiton aikana. Näin ollen Venäjä on jo vuosikymmenien ajan seurannut läheltä Syyrian toimia maassa toimivan opposition tukahduttamiseksi.
Syyrian oppositio oli ollut ahtaalla jo pitkään ennen kuin maa ajautui sisällissotaan vuosina 2011–12. Hallinnon toiminta oli tuolloin samankaltaista kuin Venäjällä tänään. Erityisesti islamisteja, vasemmistolaisia, ihmisoikeusjuristeja ja muita toisinajattelijoita vangittiin vuosiksi, kidutettiin ja tapettiin – onnekkaat pääsivät pakenemaan ulkomaille.
Syyrian hallinnon hajota ja hallitse -politiikka ei kuitenkaan pystynyt nujertamaan oppositiota. Vankiloissa niin islamistit kuin väkivallattomat aktivistitkin tapasivat muita samanmielisiä ja pääsivät keskustelemaan ja verkostoitumaan eri puolilta Syyriaa kotoisin olevien ihmisten kanssa. Maanpaossa olevat ihmiset oppivat uusia tapoja järjestäytyä ja organisoida toimintaansa.
Näin ollen väkivalta ja vangitseminen eivät lopettaneet ihmisten kritiikkiä hallintoa kohtaan. Vapauduttuaan monet vangituista oppivat toimimaan autoritaarisen yhteiskunnan puitteissa.
Syyrian hallinnon hajota ja hallitse -politiikka ei kuitenkaan pystynyt nujertamaan oppositiota.
Kapeassa julkisessa tilassa, maan alla ja ulkomailla toimineet hallintoa vastustavat ihmiset aktivoituivat kansannousun alettua vuoden 2011 alussa. Kansannousu sai aikaan massamielenosoituksia, jotka syyrialaisessa yhteiskunnassa olivat ennen näkemättömiä aktivismin muotoja.
Myös tuhannet aiemmin enemmän tai vähemmän tavallista elämää eläneet ihmiset aktivoituivat. Väitöskirjaani varten haastattelemani syyrialaiset aktivistit kertoivat, miten ennen vuotta 2011 toimineet aktivistit mobilisoituivat, tukivat ja innostivat nuorempia ihmisiä vallankumoukselliseen toimintaan.
Syyrian oppositio jakaantuu
Hyvin pian kansannousun alettua keväällä 2011 Syyrian opposition yhtenäisyys alkoi rakoilla. Ihmiset olivat yhtä mieltä tarpeesta vaihtaa maan johto, mutta keinoista, miten hallinto tulisi kaataa, he olivat eri mieltä. Osa aktivisteista vaati väkivallattoman vastarinnan jatkamista, osa tarttui aseisiin puolustaakseen yhteisöjään hallinnon väkivallan kiihtyessä.
Aktivistit eivät olleet myöskään yhtä mieltä tulevan yhteiskunnan luonteesta: mikä tulisi olla esimerkiksi uskonnon rooli presidentti Bashar al-Assadin hallinnon kaaduttua? Ulkovallat kuten Saudi-Arabia, Qatar ja Turkki alkoivat tukea sellaisia kapinallisryhmiä, jotka edistivät heidän omaa maailmankuvaansa, eikä yhtenäistä opposition armeijaa koskaan syntynyt.
Keskeistä opposition hajaantumisessa olivat myös erilaiset kokemukset. He, jotka asuivat edelleen Syyrian rajojen sisällä, joutuivat elämään väkivallan tai sen ainaisen uhan alla. Kapinallisten hallitsemilla alueilla on ollut myös vakavaa puutetta ruoasta ja muista perustarvikkeista. Elämää – ja vallankumousta – täytyi jatkaa niillä resursseilla, mitä oli jäljellä.
Opposition toimintamahdollisuudet ovatkin usein olleet helpommat maanpaossa. Aktivistit ovat voineet esimerkiksi tavata ulkomaisia tukijoita ja edistää asiaansa korkean tason tapaamisissa.
Sodan edetessä miljoonat ihmiset pakenivat Syyriasta. Heidän joukossaan oli monia aktivisteja, jotka jatkoivat väkivallatonta toimintaa ulkomailla. Toimintamahdollisuudet ovatkin usein olleet helpommat maanpaossa. Aktivistit ovat voineet esimerkiksi tavata ulkomaisia tukijoita ja edistää asiaansa korkean tason tapaamisissa. Poliittinen oppositio järjestäytyi Turkissa lähellä Syyrian rajaa ja valitsi edustajia puhumaan opposition äänellä.
Ulkomailla olevalla oppositiolla ei kuitenkaan ole koskaan ollut samanlaista legitimiteettiä kuin Syyriassa olevilla. Osa syyrialaistaistelijoista sanoo ulkomaisen opposition viettävän vain aikaa hotelleissa (fanadik) samalla, kun ihmiset maan sisällä taistelevat juoksuhaudoissa (khanadik).
Erilaiset tilanteet ja kokemukset ovat lisänneet opposition jakaantumista. On hyvin vaikea suunnitella tulevaisuutta tai päättää yhteisistä asioista, jos ihmiset eivät pysty tapaamaan toisiaan ja luomaan keskinäistä luottamusta. Jakaantuminen onkin osaltaan johtanut siihen, että al-Assad on voittamassa sodan.
Jakaantuuko Venäjänkin oppositio?
Venäjän presidentti Vladimir Putin pääsi seuraamaan lähietäisyydeltä, miten Syyrian oppositio voimistui 2010-luvun alussa. Hän myös näki, miten Syyrian hallinto pyrki tietoisesti hajottamaan oppositiota ennen maan sisällissotaa ja sen aikana. Hallinto pyrki esimerkiksi lisäämään uskontoryhmien välisiä jännitteitä ja leimaamaan koko opposition terroristeiksi. Tavoitteena oli estää yhtenäisen, hallintoa vastustavan voiman syntyminen.
Varoittavampi esimerkki, joka vieläpä johti mielenosoittajien tavoitteeseen, tulee kuitenkin maan lähihistoriasta. Ihmiset yhdistyivät 1980-luvulla ja järjestivät rautaesiripun hajoamiseen johtaneita massamielenosoituksia. Kuten historia on osoittanut, väkivallaton vastarinta eri keinoineen voi olla tehokasta, jos liike saa mukaansa tarpeeksi suuren määrän ihmisiä.
Tutkijat Erica Chenoweth ja Maria J. Stephan ovat todenneet väkivallattomien kampanjoiden olevan tehokkaita, jos niihin osallistuu aktiivisesti 3,5 % väestöstä. Lisäksi ulkomainen tuki väkivallattomalle vastarinnalle voi lisätä sen onnistumismahdollisuuksia.
Venäjällä 3,5 % tarkoittaisi viittä miljoonaa ihmistä eli suunnilleen samaa kuin Pietarin väkiluku. Määrä on iso, mutta on muistettava, että oppositiolla on jo ulkomaiden tuki, Venäjää vastaan on asetettu ankaria pakotteita, ja että maa käy kallista hyökkäyssotaa Ukrainassa. Erityisesti sodan pitkittyminen ja inhimillisen ja taloudellisen hinnan kasvu voi johtaa laajoihin tyytymättömyyden ilmaisuihin.
Väkivallattomien kampanjoiden on todettu olevan tehokkaita, jos niihin osallistuu aktiivisesti 3,5 % väestöstä. Lisäksi ulkomainen tuki väkivallattomalle vastarinnalle voi lisätä sen onnistumismahdollisuuksia.
Tällä hetkellä venäläisen opposition tukahduttaminen pakottaa sen yhä enemmän maan alle ja ulkomaille. Toisinajattelijoiden ajaminen maanpakoon voi kuitenkin myös lisätä heidän toimintamahdollisuuksiaan. On helpompi tehdä töitä, tavata muita aktivisteja ja hankkia resursseja, kun ei tarvitse piileskellä. Samalla maanpako luo kuitenkin yhä suuremman kuilun heidän ja maan sisällä olevien ihmisten välille.
Yhteydenpito voi olla mahdollista internetin kautta. Esimerkiksi Venäjällä ja sen ulkopuolella oleville venäläisille feministiaktivisteille digitaalinen media on ollut keskeinen toimintapaikka ja mahdollistanut ajatustenvaihdon rajojen yli. Vaihtoehtomedioiden sulkeminen on kaventanut tätäkin tilaa entisestään. Lisäksi Venäjä ja muut autoritaariset hallinnot valvovat internetin käyttäjiä entistä enemmän ja verkkokirjoituksilla voi olla vaarallisia seurauksia.
Mikä on Venäjän opposition tulevaisuus?
Jos Putinin hallinto kestää vielä vuosikausia, erilaiset kokemukset muovaavat todennäköisesti oppositioliikkeitä eri suuntiin. Lisäksi liike pirstaloituu entisestään, jos uutta johtajaa Aleksei Navalnyin tilalle ei löydy. Hänen puolisonsa Julija Navalnaja ilmoitti jo jatkavansa miehensä työtä ja kannusti oppositiota yhdistymään. Ei ole kuitenkaan varmaa, että näin tulee käymään.
Kapenevassa tilassa yhdistyminen voi olla entistä hankalampaa. Putinia vastustavien valtioiden tulisi kuitenkin tukea oppositioliikkeen yhtenäisyyttä – ja varmistaa samalla liikkeen moniäänisyys – sillä yhtenäinen oppositio on tehokkaampi vastustamaan autoritaarista hallintoa.
FM Tiina Hyyppä on väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.
Artikkelikuva: Egor Filin / Unsplash
