Iltapäiväkävelyllä tutkijan kanssa

Helsinki, Rooma, Pariisi tai vaikkapa Berliini… Oletko koskaan miettinyt, miltä maailman ikoniset kaupunki- ja kulttuurikohteet näyttävät eri alojen asiantuntijoiden silmin katsottuna?  

Uudessa Iltapäiväkävelyllä tutkijan kanssa -sarjassa vieraillaan eri kohteissa Suomessa ja ulkomailla ja katsotaan edessä levittäytyvää maisemaa tutkijan näkökulmasta. Ääneen pääsevät eri alojen asiantuntijat, jotka esittelevät Politiikasta-lehden lukijoille omalle tieteen- tai taiteenalalleen merkityksellisiä kohteita kuvan ja sanan keinoin.

Kutsumme sarjassa tutkijoita, taiteilijoita ja muita oman alansa ammattilaisia kertomaan valitsemistaan kohteista oman erityisasiantuntemuksensa pohjalta. Kukin sarjassa mukana olevista tutkijoista suunnittelee lyhyen kävelykierroksen sekä siihen liittyvän vapaamuotoisen opastuksen.

Nämä reitit äänitettyine opastuksineen kootaan virtuaaliseen karttaan, jota selaamalla on mahdollista tutustua sarjan eri kohteisiin niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Lukijat voivat myös halutessaan käyttää karttaa omalla mobiililaitteellaan toteuttaakseen kävelykierrokset vieraillessaan sarjassa mukana olevissa kaupungeissa.

Kävellen toteutettuna jokainen kartan reiteistä on kestoltaan vajaan tunnin mittainen. Matkat voi taittaa kokonaisuudessaan jalkaisin, eivätkä ne sisällä sisäänpääsymaksullisia kohteita. Pyrimme kaikkien kierrosten ja kohteiden saavutettavuuteen. Jos reitillä kuitenkin on esteellisiä kohtia, niistä on kartassa selkeä merkintä.

Sarjan tarkoitus  

Pyrimme sarjan avulla avaamaan akateemista ajattelutapaa, tietoa ja asiantuntemusta laajemmalle yleisölle. Sarja innostaa ja kannustaa lukijoita perehtymään eri tutkimusalojen tuottamaan tietoon ja avaa uusia näkökulmia meitä ympäröivään maailmaan.

Se myös demonstroi, kuinka kaikkialla ympärillämme tiede, taide, historia ja yhteiskunta kietoutuvat toisiinsa yllättävällä ja odottamattomalla tavalla.

Monissa kohteissa tutkijat vierailevat laajalle yleisölle tutuissa kohteissa, mutta kiinnittävät huomiotaan oman tieteenalansa ulkopuolisille ihmisille huomaamattomiin yksityiskohtiin. Aiemmin näkymättömästä tai merkityksettömästä tulee näkyvää, mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää.

Sarjan tarkoituksena on myös kyseenalaistaa ja pohtia eri tieteenalojen välillä vallitsevia rajoja. Samoissa kohteissa voidaan vierailla moneenkin otteeseen katsoen niiden nähtävyyksiä eri tutkijoiden näkökulmasta.

Näyttäytyykö esimerkiksi Eiffel-torni erilaisena historioitsijalle kuin vaikkapa arkkitehdille? Mitä taloustieteilijä tai sukupuolentutkimukseen erikoistunut tutkija panee merkille kulkiessaan pitkin Helsingin katuja?

Kysymme myös, onko akateemisessa tavassa katsoa maailmaa mahdollisesti löydettävissä joku kaikille tieteentekijöille yhteinen piirre? Mitä lopulta tarkoittavat paljon käytetyt termit kuten “monitieteisyys” tai monen tutkijan itsessään tunnistama “akateeminen uteliaisuus”?

Opastukset

ROOMA

1. Naiset Rooman keisari Augustuksen elämässä – keitä he olivat?

Lisätietoa 

Iltapäiväkävelyllä tutkijan kanssa on osa Politiikasta taidetta-sarjaa. Lisätietoja antavat sarjan kuraattorit ja päätoimitus.

Onko sinulle mielessäsi mielenkiintoinen kohde tai haluaisitko tarjoutua sarjaan oppaaksi? Lähetä ehdotuksesi osoitteeseen toimitus(at)politiikasta.fi.

Scroll to Top