Ukrainan sota, Lähi-idän kriisit sekä Eurooppaa ravistelleet terrori-iskut ovat vaikuttaneet vahvasti myös Suomessa turvallisuudesta ja turvallisuuspolitiikan suunnasta käytyyn keskusteluun. Keskustelussa ollaan palaamassa perinteisten, kovien turvallisuuskysymysten äärelle 1990-luvulta eteenpäin vahvistuneen laaja-alaisen turvallisuuskäsityksen sekä ”uusien uhkien” korostumisen jälkeen. Turvallisuuskeskustelua ovat hallinneet esimerkiksi hybridisodan uhkakuvien, tiedusteluvaltuuksien sekä valtiolähtöisen informaatiovaikuttamisen kaltaiset teemat. Eduskuntavaalikeskustelussa puolustus- ja sotilaspoliittiset kysymykset ovat korostuneet laajaan turvallisuuskäsitykseen perustuvien kysymysten sijasta.
Politiikasta.fi-raati kysyy alan tutkijoilta, miten he hahmottavat väitteen turvallisuuspolitiikan ja turvallisuusympäristön muutoksesta.
Kaksi ensimmäistä raatilaisilta esitettävää kysymystä käsittelevät turvallisuustutkimuksen agendaa ja sen kehitystä. Seuraavat kaksi kysymystä käsittelevät puolestaan Suomen turvallisuuspoliittista keskustelua, turvallisuusympäristön muutosta sekä turvallisuuspolitiikan valintoja. Raatilaiset voivat valita, vastaavatko he kaikkiin kysymyksiin vai ainoastaan osaan kysymyksistä. Kysymysten ja vastausten jälkeen eräs raatilaisista esittää vielä laajemman puheenvuoron.
Onko turvallisuustutkimuksen kylmän sodan jälkeinen agenda pehmeine ja laajoine turvallisuuskäsityksineen osoittautunut epärelevantiksi?
Lassi Heininen, Lapin yliopisto:
”Ei, vaan mielestäni viimeaikainen keskustelu tavallaan myös tukee laaja-alaisen turvallisuuden yhtä peruskysymystä: kuka tai ketkä ovat turvallisuuden toimijoita ja subjekteja. Sen lisäksi on syytä pitää koko ajan mielessä, että perinteisistä aseellisista konflikteista, uhka- ja viholliskuvista sekä niiden tämänhetkisestä korostumisesta huolimatta meillä on yhä suurempia ei-perinteisiä turvallisuusuhkia ja -haasteita, kuten ympäristön saastuminen, nopea ilmastonmuutos ja köyhyys sekä taloudellinen epätasa-arvoisuus.”
Elina Penttinen, Helsingin yliopisto:
”Kysymyksenasettelu, jossa pehmeä ja laaja turvallisuuskäsitys kyseenalaistetaan, paljastaa, miten hierarkkinen dualismi (kova–pehmeä, maskuliininen–feminiininen) on edelleen elossa ja voi hyvin turvallisuustutkimuksen alalla. Ensinnäkin kysymyksenasettelu kuvastaa sitä, miten teoria ymmärretään representaationa maailmasta eikä näkökulmana maailmaan. Siten voimme ajatella, että teoria kuvastaa maailmaa sen sijaan, että se olisi tapa katsoa maailmaa. Toiseksi se osoittaa, miten eri teorioiden arvottaminen relevanteiksi ja epärelevanteiksi mahdollistaa tutkijaidentiteetin rakentamista vastakkainasettelun kautta. Nyt jos koskaan tarvitaan kykyä yhdistää erilaisia näkökulmia ja tutkimusagendoja, jotta voimme saada syvempää ymmärrystä tämän hetken konfliktien luonteesta ja eri toimijoiden keskinäisestä dynamiikasta ja väkivallan laaja-alaisista ja pitkäkestoisista seurauksista.”
Mirva Salminen, Lapin yliopisto:
”Eihän kylmän sodan jälkeinen turvallisuustutkimus ole keskittynyt vain ’pehmeisiin’ turvallisuusaiheisiin. Lisäksi laaja turvallisuuskäsitys kattaa myös pakottavan vallan käyttöön liittyvät kysymykset. Turvallisuuskäsityksen muutos kertoo siitä, että turvallisuustutkimus elää ja hengittää omassa ajassaan.
Yhteiskunnat ja kansainvälinen ympäristö ovat muuttuneet ja muuttuvat, joten olisi outoa olettaa tutkimuksen kohteiden, lähtökohtaoletusten, prosessien tai johtopäätösten pysyvän muuttumattomina. Monimutkaisessa maailmassa, missä jäykkien rajanvetojen tekeminen ei ole mielekästä, tulee jatkossakin kyetä tutkimaan turvallisuuden moninaisuutta. Eri ajassa ja paikassa tutkimuksen eri osa-alueet painottuvat. Osa tutkimuksen ympärillä käytävää keskustelua on sen määrittäminen, mitä kaikkea on mielekästä tuoda turvallisuuden käsitteen alle. Yksittäiset poliittiset tapahtumat eivät kuitenkaan määritä tutkimusagendan (epä)relevanttiutta.
Turvallisuustutkimuksen agendan laajentuminen on mahdollistanut turvallisuuden kohteiden lisäksi myös itse turvallisuuden käsitteen ja sen käytäntöjen tarkastelemisen. Turvallisuus näyttelee varsin olennaista osaa yhteiskunnassa, joten on tärkeää tuntea sen moninaiset käytännöt, ristiriidat, ongelmat ja ratkaisuvaihtoehdot, jotta perusteltujen päätösten tekeminen on mahdollista.”
Jarno Limnéll, Aalto-yliopisto:
”Turvallisuustutkimuksen teorioiden ja agendojen tulee elää ajan mukana, aivan kuten turvallisuuden osaltakin käytännössä tapahtuu. Ymmärryksemme turvallisuudesta ja uhkakuvista sekä tarvittavista vastatoimista muuttuvat. Turvallisuustutkimuksessa on tärkeä toisaalta pitää mielessä olemassa oleva tutkimusperinne, ja toisaalta kyetä löytämään uusia tapoja selittää todellisuutta. ’Oikean’ turvallisuuden etsiminen ja määrittely on toisarvoinen ja turha tavoite, sillä mikään turvallisuustutkimuksen lähestymis- tai tulkintatapa ei kykene yksistään selittämään tutkittavia turvallisuuden ilmiöitä. Turhien jakolinjojen, kuten uusi ja vanha turvallisuus, tai uudet ja vanhat uhkat, korostamista tulee turvallisuustutkimuksessa välttää.”
Minna Branders, Tampereen yliopisto:
”Turvallisuuden sumeaan ja tempoilevaan luonteeseen näyttää kuuluvan tällä hetkellä se, että mikä yhtenä hetkenä näyttäisi olevan se relevantein lähestymistapa, osoittautuu toisena hetkenä epärelevantiksi. Laajaan turvallisuuskäsitykseen näyttää liittyvän samanlaisia määrittelykysymyksiä kuin muihinkin turvallisuuskäsitteisiin: mitä ne kattavat ja mitä ne eivät kata. Pehmeys ja laajuus luovat esimerkkeinä kuitenkin käyttökelpoisia konteksteja, jotka voivat valaista tutkimuskohteita siinä missä muutkin määritykset. Tutkimukselle maailma on avoin, joten nämäkin pehmeät ja laajat turvallisuudet mahtuvat siihen.”
Mihin suuntaan ja kysymyksiin turvallisuustutkimuksen tulisi kehittyä ja painottua Suomessa tai laajemmin kansainvälisesti?
Elina Penttinen, Helsingin yliopisto:
”Turvallisuustutkimuksen tulisi kehittyä kohti keskinäistä vuorovaikutusta eri lähestymistapoja käyttävien tutkijoiden välillä. Arvottaminen sen suhteen, mikä on oikea/väärä, vakavasti otettava tai epärelevantti tapa tutkia tämän hetken sotia, konflikteja ja väkivaltaa, on vanhanaikaista ja osittain myös hyvin lapsellista. Sillä aikaa kun turvallisuustutkijat keskenään kinastelevat ja vetävät rajaa siitä, mikä on arvostettu/oikea lähestymistapa ja mikä vastaavasti marginaalinen, sodat ja konfliktit jatkuvat. Ihmiset kuolevat ja selviävät usein tavoilla, joita tutkijat eivät olisi koskaan pystyneet itse ennakoimaan. Juuri turvallisuusympäristön jatkuva muutos ja muuttuvuus luovat haasteen tutkimukselle, jossa näennäiseen varmuuteen pyritään sitoutumalla omiin tuttuihin lähestymistapoihin. Ikään kuin voisimme olettaa, että jossain vaiheessa maailma tuleekin tottelemaan turvallisuustutkijan rakennelmia ja antaa hänelle mahdollisuuden olla enemmän oikeassa tai vahvoilla suhteessa toisiin tutkijoihin.”
Minna Branders, Tampereen yliopisto:
”Turvallisuuskysymysten kausaalisuudesta ja laajasta keskinäisriippuvuudesta puhutaan paljon. Näihin vaikeasti hahmotettaviin ja hallittaviin systeemisiin ketjuihin, solmukohtiin ja virtoihin tulisi painottua tulevaisuudessa entistä enemmän. Nykyiset turvallisuusuhkat operoivat siilojen väleissä eivätkä kunnioita kansallisia, organisatorisia, tieteenaloittaisia tai muitakaan rajoja. Turvallisuustutkimuksella on mahdollisuus asettua katsomaan kuvaa siilojen välisiin tiloihin, mistä tahansa näkökulmista.”
Mirva Salminen, Lapin yliopisto:
”Turvallisuuden monimuotoisuuden vuoksi pluralismi on paikallaan. Tutkimuksen ohjaaminen ’yhteen oikeaan suuntaan’ aiheuttaa vaaran, että jotain olennaista, mahdollisesti vielä piilevää, mutta merkittävästi yhteiskuntaan, välittömään turvallisuusympäristöön tai laajemmin kansainväliseen tilanteeseen vaikuttavaa jää huomiotta.
Turvallisuustutkimuksessa on omat trendinsä, joiden perässä koko agendaa ei kuitenkaan kannata lähteä muuttamaan. Täydentäminen ja painotusten vaihtelu on parempi vaihtoehto. Esimerkiksi tällä hetkellä pinnalla ovat yhteiskunnan digitalisoitumisesta johtuvat haavoittuvuudet, sodankäynnin ’hybridisoituminen’ ja Suomesta ulkomaille taistelemaan lähteminen, muttei turvallisuustutkimus vain näihin ilmiöihin voi keskittyä. Koetusta eriarvoisuudesta ja mahdollisuuksien puuttumisesta, maantieteellisestä sijainnista tai globaalin maailman keskinäisriippuvuudesta nousevat, usein trendejä pysyvämmiksi osoittautuneet turvallisuuskysymykset ovat yhtälailla ajankohtaisia.”
Lassi Heininen, Lapin yliopisto:
”Ensimmäiseksi turvallisuustutkimus voisi enemmän syventää keskustelua turvallisuuden subjekteista laaja-alaisen turvallisuuskäsityksen puitteissa ja siihen, minkälainen kysymyksenasettelu muuttaa tai voi muuttaa turvallisuuspremissejä ja -paradigmoja, erityisesti miten ei-sotilaalliset turvallisuusulottuvuudet ja -uhat niihin vaikuttavat ja onko vaikutus pysyvää. Toisena isona kysymyksenä nostan esiin positiivisen rauhan käsitteen tutkimisen globaalissa kontekstissa ja sen yhteyden kestävään kehitykseen ja elinvoimaisuuteen (resilience).”
Miten turvallisuudesta Suomessa käytävä ajankohtainen poliittinen keskustelu on muuttunut viimeisten vuosien aikana – eroavatko Suomessa käytävän keskustelun piirteet esimerkiksi muualla käytävästä keskustelusta?
Minna Branders, Tampereen yliopisto:
”Ehkä ’hämmennys sumeassa systeemissä’ voisi kuvata turvallisuuskeskustelun luonnetta. Kaikilla tasoilla punnitaan turvallisuusuhkien priorisointikysymyksiä ja keinovalikoimaa, tilannekuvassa polttavat Ukraina, terrorismi, vakavat ääri-ilmiöt sekä järjestäytynyt rikollisuus. Yhteinen, jaettujen merkitysten politiikka ei oikein ota muotoutuakseen, on kuin odotettaisiin, että tilanne menee ohi, jotta voitaisiin ehtiä ajattelemaan ja istahtaa suunnittelemaan politiikkaa vastaukseksi. Globaalisti tilannettahan on kuvattu jo Yhdysvaltojen terrori-iskujen jälkeen ’pysyväksi poikkeustilaksi’. Joka tapauksessa tilannekuva on epäselvä ja ’ilkeänä ongelmana’ sen selättäminen politiikan vaatimusten mukaisella rationaalisuudella voi olla utopiaa.”
Mitä tarjottavaa turvallisuustutkimuksella on turvallisuusympäristön muutoksen hahmottamiselle, turvallisuuspoliittiselle keskustelulle sekä toteutettavan turvallisuuspolitiikan suunnalle?
Jarno Limnéll, Aalto-yliopisto:
”Turvallisuustutkimukseen on Suomessa panostettava nykytilaa enemmän. Niin poliittinen päätöksenteko kuin yhteiskuntamme eri sektorien turvallisuuden vahvistaminen tarvitsevat riittävästi korkealaatuista tutkimusta. Erityisen tarpeen näen yksittäisten tapausten ja asioiden tutkimisen sijaista hyvinkin kokonaisvaltaista turvallisuusymmärrystä edustavaa tutkimusta. Tämä koskee niin fyysisen kuin digitaalisen turvallisuuden tutkimista. Kyberturvallisuus on mainittava erityisenä turvallisuuspoliittisena tutkimuskohteena, josta Suomessa on hyvin vähän tehtyjä tutkimuksia.”
Minna Branders, Tampereen yliopisto:
”Turvallisuustutkimukselle on mahdollista katsoa turvallisuusympäristöä mistä tahansa näkökulmasta. Erilaisten, eri tieteenaloja edustavien tutkijoiden on mahdollista toteuttaa konsortioina ’välimaastoideaa’ ja tuoda esiin sellaisia turvallisuuteen vaikuttavia kompleksisia kysymyksiä, ympäristö- tai muita tekijöitä, joita ei ole tuotu esiin tai ei ole ollut tapana tuoda turvallisuuspoliittisille agendoille. Tutkimuksella on avoin mahdollisuus pohtia myös kysymyksiä ja teemoja, joita eivät määritä toimivaltuudet, säädökset tai muutkaan arjen tai kriisien turvallisuustoimintaa normittavat rajat.”
Lassi Heininen, Lapin yliopisto:
”Turvallisuustutkimus, ajankohtaisten arvioiden ja analyysien ohella, parhaimmillaan nostaa esiin uusia turvallisuuden diskursseja, kyseenalaistaa olemassa olevia premissejä ja paradigmoja sekä yhdistää eri ilmiöitä (kuten esimerkiksi turvallisuus, geopolitiikkaa ja kehitys) ja siten edistää kokonaisvaltaista ymmärrystä maailmasta. On kokonaan toinen asia, kuinka paljon päätöksentekijät ja erilaiset eliitit seuraavat tutkimusta tai ovat valmiita kuuntelemaan.”
Mirva Salminen, Lapin yliopisto:
”Turvallisuustutkimus tarjoaa turvallisuuskysymysten, näkökulmien, ongelmanasettelujen ja ratkaisuvaihtoehtojen kirjon — sekä työkaluja — joiden avulla turvallisuusympäristön muutosta voidaan hahmottaa ja tehdä perusteltuja turvallisuuspoliittisia päätöksiä (vaikka arvoihin, joiden pohjalta päätöksiä tehdään, ei tutkimuksella vaikutetakaan). Tuodessaan turvallisuuden moninaisuutta esille turvallisuustutkimus auttaa tunnistamaan turvallisuuden ja muiden yhteiskunnallisten kysymysten keskinäiset kytkökset. Se tuottaa näkökulmia turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, joskin tutkijoiden ongelmana tuntuu välillä olevan selkokielisten ja siten laajempaan, varsinkin julkiseen keskusteluun ’mahtuvien’ argumenttien muotoileminen. Yhtälailla ongelmana on, että julkisessa keskustelussa turvallisuudesta usein tunnutaan argumentoivan mutu-pohjalta ja ensisijaisesti tunteisiin vetoavasti.”
Elina Penttinen, Helsingin yliopisto:
”Jotta turvallisuustutkimuksella olisi enemmän annettavaa turvallisuuspoliittiselle keskustelulle ja toteutettavalle turvallisuuspolitiikalle, on aivan välttämätöntä, että tutkijat pyrkivät ymmärtämään sotien ja konfliktien kokonaiskuvaa ja toimimaan yhteistyössä sen sijaan, että rakentaisivat identiteettiään erojen kautta. Käytännössä vuorovaikutus tarkoittaa sitä, että huomioidaan miten sodat ja konfliktit eivät tapahdu muusta yhteiskunnallisesta muutoksesta tai maailmasta irrallisena. Siksi aktiivinen avoimuus ja kyky ymmärtää erilaisia näkökulmia on välttämätöntä, jotta turvallisuustutkimus Suomessa voisi kehittyä tieteenalaksi, jolla on konkreettista tarjottavaa myös käytännön toimijoille.”
Laajan turvallisuuden puolustuspuheenvuoro
Teemu Palosaari, Tampereen yliopisto/TAPRI:
”Kylmän sodan käyttäminen nykytilanteen analyysissa on älyllistä laiskuutta. Eivät kylmän sodan käsitteet lisää ymmärrystämme tästä tilanteesta. Päinvastoin, ne sumentavat ajatteluamme. Kylmä sota oli kahden ideologisen blokin vastakkainasettelu, idän ja lännen johtajat olivat varustautuneet ydinasein tuhoamaan toisen osapuolen totaalisesti. Nyt ei ole ideologista vastakkainasettelua, vaan markkinatalouksia siellä ja täällä. Uudesta kylmästä sodasta puhuminen sataa Venäjän laariin. Se on juuri sitä mitä Putin haluaa: että Venäjä nähdään Neuvostoliiton vertaisena supervaltana, joka voi johdatella maailmanpolitiikkaa mieleiseen suuntaansa. Ei se ole, ei se voi. Suomen turvallisuuspolitiikassa Venäjä on aina tärkeä, mutta amerikkalaisia ei Venäjä kiinnosta. Kiinan nousu, muut Aasian maat, Isis ovat tärkeämpiä.
Mikä on sitten tämän hetken merkittävin turvallisuuspoliittinen kysymys? Mistä vaaleissa pitäisi puhua? Laaja turvallisuus ei ole koskaan ollut relevantimpi kuin nyt. Ilmastonmuutos, luonnonvarat, ruoka, siirtolaisuus, fundamentalismi, energiakysymykset.
Uusiutuvat energiamuodot tulevat voimalla, vaikka sitä ei Suomessa suostuta huomaamaan. Hiilikupla puhkeaa, sijoittajat vetävät rahojaan pois fossiilisista polttoaineista. Riskinä on, että Suomi jää junasta, rakentelemaan Impivaara kakkosta. Energiapolitiikan murroksella on käänteentekevä vaikutus valtasuhteisiin maailmanpolitiikassa. Sen analyysissa ei perinteisillä turvallisuuskäsitteillä saati kylmän sodan sanastolla ole mitään merkitystä.
’Uusia’ trendikkäitä turvallisuustermejä vaivaa yksiulotteisuus. Ne ovat vain kapean turvallisuuskäsitteen heijastumia uusilla etuliitteillä: hybridisota, informaatiosota, kybersota ja -puolustus. Tietoverkkoja ja niiden avulla pyörivää nyky-yhteiskuntaa ja sen turvallisuutta ei voi ymmärtää vain sodan ja puolustuksen näkökulmista. Someaikana kyberturvallisuus jos mikä on laajan turvallisuuden kysymys. Sosiaalinen media – sosiaalinen turvallisuus, tietoyhteiskunta – yhteiskunnallinen turvallisuus, verkkopankit – taloudellinen turvallisuus, sananvapaus ja verkkovakoilu – poliittinen turvallisuus. Laajan turvallisuuden sektorit ovat kaikki läsnä. Sotilaallinen turvallisuus ja kyberpuolustus ovat vain pieni osa kyberturvallisuutta.
Hidas väkivalta, ’slow violence’, on pesiytynyt maailmanpolitiikan rakenteisiin. Se muhii pinnan alla, ei nouse otsikoihin. Kasvava sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus, nuorison näköalattomuus ja työttömyys ruokkivat globaalia turvattomuutta. Niihin tulisi puuttua – laajan turvallisuuden keinoin.”
