Tule mukaan Politiikastan toimintaan tekemään yleistajuista tiedeviestintää.
Politiikasta-toimituksessa on kaksi päätoimittajaa, jotka toimivat vastaavan päätoimittajan ohella artikkeleiden sisällön arvioijina sekä suunnittelevat julkaisun toimintaa yhteistyössä toimituspäällikön ja toimituskunnan kanssa.
Etsimme nyt joukkoomme tiedejulkaisemisesta ja yleistajuistamisesta kiinnostunutta päätoimittajaa.
Toivomme hakijalta vähintään maisterin tutkintoa soveltuvalta alalta (esimerkiksi yhteiskuntatieteelliset alat), päätoimittajamme ovat yleensä olleet väitöskirjatutkijoita, joilla on kokemusta toimittamisesta, tieteen yleistajuistamisesta sekä kiinnostusta kirjoittamiseen ja erilaisiin tekstilajeihin.
Erityisesti kannustamme hakemaan, jos olet kaksikielinen ja ruotsinkielentaitoinen.
Päätoimittajan toimi perustuu vapaaehtoisuuteen, Politiikasta ei maksa päätoimittajalle taloudellisesta korvausta. Tarjoamme väylän harjoittaa yhteiskunnallista vuorovaikutusta, olemme Politiikasta-toimituksessa kiinnostuneita kehittämään jatkuvasti uusia tapoja yleistajuistaa tiedettä.
Lähetä meille vapaamuotoinen hakemus 12.10.2025 mennessä: toimitus(at)politiikasta.fi
Lisätietoja antaa vastaava päätoimittaja Mikko Leino: mikko.leino(at)politiikasta.fi
Politiikasta on vuonna 2012 perustettu verkkolehti, joka julkaisee artikkeleita, arvioita ja podcasteja sekä selkokielisiä yleistajuisia tekstejä politiikan tutkimuksesta. Yhteiskunnallisena tehtävänämme on yhteiskuntatieteiden – erityisesti politiikan tutkimuksen – yleistajuistaminen.
Politiikasta on osa yleistajuisten suomalaisten tiedejulkaisijoiden TUTKITUSTI -verkostoa. Politiikasta on sitoutunut Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeisiin.
Politiikasta-verkkolehteä julkaisee Valtiotieteellinen yhdistys, joka on vuonna 1935 perustettu, puoluepolitiikkaan sitoutumaton yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on edistää valtiotieteellistä tutkimusta ja valtiotieteellisten kysymysten harrastusta Suomessa sekä osallistua alan kansainväliseen tieteelliseen yhteistoimintaan.
Politiikasta-toimintaa rahoittavat Koneen säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.




