Alexander Stubbilla on tärkeä rooli Kokoomuksen puheenjohtajakisassa. Hän haastaa suomalaisen konsensuksen ja näyttäytyy lähes ulkopuolisena, eurooppalaisena ehdokkaana. Näkökulmasta riippuen sankarin tai pellen roolissa Stubb artikuloi monen kokoomuslaisen märkiä unelmia. Hänen rinnallaan muut ehdokkaat näyttäytyvät sovittelevina, jopa pliisuina. Tulevan puheenjohtajan on helppo kääntää puoluetta oikealle, vaikka ei Stubbin politiikaa toteuttaisikaan, Emilia Palonen analysoi.
Eurovaalien kuninkaan on helppo revitellä, onhan tärkeitä tehtäviä luvassa puoluekokouksen tuloksesta riippumatta. Stubbin rohkeus – esim. ammattiyhdistysliikkeenjäsenmaksujen verovähennyskelpoisuus ja kokonaisveroasteen alentaminen 39 prosenttiin ja julkisten menojen alentaminen 50 prosenttiin bkt:stä – voi kuitenkin olla taktikointia. Esitetään kaksi skenaariota:
1. Stubb saa kokoomuksen puoluekokousedustajien sympatiat puolelleen, kun seuraaviin vaaleihin odotellaan äänivyöryä. Stubb vetää uusia äänestäjiä puolueelle, ja perinteisen kokoomusäänestäjän kynnys äänestää muita voi olla suuri – ainakaan, kun puolue on galluppien kärjessä. Win-win ja win-more!
Kukapa ei tahtoisi selkeää suurimman puolueen roolia tai määräenemmistöä parlamenttiin! Sisarpuolue Unkarissa sai heikentyneen vasemmiston myötä kaksi kolmasosaa enemmistön. Suomessa tilanne on samankaltainen. Demarit ovat syöksykierteessä, Perussuomalaisten noste on hukassa ja muut puolueet ovat liian pieniä ratkaistakseen tilannetta kevään 2015 vaaleissa.
2. Stubb pelaa kuitenkin itsensä pois pelistä arroganssillaan ja räikeillä avauksillaan. Mutta eihän sillä väliä, sillä tehtävä Euroopassa voi olla henkilökohtaisesti tärkeämpi ja samalla hän on saanut politikoinnillaan luoda tilaa kanssakilpailojoilleen. Stubbin kannattajat iloitsevat EU-roolista ja häntä karsastavat iloitsevat. Kun sekä Paula Risikko että Jan Vapaavuori voivat Stubbin rinnalla ottaa sovittelevan pragmaatikon roolin, heidän valtiomiesmäisyytensä korostuu poliitikon rinnalla – ja valtiomiesmäisyys on hyve suomalaisessa konfliktiarassa politiikassa.
Poliittiset avaukset verotuksesta ja julkisista menoista voidaan nähdä ymmärrettävinä, mutta saavuttamattomina tai tällä hetkellä mahdottomina Vapaavuori ja Risikko ne kuittasivatkin. Ne ovat nyt kuitenkin poliittisina vaatimuksina nostettu esiin.
Ammattiyhdistysliikkeen erityisroolin kyseenalaistaminen sekä verojen ja julkisten menojen alentaminen ovat talousliberaalille oikeistolle toimintaa ohjaavan fantasian roolissa. Stubb raivaa haaveille lisää tilaa. Vasemmalta kaikuva kritiikki tuo esiin esitetyn politiikan ongelmia, mutta korostaa entisestään Stubbin heittoja politiikkavaihtoehtoina.
Kateusvero on kumottava -vaatimus nostattaa juuri sitä hekumaa, jossa herkutellaan paitsi perintöverottomilla perinnöillä että vasemmisto-oikeisto vastakkainasettelun luomalla oman joukon hyrinällä, yhteisellä rintamalla.
Jos skenaario 1 toteutuu, puheenjohtajana Stubb vie niitä eteenpäin määrätietoisesti ja enimmäkseen läpinäkyvästi. Jos skenaario 2 toteutuu, niitä viedään eteenpäin vähäeleisemmin, kompromissihakuisemmin ja pitkän tähtäimen suunnitelmana.
Lacanilaisen psykoanalyysin mukaan fantasialla on nimittäin yksi ongelma: jos se saavutetaan, on keksittävä korvaava motivoiva visio.
**
[Edit.] J.k. Ennen kun ennätätte kysyä, missä tässä on vahva oppositiopuolue Keskusta. No, sen poissaolohan vasta kuuluukin kokoomuslaisten hekumaisiin haaveisiin. Puolue positioi itsensä nimenomaan demareita ja nyt entistä enemmän myös Arhinmäen Vasemmistoliittoa vastaan.
Oikeisto-vasemmistojakolinjaa korostettaessa ei tarvitse määritellä eroa muihin oikealla. Kataisen Kokoomus onnistui tekemään itsestään pirteän ja nuorekkaan oikeistopuolueen juuri demari- ja menneisyysvastaisella populismilla, jossa selkeän oman politiikkaposition sijaan tarjottiin hyvää fiilistä ja vastakkainasettelua – jopa arvojen nimissä. Nytkin onnistuneiden politiikkojen sijaan muistamme Kataisen kaudesta lähinnä fantastisen draivin.
Artikkelikuva: Pierre Rosa / Pixabay
