Sosiologi Zygmunt Bauman (1925–2017) tunnetaan paitsi postmodernin ja notkean teoreetikkona myös virkeänä ja provosoivana yhteiskunnallisena kommentoijana, joka julkaisi paljon ajatuksiaan – eläkepäivillään miltei yhden kirjan vuosittain.
Kokonaisuudessaan Baumanin tuotantoon kuuluu noin kuusikymmentä teosta ja sata artikkelia. Baumanin ajatukset ovat olleet erityisen vaikutusvaltaisia etenkin Espanjan, Italian ja Keski- ja Etelä-Amerikan nuorten aktivistien keskuudessa.
Puolanjuutalaisen Baumanin ensimmäinen koti oli Länsi-Puolan Poznańissa. Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton hyökättyä Puolaan vuonna 1939 hän pakeni perheineen ensin idemmäs Neuvostoliittoon, jossa liittyi neuvostojohtoisen Puolan armeijan palvelukseen poliittisena neuvonantajana. Hän palasi Puolaan jatkamaan työtään maajoukkojen palveluksessa.
Bauman ei jakanut isänsä sen aikaisia siionistisia näkemyksiä ja oli toisen maailmansodan aikaan vannoutunut sosialisti, mikä johti heidän väliaikaiseen välirikkoonsa. Myöhemmin Baumanin kommunistinen tausta on nähty aikansa tuotteena ja hän itsekin lievensi näkökantojaan, joskaan ei koskaan luopunut marxismista täysin, ainakaan omien sanojensa mukaan.
Baumanin kommunistinen tausta on nähty aikansa tuotteena ja hän itsekin lievensi näkökantojaan.
Hän alkoi suhtautua entistä kriittisemmin Puolan kommunistiseen hallintoon ja kommunismiin ylipäätään etenkin Georg Simmelin ja Antonio Gramscin ajatusten myötävaikutuksella.
Toiseen maanpakoon Bauman perheineen joutui Prahan kevään jälkimainingeissa vuonna 1968. Puolan kommunistipuoluetta ja sen antisemitistisiä vainoja he pakenivat ensin Tel Aviviin Israeliin ja siirtyivät tämän jälkeen hetkellisesti Melbourneen Australiaan.
He asettuivat pysyvästi Englantiin, jossa Bauman aloitti uransa Leedsin yliopistossa sosiologian professorina, myöhemmin sosiologian ja sosiaalitieteiden laitoksen johtajana sekä vuodesta 1991 alkaen emeritusprofessorina.
Luennoitsijana Bauman oli toiminut jo aiemmin Varsovan yliopistossa vuodesta 1954 alkaen, mutta maailmanpoliittisen ja Puolan tuon aikaisen poliittisen tilanteen sekä juutalaistaustansa vuoksi hän ei voinut jatkaa työssään kotimaassaan vuoden 1968 jälkeen, jolloin hän menetti myös Puolan kansalaisuutensa.
1960-luvun loppu oli poliittisen aktivismin ja ruohonjuuritason toiminnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kultakautta maailmanlaajuisestikin. 1960-luvun lopun tapahtumien ja Prahan kevään rinnakkaisuniversumina lännessä toimivat tähän aikaan Vietnamin sodan vastaiset mielenosoitukset sekä hippiliike, joka protestoi myös vallalla olevaa amerikkalaista elämäntapaa ja kulttuuria vastaan.
Puolassa mielenosoituksia pyrittiin voimallisesti tukahduttamaan kaikissa akateemisissa instituutioissa. Puolan kansantasavallan sisäisten asioiden ministerin aloittama samanaikainen antisemitistinen kampanja johti useiden puolanjuutalaisten, etenkin älymystön, laajamittaiseen maastamuuttoon samaisena keväänä – tähän joukkoon kuului myös Varsovan yliopiston professori Bauman.
Kirjailija ja yliopiston Bauman
Kuten monilla kirjailijoilla ja tutkimuksen edelläkävijöillä, myös Baumanilla oli erilaisia kausia kirjoittamisessaan. Hän aloitti englanninkielisen kirjallisen uransa tutkimuksellaan Englannin työväenliikkeestä ja sen yhteyksistä brittiläisen yhteiskunnan sosiaaliseen stratifikaatioon.
Luokan ja sosiaalisen konfliktin merkityksen tutkimusta hän jatkoi aina 1980-luvulle asti, jolloin hänen läpimurtoteoksensa Modernity and the Holocaust (1989) ilmestyi. Kirjassa Bauman käsitteli holokaustia osana modernin ajan luonnetta, ei taantumana ihmisen pimeän luonnon barbariaan.
Tukeutuen esimerkiksi Hannah Arendtin ja Theodor Adornon näkemyksiin muun muassa valistuksen ajasta ja totalitarismista Bauman näki, että holokausti oli tulosta modernille ajalle tyypillisestä järjestyksen pakon ihanteesta ja yhteiskunnallisen työnjaon epäonnistuneesta toteutumisesta sekä liian pitkälle menneestä rasistisesta kategorisoinnista ainutlaatuisissa historiallisissa olosuhteissa.
Epäilemättä hänen vaimonsa, Janina Baumanin kirja Winter in the Morning (1986) oli vahva vaikuttaja Baumanin holokaustia käsittelevän kirjan syntyyn. Kirja perustuu Janinan päiväkirjamerkintöihin, joita hän teki Varsovan ghetossa, jossa hän oli vankina äitinsä ja sisarensa kanssa. Janina perheineen onnistui kuitenkin pakenemaan Varsovan ghetosta ja he piiloutuivat maalle tuttavaperheen luo. Myöhemmin Janinalta ilmestyi kirja A Dream of Belonging (1988).
1980-luvun lopusta 1990-luvun alkuun Baumanin tutkimuksellinen mielenkiinto oli keskittynyt etenkin modernin, rationaalisuuden, byrokratian ja sosiaalisen ekskluusion teemoihin.
Holokaustia ja juutalaisten joukkovainoja käsittelevän tutkimuksensa jälkeen 1980-luvun lopusta 1990-luvun alkuun Baumanin tutkimuksellinen mielenkiinto oli keskittynyt etenkin modernin, rationaalisuuden, byrokratian ja sosiaalisen ekskluusion teemoihin.
Vuoden 1998 kirjassaan Globalization: The Human Consequences Bauman tutkii globalisaatiota, sen sosiaalista pohjaa ja globaalien prosessien sosiaalisia seurauksia. Hän näkee, että globalisaatio ja lokalisaatio eli paikallistuminen ovat erottamalla tavalla samanaikaisia prosesseja, ja vaikka globalisaatiosta hyötyvät monet, joidenkin kohtaloihin se ei kerta kaikkiaan sovi.
Globalisaation myötä etenkin vapaus liikkua paikasta toiseen nousee arvoon arvaamattomaan ja siitä on tullut ihmisiä leireihin jakava asia, kuten myös kommunikaation haasteet globaalin ja paikantumattoman eliitin sekä paikallaan pysyvän ja lokaalin, enemmistön välillä.
Nykyisin kaikki tärkeä elämässä, kuten suhteet toisiin ihmisiin, kumppanuudet, naapurustot, työ ja kaikki tavoittelemisen arvoinen tuntuvat epävarmoilta, haavoittuvaisilta ja riskialttiilta. Yritämme lähinnä hallita nykyisiä kriisejä emmekä suunnittele sen tarkemmin, mihin maailman ja yhteiskunnan tulisi suuntautua tulevaisuudessa.
Bauman pohtii kirjassa In Search of Politics (1999) nykyistä elämäntapaamme ja sen yhteyttä maailmantilanteeseen. Hän etsii etenkin mahdollisuuksia rakentaa uudelleen yksityistä ja julkista tilaa, missä yksityisten ja julkisten asioiden olisi mahdollista kohdata. Politiikka tarvitsee Baumanin mukaan uusintamista, yksityisten ongelmien tuomista takaisin julkiseen ja etenkin kollektiivisesti käytyyn keskusteluun.
Politiikka tarvitsee Baumanin mukaan uusintamista, yksityisten ongelmien tuomista takaisin julkiseen ja etenkin kollektiivisesti käytyyn keskusteluun.
1990-luvun puolivälistä alkaen Bauman alkoi siirtyä tutkimaan etenkin postmodernin ajan luonnetta sekä kulutusta ja kuluttajuutta. Bauman toi tällöin myös käsitteen liquid (suom. notkea) sosiologian termistöön, jonka avulla hän teoretisoi etenkin postmodernin ajan luonnetta vertaamalla sitä kiinteän modernin aikaan. Kiinteän modernin aikaa luonnehtivat etenkin pysyvät instituutiot sekä ennustettava elämänkulku ja pysyvät yhteisöllisyyden muodot.
Hän käsitteli postmodernin ajan luonnetta ja sen notkeutta useasta eri näkökulmasta muun muassa teoksissaan Liquid Love (2003), Liquid Life (2005), Liquid Fear (2006), Liquid Times (2007) ja Liquid Evil (2016).
Vuonna 2010 Leedsin yliopiston sosiologian ja sosiaalitieteiden laitoksen yhteyteen perustettiin Bauman-instituutti, jonka tarkoituksena on jatkaa Baumanin ajattelu- ja tutkimusperintöä seuraaville tutkijasukupolville.
Notkean modernin Bauman
Taustastaan johtuen Baumania pidetään ajattelijana ja kommentoijana, jolla on etenkin elämänkokemuksensa ja kahden maanpakonsa kautta hyvin perusteltu oikeutus puhua 1900-luvun Euroopasta sekä sen menneestä ja tulevasta. Hän onkin esseistisellä otteellaan muovannut koko eurooppalaisen sosiologian pohjavirettä avoimemmaksi keskustelulle ja tulkinnoille toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta.
Bauman muovasi koko eurooppalaisen sosiologian pohjavirettä avoimemmaksi keskustelulle ja tulkinnoille toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta.
Bauman on postmodernin teoreetikko, jota ilman moni asia olisi varmasti jäänyt vähemmälle huomiolle ja yhteiskunnallinen keskustelu olisi saanut toisenlaisia muotoja, tai ehkäpä ei joitain muotoja laisinkaan.
Baumanin muistoa kunnioittaen luin uudestaan Notkean modernin, jonka olen aiemmin lukenut osana sosiologian opintoja vuosia sitten. Bauman käyttää usein kirjoituksissaan ja haastatteluissaan avioliiton ja perheen allegorioita, jotka tekevät hänen ajattelunsa seuraamisesta selkeää ja helppoa lähes jokaiselle lukijalle.
Notkeassa modernissa Bauman pohtii vapautumista, yksilöllisyyttä, aikaa ja tilaa sekä työtä ja yhteisöä, jotka ovat kaikki niitä perustavia käsitteitä, joiden pohjalta ihmiset ja yhteisöt ovat perinteisesti jäsentäneet ajatteluaan ja toimintaansa. Baumanin mukaan entinen kiinteä moderni, jolla hän viittaa etenkin teollistumisen ja vakaiden instituutioiden sekä ennustettavan elämänkulun aikaan, on korvautunut nykyisin notkealla modernilla.
Baumanin mukaan entinen kiinteä moderni, jolla hän viittaa etenkin teollistumisen ja vakaiden instituutioiden sekä ennustettavan elämänkulun aikaan, on korvautunut nykyisin notkealla modernilla.
Tätä notkeaa modernia määrittää etenkin työelämän muutos hetkelliseksi ja projektimaiseksi, yksilöllisyyden muuttuminen liikkuvaksi ja yhteisöön paikantumattomaksi, ihmissuhteiden muuntuminen hetkelliseksi ja tarpeen tullen vaihdettaviksi, sekä ajan ja tilan luonteen muuntuminen ja niiden laajeneminen globaaleiksi.
Yhteisöllisyydestä on tullut eräänlaista keveää naulakkoyhteisöllisyyttä, joissa yhteisöllisyyden tiloissa ollaan vain väliaikaisesti käymässä. Takit jätetään naulakkoon ja ne haetaan sieltä pois yhteisöllisen tapahtuman päätyttyä. Sitten kukin jatkaa omalle taholleen.
Notkeassa modernissa Bauman käsitteellistää kiinteän modernin aikaa uudelleen. Hän pyrkii etäännyttämään itsensä tietoisesti aiemmista teollistumisen ja sodan jälkeisen teollistuneen Euroopan aikaan keskittyneistä tutuista ajatusmalleista.
Notkean käsitteen avulla Bauman lisää sosiologiseen ajatteluperinteeseen tarvittavia uusia näkökulmia ja tarttumapintaa.
Notkean käsitteen avulla hän lisää sosiologiseen ajatteluperinteeseen tarvittavia uusia näkökulmia ja tarttumapintaa. Näin 1900-luvun loppua ja 2000-lukua on mahdollista käsitteellistää uudelleen niistä tarpeista käsin, joita työelämän, yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden muutokset ovat luoneet.
Notkeassa modernissa vapaus on muuttunut Baumanin mukaan yhteisöllisestä päämäärästä, johon lukeutuu vallankumoukset, poliittiset liikkeet ja kansalaisyhteiskunnan toiminta julkisessa tilassa, ennemminkin yksilölliseksi tavoitteeksi, joka ei löydä enää vakaata ja vahvaa sosiaalista pohjaa pyrkimyksille tavoittaa tuo niin kutsuttu vapaus.
Kun yksilöiden elämä jäsentyy yhä enenevissä määrin kuluttajan roolin ympärille, yksilölliset mahdollisuudet kuulua yhteisöön saattavat helposti muuntua retkiksi kuluttamisen temppeleihin, joissa todellista yhteisöllisyyden tunnetta ei synny, sillä kuluttaminen on tosiasiassa yksilöllinen tapahtuma.
Uusissa kuluttamisen ja notkean modernin tiloissa etenkin kohtelias välinpitämättömyys, Richard Sennettin termiä käyttäen, on ihmisten välistä kanssakäymistä määrittelevä asia. Se tarkoittaa kohtaamisia ilman tulevaisuutta ja menneisyyttä ihmisten välillä tiloissa, jotka ovat tyypillisiä etenkin notkealle modernille ja kaupunkielämälle, kuten vaikka kauppakeskukset tai kaupungin kadut. Tätä pohti jo sosiologian klassikko Simmel aikanaan.
Työ on myös muuttanut luonnettaan notkean modernin aikana lyhytjänteiseksi strategiseksi peliksi, jossa yhteisöllinen toiminta hakee uusia muotoja. Raskaan kapitalismin aikainen varmuus tulevasta on muuntunut joksikin muuksi.
Työn merkitys on muuttunut notkeassa modernissa entistä välineellisemmäksi. Sitä ei arvosteta enää sen perusteella, mitä hyötyä sen vaikutuksista olisi yhteisölle, kansakunnalle tai tuleville sukupolville pitkällä aikavälillä, mikä oli tyypillisempää modernina aikana 1900-luvun alkupuolella, jolloin yhteisöt olivat pysyvämpiä ja yhteisöllisyys ennalta-arvattavampaa.
Erikseen rakennetuissa yhteisöllisyyden tiloissa käydään vain pistäytymässä.
Yhteisö on notkean modernin aikana korostetusti muuntunut postuloiduksi yhteisöllisyydeksi, jossa etenkin yksilön valinta kuulumisesta tiettyyn yhteisöön muokkaa yhteisön itsensä ehtoja; kansallisvaltioista ja suurista historiallisista narratiiveista ei ole enää koetun yhteisöllisyyden tunteen perustaksi, sillä niiden molempien tehtävät ovat vaimentuneet notkean modernin aikana. Niistä ei voi löytää enää sellaisia yhtymäkohtia, joita esimerkiksi globaalit tai paikalliset yhteisöt tarjoavat.
Yhteisöllisyys on Baumanin mukaan notkean modernin aikana keveämpää ja ajallisesti rajatumpaa. Yhteisöllisyyden tilat rakentuvat karnevalististen periaatteiden mukaan, joissa erikseen rakennetuissa yhteisöllisyyden tiloissa käydään vain pistäytymässä.
Uusien teorioiden ja postmodernin isä Bauman
Baumania on pidetty ensimmäisenä vakavasti otettavana postmodernin ajan teoreetikkona. Baumanin vaikutusvaltaisuus ajattelijana kumpuaa myös hänen teoreettisesta otteestaan; valtavat käsitteelliset asiat, kuten moderni, työ, aika ja tila tai yhteisöllisyys muuntuvat sosiologian klassikoiden ja heidän seuraajiensa jo kertaalleen kehittämien teoreettisten kehysten uudelleenmuotoiluiksi, jotka jäsentävät tilaa uusille teoretisoinneille ja ajatusvirroille.
Bauman ei useinkaan etsi lopullisia vastauksia tai osoittele syyllisiä tai syyttömiä, vaan pitää keskustelua liikkeessä muihin aikalaisiinsa nojautuen.
Baumanin ajatukset antavat tietä yleisille pohdinnoille historian muuntumisesta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista sekä aikamme luonteesta ja sen vaikutuksista ihmisiin. Hän ei useinkaan etsi lopullisia vastauksia tai osoittele syyllisiä tai syyttömiä, vaan pitää keskustelua liikkeessä muihin aikalaisiinsa nojautuen. Heitä seuraten ja haastaen hän kertoo modernin kulusta ja historian muutoksista Euroopassa kuin isoisä, jonka luona pitäisi ehdottomasti aina pistäytyä.
Suomalaiselle lukijalle Bauman tarjoaa helposti lähestyttävän väylän eurooppalaiseen yhteiskunnalliseen ja sosiologiseen ajatteluperinteeseen, jossa on käyty ajatusten tasolla jos jonkinlaista ottelua.
Vaikka Baumania on toisinaan kritisoitu esseismistä sekä konkreettisten muutosehdotusten puutteesta tuotannossaan, niin tällaistakin yhteiskuntatieteellistä kirjallisuutta tarvitaan. Se on myös nostanut Baumanin yhdeksi tärkeimmistä 1900-luvun lopun ja 2000-luvun alun ajattelijoista – osaksi teoreetikkoja, jotka hyvin tarkkanäköisesti pohtivat sitä, mikä historian ja nykyisyyden Eurooppa on.
Bauman oli yleisluontoinen ja hyvin tuottelias kirjoittaja ja puhuja ja tämän vuoksi myös varsin tärkeä hahmo yhteiskunnallisen keskustelun avoimuuden ja laajuuden kannalta. Näin on etenkin akateemisessa maailmassa, vaikka hänen tuotantonsa akateemista hyödynnettävyyttä onkin aina toisinaan kyseenalaistettu.
Bauman yhdisteli kirjoituksissaan politiikkaa, filosofiaa, sosiologiaa ja runoutta niin tyylikkäällä tavalla, että hänen omalaatuisuuttaan jää moni kaipaamaan.
Baumanin viimeiseksi teokseksi jäi Strangers at our Door, jossa hän käsitteli Eurooppaa koettelevaa pakolaiskriisiä – yleisemmistä ajatuksista postmodernin luonteen suhteen Bauman oli siirtynyt viime aikoina takaisin uusien, meitä kaikkia koskettavien syklisten yhteiskunnallisten kysymysten tutkimiseen.
Ainoana ratkaisuna kriisiin tulee olemaan myötätunnon osoittaminen kaukaa tulleille, sanoo Bauman. Eikä paremmin voisi sanoa.
YTM Elina Huttunen on Jyväskylän yliopiston alumni ja Westermarck-seuran opiskelijoiden valtakunnallisen Sosiologi-verkkojulkaisun nykyinen päätoimittaja.
