Ende Gelände -liike tarjoaa mahdollisuuden vastarinnan koreografiaan kehollisella kansalaistottelemattomuudella.
Saksasta vuonna 2015 alkusysäyksensä saanut ilmasto-oikeudenmukaisuusliike Ende Gelände on saanut tuhannet ihmiset ottamaan osaa hiilivoiman vastaisiin tempauksiin kolmen viime vuoden aikana. Suomeksi liikkeen nimi voidaan kääntää ilmaisuin ”Nyt riittää!”, ”Tässä menee raja!” tai ”Tähän loppui!”.
Kansalaistottelemattomuutta aikanamme ennennäkemättömässä laajuudessa hyödyntävän liikkeen aktivistit ovat pysäyttäneet Euroopan suurimpien ruskohiilikaivosten toiminnan aina uudelleen väkivallattomien kehollisten protestien avulla. Ende Gelände -liikkeen sanoma on selkeä: päättäjien tulee ottaa ilmastonsuojelu, ja näin hiilivoimasta luopuminen, tosissaan niin Saksassa kuin ympäri maailmaa.
Mutta mikä rooli kehollisella kansalaistottelemattomuudella on tässä kaikessa?
Ilmastonmuutos uhkaa tuntemamme elämän peruspilareita
Kesän ajan ympäri maailmaa riehuneet metsäpalot, turmeltuneet sadot ja ennätykselliset helleaallot ovat nostaneet ilmastonmuutoksen todellisuuden entistä kiivaammin julkiseen keskusteluun.
Käsistä riistäytynyt ja tuntemamme elämän muodoille kohtalokas maapallon lämpeneminen on kuitenkin mahdollista välttää johdonmukaisilla ja laajamittaisilla poliittisilla päätöksillä, joiden keskiössä on nopea irtautuminen fossiilisista polttoaineista.
Nykyiset poliittiset toimet eivät kuitenkaan ole vielä riittäviä, jotta ilmaston lämpeneminen pysähtyisi kansainvälisesti sovittuun alle kahden, saati 1,5 asteen rajapyykkiin. Ilmastonmuutos olisi tuotava jokaisen poliittisen päätöksen keskiöön jottei, Satu Hassin sanoin, kaikilta muilta yhteiskunnallisilta päätöksiltä putoa pohja.
Eero Palmujoki, ilmastopoliittisen tutkimuksen uranuurtaja, kirjoittaa International Relations -lehdessä ilmestyneessä artikkelissaan ilmastonmuutoksen hallinnan pirstoutumisesta YK:n virallisen neuvotteluprosessin ulkopuolella toimiville tahoille. Palmujoen mukaan pirstaloitumisen ohella ilmastonmuutoksen hallinta on kuitenkin myös monimuotoistunut eikä kansalaisjärjestöjen ja ruohonjuuritason liikkeiden roolia voi enää jättää huomiotta.
Ilmastonmuutoksen hallinta on monimuotoistunut eikä kansalaisjärjestöjen ja ruohonjuuritason liikkeiden roolia voi enää jättää huomiotta.
Pian valmistuvassa pro gradu -tutkielmassani olen kiinnostunut Ende Gelände -liikkestä yhtenä oivaltavana esimerkkinä Palmujoen analysoimasta ilmastonmuutoksen hallinnan pirstaloitumisesta. Keräsin tutkimuksen aineiston etnografista uteliaisuutta hyödyntäen kenttätyönä ilmastoliikkeen aktivistien parissa Saksassa kesän 2017 ja kevään 2018 aikana.
Esitän tutkielmassani, että hiilivoimaa vastaan protestoivat kehot toimivat eräänlaisena siltana kansainvälisten ilmastosopimusten ja niiden täytäntöönpanon välillä. Ne ovat vastarinnan koreografioita, joissa kehot järjestäytyvät tilassa ja ajassa yhteiskunnan muuttamiseksi. Nämä koreografiat viestittävät, että mikäli vaarallinen ilmastonmuutos halutaan estää, on fossiilisista energialähteistä oikeasti luovuttava nopealla tahdilla.
Iho väkivallan ja vastarinnan pintana
Joissain tilanteissa kehomme ovat ainoa keino saada äänemme kuuluviin ja päästä vaikuttamaan yhteiskuntaan. Kansalaistottelemattomuus on yhteiskunnallisiin epäkohtiin suoraa puuttumista ja niiden julkiseen keskusteluun nostamista useimmiten kehollisen väkivallattoman protestin muodossa, jossa olemassa olevan lainsäädännön eettisyys ja oikeutus kyseenalaistetaan.
Kehollisuuden linssien kautta tarkasteltaessa hylätään ajatus ihmisestä toisistaan ja ympäristöstään erillisenä olentona ja painotetaan keskinäisriippuvuden merkitystä. Kehollisuuden tutkimus haastaa länsimaisessa ajattelussa vahvasti vallalla olevan erottelun politiikan, jossa mieli ja keho, yksilö ja yhteisö tai vaikkapa luonto ja ihminen erotetaan toisistaan.
Tutkimukseni haastateltaviin kuuluvan Robinin oivallus kuvaa kehon välittömyyttä ja radikaalia rehellisyyttä: “Kun minä olen tässä, hiilikaivuri ei liiku.”
Kansainvälinen politiikka tapahtuu myös kehojen pinnoilla, jossa sekä vastarinta, väkivalta että välittäminen tulevat todeksi.
Iho on haavoittuvaisuuden, hoivan ja läheisyyden mutta myös väkivallan ja kivun pinta. Se on raja, joka erottaa, mutta jonka kautta myös pääsee yhteyteen toisen ihmisen ja ympäröivän maailman kanssa. Välittävä kosketus tekee ihmisestä ihmisen, mutta väkivaltainen kosketus voi saada aikaa paljon harmia.
Esimerkki Ende Gelände -ilmastoaktivismista osoittaa, kuinka kansainvälinen politiikka tapahtuu myös kehojen pinnoilla, jossa sekä vastarinta, väkivalta että välittäminen tulevat todeksi.
Vastarinnan koreografian rakentaminen
Elokuussa 2017 Ende Gelände -vastarinnan koreografian konkreettinen tavoite oli pysäyttää ruskohiilikonserni RWE:n Euroopan suurin hiilikaivos häiritsemällä kaivoksen infrastruktuurin toimintaa aktiivisen ja passiivisen väkivallattoman protestin keinoin.
Tämän toteuttaakseen aktivistit organisoituvat monitasoisten prosessin kautta luomalla pohjan yksilön tarpeita kunnioittavalle kollektiiviselle toiminnalle. Kukaan ei osallistu vastarinnan koreografiaan yksin ilman vahvoja tukiverkostoja. Aktivistit jakautuvat omien tarpeidensa, toiveidensa ja toimintavalmiutensa mukaisesti pienryhmiin, joiden kautta vastarinta toteutetaan.
Vastarinnan koreografian kulku koostuu ryhmän muodostamisesta, koreografian harjoittelusta, valmistautumisesta, toteutuksesta ja jälkiseurausten hoidosta.
Pienryhmät kehittävät oman käsi- tai äänimerkin, jonka avulla he voivat löytää toisensa ihmisjoukon keskeltä. Tämä lisäksi he sopivat, millä keinoin päätöksiä tehdään ryhmässä demokraattisesti myös stressaavassa tilanteessa. Vain ani harvoilla vastarinnan koreografiaan osallistuvilla on henkilöpaperit mukana, kun suunnataan kaivokselle. Anonymiteetti tuo turvaa poliisien harjoittamien hallintakeinojen edessä.
Ryhmän jäsenet kirjoittavat oman pienryhmänsä jäsenten tunnistusnumerot permanenttitussilla ihoonsa pidätystilanteen varalta. Henkilökohtaiset tunnistusnumerot ovat leirin oikeusasiantuntijoiden tiedossa, joille pidätyksen tapahtuessa ilmoitetaan.
Ennen tempauksen alkamista pienryhmät osallistuvat useimmiten action training -nimiseen tapahtumaan, jossa harjoitellaan konkreettisesti vastarinnan koreografian kulkua. Osallistujat oppivat muun muassa, millä tavoin päästä poliisiketjun lävitse ryhmänä, miten toteuttaa istumaprotesti yhdessä, millä keinoin kehosta saa mahdollisemman raskaan kantaa ja miten omia niveliä ja niskaa voi suojata tilanteessa, jossa poliisit siirtävät voimakeinoin passiivisesti protestoivan aktivistin pois.
Myös ilmastopoliittisten laulujen ja rohkaisevien huutojen opettelu kuuluu action training -tapahtumaan vaikkapa Pink Floydin sävelmän tahtiin:
“We don’t need no coal power stations.
We don’t need no fossil fuels.
Hey, diggers.
Leave the coal alone.”
Tempausta varten aktivistit valmistautuvat pukeutumalla valkoiseen haalariin, ottamalla mukaan keuhkoja ja tunnistusta suojaavan hengityssuojaimen, istumista ja nukkumista helpottavan olkipussin sekä pippurisumutteelta suojaavan visiirin. Aktivistien sormenpäät ovat usein päällystetty pikaliimalla sorminjälkitunnistamisen estämiseksi. Tämän lisäksi aktivistit koristautuvat värikkäästi lipuin, sateenvarjoin, kasvomaalein ja julistein.
Ende Geländen erikoisuus on, että aktivistit jakautuvat kymmenistä ellei sadoista pienryhmistä koostuviin, eri värein nimettyihin sormiin, jotka yhdessä muodostavat hiilikaivosinfrastruktuurin pysäyttävän käden. Jokaisella sormella on oma temaattinen painopisteensä, oma tehtävänsä, reittinsä ja yleensä eritasoinen toimintavalmius väkivallan kohtaamisen varalta.
Jokainen Ende Geländen kansalaistottelemattomuuten osallistuva ihminen on hyväksynyt toimintakonsensuksen, jonka mukaan pidättäydytään väkivaltaisesta toiminnasta.
Yhdessä synkronisesti liikkuminen, laulaminen, istuminen, taputtaminen ja tanssiminen ovat Ende Gelände -vastarinnan koreografian keskeisimpiä elementtejä. Hiilikaivurin tai hiilijunaraiteen valtaus voi muuttua yllättäen värikkääksi karnevaaliksi, hierontaringiksi tai joogatuokioksi.
Yhteenkuuluvuuden kokemus ja tunne siitä, että liikkuvat aktivistit ovat kuin yksi yhtenäinen keho, antavat aktivisteille uskallusta kansalaistottelemattomuuden toteuttamiseen ja mahdolliseen poliisiväkivallan kohtaamiseen.
Synkronisaation rikkoutuessa esimerkiksi silloin, kun pyritään pääsemään hiilikaivoksen infrastruktuurille poliisiketjun lävitse, aktivistit kokevat olevansa erityisen yksin ja haavoittuvaisia poliisin pippurisumutteelle, pampun iskuille ja muille hallinnan keinoille.
Huolenpito mahdollistaa vastarinnan koreografian
Hoiva ja välittäminen yhdistävät ihmiskehon ympäröivään maailmaan yhteiseksi elämää kannattelevaksi verkoksi. Tulemme todeksi ollessamme yhteydessä toiseen elävään olentoon, jaettuihin kokemuksiin ja kosketukseen. Hoiva perustuu kehollisuudelle ja kehollinen empatia onkin tärkeä moraalisen ajattelun kulmakivi, kuten Elisa Aaltola ja Sami Keto osoittavat tuoreessa kirjassaan Empatia.
Ilmastoleirin infrastruktuuri on tärkeä esimerkki hoivan merkityksestä. Ilmastoleiriltä löytyy melkein yötä päivää toimiva kenttäkeittiö, jossa kokataan ruokaa tuhansille aktivisteille. Itse rakennettujen suihkujen ja vessojen lisäksi leiriltä löytyvät myös lastenhoitoon, oikeusapuun ja psykologiseen neuvontaan erikoistuneet yksiköt.
Ilman näitä huolenpidon ja välittämisen rakenteita laajamittaisen onnistuneen kansalaistottelemattomuuden toteuttaminen tuskin olisi mahdollista. Esimerkiksi ulkona odottavat logistiikkatiimin ihmiset ovat vastassa pidätyksestä keskellä yötä vapaaksi päässyttä aktivistia poliisilaitoksen edessä ruuan, juotavan ja psykologisen tuen kera.
Haavoittuvassa asemassa oleminen korostaa inhimillisen keskinäisriippuvuuden merkitystä. Omien tarpeiden artikulaatio, itsereflektio ja kuunteleminen ovat yhtä tärkeitä vastarinnan koreografian onnistumiselle kuin sanitaatio ja laillinen apu. Yhteisöllisyys ja ryhmän tuki ovat erityisen tärkeitä silloin, kun aktivistit kohtaavat väkivaltaa.
Ilmastonmuutoksen väkivallan ulottuvuudet
Vastarinnan koreografian järjestäminen siellä, missä ilmastotuho tapahtuu, tekee vastuunkannon abstraktista retoriikasta fyysistä, todellista. Suuri osa ilmastopäästöistä saa alkunsa hiilikaivoksilla, joissa hidas väkivalta ilmenee myös maa-alueiden saastumisena, eroosiona, metsien hakkuina ja hiilikaivostyöntekijöiden sairauksina.
Ilmastonmuutosta aktiivisesti edistävät toimet – tai ne hiljaisesti hyväksyvä politiikka – edesauttavat ilmastonmuutoksen hidasta väkivaltaa.
Pidätyksessä ja kuulusteluissa tapahtuva aktivistien ravistelu, pampunlyöntien ja pippurisumutteen käyttö, maahan iskeminen, puristusotteet, alasti riisuminen ja intiimialueiden paljastukseen pakottaminen tuntuvat raskailta toimenpiteiltä. On vaikea nähdä, miksi ne olisivat perusteltuja voimakeinoja tapauksissa, joissa aktivistit kulkevat RWE-hiilikonsernin maa-alueelle laittomasti mutta rauhanomaisesti.
Tästä huolimatta aktivistien haavoittuvat kehot löytävät vastarinnan keinoja myös väkivallan ja hallinnan keskellä. Sormien ihon rikkominen tai sormenpäiden päällystäminen pikaliimalla piiritystilanteessa ennen poliisikuulustelua ovat tehokkaita keinoja turvata aktivistin anonymiteetti ja siten laillinen koskemattomuus tempauksen jälkeen. Kuulustelun yhteydessä tapahtuvissa kuvauksissa aktivistit näyttävät hassuja vääristyneitä ilmeitä poliisin kameralle tai koukistivat polviaan pituusmittauksissa tunnistuksen vaikeuttamiseksi.
Tutkija Minni Haanpään mukaan tieto liikkuu ja sitä tuotetaan koreografiassa yhteisen kehollisen kokemuksen välityksellä, kuten Ende Gelände -aktivistien vastarinnan mikrostrategiat poliisikuulusteluista osoittavat.
Lihaa Pariisin ilmastosopimuksen luiden päälle – monipuolisen ilmastohallinnan tarve
Pro gradu -tutkimuksessani tarkastelen Ende Gelände -aktivistien toimintaa vastarinnan koreografian kautta. Ajattelen koreografian ilmentävän sekä ilmastonmuutoksen politiikan valtasuhteita että vaikuttamisen mahdollisuuksia. Aktivistit samaan aikaan sekä häiritsevät, rakentavat että muuttavat ilmastopolitiikkaa.
Tuhansien ihmisten osallistuminen kansalaistottelemattomuuteen toimii kaksisuuntaisen vaikuttimen tavoin: se sekä laskee väkivallattoman suoran toiminnan harjoittamisen kynnystä että tuo sen mahdollisen poliittisen toiminnan piiriin.
Kansalaistottelemattomuuden harjoittaminen on keino nujertaa ilmastonmuutoksen edessä oleva toivottomuus. Huolellisesti suunnitellun vastarinnan koreografian avulla Ende Gelände -aktivistit laajentavat poliittisen toimijuuden kenttää. Monet haastattelemistani aktivisteista kokevat viimein pystyneensä toimimaan konkreettisesti ja arvojensa mukaisesti ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Monet kokevat yltäneensä sellaiseen toimintaan, jota he eivät yksin olleet osanneet edes kuvitella.
“Ilmastonmuutos on joka tapauksessa ratkaistava, joten miksi emme sitä tehdessä opettelisi myös järjestäytymään uudelleen?”
Yhdeksi vastarinnan kehoksi muuttuva liikkuvien, laulavien tai hiilijunaraiteilla toisiinsa käsikynkkää lyöttäytyneiden ihmisten yhteisöllisyyden voimaa ei tule aliarvioida. “Ilmastonmuutos on joka tapauksessa ratkaistava, joten miksi emme sitä tehdessä opettelisi myös järjestäytymään uudelleen?” totesi Emil-niminen haastateltavani.
Ende Gelände ei ole aktivisteille siis ainoastaan vastarinnan harjoittamisen hetki, vaan myös paikka, jossa visioida siitä, minkälaisen yhteiskunnan puolesta ilmastopoliittista oikeudenmukaisuuskamppailua käydään.
Kansalaistottelemattomuus, yhdessä vastarinnan mahdollistavien hoivan ja välittämisen verkostojen kanssa, on esimerkki uusien yhteiskunnallisten toimintamallien rakentamisesta.
Kehojen politiikkaan ei pidä kuitenkaan suhtautua kritiikittömästi, sillä aina julkisessa tilassa protestoivat kehot eivät suinkaan ole edistämässä ilmasto-oikeudenmukaisuutta tai demokratiaa, vaan ne voivat toimia esimerkiksi militarismin tai väkivallan tuottamisen koreografioina. Kuten Judith Butler muistuttaa, olennaista on se, mitä kehot tekevät ja saavat aikaan.
Palmujoen ilmastopolitiikan pirstaloitumista koskevaa oivallusta mukaillen Ende Geländen vastarinnan koreografia voidaan nähdä esimerkkinä ilmastonmuutoksen hallintaan osallistuvien toimijoiden monimuotoistumisesta. On mahdollista, ettei tämä monimuotoistuminen tarkoitakaan ilmastonsuojelun hallitsematonta pirstaloitumista, vaan sen valtioiden rajojen yli ulottuvaa vahvistumista uusien kanavien ja poliittisten toimintatilojen luomisen kautta.
On vielä epävarmaa, millaisia pitkäjänteisiä vaikutuksia Ende Geländen vastarinnan koreografialla on Saksan ja Euroopan ilmastopolitiikkaan. On kuitenkin selvää, että Ende Gelände -ilmastoliike on muistuttanut ikivanhan poliittisen perinnön, kansalaistottelemattomuuden, tarpeellisuudesta nykypäivän ilmastonsuojelussa.
Elämme aikaa, jossa meillä on kaikki käytettävissä oleva tieto ja teknologia ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi. Riittävä poliittinen tahto päätösten toimeenpanemiseksi kuitenkin vielä puuttuu. Olisivatko vastarinnan koreografiat juuri sitä, mitä Pariisin ilmastosopimus tarvitsee saadakseen lihaa luidensa päälle?
Kirjoitus on osa Kansainvälinen yhteisö ja ilmastonmuutoksen hallinta -sarjaa.
Henna-Elise Selkälä on Berliinissä asuva kansainvälisen politiikan opiskelija, tanssitaiteilija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän viimeistelee politiikan tutkimuksen maisteriopintojaan Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa.
