Tapio Puolimatkan kirja hukkaa mahdollisuuden avata konservatiivista näkökantaa seksuaalipolitiikkaan. Sen sijaan se tarjoaa salaliittoteorioita, joissa vastapuoli nähdään moraalisesti pahana.
Arvio: Tapio Puolimatka: Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe. Perussanoma, 2020. 194s.
Professori Tapio Puolimatkan keväällä 2020 julkaistu teos Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe puhuu lopulta vähän sananvapaudesta, mutta kertoo paljon salaliittoteoreettisesta maailmankuvasta Suomen konservatiivisen kentän laidoilla.
Sananvapaus ja sen rajoitukset ovat nousseet viime aikoina vilkkaan julkisen keskustelun kohteeksi. Vihapuheen ja maalittamisen kaltaisista ilmiöistä on aiemmin kirjoitettu myös Politiikasta-lehdessä.
Jyväskylän yliopiston kasvatuksen teorian ja tradition professori Tapio Puolimatkan uusi teos olisi voinut olla mielenkiintoinen, konservatiivista näkökulmaa avaava lisä aiheesta käytävään keskusteluun. Puolimatka on aktiivinen konservatiivinen toimija, joka esitelmöi ja julkaisee ahkerasti blogeja ja kirjoja. Viime vuosina Puolimatka on ottanut kantaa erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin.
Hän on myös ajautunut kiistoihin yliopistonsa johdon ja opiskelijoiden kanssa. Vuonna 2018 Jyväskylän yliopisto irtisanoutui julkisesti Puolimatkan Oikea Media -sivustolle kirjoittamasta vieraskynätekstistä Kampanja pedofilian laillistamiseksi.
Hukattu mahdollisuus
Puolimatka kertoo kirjan tavoitteeksi perustella näkemystä, ”että erityisiä vihapuhelakeja nykyisen lainsäädännön täydennykseksi ei tarvita ja että ne ovat itse asiassa vahingollisia.” Teoksessa ei kuitenkaan tartuta tähän tehtävään.
Sen sijaan Puolimatka esittelee teoksessa maailmankuvan, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnustaminen ja heidän oikeuksiensa edistäminen on osa jonkinlaista suurta suunnitelmaa. Sen lopullinen tavoite on kirjan mukaan konservatiivisten ja kristillisten arvojen sekä perinteisten perheiden poistaminen yhteiskunnasta.
Puolimatka esittelee teoksessa maailmankuvan, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tunnustaminen ja heidän oikeuksiensa edistäminen on osa jonkinlaista suurta suunnitelmaa. Sen lopullinen tavoite on kirjan mukaan konservatiivisten ja kristillisten arvojen sekä perinteisten perheiden poistaminen yhteiskunnasta.
Teos sijoittuu näin teemojensa perusteella ensi sijassa kotimaisen konservatiivikristillisen ja äärioikeistolaisen kentän reunamille. Tästä kertovat myös sanavalinnat. Lukijoiden oletetaan olevan tietoisia esimerkiksi ”hyvesignaloinnin”, ”transideologian” ja ”suvaitsevaiston” kaltaisista, lähinnä äärioikeiston internet-kirjoittelusta tutuista käsitteistä. Näitä, tai myöskään sellaisia keskeisiä käsitteitä kuten ”vihapuhe” tai ”homofobia”, Puolimatka ei teoksessa määrittele.
Ajankohtaisia esimerkkejä
Kirja rakentuu kuvauksille eri tapauksista, joissa vanhempien, tutkijoiden ja muiden toimijoiden oikeuksia on Puolimatkan näkemyksen mukaan loukattu trans- ja homoseksuaalisten ihmisten oikeuksien suojelun vuoksi. Esimerkit vuorottelevat argumenttien kanssa. Usein ne kuitenkin käsittelevät enemmän sitä, miksi Puolimatka näkee homo- ja transsukupuolisuuden yhteiskunnallisen hyväksymisen moraalisesti vääränä.
Monet esimerkit ovat tuttuja jonkin verran aiheesta verkossa käytyjä keskusteluja seuranneelle lukijalle. Kirja käsittelee laajasti esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsäsen lausunnoista viime aikoina aloitettuja esitutkintoja ja Jyväskylän yliopiston ja sen opiskelijajärjestöjen sekä Puolimatkan välisiä kiistoja.
Juuri näiden tapausten avoin ja pohdiskeleva analyysi konservatiiviselta näkökannalta olisi ollut kirjan potentiaalisesti mielenkiintoisinta antia. Puolimatka kuitenkin tyytyy lähinnä referoimaan omaa näkemystään tukevia kannanottoja. Lähestymistapa on lopulta sekä yksipuolinen että katkonainen ja toisteinen. Teoksesta on vaikea löytää punaista lankaa, eikä se myöskään tarjoa tilaa lukijan omalle päättelylle.
Puolimatka esittää, että nimenomaisesti konservatiivinen perhemalli olisi jotenkin suunnitelmallisesti kritiikin ja muutospyrkimysten kohteena.
Puolimatka käyttää myös runsaasti ulkomaisia esimerkkejä. Näiden osalta lähteet vaihtelevat tieteellisistä artikkeleista hyvinkin kyseenalaisiin julkaisuihin. Paikoin Puolimatka myös referoi toisten esittämiä ajatuksia tekemättä selväksi, onko niiden kanssa samaa mieltä.
Teoksessa esimerkiksi esitetään väite, jonka mukaan ”transliike” on pienen miljardöörijoukon keino rahastaa lääkkeillä ja terveydenhuoltopalveluilla. Väitteen tueksi esitetään pitkiä lainauksia vain kahdesta saman kirjoittajan laatimasta blogikirjoituksesta äärikonservatiiviselta yhdysvaltalaiselta The Federalist-sivustolta. Lainausten ja lyhennelmien jälkeen Puolimatka ei kerro omaa mielipidettään. Sen sijaan hän päättää alaluvun vihjailevaan kysymykseen: ”Päättääkö suuri raha nyt koko läntisen maailman arvojärjestyksen?”
Kyseenalaisia lähteitä
Osa teoksessa käytetyistä esimerkeistä ei kestä kriittistä tarkastelua. Ne ovat ilmeisesti teoksessa mukana, koska ovat eräänlaisia sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustajien klassikoita.
Puolimatka käyttää muun muassa esimerkkinä poliittisen korrektiuden vuoksi vainotusta tutkijasta yhdysvaltalaisen professori Mark Regneruksen tapausta. Regnerus julkaisi vuonna 2012 runsaasti huomiota saaneen tutkimuksen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien parien kasvattamat lapset muun muassa pärjäävät huonommin koulussa, käyttävät todennäköisemmin päihteitä ja ovat useammin työttöminä.
Regneruksen tutkimuksen toteutuksesta on myöhemmin löydetty puutteita, jotka vaikuttivat ratkaisevasti tuloksiin. Puolimatka luonnehtii tutkimusta kuitenkin edelleen ”perusteelliseksi ja huolelliseksi”.
Puolimatka ei kehitä ilmiön analyysia, argumentoi järjestelmällisesti sitä vastaan tai pyri vakuuttamaan erimielistä lukijaa sen vahingollisuudesta. Sen sijaan hän esittää asian salaliiton tuloksena.
Samoin kotimaisissa konservatiivipiireissä runsaasti huomiota herättänyttä opetusministeriön julkaisua Tasa-arvo on taitolaji Puolimatka käyttää esimerkkinä ”orwellilaisesta uuskielestä”. Saanko luvan – sanoa? lainaa julkaisua kuitenkin selkeästi harhaanjohtavalla tavalla.
Näissä lainauksissa Puolimatka tyypillisesti esittää, että nimenomaisesti konservatiivinen perhemalli olisi jotenkin suunnitelmallisesti kritiikin ja muutospyrkimysten kohteena. Esimerkiksi julkaisussa keskustellun ”sukupuolitietoisen kasvatuksen” Puolimatka kuvaa teoksessaan virheellisesti kieltävän tunnustamasta ”tyttöjen ja poikien lähtökohtaisia eroja”, tai että stereotyyppisten sukupuoliroolien, heteronormatiivisuuden ja yksipuolisten perhemallien kyseenalaistaminen asettaisi molempia sukupuolia edustavat perhemallit normatiivisesti alempaan asemaan.
Salaliittoteorioita vai huomionhakuisuutta?
Puolimatkan teos ei siis toteuta alaotsikkonsa lupausta keskustella sananvapaudesta tai vihapuheesta. Se ei esitä aiheesta juuri sen syvällisempää argumenttia, kuin että ei-toivottavia ajatuksia pitäisi torjua vain vasta-argumentoinnilla, ei lainsäädännöllä.
Tätä Puolimatka perustelee vain kaltevan pinnan argumentilla, jonka mukaan mikä tahansa vähemmistöihin kohdistuvan vihan levittämisen rajoittaminen johtaa väistämättä täyteen poliittisten ilmaisuvapauksien menetykseen. Hän ei myöskään selvennä, miksi vihapuhetta ei voisi torjua sekä lainsäädännöllä että argumentaatiolla.
Teos siis käsittelee lähinnä seksuaalipolitiikkaa. Tämän teeman osalta sen voi nähdä pohjaavan konservatiivisen yhteiskuntafilosofian peruslähtökohtiin. Puolimatka näkee perhemuotojen, sukupuolikäsitysten ja uskonnon yhteiskunnallisen aseman muutokset heikennyksinä, jopa niiden tuhona. Kun tämänkaltaiset instituutiot on tuhottu, hän katsoo yhteiskunnan kokonaisuuden hajoavan identiteettinsä hukanneiksi yksilöiksi, jotka eivät voi ylläpitää sen kaltaista yhteiskuntaa, jossa myös perusvapaudet voivat toteutua.
Puolimatka näkee perhemuotojen, sukupuolikäsitysten ja uskonnon yhteiskunnallisen aseman muutokset heikennyksinä, jopa niiden tuhona.
Tämäkin näkökulma jää kuitenkin vajavaiseksi. Puolimatka ei kehitä ilmiön analyysia, argumentoi järjestelmällisesti sitä vastaan tai pyri vakuuttamaan erimielistä lukijaa sen vahingollisuudesta. Sen sijaan hän esittää asian salaliiton tuloksena.
Salaliittoteorioille tyypillinen ominaisuus on voimakas mustavalkoisuus. Puolimatkan mukaan homo- ja transseksuaalien oikeuksien edistäminen on ”EU-eliitin” ja ”valtaapitävien” ydinperheen hajottamiseen ja toisinajattelijoiden vaientamiseen tähtäävä yhteiskunnallinen ohjelma. Lopullinen tavoite on vallan keskittäminen tätä ohjelmaa ajavan eliitin käsiin.
Tämänkaltaisessa salaliittoteoreettisessa maailmankuvassa eri mieltä olevat eivät ole liikkeellä vilpittömin aikein erilaisen ideologian pohjalta, vaan toteuttavat tietoisesti moraalisesti pahaa suunnitelmaa. Siksi heidän esittämiään argumentteja ei lähtökohtaisesti tarvitse pitää rehellisinä, eikä niiden analyyttinen vertailu ole järkevää. On vain vastakkainasettelu, jossa toinen puoli on hyvä ja toinen paha.
Selitys, jonka mukaan erimieliset ovat tietoisen vilpillisiä ja vaikuttimiltaan kyseenalaisia vetoaa moniin. Se ei kuitenkaan edistä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua.
Puolimatka on myös jatkanut vastakkainasettelun luomista kirjaa markkinoidessaan. Hän on syyttänyt muun muassa SETA ry:tä ja Facebookia yrityksistä vaientaa kirjaansa koskevaa keskustelua.
Puolimatkan viestille on helppo nähdä tilausta. Sananvapautta ja sukupuolivähemmistöjä koskeva keskustelu sivuaa usein teemoja, joihin kajoamisen monet kokevat ihon alle menevänä ja pelottavina. Selitys, jonka mukaan erimieliset ovat tietoisen vilpillisiä ja vaikuttimiltaan kyseenalaisia vetoaa tällöin moniin. Se ei kuitenkaan edistä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua.
Mikko Räkköläinen on kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsittelee kaupallisten sotilas- ja turvallisuusyritysten vaikutuksia ulko- ja turvallisuuspolitiikalle.
