Pyhät henkilöt
Jumala-sana voidaan kirjoittaa joko yleisnimenä tai sitten erisnimenä, eli pienellä tai isolla, yhteydestä ja ajatuksesta riippuen: suomalaisen muinaisuskon jumalat, epäjumalien palvonta.
Kun kyseessä on tietyn uskonnon tietty jumala, nimi on erisnimi: (kristinuskon) Jumala, Allah, Jahve ja niin edelleen. Uskonnollisissa teksteissä on tyypillistä kirjoittaa isolla myös kyseistä jumalaa kuvaavat muut kutsumanimet, kuten Isä. Pronomineissa hän tai sinä luovuttiin kuitenkin isosta alkukirjaimesta edellisessä raamatunkäännöstyössä. (Raamattu erilaisine käännöksineen on pohjaton arkku kielestä ja sen kehityksestä kiinnostuneelle, eikä tässä yhteydessä yritetäkään mennä asiaan sen syvemmin.) Isolla alkukirjaimella voidaan erisnimisyyden lisäksi ilmaista kunnioitusta.
Uskonnollisissa nimissä siis alkukirjaimen kanssa on joskus varaa heilua enemmän kuin muissa, yksiselitteisemmissä nimissä, ja siksi kirjoitusasu kannattaa valita tarkoituksenmukaisesti. On olemassa pieni ero, kirjoitetaanko jos jumala suo tai jos Jumala suo.
Arvonimet tai virat, kuten vaikka paavi, arkkipiispa, ajatollah tai imaami, ovat yleisnimiä eli pienellä kirjoitettavia. Myös dalai-lama on arvonimi, ei henkilön nimi (tietenkään asia ei ole ihan näin yksiselitteinen, mutta tämä on kuitenkin asiasta vallitseva konsensus), ja siksi suomessa pienellä kirjoitettava. Tosin dalai-lamoja on kerrallaan elossa vain yksi, joten joskus isokin alkukirjain on ymmärrettävä, kun sillä tarkoitetaan silloista dalai-lamaa eikä sekaantumisen vaaraa ole (esimerkiksi paavejahan meillä saattaa olla elossa nykyään useampiakin samanaikaisesti). Dalai-lamat käyttävät arvonimensä lisäksi omaa nimeään: tämänhetkinen dalai-lama on 14. ja nimeltään Tenzin Gyatso.
Pyhimysten nimissä sana pyhä on kuitenkin vakiintunut osaksi erisnimeä: Pyhä Pietari. Myös asuinpaikkaa kuvaava titteli mielletään vakiintuneissa historiallisissa nimissä osaksi koko nimeä: Fransiskus Assisilainen, ei vain joku assisilainen Fransiskus.
Pyhät kirjat
Pääsääntöisesti on syytä kirjoittaa pyhien tekstien kokoelmien nimet suurella alkukirjaimella niin kuin minkä tahansa muunkin teoksen: Koraani, Raamattu, Dhammapada ja niin edelleen. Samalla tavalla erisnimiä ovat Raamatun kaksi osaa, Vanha testamentti ja Uusi testamentti, sekä Raamatun kirjat: 2. Mooseksen kirja (tai Toinen Mooseksen kirja), 1. kirje korinttilaisille (Ensimmäinen kirje korinttilaisille) ja niin edelleen.
On kuitenkin tilanteita, joissa Raamatun merkitys muuttuu kuvainnollisemmaksi, jolloin sen voi mieltää yleisnimeksi. Näitä on paljon, esimerkiksi ilmaisut lukea kuin piru raamattua tai vaikkapa vihki– tai perheraamattu ja raamatuntuntemus tai -tutkimus, joskin on myös mahdollista ajatella, että kun nimenomaan kyseistä teosta tunnetaan tai tutkitaan, kyse on Raamatun tuntemuksesta tai tutkimuksesta. Rajanveto näissä ei aina ole ihan helppoa, mutta kirjoitusasu kuvastaa ajatusta tekstin takana.
Kaiken lisäksi Raamatun ihan aikuisten oikea nimi on Pyhä raamattu. Muut kristinuskon peruskauraan kuuluvat teokset, kuten kirkkokäsikirja, virsikirja ja katekismus, on enimmäkseen syytä kirjoittaa pienellä.
Pyhät pyhät
Juhlapäivien nimet suomessa ovat yleisnimiä. Pienellä kirjoitetaan, korttien teksteistä huolimatta, joulu, juhannus, tapaninpäivä, helluntai ja niin edelleen. Jos puhuttaisiin Tapani-nimen nimipäivästä, kirjoitusasu puolestaan olisi Tapanin-päivä.
Juhlien ja pyhien pieni alkukirjain pysyy mukana myös vierasperäisissä sanoissa, kuten vaikka hanukka. Suomeen näyttäisi olevan vakiintumassa kirjoitusmuoto id al-adha ja id al-fitr, kun puhutaan muslimien suurimmista juhlista, eikä esimerkiksi englanninkielisissä maissa käytössä oleva muoto eid. Id vastaa arabiasta suomeen litterointia sekä lausuntaa (joskin i-vokaali on pitkä, eli saa nähdä, ilmestyykö juhlasta yleiseen käyttöön vielä myös kirjoitusmuoto iid) eidiä paremmin. Kuulisin tästä lisää mielelläni sellaisilta, jotka asiaa ovat käsitelleet. Hassuja sekaannuksia on aiheuttanut myös siunattua idiä tarkoittava arabiankielinen toivotus ”eid mubarak”, jonka joku on välillä ymmärtänyt juhlan nimeksi ja saattanut toivotella ”hyvää eid mubarakia”.
Bonus: kirkko yhdysviivalla ja ilman
Suomessa käytämme termiä kirkko kuvaamaan toki kirkkorakennuksia (tiesithän, että tuomiokirkko on ”käännösvirhe” ruotsin domkyrkanista, jossa ’dom’ viittaa piispan kotikirkkoon, latinan sanaan domus?) mutta myös evankelis-luterilaista kirkkoa. Niinpä ilmaisu kuulua kirkkoon tarkoittaa yleensä kuulumista Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon, vaikka kristillisiä, saati uskonnollisia, yhdyskuntia Suomesta löytyy toki lukuisia muitakin.
Varsinainen kielenhuollollinen vinkki liittyy yhdysviivaan, jota evankelis-luterilaisessa käytetään ja joskus ei käytetä.
Yhdysviivan tarkoitus tällaisissa yhdyssanailmauksissa on kahtalainen. Se ensinnäkin erottaa toisistaan kaksi samanmuotoista sanaa: taiteellis-tieteellinen (taiteellinen ja tieteellinen), saksalais-suomalainen (saksalainen ja suomalainen). Siksi ilmaisuissa kuten afroamerikkalainen tai sosioekonominen yhdysviivaa ei ole (vrt. omituiset muodot afrolais-amerikkalainen tai …sosiomis-ekonominen?). Toiseksi se ilmaisee, että sanat ovat keskenään rinnasteiset eli samanarvoiset, kumpikaan ei määritä toista: parturi-kampaaja, jääkaappi-pakastin. Lohikeitto on lohesta tehty keitto, ei lohi-keitto, jossa yhdistyisi yhtä tärkeinä sekä lohi että keitto.
Yhdysviiva on perusteltu kirkon nimessä siis siksi, että nimi koostuu sanoista evankelinen ja luterilainen, jotka muodoltaan ovat samanlaisia. (Perusteita on lukuisia muitakin: kuten se, että nimen kirjoitusasun muuttaminen vaatisi perustuslainkin korjaamista, sillä siellä esiintyisi muuten väärä kirjoitusasu). Yhdyssanan osat eivät kuitenkaan ole samanarvoisia, vaan evankelis-luterilainen tarkoittaa ’luterilaisella tavalla evankelista’. Määrittävä osa luterilainen on poikkeuksellisesti jälkimmäinen osa.
Muun muassa näistä syistä suomen kielen lautakunta suositti jo vuonna 1986 yhdysviivasta luopumista. Viiva kuitenkin eli mukana nimessä, ja niinpä muutama vuosi sitten lautakunta, kysyttyään asiasta kirkolta, teki päätöksen, että molemmat kirjoitusasut voivat elää rinnakkain.
Eli: saat kirjoittaa yhdysviivalla tai ilman. Kirkko itse käyttää virallisesti nimeä viivan kanssa, mutta myös yhdyssana ilman viivaa on vakiintunut joihinkin erisnimiin, kuten Suomen evankelisluterilaiseen kansanlähetykseen.
Lähteet:
Alkukirjain jumalien nimessä
Taru Kolehmainen: Pyhät nimet
”Evankelis-luterilainen” ja ”evankelisluterilainen”
