Ruotsin lähiömellakoita on käsitelty ranskalaisessa lehdistössä laajasti. Samalla niitä on peilattu Ranskan tapahtumiin vuonna 2005.
Analyyseissa on otettu esille pohjoismaiset populistipuolueet (muun muassa Les Vrais Finlandes, perussuomalaiset), Ranskan jalkapalloliigassa pelaava Zlatan Ibrahimovic (le plus fou de fou, ”hulluista hulluin” positiivisessa merkityksessä), libanonilainen elokuvantekijä Farah Farah, somalitaustainen uutisankkuri, näkkileipä sekä Ikean lihapullat. Ennen kaikkea Ranskassa eletään jo ensi vuoden eurovaaleja. Miten populistijohtajat ovat hyödyntäneet mellakoita aiemmin ja miten ne nähdään ranskalaisesta kontekstista?
Ranska 2005 vs. Ruotsi 2013
Uutiskuvat ovat tuoneet takautumia. Vuonna 2005 uutiskuvat näyttivät kuvia Ranskan lähiöiden mellakoista: Nuoriso riehui, satoja autoja poltettiin. Jälkikäteen on myönnetty, että uutiskuvin tilanne muutettiin pahemmaksi. Pienimuotoinen riehunta ei ole mitenkään poikkeuksellista, sillä autoja poltetaan yleisesti viikonloppuiltaisin. Nyt tilanne kärjistyi konfliktiksi paikallisen poliisin ja nuorten välillä. Kaksi poikaa kuoli yhteydenotossa. Journalistit välttivät noita kulmia, sillä heihin saatettiin käydä käsiksi. Syynä oli se, että he asukkaiden mukaan ”vääristelivät” todellisuutta ja saivat sen näyttämään pahemmalta kuin se tosiasiassa olikaan.
Karismaattinen johtaja ja ”tehtävä”
Ranskan Le Front nationalin nettisivuilla oli vuonna 2005 samaan aikaan kuva Jean-Marie Le Penistä, joka heristi sormeaan: ”Siirtolaisuus, lähiöiden räjähdysalttius – Le Pen varoitti jo teitä”. Myös jakkupukuun pukeutunut Marine Le Pen totesi vuonna 2012, että he olivat oikeassa kun aikanaan varoittivat niistä ongelmista, joita Ranskassa tänään on. Ennen Ranskan Toulousessa tapahtuneita joukkosurmia maaliskuussa 2012 Marine Le Pen totesi, että hän oli tiennyt ongelmat etukäteen. Presidentinvaaleissa myöhemmin keväällä hän keräsi 18 prosenttia äänistä.
Karismaattinen johtajuus käsittää idean erityisestä tehtävästä, johon liittyy profeetallinen missio. Johtaja on näkijä, joka tietää asioita etukäteen. Karismaattiset johtajat ovat ennen kaikkea pelastajia, eivät korjaajia, vaikka he esittävät tämän usein ambivalentein kielellisin keinoin. Johtajat luovat tiheän tunnelman kannattajien välillä, mutta esittävät itsensä samalla ”tavallisena” – samaistuttavana. Perinteisesti tämä magnetismi on nähty puhekykynä massatapahtumissa. Karismaattinen johtaja puhuu suoraan. Uusimmat tutkimukset karismasta taas viittaavat johtajan kykyyn luoda korrekti imago esimerkiksi television välityksellä. Tuloksena osa johtajista on käyttänyt imagokonsultteja. Esimerkiksi Jean-Marie Le Peniä nämä ovat auttaneet kohti ”pehmeämpää” johtajaimagoa.
”Le model suèdois” kriisissä?
Onko ruotsidemokraattien Jimmy Åkersson tällainen Le Peniin verrattava karismaattinen johtaja? Ranskalaislehdistö ei ota siihen kantaa. Sen sijaan se listaa lyhyesti siirtolaisuuden vaiheet Ruotsissa: 1960-luvulla tulleet jugoslaavit, kuten Zlatan Ibrahimovicin vanhemmat, jotka saivat töitä tehtaista. Scandia ja Volvo työllistivät. Sittemmin siirtolaisuuden luonne muuttui: 1970-1980-luvuilla tulivat poliittiset pakolaiset, eteläamerikkalaiset Olof Palmen tuella, Iranin vallankumouksen (1979) aikaan iranilaiset, jugoslaavit uudelleen 1990-luvulla.
Miten Ruotsi sitten eroaa Ranskasta? Ranskalaislehdistön mukaan esimerkiksi sen osalta, että arabikulttuuri – toisin kuin postkolonialistisessa Ranskassa – ei ole osa yhteistä ruotsalaista historiaa. Se on lehdistön mukaan jäänyt pinnalliseksi ja ”skandinaavinen taide ja historia esitetään viikinkimäisenä”. Lehdistön mukaan ruotsalaisuus esitetään homologisena ideana, ”johon pinnallisen särön tuo esimerkiksi somalitaustainen uutisankkuri”.
Ruotsin mellakoiden saama negatiivinen julkisuus on poikkeuksellista. Tavallisesti Pohjoismaat esitetään mallimaina. Muun muassa Ranskan sosialistinen PS-puolue on puhunut ihanteellisesta pohjoismaisesta mallista: ”le model scandinave” tai ”model suèdois”. Suomesta ovat esillä olleet esimerkiksi Pisa-tutkimusten tulokset.
Keväästä 2011 alkaen palstatilaa on annettu myös pohjoismaisille populistipuolueille. Esimerkiksi perussuomalaisten suosiolle on etsitty syitä ja esitetty sana finlandité, joka tarkoittaa sitä, ettei maahanmuutto voi olla syynä puolueen nousuun, koska ilmiö on Suomessa erittäin pieni. Termiä on käyttänyt esimerkiksi populismiin erikoistunut Science Po -yliopiston tutkija Magali Balent, joka on kirjoittanut kirjan Le Monde selon Marine (”Marinen maailma”). Ranskalainen tutkija Dominique Reynie pohtii kirjassaan Populismes: La pente fatale (2011) maahanmuuttovastaisen populismin johtuvan muun muassa suurien ikäluokkien vanhenemisesta: ”He eivät halua hoitajia ulkomailta”.
Eurovaalit 2014 ja eurooppalainen populismi
Ranskassa Front Nationalin Bruno Mégret rinnasti Ruotsin tapahtumat la Defencen ampumisiin ja totesi, että kyseessä on ei-assimiloitunut siirtolaisuus (l’immigration non assimilée). Marine Le Pen ei ole toistaiseksi ottanut kantaa asiaan. Ranskassa pohditaan ensi toukokuussa vietettäviä eurovaaleja. Erityisesti samaa sukupuolta olevien oikeus avioliittoon on herättänyt kiivasta vastustusta. Miten Ruotsin tapahtumat sitten vaikuttavat eurovaaleihin? Selvää on, että toistuessaan lähiömellakat nostavat esiin ”pelastajan”, joka kertoo varoittaneensa asioista jo ennakolta.
Artikkelikuva: Mikael Marguerie / Wikimedia Commons
