Victor Klempererin klassikkoteos LTI – Lingua Tertii Imperii: Notizbuch eines Philologen (1947) herättää pohtimaan, millaista kieltä nykypäivän yhteiskunta tuottaa.
George Orwell on painottanut kielen merkitystä totalitarismissa. Useat sanat ovat ikään kuin myrkyllisiä ja niillä luodaan todellisuutta.
Euroopan nykykehitystä verrataan yhä useammin 30-luvun yhteiskunnallisiin tapahtumiin. Usein niitä kuitenkin tarkastellaan erillään kielestä, jonka avulla ne oikeutetaan ja tehdään ymmärrettäviksi.
Klemperer painottaa kielen merkitystä kolmannen valtakunnan nousussa ja kulttuurissa.
Klemperer analysoi muistiinpanoissaan kolmannen valtakunnan retoriikkaa ja painottaa kielen merkitystä kolmannen valtakunnan nousussa ja kulttuurissa. Kirja on monella tapaa ajankohtainen kielitieteen klassikko.
Kielen rytmi ja toisto
Victor Klemperer (1881–1960) oli saksalainen kielitieteilijä ja romaanisen filologian professori, joka menetti yliopistollisen virkansa natsien valtaannousun myötä ja työskenteli sittemmin tehtaassa.
Hän syntyi juutalaisen rabbin poikana, mutta kääntyi käytännön syistä protestantismiin. Hänestä kertova elokuva Haluan todistaa on esitetty myös Suomessa.
Sodan päätyttyä Klemperer sai professuurin ja palasi Dresdeniin, missä hän osallistui aktiivisesti kommunistiseen politiikkaan. Teoksensa aineistona Klemperer on käyttänyt radiopuheita, keskusteluja, esitteitä, synnyin- ja kuolinilmoituksia sekä kirjoja.
Klemperer kuvaa elävästi kielen rytmiä ja toistoa. Samalla hän analysoi sitä, miten natsien kieli auttoi hallinnon luomisessa. Klemperer muistuttaa, että natsit omivat useat tavat Italian fasistihallinnolta. Tunnetuin niistä on käden kohottaminen natsitervehdykseen.
Uutta, vanhaa, lainattua
Moni ”myrkyllinen” sana natsihallinnon ajalta jäi elämään sodan jälkeen. Ne ovat Klempererin mukaan kuin arsenikkia: niitä voi ottaa pieninä annoksina, eikä vaikutusta huomaa. Sitten yhtäkkiä niiden myrkyllinen vaikutus leviää.
Natsit eivät juuri uudistaneet saksan kieltä, vaan käyttivät vanhahtavia saksankielisiä ilmauksia.
Klempererin mukaan natsit eivät juuri uudistaneet saksan kieltä, vaan käyttivät vanhahtavia saksankielisiä ilmauksia. Kolmas valtakunta omaksui myös joitain vierasperäisiä ilmauksia kuten diffamieren, jota Hitler käytti usein. Sen merkitys oli kuitenkin monelle epäselvä.
Kolmannen valtakunnan kielessä oli useita berliiniläismurteista tulevia lyhenteitä, kuten Knif (Kommt nicht in frage, ”ei tule kysymykseen”). Monien sanojen painoarvot muuttuivat ja niihin tuli selkeä arvolataus.
Esimerkiksi sana ”fanaattinen” muuttui natsihallinnon kielessä positiiviseksi ominaisuudeksi. Göringiä kuvailtiin elämäkerrassaan fanaattiseksi kissojen ystäväksi.
Volkskörper ja ylpeä ilo
Erityinen merkitys on sanalla Volkswagen. Natsit viittasivat usein kansaan, das Volk. Esimerkiksi automerkki Volkswagen tarkoittaa suoraan käännettynä ”kansanautoa”. Hitlerin syntymäpäivä oli puolestaan Volkfest, kansanjuhla. Puhuttiin myös ”kansan kehosta”, Volkskörper.
Synnyinilmoituksissa viitattiin Führeriin ja ylpeään iloon. Kuolinilmoituksissa taas todettiin, että vainaja ”kuoli uskossa Führeriin”.
Klemperer huomauttaa, että totalitaarisissa yhteiskunnissa yhteistä on johtajakultti, ystävien ja vihollisten kategoriat sekä ”meidän” erottaminen ”heistä”. Keskeistä on se miten puhuttiin ja kenelle puheet suunnattiin: Hitler ja Mussolini pitivät toripuheita, Stalin taas puhui hallintoeliitille.
Mussolinin tavoin Hitler käytti uskonnollista kieltä, koska se oli tuttua yleisölle lapsuudesta asti. Näin yleisö saatiin mukaan.
Kieli ja tämän päivän Eurooppa
Klempererin teosta lukiessa ei voi välttyä rinnastuksilta tämän ajan Eurooppaan ja nykykieleen. ”Myrkyllistä” kieltä on helppo löytää ihan läheltä.
Eurooppaan suuntautuvaa pakolaisuutta kuvataan luonnonkatastrofeina: tulvana tai hyökyaaltona. Calais’n pakolaisleiristä puhutaan ”viidakkona”.
Klassikkoteoksen tuntee siitä, että se on ajaton ja käytettävissä eri aikakausien ymmärtämisessä.
EU-kriittisten ja populististen puolueiden kielessä sanoilla on vahva merkitys. EU on rinnastettu ruttoon, paiseeseen, mätään tai syöpään. Nykyään käytetään myös raamatullisia kielikuvia: Ranskan Jean-Marie Le Penin mukaan EU sortuu kuin Baabelin torni. ”Maa ei täyty heinäsirkoista, eikä kellot pysähdy, jos britit päättävät erota EU: sta”, Timo Soini kirjoittaa.
Myös allegoriat ovat nykypäivän oikeistopopulisteille tyypillisiä. Marine Le Pen on verrannut muslimien rukoilua Ranskan kaduilla Saksan miehitykseen toisen maailmansodan aikana.
Itävallan oikeistopopulistinen FPÖ käyttää vanhanaikaista kieltä. Puolueen vaalikampanjassa julistettiin Daham statt Islam, mikä viittaa Itävaltaan kantaväestön kotina. Samaan aikaan puhutaan kotimaasta (Heimat) riistävän Brysselin vastinparina.
Lehtikielessä ja populistisessa retoriikassa toimii kärjistäminen: asiat nähdään vastakohtaparien kautta. Donald Trump ei juurikaan perusta politiikka-analyyseista, vaan käyttää erityisesti moraaliin vetoavia radio-ohjelmia. Tärkeintä ei ole kuulijan tieto vaan ”fiilis” asiasta.
Yhteistä menestyville poliitikoille on heidän kykynsä saada yhteys kansaan: puhua suoraan ja sumeilematta. Viime aikoina myös suomalainen poliittinen kieli on muuttunut rehevämmäksi.
Kieleen tuodaan harvinaisia murresanoja, joka yleistyvät hetkessä. Vielä hetki sitten harva olisi tiennyt, mitä vatulointi tarkoittaa.
Soini puolestaan käyttää vertauksia, jotka ovat monitulkintaisia. Mitä tarkoittaa, kun kaukovarjostimen kontrollia ei tarvita? Entä mitä on kotiäitiviha?
Klassikkoteoksen tuntee siitä, että se on ajaton ja käytettävissä eri aikakausien ymmärtämisessä. LTI – Lingua Tertii Imperii on tässä mielessä aito klassikko. Se avaa uusia horisontteja nykypäivän poliittiseen kieleen ja tarjoaa hyödyllisen työkalun politiikan tutkijalle.
Kirjoitus on osa Klassikot ajankohtaiskeskustelussa -sarjaa.
