Kestävämpien kulutusvalintojen politiikkaa ja oikeutta Euroopan unionissa
Kestämättömän kulutuksen ongelma on tiedostettu Euroopan unionissa jo pitkään.
Kestävämpien kulutusvalintojen politiikkaa ja oikeutta Euroopan unionissa Lue lisää »
Kestämättömän kulutuksen ongelma on tiedostettu Euroopan unionissa jo pitkään.
Kestävämpien kulutusvalintojen politiikkaa ja oikeutta Euroopan unionissa Lue lisää »
Muotiin liittyvät sisällöt ovat sosiaalisen median suosituimpia. Ilahduttavan moni somevaikuttaja käyttää kanavaansa kestävän muodin kuluttamisen edistämiseen ja opastaa seuraajiaan vaatteiden kiertotaloudesta. Vaikuttajan rooliin liittyy kuitenkin ristiriitaisia tuntemuksia.
Somevaikuttajat oppaina kestävässä pukeutumisessa Lue lisää »
Elokuva Ascension on visuaalisesti hieno, hupaisa ja hämmentävä kuvien ja kertomusten virta kiinalaisten pyrkimyksistä kohota yhteiskunnassa korkeammalle. Elokuvassa ei ole kertojaa eikä päähenkilöä, ellei päähenkilöiden rooleja voi antaa kapitalismille ja kulutuskulttuurille. Katsoja pääsee seuraamaan läheltä, miten kiinalaiset toteuttavat unelmaansa paremmasta elämästä, mitä se heille on antanut ja mitä se heille on maksanut.
DocPoint: Kiinan rauhaton kapitalismi Lue lisää »