Maanantaina 9.10. Helsingin yliopiston Tiedekulman Stagella pääsee pohtimaan demokratian kriisiä ja populismin nousua yhdessä asiantuntijoiden kanssa sekä suomeksi että englanniksi.

”Kyse ei ole tutkijan monologista vaan yhdessä ajattelemista, jonka tutkija potkaisee tiettyyn suuntaan”, tilaisuutta koordinoinut Politiikasta-verkkolehden emeritapäätoimittaja ja yliopistonlehtori Emilia Palonen kertoo. ”Tilaisuuden loppukeskustelussa kuuluu siis myös osallistujien ääni, kun tilaisuuden seitsemän tutkijaa kokoontuvat yhteen keskusteluun suuren yleisön eteen ammentamaan sekä näistä keskusteluista että omasta tutkimustyöstään”

Politiikasta on mukana järjestämässä tapahtumaa, joka kuuluu uuden Tiedekulman avaussarjaan Pieni maa, suuri muuttuja, jossa syvennetään ymmärrystä Suomea kohtaavista muutoksista. Tilaisuus toteutetaan päivän aikana sekä suomeksi (klo 12–15) että englanniksi (klo 16–19) (see abstracts in English below!).

Palosen lisäksi tapahtumaa on ollut järjestämässä Politiikasta-verkkolehden korkeakouluharjoittelija Marianne Sandelin, joka on myös tuottanut aiheeseen liittyvän Demokratian haasteet -juttusarjan. Sandelin on myös koonnut valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoista avustajat asiantuntijoille, joten tilaisuus luo erilaisia kohtaamisia.

Tilaisuudesta lisää Tiedekulman sivuilla ja Facebook-tapahtumassa. Niiltä tulee löytymään myös linkki, jonka kautta osaa tapahtumasta pääsee seuraamaan suorana verkosta ja myöhemmin tallenteena. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Suomenkielisessä osiossa asiantuntijoina ovat valtio-opin, poliittisen historian ja viestinnän tutkijoita: YTT Anna Björk (kansalainen ja demokratia), professori Anne Holli (vaikuttaminen ja vallan keskittyminen),professori Niilo Kauppi (demokratia ja EU), dosentti Katalin Miklóssy (demokratia itäisessä Keski-Euroopassa), dosentti Emilia Palonen (populismi ja demokratian kriisi), VTT Virpi Salojärvi (demokratia ja populismi Venezuelassa) ja akatemiatutkija Hanna Wass (demokratiapolitiikka).

Englanninkielisessä osiossa asiantuntijoina ovat käytännöllisen filosofian ja valtio-opin tutkijat Halil Gürhanli (the populist backlash and democracy), Joonas Martikainen (suffering and the crisis of democracy), Kristian Klockars (theory of democracy), Emilia Palonen (local democracy), Laura Sibinescu (democracy and disappointment), Joonatan Virtanen (expert knowledge and governance) ja Hanna Wass (elections and the electorate).

Anna Björk: Kansalaisen näkökulmasta demokratia merkitsee oikeuksia ja velvollisuuksia, myös toiminnan mahdollisuuksia ja rajoja. Puhe siitä, onko kansalaisen mahdollista saada ääntään kuuluville ja millä keinoin, kuuluu oleellisesti demokratiaan. Toisaalta siihen kuuluu myös keskustelu siitä, mitä kansalaisuuteen sisältyy, keitä kansalaisiksi lasketaan ja millaisessa valtiossa kansalaiset haluavat elää. Jännitteisin viime päivien esimerkki kansalaisuutta ravistelevista tapahtumista lienee Kataloniassa järjestetty kansanäänestys alueen itsenäistymisestä, jossa kansalaisten ja valtion suhde oli kyseenalaistettu. Toisen kansanäänestyksen tulos, Brexit, myös vaikuttaa suoraan usean maan kansalaisten elämään EU-kansalaisuuden tuomien oikeuksien kautta. Nämä ovat vain yksittäisiä (ja tunnettuja) esimerkkejä, mutta molemmissa näkyy kansalaisten toive tuoda päätöksentekoa ja lainsäädäntöä paikallisemmaksi. Näin ollen kyse on siitä, miten ymmärretään kansalaisen valta kansanvallassa.

Anne Holli: Suomalainen edustuksellinen demokratia on tänä päivänä ristiriitaisten tavoitteiden ja kehityskulkujen täyttämää. Yksinkertaisimpien kansainvälisten indikaattorien valossa ihanteellista demokratiaa edustavassa maassa kansalaiset ovat enenevästi tyytymättömiä järjestelmään ja omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Hallitusvalta on viimeiset kymmenisen vuotta tarjonnut meille ”demokratiapolitiikkaa” ja keksittyjä, symboliseksikin jääviä keinoja kansalaisten opastamiseksi ja kasvattamiseksi nykyjärjestelmän tukijoiksi, jälleen perinteisestä politiikasta kiinnostumaan. Kansalaisten oma kiinnostus ja aktiivisuus suuntautuu yhä yksilökeskeisimpään elämänpolitiikkaan ja omaehtoisemman kollektiiviseen toiminnan uusille areenoille ja tapoihin. Ristiriitojen keskellä jää huomiotta edustuksellisen demokratian institutionaalinen tausta ja muutoksen suunta: suomalainen edustuksellinen demokratia on muuttanut vahvasti muotoaan kohti majoritaarisempaa mallia. Valta keskittyy yhä tiiviimmin hallitukselle; tälle mahdollisena vastapainona toimivien demokratian instituutioiden ja toimijoiden vaikutusvalta on vähennyt tai hävinnyt. Kuinka aitoa hyväntahtoisesti tarjottu vaikuttaminen on, kun vaikuttamisen pelitila ja areenat ovat kavenneet ja jatkuvasti kapenevat. Hallituspuolueet jo lähtökohtaisesti päättävät hallitusohjelmassaan tehtävien reformien suunnan ja vain puoluepoliittiset intressit voivat muuttaa ennalta tehtyjä päätöksiä?

Niilo Kauppi: Demokratian kriisi on demokratian perustila ja sen keskeisin tunnusmerkki. Erotukseksi kreikkalaisten lääketieteellisestä termistä kriisi, potilaan kuolemaa edeltävä ratkaiseva hetki, poliittinen kriisi on demokratian elinvoimaisuuden merkki. Jos demokratia eiole kriisissä, erilaisten kamppailujen ja poliittisen kilpailun kohde siitä mitä sen pitäisi olla, niin sitä ei ole. Pohjois-Koreassa demokratia ei ole ongelma. Urheilulajeista demokratia muistuttaa eniten pyöräilyä: jos lakkaa polkemasta niin kaatuu, ominaistila on liike. Nostan kaksi näkökulmaa. 1) Demokratia ei ole ongelma EU:ssa: If it ain’t broke, don’t fix it (Andy Moravcsik). Kansa valitsee edustajansa kansallisella tasolla, kaikki muu seuraa näistä vaaleista. Näin luodaan poliittinen kontrolli. Ylikansalliset instituutiot ovat tämän kontrollin alaisia ja jäsenvaltiot ajajan paikalla. Ylikansallisia demokraattisia instituutioita ei tarvita. 2) Demokratia on ongelma EU:ssa. Valta siirtynyt ylikansallisille instituutioille (Euroopan keskuspankki, komissio, tuomioistuin) demokraattisen kontrollin ulottumattomiin. Monet nykyongelmat vaativat yhteisiä ratkaisuja. Kansanvalta on uudelleenmääritteltävä. Euroalueelle on saatava oma parlamentti (Macron).

Katalin Miklóssy: EU:n suuren kertomuksen mukaan itälaajentumisen tärkein merkitys on entisten kommunistimaiden demokratisointi. Unionin ulkopuolelle jääneiden maiden tie on ollut poukkoilevampi, mutta EU:ssa ei kannata tuudittautua ajatukseen, etteikö demokratiakehitys voisi tehdä täyttä U-käännöstä. Juuri tällainen muutos on meneillään Puolassa ja Unkarissa – ja näitä maita kannattaa seurata, koska ne ovat näyttäneet kehityksen suuntaa itäisen Keski-Euroopan muille valtioille lähes 70 vuotta. Harvemmin tiedetään, että oikeusvaltiokäsityksiä on monia ja ne riippuu eri maiden omasta tulkinnasta, joka pohjaa heidän oikeustajuperinteisiinsä.  Lännen liberaalidemokratioissa se tarkoittaa vallan kolmijaon takaamista, vallankäytön kontrollimekanismia ja ihmisoikeuksien kunnioitusta. Tätä Puolan ja Unkarin, mutta myös Romanian, Bulgarian, ja jopa Tsekin ja Slovakian hallitukset haastavat vedoten enemmistödemokratian periaatteeseen, eli siihen, että vapaissa vaaleissa saatu legitimaatio oikeuttaa kansanvallan kontrollin toteuttamisen yhteiskunnallisen elämän eri alueilla. Mitä tämä ennustaa yhteiselle EU-tulevaisuudelle?

Emilia Palonen: Suomessakin populismi nousi demokratian kriisistä. Perussuomalaisten nousu voidaan paikantaa hetkeen, jolloin vaalirahakohun takia ”vanhat puolueet” nähtiin epäilyttävinä. Populismi muuttaa demokratiaa kyseenalaistamalla tavan, jolla puolueet ja äänestäjät kohtaavat. Populistinen retoriikka tuottaa vastakkainasettelua ja yhteisiä kiinnekohtia, meitä ja muita. Populismi ja nationalismi äärimuotoineen ovat erillisiä asioita: nationalismissa suhde on kiinnitetty tiukasti määriteltyyn kansalliseen, kun taas populismissa kyse on monien eri vaatimusten yhdistämiseen yhteisen kiinnekohdan ja vastakkainasettelun taakse. Kansan edustaminen ei siis välttämättä ole nationalismia, vaan populismissa epämääräisen ja tietyllä tavalla mahdottoman yhteisön luomista. Politiikan identiteetit, vaatimukset ja niihin samaistuminen eivät ole ennalta annettuja vaan niistä käydään kamppailua: juuri tämä on demokratian ydin.

Virpi Salojärvi: Demokratiaa pidetään usein synonyyminä hyvälle hallinnolle, oli vallassa kuka tahansa. Vaikka hallinto täyttäisi monet hyvälle demokraattiselle yhteiskunnalle asetetut kriteerit, kaikki kansalaiset eivät välttämättä silti koe olevansa tasavertaisia yhteiskunnan jäseniä. Jos kansalaiset tuntevat, etteivät ole osallisina yhteiskunnassa ja eivät saa yhteyttä vallassaolijoihin, seurauksena voi olla demokratian kriisi, josta nousee populistinen liike. Populismi voidaan siis nähdä hyvänä ja pahana asiana. Toisaalta se aktivoi aikaisemmin syrjään jääneitä kansalaisia ja seurauksena tästä demokratian kriisistä voi nousta myös ruohonjuuritason osallistaminen poliittiseen päätöksentekoon eli uusien poliittisten toimijoiden nousu. Toisaalta populismissa demonisoidaan vastustajia, jonka seurauksena tilanne kärjistyy entisestään ja yhteiskuntaa jo aikaisemmin jakaneet säröt muuttuvat railoiksi.

Hanna Wass: Läntisissä demokratioissa vaalit tuottavat jatkuvasti ”sokkeja” politiikan toimijoille ja sen tarkkailijoille. Vaaliyllätykset heijastavat poliittisen järjestelmän olennaisesti heikentynyttä kykyä ennakoida ja tulkita kansalaisten tarpeita ja vastata niihin. Vastaavasti poliittisen järjestelmän vakauteen kohdistuvat riskit on alettu hahmottaa yhä keskeisemmäksi uhkatekijäksi yhteiskunnan kokonaiskehityksen kannalta. Näihin demokratiaa uhkaaviin trendeihin lukeutuvat poliittisen osallisuuden eriarvoistuminen, demokratian nauttiman yleisen arvostuksen ja luottamuksen heikentyminen, politiikan oikeudellistuminen ja poliittisen toimintakulttuurin asteittainen siirtymä konsensuksen aikakaudesta ”dissensukseen”. Jotta demokratia voi hallintojärjestelmänä oppia kriiseistä ja kehittyä niiden myötä, sen täytyy jatkuvasti päivittyä ulkoisen toimintaympäristön muutosten myötä. Demokratiaa vahvistamiseksi on tarjolla laaja joukko keinoja vaalien fasilitoinnista ja paikallisista demokratiainnovaatioista uuden teknologian hyödyntämiseen esimerkiksi digikomiteoiden ja digitaalisten diplomaattien kautta.

The evening session’s abstracts:

Halil Gürhanli: While ”pure” democracies are an illusion, a “crises” of democracy today opens interesting avenues. Our current political regime was a compromise between two antithetical traditions: elitism and democracy. In liberal democracies the equilibrium between the two has been steadily tilting towards elitism. This shadows over the democratic principles like popular sovereignty and equality. Furthermore, transition from government to governance and acceptance of market liberalism is the universal constant. The main reason behind populist backlash is the “passive” celebration of current political arrangements under those contexts that reveal obvious contradictions. Gross economic inequalities and imminent scenarios of global disaster are widespread. Larger segments of population may not believe that they are living in “the best of all possible worlds”. Is it not the time to wake up from our “democratic” dream?

Joonas Martikainen: When we think about topics that democracies should address, suffering rarely comes to mind. Philosopher Hannah Arendt famously ruled out suffering from the list of subject matter permissible for politics. She feared that an obsession with “private” suffering would turn democracy into a backwards-looking politics of victimhood and blame-tossing. However, unexpressed feelings caused by experiences of suffering related to social issues such as unemployment, social exclusion, and ethnic discrimination still find their way into public, transformed into politics of polarisation, resentment and hate, easily amplified by social media. If democracy is in a crisis, is it a crisis of suffering?

Kristian Klockars: A crisis in democracy may be conceptualised in terms of the links between power, the people and a value basis. In a well-functioning democracy these are well connected, a crisis may emerge whenever such a link malfunctions, for example diminishing the link between the people and political power or switching the understanding of the people due to a change in value basis. In today’s democracies the basic democratic value of equality is threatened from many sides. The issue of equality, also in a globalized sense, needs to be put at the centre of the agenda.

Emilia Palonen: Crisis of democracy is visible in the ways in which people feel unable to have impact while they get increasingly detached from their surroundings. Local democracy offers new ways of dealing with democracy. In municipalities the power to the people means power to decide how local services are run, prioritized, organized and financed. Democracy is related to service provision. Experiences in Maunula neighbourhood in Helsinki show how co-governance could generate and enhance local democracy. Usually participation and political parties are judged by their demographic representation. Representing the people is about the process not categories. A sense of community, its exploration of its limits and speaking beyond one’s immediate group can be done in many ways.

Laura Sibinescu: Is democracy in crisis, or are we confronting unmet expectations born from the sometimes excessive optimism of the 1990s? On the one hand, we see symptoms of crisis everywhere in the news: the mainstreaming of extremism, diminishing trust in democratic institutions and the failure of prominent democratic promoters to keep these tendencies in check. On the other hand, recent academic research on the topic focuses on the long-term picture and cautions against pushing the crisis narrative. It is worth reading the two sides together in order to understand where democracy is headed in the near future. I am drawing from the East Central European cases to discuss the future of democracy.

Joonatan Virtanen: In democracies, highest political power is formally held by citizens and their elected representatives. However, the managers and experts of public administration, who prepare and execute policy for elected leaders, are in effect highly influential. Expert knowledge, prepared for and utilized in the policy process, frames and steers political agenda in government and parliament but also more broadly in public debates and civil society. Politics and administration are often tried to be ”kept apart” but this is difficult both in practice and in theory. In policy preparation, different expert perspectives and authorities are in conflict with one another just as often as ”power politics” or ”populism” are with ”knowledge-based policy”.

Hanna Wass: In a current situation, elections keep on bringing surprises to political elites and commentators, which only reflects political systems’ reduced capacity to understand and respond to fluxing needs of the electorate. This may be partly due to fact that many of the prevailing models of political behavior, such as the ‘folk theory of (electoral) democracy’, have been developed in an era which circumstances dramatically differed from those characterizing liberal democracies in the 2010s. Hence, not only our perception of risks but also their cure might be insufficient or misinformed. Some indicators of democratic deconsolidation are well-established, such as differentiation of political engagement and support for stealth democracy, while others are more are up-and-coming in nature. These include the wagering border between politics and jurisdiction, and a shift from consensus to dissensus.