Vihreän siirtymän myötä lisääntyvien kaivosverotuottojen osittainen tilittäminen saamelaisille olisi yksi keino ratkaisemattoman maaoikeuskysymyksen sovittamiseen, mutta voisi tuoda mukanaan muita ongelmia.
Saamelaisten kotiseutualueella eli ylä-Lapissa ei ole vielä ainuttakaan kaivosta. Meneillään oleva vihreä siirtymä lisää kaivosmineraalien kysyntää ja Euroopan unionin (EU) kriittisten raaka-aineiden asetus, niin sanottu CRMA, nopeuttaa osaltaan kaivosten luvittamisprosesseja.
Saamelaisten kotiseutualueelle on toki myönnetty malminetsintälupia jo viime vuosikymmenellä, mutta mielenkiinto kaivostoiminnan harjoittamiseksi alueella on lisääntynyt viime vuosina, kuten uudet aluevaraukset osoittavat. On mahdollista, että alueelle pyritään perustamaan kaivoksia lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi Ruotsissa jo useampi saamelaisalueella sijaitseva hanke on nimetty CRMA:n nojalla strategisesti tärkeiksi hankkeeksi.
Suomen perustuslaki turvaa saamelaisten oikeuden ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Poronhoito on keskeinen osa saamelaiskulttuuria ja se kuuluu siten tämän suojan alaan. Kaivostoiminta voi haitata poronhoitoa monella eri tapaa ja olla näin ristiriidassa saamelaisten perustuslaissa turvattujen oikeuksien kanssa.
Saamelaisten oikeudet ja vihreä siirtymä ovat ajautuneet törmäyskurssille muissa pohjoismaissa. Vihreän siirtymän asemesta puhutaan jopa vihreästä kolonialismista. Käytännössä kyse on siitä, että vihreän siirtymän edellyttämä maankäyttö (maamineraalien louhinta tai uusiutuvan energian, kuten tuulivoiman, lisärakentaminen) tapahtuu saamelaisten asuttamilla alueilla ja syrjäyttää mahdollisuudet harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja, erityisesti poronhoitoa.
Tässä asiayhteydessä onkin syytä kysyä, kuinka tosissamme otamme saamelaisten perustuslaissa ja kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa turvatut oikeudet? Jos vihreän siirtymän myötä saamelaisten mahdollisuus harjoittaa omaa kulttuuriaan heikkenee, tuleeko oikeudenloukkaus hyvittää jotenkin? Voidaanko esimerkiksi kaivosten poronhoidolle aiheuttamat haitat hyvittää rahallisesti, maksamalla korvauksia poronhoitajille?
Saamelaiskulttuurin turvaaminen
Syksyllä 2025 eduskunnan käsiteltävänä oli kaivosmineraaliverolain muutos. Kaivosmineraaliveroja korotettiin tuntuvasti. Lisäksi verotuoton jakautumista valtion ja kuntien välillä muutettiin valtion eduksi. Lakimuutos kävi myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan arvioitavana. Valiokunta arvioi hallituksen esitystä perustuslaissa turvatun omaisuudensuojan ja elinkeinonvapauden näkökulmasta.
Kaivosmineraaliverolain muutosta koskevassa hallituksen esityksessä tai perustuslakivaliokunnan esitystä koskevassa lausunnossa ei arvioitu asiaa lainkaan siitä näkökulmasta, miten muutos vaikuttaa saamelaisiin. Tämä on varmaankin perusteltua ottaen huomioon, ettei saamelaisten kotiseutualueella ole teollista kaivostoimintaa. Kaivoksia saatetaan kuitenkin tulevaisuudessa perustaa kotiseutualueelle.
Olisiko siis jo tässä vaiheessa ollut hyvä pohtia myös sitä, miten kaivosten saamelaiskulttuurille aiheuttamiin haitallisiin vaikutuksiin suhtaudutaan? Turvaamalla saamelaisten oikeuden ylläpitää ja kehittää omaa kulttuuriaan, Suomen perustuslaki asettaa nimittäin saamelaiset erityisasemaan, kun pohditaan kaivostoiminnan haittavaikutuksia.
Maailmalta löytyy paljon esimerkkejä siitä, kuinka kaivoksien ja muiden energia-alan hankkeiden tuottoja jaetaan alueen alkuperäiskansoille.
Perustuslakivaliokunta on korostanut valtion velvollisuutta ryhtyä toimiin saamelaisten perustuslaillisten oikeuksien vaarantuessa. Esimerkiksi lausunnossaan Tenojoen lohenkalastuskiellosta valiokunta totesi, että ”valtioneuvoston on syytä selvittää, millaisilla muilla toimilla saamelaisten oikeutta ylläpitää ja kehittää kieltään ja kulttuuriaan voidaan tukea ja edistää kalastuksen rajoittamisesta huolimatta”.
Valiokunta ei sanonut tässä suoraan, että kalastusrajoitusten aiheuttama haitta tulisi hyvittää rahallisesti, mutta rahallinen hyvitys olisi varmasti yksi mahdollinen tapa tukea saamelaiskulttuuria. Vähintäänkin rahaa tarvittaisiin konkreettisten tukitoimien toteuttamiseen.
Yksi vaihtoehto kaivoksista aiheutuvien haittojen hyvittämiseksi olisi tilittää osa kaivosveron tuotosta saamelaisille. Maailmalta löytyy paljon esimerkkejä siitä, kuinka kaivoksien ja muiden energia-alan hankkeiden tuottoja jaetaan alueen alkuperäiskansoille. Yleisiä ovat erityisesti voitonjakoon tähtäävät mallit (ns. benefit-sharing) ja veronluonteisiin maksuihin perustuvat mallit (ns. royalties). Mikään ei estä sitä, että jotain vastaavaa tehtäisiin myös Suomessa.
Ratkaisuja vai uusia ongelmia?
Hyvitysjärjestelmä voisi palvella erilaisia tarpeita. Kaivostoiminnan myötä porojen laiduntaminen joudutaan siirtämään toisaalle. Hyvitysjärjestelmän kautta voitaisiin korvata laidunten vaihtumisesta aiheutuvia kuluja, esimerkiksi lisääntynyt talviruokinnan tarve.
Periaatteellisesti merkittävämpi kysymys liittyy nimenomaan maaoikeuksiin ja omistusoikeuden merkitykseen kaivostoiminnassa. Nykyisen lainsäädännön valossa saamelaiset eivät omista maa-alueita, joita he ovat asuttaneet jo ennen Suomen valtion perustamista. Tämä niin sanottu maaoikeuskysymys on ollut jo pitkään saamelaisten ja Suomen valtion välisen konfliktin keskiössä. Suomen valtio omistaa noin 90 prosenttia maasta Lapissa.
Tuottojen jako kaivostoiminnasta perustuu maan omistajuuteen. Maanomistaja saa tuloja malminetsintäkorvauksen ja louhintakorvauksen muodossa. Koska saamelaiset eivät omista asuttamiaan maita, eivät he pääse osaksi näistä korvauksista. Kaivosveron hyvitysjärjestelmä voisi osaltaan paikata tätä ongelmaa.
Toisaalta hyvitysjärjestelmällä voisi olla myös negatiivisia vaikutuksia saamelaiskulttuurille. Pahimmassa tapauksessa kaivosveron tilitykseen perustuva hyvitysjärjestelmä voisi muodostua kaiken kaivostoiminnan saamelaisten kotiseutualueella oikeuttavaksi perusteeksi. Jos hyvitysjärjestelmän myötä kaivosten perustaminen tulisi nykyistä todennäköisemmäksi, pitkällä tähtäimellä hyvitysjärjestelmä edistäisi elävän saamelaiskulttuurin hävittämistä.
Jos hyvitysjärjestelmän myötä kaivosten perustaminen tulisi nykyistä todennäköisemmäksi, pitkällä tähtäimellä hyvitysjärjestelmä edistäisi elävän saamelaiskulttuurin hävittämistä.
Tällä hetkellä kaivoslaissa säädetään yhteistyömenettelystä saamelaisten ja kaivoslupaviranomaisen välillä silloin, kun saamelaisten kotiseutualueelle halutaan perustaa kaivos. Yhteistyömenettelyllä pyritään turvaamaan niin ikään kaivoslakiin sisältyvän heikennyskiellon toteutuminen: lupaa ei saa myöntää, jos luvan mukainen toiminta ”olennaisesti heikentäisi saamelaisten kotiseutualueella edellytyksiä harjoittaa perinteisiä saamelaiselinkeinoja taikka muutoin ylläpitää ja kehittää saamelaiskulttuuria”. Yhteistyömenettelyssä lupaviranomainen kuulee saamelaisia muodostaakseen käsityksen siitä, kuinka merkittävästi kaivos haittaisi saamelaiskulttuuria.
Vaikka hyvitysjärjestelmä olisi lähtökohdiltaan erilainen kuin kaivoslain yhteistyömenettely (myönnetäänkö kaivokselle lupa; korvataanko perustetun kaivoksen aiheuttama haitta), korvausjärjestelmän olemassaolo voisi vaikuttaa siihen, miten lupaviranomainen arvioi kaivoksen haitallisia vaikutuksia. Tieto tulevasta hyvityksestä voisi vaikuttaa reaalisen argumentin tavoin lupahakemuksen käsittelyyn, madaltaen kynnystä sille, katsotaanko kaivoksesta aiheutuva haitta ”olennaiseksi”.
Paljon huomiota herättänyt norjalainen Fosen-tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka ongelmallinen rahallinen hyvitys voi olla alkuperäiskansakontekstissa. Norjan korkein oikeus totesi jo rakennetun tuulipuiston lain vastaiseksi, muttei määrännyt puistoa purettavaksi. Alueella poronhoitoa harjoittaneet saamelaiset pääsivät tuulipuiston kanssa myöhemmin sopimukseen siitä, että heille maksetaan vuosittain korvauksia tuulipuiston aiheuttamasta haitasta. Yhtäältä tuomio korostaa saamelaisten oikeuksien merkitystä, mutta toisaalta se luo mallin, jossa saamelaiskulttuurin alasajo voidaan oikeuttaa rahallisella hyvityksellä.
Saamelaisten itsemääräämisoikeus otettava tosissaan
Suomen perustuslaista voi tuskin johtaa velvollisuutta tilittää osa kaivosveron tuotoista saamelaisille. Tilitys voisi kuitenkin olla yksi keino ratkaista kaivostoiminnasta johtuvia perustuslaillisia ongelmia, sillä perustuslakivaliokunnan nykyinen käytäntö painottaa valtion velvollisuutta etsiä saamelaiskulttuuria tukevia keinoja tilanteissa, joissa kulttuurin elinvoimaisuus heikkenee.
Rahallisen hyvityksen soisi kuitenkin olevan vasta viimesijainen vaihtoehto siihen sisältyvien mahdollisten ongelmien vuoksi. Lopulta ratkaiseva merkitys tulisi antaa saamelaisten omalle näkemykselle siitä, olisiko kaivoshaittojen korvausjärjestelmälle tarvetta. Näin saamelaisten itsemääräämisoikeus kansana otettaisiin huomioon. Toisaalta aito itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen ulottuisi myös kaivosluvista päättämiseen.
OTT Tomi Tuominen on eurooppaoikeuden ja valtiosääntöoikeuden apulaisprofessori Lapin yliopistossa. Tuominen tutkii taloudellisen kompensaation ilmentymiä vihreässä siirtymässä.
Artikkelin kuvituskuva: Tobias Kleeb / Unsplash
