Mikä on uskonnon merkitys laajemmin terrorismin historiassa? Kirjoitus on osa Uskonto terrorismin selittäjänä -kirjoitussarjaa, jossa tutkijat pohtivat uskonnon ja terrorismin suhdetta eri näkökulmista.
Viimeisten viidentoista vuoden aikana terrorismi on yhdistynyt voimakkaasti nimenomaan al-Qaidan ja Isisin kaltaisten salafi-jihadististen ryhmien toiminnaksi. Terrorismi ilmiönä liittyy varmasti monien mielissä uskonnolliseen fundamentalismiin.
Onko uskonnollinen terrorismi uusi ilmiö? Onko kaikki uskonnollinen terrorismi islamistista?
Uskonnollisen terrorismin yleistyminen
Terrorismista tuli merkittävä poliittinen kysymys nykymuodossaan länsimaissa 1970-luvulla. Siitä asti terrorismi on nähty motiiveiltaan nimenomaan poliittisena toimintatapana. Kaikista tyypillisimpänä terrorismina pidettiin kampanjoita, jotka liittyivät jonkin alueen itsenäistymispyrkimyksiin.
Nationalistisseparatististen lisäksi terrori-iskuja on tehty osana äärivasemmistolaisia ja äärioikeistolaisia kampanjoita.
Euroopan osalta Pohjois-Irlannin ja Baskimaan konfliktit ovat tästä tunnetuimpia esimerkkejä. Myös Israelin ja Palestiinan konfliktissa on käytetty terrorismia taktiikkana. Eurooppakin on toiminut tässä sivunäyttämönä 1970-luvulla lentokonekaappausten ja esimerkiksi Münchenin olympialaisiin vuonna 1972 tehdyn iskun muodossa.
Nationalistisseparatististen kampanjoiden lisäksi terrori-iskuja on tehty osana äärivasemmistolaisia ja äärioikeistolaisia kampanjoita. Taktiikkaa ovat käyttäneet toisinaan monien muiden keinojen ohella myös rajatumpia tavoitteita, kuten eläinten oikeuksia tai luonnonsuojelua, ajaneet liikkeet.
Käsitykset terrorismista alkoivat nopeasti muuttua syyskuun 11. päivän 2001 iskujen jälkeen, kun al-Qaidaa ja laajemmin salafi-jihadistista väkivaltaa alettiin pitää merkittävimpänä terroriuhkana.
Keskustelu uskonnollisen terrorismin noususta oli kuitenkin alkanut jo 1990-luvun aikana. Tähän antoi sysäyksen erityisesti sarja näyttäviä terrori-iskuja, jotka näyttivät poikkeavan merkittävästi aiemmasta terrorismista.
Keskustelu uskonnollisen terrorismin noususta oli alkanut jo 1990-luvun aikana.
Keväällä 1995 Tokion metroon oli tehty sariinikaasuisku, jossa kuoli 13 ihmistä ja tuhannet saivat oireita. Pian osoittautui, että teon oli tehnyt Aum Shinrikyo -niminen uskonlahko.
Paljastui, että lahko oli tehnyt useita iskuja jo aikaisemminkin ja selvästi suunnitteli tekevänsä niitä lisää. Isku oli osa lahkon lopun aikojen taistelua.
Samoihin aikoihin tapahtui myös muita iskuja, joilla näytti olevan uskonnolliset motiivit. Tähän joukkoon tekoja lukeutuvat myös al-Qaidan ensimmäiset iskut, mutta ilmiö ei näyttäytynyt tässä vaiheessa mitenkään erityisesti nimenomaan islamiin liittyvänä.
Terrorismin tutkijoiden piirissä puhuttiin uskonnollisen terrorismin aallosta. Ihan ensimmäisenä uskonnollisen terrorismin aalloksi nimetyn ilmiön ilmentymäksi mainitaan usein vuonna 1983 tehty itsemurhaisku Yhdysvaltain ja Ranskan armeijan parakkeja vastaan Libanonissa, josta Hizbollahin uskotaan olleen vastuussa.
Mitä uskonnollisella terrorismilla tarkoitetaan?
Uskonnollisen terrorismin aallon iskut eivät toki olleet ensimmäisiä kertoja, kun terrori-iskuja tehtiin osana kampanjoita, joissa oli myös uskonnollisia vivahteita. Esimerkiksi Pohjois-Irlannin konfliktissa oli kyse myös katolilaisten ja protestanttien välisestä vastakkainasettelusta, ja Lähi-idän konfliktissa uskonnoilla on kiistatta merkittävä osansa.
Kun tutkijat puhuvat uskonnollisesta terrorismista, he eivät tarkoita kuitenkaan mitä tahansa terrorismia, jossa viitataan jollain tavalla uskontoon. Sen sijaan sillä tarkoitetaan sellaista terrorismia, jossa toiminnan tavoitteet ja taustalla oleva maailmankatsomus perustuvat olennaisesti uskonnollisiin näkemyksiin.
Uskonnollisella terrorismissa toiminnan tavoitteet ja taustalla oleva maailmankatsomus perustuvat olennaisesti uskonnollisiin näkemyksiin.
Pohjois-Irlannin konfliktissa on lopulta ollut kysymys tietyn alueen hallintaan liittyvistä kiistoista. Tällaisissa tapauksissa terrorismi on yksi toimintatavoista, joita on käytetty poliittisen muutoksen aikaansaamiseksi tai sen vastustamiseksi.
Uskonnollisesti motivoituneessa terrorismissa taas perimmäiset tavoitteet liittyvät uskontoon. Terrorismi on keino vauhdittaa lopun ajan tapahtumia, kuten Aum Shinrikyolla, tai perustaa kalifaatti, kuten Isisillä. Myös väkivallan oikeutus perustellaan usein jumalan tahtoon ja korkeimpiin tavoitteisiin viittaamalla.
Todellisuudessa mitään selvää jakoa uskonnollisen ja poliittisen terrorismin välillä on kutakuinkin mahdotonta tehdä. Kyse on pikemminkin jatkumosta, sillä myös pääosin uskonnollisesti motivoituneisiin kampanjoihin liittyy myös vähintään lyhyen tähtäimen poliittisia tavoitteita.
Todellisuudessa mitään selvää jakoa uskonnollisen ja poliittisen terrorismin välillä on kutakuinkin mahdotonta tehdä.
Lisäksi poliittisesti motivoituneissa terroriliikkeissä on ollut usein senkaltaisia piirteitä, jotka yhdistetään uskonnollisiin liikkeisiin. Tätä käsitellään Teemu Sinkkosen artikkelissa tässä sarjassa.
Kaikki uskonnollisista tai poliittisista syistä tehty väkivalta ei myöskään ole terrorismia. Terrorismi on vain yksi väkivaltaisista taktiikoista, jossa on tavoitteena fyysisen tuhon aiheuttamisen sijasta pikemminkin psykologiset vaikutukset. Suurin osa Isisinkin aiheuttamista kuolonuhreista syntyy muissa kuin terrori-iskuissa.
Uskonto ja terrorismi nykyisin
Terrorismista käytävän keskustelun perusteella syntyy vahvasti se mielikuva, että suurin osa nykypäivän terrorismista olisi uskonnollista. Ei ole aivan helppoa arvioida, missä määrin näin on.
Tämä johtuu muun muassa siitä, että tietoa motiivista ei ole tallennettu tärkeimpiin terrorismitietokantoihin – terrorismin määrittelyä koskevista erimielisyyksistä puhumattakaan.
Suuresta osasta iskuja ei ole varmuutta tekijästäkään ja näin myös motiivi on hämärän peitossa.
Jos siis motiivien yleisyyttä haluaa arvioida, tutkijan tulee itse luokitella jokainen sadoista ryhmistä erikseen. Lisäksi suuresta osasta iskuja ei ole varmuutta tekijästäkään ja näin ollen myös motiivi on usein hämärän peitossa.
Saatavilla on kuitenkin joitakin tutkimuksia, joissa tietokantoja on käytetty motiivien analysointiin. Kansainvälisen terrorismin tietokanta ITERATEa analysoinut tutkimus päätyi osoittamaan, että uskonnollisesti motivoituneen terrorismin määrä on tosiaan kasvanut 2000-lukua kohti.
1970-luvulla tällaisia iskuja oli melko lailla mitätön määrä. Ajalta 1968–2004 tietokantaan tallennetuista ryhmistä, joiden motivaatio pystyttiin määrittelemään, noin 28 prosenttia oli uskonnollisia.
Global Terrorism Index (GTI), joka perustuu suurimman terrorismitietokannan Global Terrorism Databasen tietoihin, niin ikään indikoi, että uskonnollisesti motivoituneiden iskujen määrä on ollut voimakkaassa kasvussa 2000-luvun puolella. Separatististen ja muiden poliittisten kampanjoiden tuottamien iskujen määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan.
GTI osoittaa myös, että terrori-iskujen motiiveissa on kuitenkin suuria alueellisia eroja.
Suurin osa Lähi-idässä, Afrikassa ja Etelä-Aasiassa tehdyistä iskuista on viime vuosina ollut uskonnollisiksi katsottujen ryhmittymien tekemiä. Tilanne on aivan toinen esimerkiksi Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteen. Tämä näkyy myös Europolin terrorismiraporteista, joissa vuodesta toiseen vain pieni osa iskuista ja paljastuneista iskusuunnitelmista on luokiteltu uskonnollisiksi.
Terrorismi yleensä osa laajempia konflikteja
Global Terrorism Indexin analyysin mukaan valtaosa terrori-iskuista tapahtuu maissa, joissa on menossa laajempi väkivaltainen konflikti. Terrorismi on aina sidoksissa aikakautensa laajempaan yhteiskunnalliseen liikehdintään.
Uskonnollisen terrorismin yleistymistä ei voi siksi ymmärtää tarkastelematta myös laajemmin niitä konflikteja, joiden yhteydessä terroritekoja tehdään. Sitä myötä nousee esille myös kysymys, missä määrin konfliktien juuret ovat lopulta uskonnossa ja missä määrin kyse on enemmänkin uskonnon valjastamisesta vallan tavoittelun välineeksi.
Terrorismi on aina sidoksissa aikakautensa laajempaan yhteiskunnalliseen liikehdintään.
Tietokantoja tarkastellessa on hyvä pitää mielessä myös se, että laajempiin konflikteihin liittyvää ja erityisesti salafi-jihadistisesti motivoitunutta väkivaltaa saatetaan luokitella nykyisin entistä herkemmin terrorismiksi. Ainakin länsimaiden ulkopuolella tehtyjen iskujen tilastointi on tehostunut viime vuosina huimasti, ja Afrikan ja Aasian maiden konfliktien tapahtumia on tallennettu tietokantoihin huomattavasti aiempaa kattavammin.
Nämäkin reunaehdot huomioon ottaen vaikuttaa kiistattomalta, että uskonnollinen terrorismi on nyt selvästi yleisempää kuin ennen, vaikka se ei terrorismin koko kuva olekaan.
Terrorismille on ollut tyypillistä aaltoliike, jossa tietyt tavoitteet ja ideologiat ovat eri aikoina yleisempiä. Siinä missä 1960–80-luvuilla oli käynnissä useita äärivasemmistolaisia terrorikampanjoita, näiden määrä on tällä hetkellä huomattavasti vähäisempi.
Jos uskonnollinen terrorismi on nyt yleisempää kuin aiempina vuosikymmeninä, niin mistään uudesta ilmiöstä ei ole kuitenkaan kyse. Varhaisina esimerkkeinä on usein mainittu Raamatussa esiintyvät sikariukset ja Intiassa vuosisatoja toimineet niin kutsutut kuristajat.
Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa.
Politiikasta.fi järjesti Uskonto terrorismin selittäjänä -kirjoitussarjan pohjalta keskustelutilaisuuden Tiedekulmassa.
Suomessakin väsyttävän vellovaan:”Mikä on oikeaa ja mikä väärää islamia” -keskusteluun liityen; mielestäni islamin voidaan sanoa olevan ”rauhan uskonto”, samalla tavalla kuin kristinuskon ”rakkauden”, buddhalaisuuden ”valaistumisen”, enbuskelaisuuden ”pornon” uskonto jne. Se, mikä on olennaista tänään, akuutin islamilaisen terrorismin uhan vallitessa on se, että epäanalyyttisten, mutta varmaankin hyväntarkoittavien:”Tuo ei ole oikeaa islamia!” tai ”Tuolla ei ole islamin kanssa mitään!” -toistojen sijaan, yhteiskunta rohkaisisi maltillisempia ja länteen juurtuneimpia islamilaisia imaameja, yhteiskunnallisia keskustelijoita ja opettajia haastamaan/torjumaan islamisti-jihadistien uskontulkinnat, niin julkisuudessa kuin julistuksen ja opetuksen tasolla. Lyhyesti, esittämään kaitsettavilleen selvemmin, mikä ”on oikeaa islamia”? Miksi ja missä (opillisesti perustellen) globaalia terrorismia harjoittavat radikaalit menevät vikaan?
Tämä on keskustelu vaikuttaa yhä olevan ”vaiheessa” maassamme. Tai sitä dominoivat -kertakaikkisen brutaalilla tai naivilla tavalla- perussuomalaiset tai perussuomalaishenkiset ”islam-kriitikot” ja romantisoituneen sekularismin punavihreät edustajat.
Sanomani lisäksi, Suomen ja Euroopan on aktiivisemmin pyrittävä minimoimaan saudi-arabialaisen salafismin vaikutusta. Tukea islaminuskon opettajien ja imaamien/islamilaisten yhteisöjen johtajien koulutusta omissa maissaan ja Euroopan sisällä yleensä.