Mitä sanottavaa tutkimuksilla on terrorismiin radikalisoitumisen syistä? Kirjoitus on osa Uskonto terrorismin selittäjänä -kirjoitussarjaa, jossa tutkijat pohtivat uskonnon ja terrorismin suhdetta eri näkökulmista.
Viime vuosina on ihmetelty, miksi länsimaissa kasvaneet nuoret ovat päätyneet omaksumaan voimakkaasti länsivastaisen ajatusmaailman ja ottamaan suuria riskejä osallistuakseen terroritoimintaan. Asiasta on käyty välillä kiivastakin keskustelua.
Toisten mielestä selitys löytyy islamista ja radikaalien saarnaajien vaikutuksesta nuoriin. Toiset taas näkevät ilmiön juuret pikemminkin syrjinnän ja huonon sosioekonomisen aseman tuottamassa syrjäytymisessä ja vieraantuneisuuden tunteessa.
Kyse on aina monen tekijän palapelistä.
Terrorismiin radikalisoitumista on tutkittu viime vuosina paljon. Tutkimus osoittaa, että kyse on aina monen tekijän palapelistä. Ideologia on yksi näistä paloista, mutta ei välttämättä se tärkein.
Tässä kirjoituksessa perehdytään siihen, mitä tutkimuksella on sanottavaa eurooppalaisten nuorten radikalisoitumisesta terrorismiin.
Ei profiilia, ei polkua
Terrorismiin radikalisoitumisen syitä kohtaan tunnettu kiinnostus johtuu osin siitä, että terrorismin torjunnassa panostetaan nykyisin huomattavasti enemmän ennaltaehkäisyyn. Pyrkimyksenä on estää uusien ihmisten ryhtymistä väkivaltaiseen toimintaan ja auttaa jo mukana olevia irtautumaan siitä.
Ennaltaehkäisevä työ tarvitsee tuekseen jonkinlaista näkemystä siitä, miksi ja miten väkivaltaiseen toimintaan päädytään. Tätä prosessia kutsutaan yleisesti radikalisoitumiseksi.
Tarvittaisiin siis keinoja tunnistaa, kuka on vaarassa radikalisoitua. Tämä on ohjannut tutkimaan väkivaltaiseen ekstremismiin altistavia tekijöitä ja hahmottelemaan väkivaltaiseen toimintaan johtavaa prosessia.
Radikalisoitumisen etenemisestä on esitetty erilaisia vaihemalleja.
Radikalisoitumisen etenemisestä on esitetty erilaisia vaihemalleja, jossa prosessi etenee esimerkiksi yleisestä tyytymättömyydestä ideologisen radikalisoitumisen ja väkivallan hyväksymisen kautta ryhmään liittymiseen.
Portaat kapenevat kaiken aikaa matkan varrella, mikä tarkoittaa, että kaikki alemmille portaille edenneet eivät kulje huipulle asti.
Radikalisoitumisen riskissä olevia on taas pyritty tunnistamaan luomalla erilaisia radikalisoitumisen indikaattoreita. Näiden avulla on ajateltu voitavan valikoida ennaltaehkäisevien toimien kohteeksi erityisiä riskiryhmiä. Listalta on löytynyt usein pukeutumisen nopean muuttumisen, tuttavapiirin vaihtumisen ja rikkonaisen perhetaustan kaltaisia tekijöitä.
Tällaiset mallit vastaavat huonosti todellisuutta.
Tutkimuksessa on todettu jo moneen kertaan, että tällaiset mallit vastaavat huonosti todellisuutta. Indikaattorilistojen perusteella riskiryhmään kuuluvista henkilöistä vain hyvin pieni osa lähtee koskaan mukaan väkivaltaiseen toimintaan. Toisaalta läheskään kaikki terrori-iskujen tekijöistä eivät ole kuuluneet riskiryhmään.
Niin kätevää kuin se olisikin, prosessi kohti väkivaltaa ei etene niin järjestäytyneesti ja sulavasti kuin mitä porras- ja vaihemallit esittävät.
Taustamaisema – vääryydet ja epäkohdat
Euroopassa musliminuorten radikalisoituminen nähdään mielellään sosiaalisena kysymyksenä. Se yhdistetään yleisesti suhteellisen heikkoon sosioekonomiseen asemaan, vieraantuneisuuden tunteeseen ja identiteettikriisiin.
Tarkemmin sanoen monet toisen ja kolmannen sukupolven muslimimaahanmuuttajat ovat jääneet ikään kuin kahden kulttuurin väliin. He eivät tunne omien vanhempiensa tai isovanhempiensa kulttuuria omakseen, mutta eivät ole tulleet hyväksytyksi täysivaltaiseksi kotimaansa kansalaiseksikaan.
Kun oman identiteetin ja paikan löytäminen yhteiskunnassa on vaikeaa, syntyy tilaa ja ehkä myös tilaus puhdasta kulttuurisista vaikutteista vapaata ja oikeaa islamin tulkintaa julistavalle salafistiselle ajattelulle.
Olennaisempaa vaikuttaa olevan kokemus vääryydestä.
Terrori-iskuihin osallistuneet eivät kuitenkaan vaikuta yleisesti olleen mitenkään erityisen syrjäytyneitä tai huonosti kotoutuneita. Kysymys ei näyttäisikään olevan – ainakaan pelkästään – sosioekonomisin mittarein todennettavasta huono-osaisuudesta.
Olennaisempaa vaikuttaa olevan kokemus vääryydestä. Muslimien kohtelu Euroopassa saatetaan kokea vääryytenä. Sen lisäksi monet terroritoimintaan mukaan lähteneet ovat kokeneet länsimaiden ulkopolitiikan arabimaiden osalta voimakkaasti epäoikeudenmukaisena ja pitäneet länsimaiden toimintaa kaksinaismoralistisena.
Jotta jokin maailmankatsomus ylipäänsä puhuttelee, sen täytyy tuntua relevantilta ja järkevältä oman arkikokemuksen valossa. Kokemukset vääryydestä, syrjinnästä ja vieraantuneisuudesta voivat osaltaan selittää, miksi länsivastainen ajattelu löytää ymmärtäjiä. Hannu Juusolan kuvaama konfliktien islamisoituminen yhdessä erityisesti Isisin tarjoaman helposti lähestyttävän materiaalin kanssa tarjoaa selityksen ja ratkaisun näin kokeneelle.
Vääryyden kokemuksista ei kuitenkaan yksin ole väkivaltaan ryhtymisen selitykseksi.
Vääryyden kokemuksista ei kuitenkaan yksin ole väkivaltaan ryhtymisen selitykseksi, sillä samoin tuntevia on moninkertaisesti enemmän kuin terroritoimintaa koskaan edes harkitsevia.
Sosiaaliset verkostot – solidaarisuutta ja kontakteja
Olennainen välittäjä väkivaltaan ryhtymisessä ovat sosiaaliset verkostot.
Tutkimuksessa on aina uudelleen havaittu niin nykyisten kuin historiallisten liikkeiden kohdalla, että suuri osa toimintaan osallistuneista on tullut mukaan sukulais- tai ystävyyssuhteiden kautta. Tapaukset, joissa yksittäinen ihminen olisi radikalisoitunut täysin itsekseen, ovat harvinaisia.
Suuri osa toimintaan osallistuneista on tullut mukaan sukulais- tai ystävyyssuhteiden kautta.
Sosiaaliset suhteet vaikuttavat olevankin merkittävä tekijä siinä, ketkä päätyvät mukaan terroritoimintaan ja ketkä eivät. Oikeiden ihmisten tunteminen avaa kanavat liittyä mukaan liikkeeseen. Yhdessä kaverien kanssa uskaltaa tehdä enemmän kuin yksin.
Radikaalien näkemysten jakaminen lähipiirin kanssa tekee niistä helpommin hyväksyttäviä. Kun tehdään jotain, minkä on pysyttävä salassa, ystäviin ja sukulaisiin on helpompi luottaa. Kuuluminen osaksi ryhmää, joka näkee itsensä merkittävien asioiden esitaistelijaksi, voi olla hyvin palkitseva ja merkittävä kokemus.
Joillekin sosiaaliset suhteet ovat jopa ideologiaa paljon tärkeämpi tekijä väkivaltaan osallistumisessa. Myös omassa tutkimuksessani olen törmännyt henkilöihin, joilla on ollut hyvin ristiriitainen suhtautuminen väkivallan käyttöön, mutta jotka ovat silti päätyneet mukaan tekemään iskuja. Syynä tähän on ollut solidaarisuus ystäviä kohtaan.
Yksi syy siihen, miksi terrorismiiin osallistumiseen johtavasta polusta on vaikea tehdä yleistyksiä, onkin juuri se, että toimintaan päätyy mukaan monenlaisia ihmisiä erilaisista syistä. Samoin mukana oleville muodostuu erilaisia rooleja.
Toimintaan päätyy mukaan monenlaisia ihmisiä erilaisista syistä.
Yhdelle ideologiset näkemykset ja niiden kautta muodostuvat käsitykset velvollisuuksista ovat tärkeitä. Toisia houkuttaa mukaan karismaattisten ideologisten johtohahmojen seuraaminen. Jotkut taas ajelehtivat ystäviensä tai sukulaistensa mukana lähinnä solidaarisuuden vuoksi.
Mukana on yleensä myös niitä, jotka ylipäänsä ajelehtivat elämässään vailla suuntaa ja joilla on usein taustalla kaikenlaista pikkurikollisuutta.
Ideologia – merkitystä ja oikeutusta
Kuten tämän sarjan aiemmista teksteistä on käynyt ilmi, ideologialla on oma tärkeä roolinsa terrorikampanjassa. Ideologian kautta rakentuu väkivallan merkitys ja oikeutus, ja se toimii yhdessä pitävänä liimana.
Ideologialla on oma tärkeä roolinsa terrorikampanjassa.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että terroritoimintaan osallistuvat olisivat keskimäärin ideologisesti kovin oppineita. Esimerkiksi juuri eurooppalaistaustaisten jihaditaistelijoiden kohdalla on puhuttu siitä, miten heidän perehtyneisyytensä islamiin ei ole aina ollut kovin päätä huimaavaa.
Varsin tyypilliseltä vaikuttaa kuitenkin, että mukana lähteneet ovat olleet tilanteessa, jossa heillä on ollut tilausta uuden suunnan ja merkityksen löytämiselle omassa elämässään.
Ideologisen radikalisoitumisen ja terroritoimintaan osallistumisen välinen suhde ei ole itse asiassa niin suoraviivainen kuin usein kuvitellaan. Kysymys ihmisen ajatusten ja toiminnan välisestä suhteesta on yksi sosiaalitieteiden ikuisuuskysymyksiä. Suhde ei ole mitenkään yksiselitteinen.
Kysymys ihmisen ajatusten ja toiminnan välisestä suhteesta on yksi sosiaalitieteiden ikuisuuskysymyksiä.
Terrorismiin radikalisoitumisen kohdalla se tarkoittaa, että radikaaleja ideologisia näkemyksiä ei voi pitää luotettavana indikaattorina potentiaalisesta kiinnostuksesta osallistua terroritoimintaan. Niistäkin, jotka periaatteen tasolla hyväksyvät väkivallan ideologisten tavoitteiden ajamiseksi, vain osa on valmis itse väkivallan käyttöön.
Lisäksi, kuten yllä jo todettiin, kaikki terroritoimintaan osallistuvat eivät ole välttämättä ideologisesti järin radikalisoituneita.
Tunteet – kostoa, toimintaa ja itseilmaisua
Jotkut tutkijat ovat väittäneet, että monille salafi-jihadistiseen terrorismiin lähteneille eurooppalaisille ideologia on ollut varsin toissijainen tekijä. Erityisesti jos vertailee keskenään sellaisia ideologisilta näkemyksiltään radikaaleja henkilöitä, jotka ovat ja eivät ole lähteneet väkivaltaiseen toimintaan mukaan, erottavat tekijät löytyvät toisaalta.
Terroritoimintaan ryhtyvät tyypillisesti ne, jotka ovat puhumisen ja pohtimisen sijasta kiinnostuneet ensi sijassa tekemisestä.
Mukaan lähtemisessä näyttävät vahvasti olevan mukana myös tunteet. Kosto on yksi klassisista väkivaltaisia konflikteja ylläpitävistä voimista. Samoin seikkailunhalu vaikuttaa olevan monesti osa pakettia. Jihadin nimissä soturiksi ryhtymistä markkinoidaan coolina, jännittävänä ja sankarillisena tekona.
Maailman lisäksi terroritoimintaan osallistumalla muutetaan itseä.
Tummanpuhuvia uutiskuvia katsoessa ei tule välttämättä ajatelleeksi, että iskuja motivoimassa ovat usein suuret valoisat haaveet. Suuri osa terroritoiminnan vetovoimaa näyttää niin nyt kuin ennenkin olevan se, että mukana olijat voivat kokea olevansa tekemässä historiaa.
Maailman lisäksi terroritoimintaan osallistumalla muutetaan itseä. Vallankumouksen tai kalifaatin perustamisen etujoukkoihin kuuluminen tuo mukanaan statusta ja tunteen siitä, että omalla elämällä ja tekemisellä on merkitystä.
Palapelin osat
Vaikka jihaditerrorismiin radikalisoituminen on ilmiönä länsimaissa suhteellisen uusi, terroritoimintaan radikalisoituminen ei ole.
Jokaisen aikakauden terrorismi vaikuttaa aina uudelta ja dramaattiselta.
Kyseessä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun länsimaissa kasvaneet nuoret ovat päätyneet omaksumaan voimakkaasti länsivastaisen ajatusmaailman ja ottamaan suuria riskejä osallistuakseen terroritoimintaan.
1960–70-luvulla ihmetyksen aiheena oli, miten länsimaalaiset nuoret kääntyivät kapitalismia vastaan, vaikka nauttivat sen hedelmistä runsaammin kuin ehkä mikään sukupolvi aikaisemmin.
Jokaisen aikakauden terrorismi vaikuttaa aina uudelta ja dramaattiselta. Terroritoiminnan saamat muodot ovat toki kehittyneet esimerkiksi viestintäteknologian kehityksen myötä. Vielä muutama vuosikymmen sitten sen kaltainen viestintä, jota Isis kohdentaa länsimaalaiselle yleisölle, olisi ollut paljon työläämpää, jos ollenkaan mahdollista, toteuttaa.
Tästä huolimatta tutkimustulokset viittaavat siihen, että terroritoimintaan mukaan lähtemisen palapelissä on samankaltaisuutta aikakaudesta ja taustalla olevasta ideologiasta riippumatta.
Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa.
Politiikasta.fi järjesti Uskonto terrorismin selittäjänä -kirjoitussarjan pohjalta keskustelutilaisuuden Tiedekulmassa.
