Voiko kannabiksen käyttäjä olla kunnon kansalainen?

Suomessa on tehty rajoittavaa huumepolitiikkaa pian puoli vuosisataa, mutta heikoin tuloksin. Vihreiden aloite kannabiksen laillistamisesta edustaa uutta ajattelua, jossa hyväksytään, että Suomessakin on ihmisiä, jotka käyttävät huumeita kielloista huolimatta ja heidätkin tulee laskea tasavertaisiksi yhteiskunnan jäseniksi.

Keväällä 2019 olin Turussa tekemässä etnografista kenttätutkimusta ja osallistuin toistaiseksi viimeiseen Suomessa järjestettyyn Hamppumarssiin. Hamppumarssi on osa kansainvälistä poliittista protestia, festivaalia tai ”protestivaalia”, missä kannabisaktivistit vaativat kannabiksen käytön vapauttamista.

Kansainvälisesti tapahtuma tunnetaan nimellä Global Marijuana March ja sitä vietetään vuosittain toukokuun ensimmäisenä lauantaina eri puolilla maailmaa. Maantieteellisestä sijainnista riippumatta homma etenee totutun kaavan mukaan: marssitaan kaupungin halki ja kannetaan kylttejä, huudetaan iskulauseita, lauletaan marssilaulua ja nautitaan kevään kukkasista.

Kuvituskuvassa istun Turun taidemuseon edessä marssin lähtöpaikalla ja pidän kädessäni yhtä niistä kylteistä, joita marssi Turun halki kantoi. “Olemme kunnon kansalaisia, miksi lain edessä rikollisia?”, se kysyy ja kysymys on jälleen ajankohtainen.

Historian oikealla puolella

Ajankohtaisuudella viittaan Historian oikealla puolella — kannabis lailliseksi ja verolle -puoluekokousaloitteeseen, jonka vihreät täpärästi hyväksyi syyskuun puoluekokouksessaan. Aloitteessa esitetään, että

”Kannabiksen kieltolaki kumotaan ja kannabiksen käyttö, hallussapito, valmistus ja myynti sallitaan. Samalla kannabikselle toimeenpannaan kattava nykyisiin sallittuihin päihteisiin rinnastuva sääntely, mukaan lukien myynnin ja valmistuksen sääntely ja verollepano. Kannabiksen käytöstä aiheutuneet rekisterimerkinnät poistetaan.”

Aloitteelle esitetään useita yleisiä perusteluja. Niistä päällimmäisenä on väittämä, jonka mukaan Suomen nykyinen, rajoittava huumepolitiikka ei yksinkertaisesti toimi. Kannabiksen kieltolain tarkoituksena on pidetty kannabiksen käytön ja levittämisen ehkäisemistä, ja lievienkin huumausainerikosten rankaisemisella on katsottu olevan huumeiden käyttöä ehkäisevä vaikutus.

Nämä poliittiset linjaukset on vedetty Suomen huumestrategiassa, joka on ollut voimassa nyt kaksikymmentäneljä vuotta. Tänä aikana kannabiksen kokeilu ja käyttö on kolminkertaistunut, mikä ei kerro huumepolitiikkamme onnistumisesta.

Lisäksi aloitteessa viitataan kansainvälisen huumepolitiikan kehityskulkuihin, missä kannabiksen vapauttaminen etenee nyt vauhdilla. Yhdysvalloissa kaksikymmentäyksi osavaltiota ja hallintoaluetta on laillistanut kannabiksen vuoden 2014 jälkeen, ja vuonna 2018 Kanadasta tuli ensimmäinen kannabiksen laillistanut G20-maa. Euroopassa Luxemburgin hallitus suunnittelee laillistamista ja aiheesta käydään tällä hetkellä poliittista keskustelua Suomen lisäksi ainakin Alankomaissa, Espanjassa, Itävallassa, Virossa, Saksassa ja Iso-Britanniassa.

Hyväksymällä aloitteen puoluekokouksessaan vihreistä tuli ensimmäinen suomalainen puolue, joka kannattaa sitä, että kannabiksen käyttäjät eivät olisi enää lähtökohtaisesti rikollisia lain edessä.

Aloite on vihreiden näköinen. Se korostaa, kuinka kannabiksen kieltolaki ylläpitää sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja luo ympärilleen rikollisuutta, joka heikentää ihmisoikeuksien toteutumista ja altistaa “heikommassa asemassa olevia väestöryhmiä, kuten köyhiä ja etnisiä vähemmistöjä, poliisin ja oikeuslaitoksen mielivaltaisuudelle”.

Aloite myös määrittelee kannabiksen pääasiallisesti nautintoaineeksi, joka kuuluu ihmisen oman elämän ja vapauden piiriin, ja linjaa, että ”yhteiskunnan tehtävä ei ole määrittää, mikä tekee kenetkin onnelliseksi, vaan tarjota puitteet omien valintojen tekemiseen. Jollekin osana hyvää elämää voi olla silloin tällöin nautitut alkoholijuomat ystävien kesken. Jollekin toiselle se voi olla kannabis.”

Aloitteessa todetaan, että suurin osa kannabiksen käyttäjistä käyttää kannabista ilman negatiivisia seurauksia. Aloitteessa edelleen katsotaan, että vaikka apua käytön lopettamiseen tuleekin olla tarjolla “moni ei tule sitä kannabiksen vuoksi tarvitsemaan”.

Aloitteen allekirjoittaneet eivät näe esteitä sille, miksi kannabiksen käyttäjä ei voisi olla niin sanottu kunnon kansalainen. Jos suomalainen voi käyttää esimerkiksi alkoholia olematta määritelmän mukaan alkoholisti, niin eikö kannabistakin voi käyttää olematta narkomaani?

Historiallinen päätös jakoi vihreät kahtia.

Hyväksymällä aloitteen puoluekokouksessaan vihreistä tuli ensimmäinen suomalainen puolue, joka kannattaa sitä, että kannabiksen käyttäjät eivät olisi enää lähtökohtaisesti rikollisia lain edessä. Aloitteen mukaan “jonkun varteenotettavan puolueen on tarjottava vaihtoehto ja koti niille äänestäjille, jotka kokevat kannabiksen laillistamisen tärkeäksi, ehkä jopa ykkösasiaksi” ja vihreät haluavat jatkossakin olla maamme “johtava tiede-, edistys- ja uudistuspuolue”.

Historiallinen päätös kuitenkin jakoi vihreät kahtia. Moni olisi tyytynyt kannattamaan puolueen tähänastista linjaa, joka on vedetty rangaistavuuden poistamiseen, eli siihen että kannabis pysyisi laittomana mutta sen käyttäminen ja pienten määrien hallussapito eivät olisi enää rikoksia. Jotkut puolueen edustajat tarkensivat, että laillistamisaloitteen hyväksyminen ei tarkoita sitä, että vihreät olisi huumemyönteinen puolue tai että kannabis olisi kovin korkealla vihreiden poliittisella agendalla.

Kokoomuksen huumehaukat

Vihreiden kanta ei itsessään riitä muuttamaan kannabiksen lainsäädännöllistä asemaa maassamme, mutta se aloitti äänekkään keskustelun kannabiksesta ja Suomen huumepolitiikasta.

Kokoomusnuoret kiirehti onnittelemaan vihreitä aloitteen hyväksymisestä ja muistuttamaan, että he ovat jo vuotta aikaisemmin hyväksytyssä tavoiteohjelmassaan kannattaneet kannabiksen kasvatuksen, myynnin ja hallussapidon laillistamista Suomessa itsehoitolääkkeenä. Kokoomusnuorten puheenjohtaja Matias Pajula oli iloinen, kun ensimmäistä kertaa eduskuntapuolue tuli samalle linjalle. Hän lähetti selvän viestin myös omalle emopuolueelleen: “Jos kokoomus haluaa kutsua itseään jatkossakin edistyspuolueeksi, on puolueen päivitettävä kantansa kannabiksen suhteen mahdollisimman pian.”

Emopuolueen päivitystä jouduttaneen kuitenkin vielä odottamaan. Kokoomuksen kansanedustajan ja varapuheenjohtajan Antti Häkkäsen mukaan kokoomus ei tue huumeiden vapauttamista. Kokoomus vastustaa kannabiksen laillistamista, koska

”Me emme tarvitse Suomeen yhtään lisää päihteitä tai helpotusta huumekokeilujen aloittamiseen. On muistettava, että esimerkiksi poliisien resurssit ovat jo nyt tiukilla, lastensuojelu ylikuormittunutta ja kouluvaikeudet syventyneet monista eri syistä johtuen. Unohtamatta jo syntyneiden nuorisojengien kitkemistä, josta poliisiylijohtaja on tiukasti varoittanut.”

Kannabis näyttäytyy edellisen hallituksen oikeusministerille korostetusti valtionsisäisen turvallisuuden kysymyksenä. Se on kasvi, joka työllistää poliiseja, kuormittaa lastensuojelua, syventää kouluvaikeuksia ja hankaloittaa nuorisojengien vastaista työtä.

Kokoomuksen eduskuntaryhmässä on kaksi poliisikansanedustajaa, jotka tunnetaan erityisen aktiivisina huumepoliittisina keskustelijoina. Heistä Jari Kinnunen nousi eduskuntaan varasijalta viime syyskuussa, mutta osallistui keskusteluun jo aikaisemmin Sisä-Suomen poliisilaitoksen ylikomisariona.

Myös Kinnuselle kannabiskysymys on ennen muuta turvallisuuskysymys, koska huumausaineilla ja väkivaltarikollisuudella nähdään olevan suora yhteys. Rikollisuuteen ja päihdeongelmiin liittyy Kinnusen mukaan aina kannabis. Eduskunnan lakivaliokunnalle kirjoittamassaan lausunnossa Kinnunen lisäksi todistaa, kuinka poliisilta jää noin satatuhatta hälytystehtävää hoitamatta kannabiksen kasvatuksen ja käytön takia.

Kinnuselle kannabiksen käyttäjät ovat rikollisjoukko lain edessä, jotka uhkaavat enemmistöä, sen viihtyisyyttä, tunteita ja turvallisuutta.

Kinnunen ei näe kannabiksen käyttäjässä ensisijaisesti kansalaista, vaan addiktin, joka ottaa myrkkyä. Tämän myrkyn sallimiselle ei hänen mukaansa löydy kestäviä perusteita, sillä hänen mukaansa laillistamispyrkimyksissä on kyse marginaalisen käyttäjäryhmän huumeriippuvuudesta. Tältä pohjalta lakia ei ole syytä muuttaa, sillä ”enemmistön ei tarvitse taipua lisääntyvien haittojen maksajaksi ja uhrata ympäristönsä viihtyisyyttä, omaa turvallisuuden tunnetta ja turvallisuuttaan huumeiden käytön alttarille.”

Kinnuselle kannabiksen käyttäjät ovat rikollisjoukko lain edessä, jotka uhkaavat enemmistöä, sen viihtyisyyttä, tunteita ja turvallisuutta. Hänen mukaansa addiktit ovat taipuvaisia “väkivaltaan, raakaan väkivaltaan, kun kaikki pidäkkeet häipyvät”, eivätkä he esimerkiksi häpeile “vetää marisätkää Tampereella Pikkukakkosen puistossa niin, että hajut leviävät lasten henkosiksi leikkipuistoon saakka”.

Toinen kokoomuksen poliisikansanedustajista Marko Kilpi ei myöskään halua, että kannabiksen rankaisutettavuus vapautetaan. Päinvastoin kannabiksen vastainen kamppailu asettuu suorastaan hyvän ja pahan tasapainotteluksi. Tämä tasapainottelu on Kilven mukaan ollut pahasti kallellaan viime aikoina ”huumeiden ja rikollisuuden puolelle”.

Kilpeä huolestuttaa erityisesti, että laillistaminen johtaisi siihen, että ”huumausaineiden käyttäjät pääsisivät laillisesti ja luvallisesti käsiksi aseisiin”. Huumausaineiden käyttörikos on nykyisellään peruste evätä aselupa.

Mitä huumepolitiikalla voi tehdä?

Bristolin yliopiston tutkija Emily Crick on tutkinut YK:n huumepoliittista tuvallisuusretoriikkaa ja kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, ketä tai mitä sillä on eri aikoina puolustettu ja vastustettu. Vuoden 1961 Huumausaineyleissopimuksessa osapuolet tunsivat vielä yleistä vastuuta ihmiskunnan terveydestä ja hyvinvoinnista, mutta vuoden 1988 päivityksessä sopimukseen huoli ihmiskunnan yleisvoinnista ei enää painanut niin paljon kuin mahdolliset huumehaitat yhteiskuntien “taloudellisiin, kulttuurisiin, sivistyksellisiin ja poliittisiin perusrakenteisiin”.

Turvallisuusteorian kielellä huumepolitiikan tarkoitus ei enää ole suojella ihmiskuntaa huumeilta, vaan yhteiskuntia huumeiden käyttäjiltä. Ihmiskunnan kamppailu vaarallisia huumeita vastaan on muuttunut valtioiden sisällissodaksi huumeiden käyttäjiä vastaan.

Huumeiden vastaisen sodan julisti Yhdysvaltojen presidentti Richard Nixon vuonna 1971 kun hän määritti huumeet yhteiskunnan viholliseksi numero yksi, mitä vastaan oli taisteltava maailmanlaajuisella rintamalla. Suomi liittyi rintamaan vuotta myöhemmin, kun meillä säädettiin Huumausainelaki.

Ihmiskunnan kamppailu vaarallisia huumeita vastaan on muuttunut valtioiden sisällissodaksi huumeiden käyttäjiä vastaan.

Valtiovalta taistelee päivittäin huumeita vastaan rikkomalla kansalaistensa kotirauhaa, takavarikoimalla heidän omaisuuttaan, kirjoittamalla sakkoja ja tuomitsemalla vankeuteen.

Hamppumarssilla kannabisaktivistit kysyvät, miksi Suomessakin ei voisi käyttää kannabista ja olla kunnon kansalainen. Kokoomus vastaa poliisikansanedustajien ja puolueen varapuheenjohtajan välityksellä, että sellaista suomalaisuutta ei ole olemassakaan, vaan kannabiksen käyttäjät ovat enemmistöä uhkaava vähemmistö, joka kulkee käsi kädessä väkivaltarikollisuuden kanssa. Tämän takia hekin ovat lain edessä rikollisia ja jos se kokoomuksesta on kiinni, tulevat pysymäänkin.

Olemme viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ehkäpä tottuneet ajattelemaan huumepolitiikkaa jonkinlaisena periaatepäätöksenä siitä, haluammeko huumeita Suomeen vai emme. Tällainen lähestymistapa sivuuttaa sen, että huumeet ovat jo täällä ja niin ovat niitä käyttävät ihmisetkin.

Kun vihreät ja kokoomusnuoret olisivat valmiita hyväksymään kannabiksen ihmisen oman elämän ja vapauden piiriin ja sen käyttäjän tasavertaiseksi jäseneksi yhteiskunnassa, kokoomus ilmoittautuu puolueeksi, joka jatkossakin aikoo pitää addiktit ahtaalla ja poliisit huumesodan eturintamassa.

Olemme viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana ehkäpä tottuneet ajattelemaan huumepolitiikkaa jonkinlaisena periaatepäätöksenä siitä, haluammeko huumeita Suomeen vai emme. Tällainen lähestymistapa sivuuttaa sen, että huumeet ovat jo täällä ja niin ovat niitä käyttävät ihmisetkin.

Kokoomusnuorten tavoiteohjelma ja vihreiden puoluekokousaloite ovat yrityksiä ajatella huumepolitiikkaamme uudelleen. Tällaiset aloitteet eivät yritä määrittää, haluammeko me kannabista Suomeen tai emme. Niiden kautta voidaan määrittää, kuinka kohtelemme sitä vähemmistöä, jotka kiellostakin huolimatta kannabista täällä jo käyttävät.

PhD Mika Luoma-aho on politiikkatieteiden yliopistonlehtori Lapin yliopistossa.