Nykyinen kotouttamispolitiikka, asumisen ratkaisut ja sosiaalinen tuki eivät riittävästi tunnista yksin maahan tulleiden nuorten tarpeita.
Suomi on lastensuojelun edelläkävijä. Taustastaan riippumatta jokaisella lapsella tulee olla oikeus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. Yksin maahan tulleet alaikäiset ovat ryhmä, joiden suojelun ja huollon järjestäminen kuitenkin ontuu ja lainsäädännölliset velvoitteet ovat epäselvät.
Eurooppaan saapui vuoden 2015 aikana 95 000 alaikäistä yksin tullutta turvapaikanhakijaa, joista Suomeen päätyi 3 024. Vuonna 2016 Suomesta haki turvapaikkaa ilman huoltajaa 401 alaikäistä.
Nämä nuoret ovat kaikin puolin erityisen haavoittuvassa asemassa. Yksin tulleiden onnistunut kotoutuminen vaatii nuoren voimavarojen mukaan järjestettyä yksilöllistä tukea asumiseen ja lisää luotettavien aikuisten läsnäoloa arkeen.
Vuonna 2016 Suomesta haki turvapaikkaa ilman huoltajaa 401 alaikäistä.
Palvelujen tarjoajien tulisi suunnitella asumista ja sosiaalista tukea yhdessä nuorten kanssa. Näin luodaan pysyvyyttä ja kuulumisen tunnetta nuorten elämään.
Suomen Akatemian kärkihanke Yksin tulleiden lasten ja nuorten ylikulttuurisen kuulumisen tukeminen (TRUST) tutkii yksin alaikäisinä saapuneiden maahanmuuttajanuorten kuulumisen tunnetta ja kehittää sosiaalisen tuen käytäntöjä. Sosiaalisella tuella tarkoitetaan läheisten, ystävien ja muiden luotettavien aikuisten läsnäoloa ja sosiaalisen verkoston luomaa turvaa arjessa. Tutkimustietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi hoivatyön käytäntöjen ja hallinnan prosessien kehittämisessä.
Juuri julkaisemamme politiikkasuositus keskittyy nuorten tarpeista ja voimavaroista lähtevien yksilöllisten asumisjärjestelyiden tarkasteluun Politiikkasuosituksessa kiinnitimme huomiota seuraaviin keskeisiin seikkoihin asumisen järjestämisessä:
- Asumisen ratkaisuissa täytyy huomioida yksin tulleiden nuorten tarpeet ja voimavarat.
- Asumiseen tulee yhdistää jälkihuollon palvelut ja sosiaalinen tuki.
- Asumisyksiköiden henkilökuntamitoitus ja pätevyysvaatimukset tulee turvata laissa.
- Monimuotoiset asumisen järjestelyt tukevat vaiheittaista itsenäistymistä.
- Kaikki tämä edellyttää hallinnonrajat ylittävää koordinointia.
Tällä hetkellä yksin tulleiden nuorten asuminen on Suomessa järjestetty pääsääntöisesti perheryhmäkoti-mallin mukaisesti. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka ja erityisesti perheenyhdistämisen mahdottomuus aiheuttaa sen, että kyseessä on näiden nuorten osalta pysyvä asumisenmuoto. Tästä johtuen asumista ja sosiaalista tukea tulisikin nyt kehittää toisiinsa limittyvinä ja näiden lasten ja nuorten erityiset tarpeet huomioiden.
Yksin tulleet ovat erityisen haavoittuva ryhmä
Yksin tulleiden nuorten sosiaalinen verkosto on sirpaleinen. Perheenyhdistäminen on nykyisen maahanmuuttopolitiikan seurauksena Suomessa lähes mahdotonta. Myös yhteys suomalaisiin nuoriin jää usein solmimatta. Tärkeiksi sosiaalisiksi suhteiksi nousevat samassa tilanteessa olevat nuoret.
Luotettavat aikuiskontaktit muodostuvat pääsääntöisesti koulun sekä asumisyksikön henkilökunnasta, ja sosiaalisia suhteita muihin aikuisiin on vähän. Nuorten arkea kuormittavat traumaattiset muistot, koti-ikävä, yksinäisyys, haasteet arkirytmissä ja epävarmuus omasta tulevaisuudesta.
Yksin tulleet ovat alaikäisinä täysin yhteiskunnan palveluiden varassa. Muu osallisuus yhteiskuntaan on heikkoa. Lisäksi suomalaista keskustelua maahanmuutosta leimaa myötätunnon puute, joka edelleen heikentää näiden nuorten itsetuntoa ja rohkeutta toimia aktiivisena yhteiskunnan jäsenenä.
Tutkimuksissamme olemme toistuvasti havainneet, ettei yksin tulleiden kokemustietoa ole riittävästi hyödynnetty palvelutarpeiden kartoittamisessa. Tämä on johtanut esimerkiksi toimimattomiin asumisen käytäntöihin, yksinäisyyteen ja kotoutumisen ongelmiin.
Kotoutuminen vaatii yksilöllisiä ratkaisuja asumiseen ja sosiaaliseen tukeen
Yksin tulleiden asumista suunniteltaessa keskeistä on nuorten arki sekä heidän toimintamahdollisuuksiensa ja taitojensa tukeminen.
Erityistä huomiota tulisi kiinnittää 18 vuotta täyttävien itsenäistymisvaiheen tukemiseen. Näiden nuorten arjessa selviytyminen vaatii usein jälkihuoltoa kotiin tuotuna. Tällä hetkellä tämä lakisääteinen oikeus toteutuu hyvin epätasaisesti Suomen eri kunnissa.
Tulevaisuuden palveluketjuissa tulisikin korostua nuoren rooli aktiivisena palveluiden hyödyntäjä eikä passiivisena palveluiden varassa elävänä yksilönä.
Lisäksi viranomaisten on lisättävä yhteistyötä. Asumiseen ja sosiaaliseen tukeen liittyvien palveluiden uudelleen järjestäminen edellyttää toimintojen koordinointia erityisesti sisäministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön, ympäristöministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, ELY-keskusten (tulevaisuudessa maakuntahallinnon) ja kuntien kanssa. Yhteistyötä pitää lisätä myös kuntien sosiaalitoimen, maahanmuuttajatyön ja asuntotoimen viranhaltioiden kesken.
Tulevaisuuden palveluketjuissa tulisikin korostua nuoren rooli aktiivisena palveluiden hyödyntäjä eikä passiivisena palveluiden varassa elävänä yksilönä.
Asuminen järjestettävä nuorten tarpeet huomioiden
Asumisen monimuotoiset ratkaisut tukevat nuorten itsenäistymistä ja osallisuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämä edellyttää nuorten kuulemista ja erilaisten palveluiden selkeyttämistä ja niiden parempaa koordinointia.
Asumisen yksiköitä tulisi sijoittaa paikkakunnille, joilla niille taataan riittävät edellytykset toimia. Saatavilla täytyy olla koulutettua henkilökuntaa ja asumisyksiköiden henkilökuntamitoituksen tulee olla lakiin perustuvaa.
Erityinen haaste henkilökuntamitoituksen osalta ovat suuret niin kutsutut tukiasumisyksiköt, joita perustettiin syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana, jolloin nuoria yksin tulleita saapui Suomeen aiempia vuosia enemmän.
Tukiasumisyksiköihin sijoitettiin erityisesti yli 16-vuotiaita nuoria. Uuteen kulttuuriin ja maahan kotoutuminen vaatii kuitenkin luotettavien aikuisten läsnäoloa ja ohjaamista. Näihin tarpeisiin nähden tukiasumisyksiköiden henkilökuntamitoitus (kolme aikuista kymmentä nuorta kohden) on täysin riittämätön sosiaalisen tuen näkökulmasta.
Tukiasumisyksiköiden henkilökuntamitoitus on täysin riittämätön sosiaalisen tuen näkökulmasta.
Jatkossa väliaikaisista asumisratkaisuista on päästävä eroon. Sekä vastaanottovaiheen että kotoutumisvaiheen asumisyksiköt on pyrittävä järjestämään samoille paikkakunnille. Itsenäistymässä oleville nuorille tulee myös tarjota mahdollisuutta yhteisasumiseen omilla vuokrasopimuksilla ja jälkihuollon palvelujen tuomista kotiin.
Toimivan ja yksilöiden tarpeet huomioivan asumisen ja sosiaalisen tuen perusteita on viisi.
Ensimmäiseksi perheryhmäkoti pitäisi nähdä vain yhtenä asumisen vaihtoehtona. Alun perin väliaikaiseksi tarkoitettu asumismuoto on muuttunut monille nuorille pysyväksi ratkaisuksi. Näissä yksiköissä nuorten kannalta tarkasteltuna haasteena on henkilökunnan vaihtuvuus. Lisäksi nuoret ovat pitkäaikaisen institutionaalisen hoivan kohteita, mikä voi pahimmillaan johtaa laitostumiseen.
Toiseksi yksin tulleiden alaikäisten perhesijoituksia on lisättävä ja perhesijoituksen toimintaperiaatteita selkeytettävä. Perhesijoituksessa täytyy erityisesti huomioida perhehoitajan koulutus sekä perheelle ja lapselle suunnattu riittävä sosiaalinen tuki. Laadukkaan toteutumisen takaamiseksi perhesijoitus tulee nostaa yhdeksi keskeiseksi asumisen ratkaisuksi juuri parhaillaan uudistuksen alla olevassa kotoutumislaissa.
Kolmanneksi tukiasumiseen tarvitaan velvoittava henkilökuntamitoitus. Henkilökuntamitoitus tulee säätää uudistuvan kotoutumisen edistämislain yhteydessä, ja se tulisi sitoa kaikkien asumisyksiköiden osalta lastensuojelulakiin (lastensuojelulain 58–60 §). Tällä taataan pitkäaikaisesti kodin ulkopuoliseen hoivantarpeeseen oikeutettujen alaikäisten yhdenvertaiset oikeudet kansalaisuudesta riippumatta ja heidän tarvitsemansa erityinen tuki.
Riittävä henkilökuntamitoitus takaa paremmin muun muassa traumojen tunnistamisen, hoitoon ohjauksen ja matalan kynnyksen puuttumisen.
Neljänneksi itsenäistymis- eli nivelvaiheen nuorille on kehitettävä tuettua asumista. Tuetussa asumisessa nuori pystyy kasvamaan itsenäisyyteen turvallisessa ympäristössä. Tämä edellyttää selkeää ja saatavilla olevaa tukiverkostoa ja matalan kynnyksen apua arjessa. Tuettuun asumiseen tulee yhdistää jälkihuollon erilaisia palveluja, kuten kotona tapahtuvat sosiaalityöntekijän tapaamiset ja asumisneuvonta.
Viidenneksi itsenäisen asumisen esteitä tulee poistaa. Itsenäistyvälle nuorelle suurin este on sopivan ja mieluisan asunnon löytäminen. Yksin tulleet nuoret ovat vapailla vuokramarkkinoilla erittäin huonossa asemassa. Asuntoa etsiessään nuoret voivat joutua hyväksikäytön ja huijausten kohteeksi.
Tästä syystä kuntien tulisi luoda välittävien organisaatioiden avulla toimivat välivuokrausmarkkinat vapailta markkinoilta vuokrattavien asuntojen hyödyntämiseksi. Tällainen kokeilu on tehty muun muassa yhteistyössä Espoon kaupungin ja Y-säätiön kanssa.
Toimiva asuminen kotoutumisen voimavarana
Kun asumisen ratkaisut ovat tunnistettujen tarpeiden mukaisia, ne tarjoavat pysyvyyttä nuorten arkeen. Monipuoliset asumisen ratkaisut huomioivat nuoren psykososiaalisen tilanteen yksilöllisesti ja tukevat itsenäistymistä, arjen taitojen opettelua ja suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumista. Nämä estävät syrjäytymistä ja parantavat elämänhallintaa, jolloin palveluiden määrää voidaan asteittain vähentää itsenäistymisen myötä.
Yksilöllisten asumisratkaisuiden ja sosiaalisen tuen mallien kehittäminen tukee tehokasta kotoutumista, mahdollistaa nuorten kasvamisen täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja säästää yhteiskunnan menoja tulevaisuudessa.
Dosentti, akatemiatutkija Anna-Kaisa Kuusisto-Arponen työskentelee Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa ja toimii Suomen Akatemian TRUST-kärkihankkeen johtajana. FT Kristiina Korjonen-Kuusipuro työskentelee Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa TRUST- hankkeen postdoc-tutkijana.
