Venäjällä pohditaan lakialoitetta, joka määrittelisi kansallisen yhtenäisyyden. Valtiojohdon ajatukset yhtenäisyydestä ovat ristiriidassa perustuslain hengen kanssa ja uhkaavat rajata aitoa keskustelua kansan ja isänmaan luonteesta.
Venäjällä puhutaan jälleen kansallisesta yhtenäisyydestä ja kansallisuuspolitiikan uudistamisesta. Keskustelu lähti liikkeelle presidentti Vladimir Putinin pitämästä puheesta Etelä-Venäjällä Astrahanissa, missä presidentinhallinnon alainen kansojen välisten suhteiden neuvosto kokoontui maanantaina.
Puheen keskeinen sisältö ei sinänsä tarjonnut uutisia. Putinin näkemyksen mukaan Venäjän kansan on oltava yhtenäinen, jotta se pystyy torjumaan nykymaailman uhkia.
Kansan yhtenäisyys nojaa paitsi yhteiseen kieleen ja kulttuuriin, myös yhteisiin arvoihin. Tätä ajatusta Venäjän virallisessa puhetavassa on pidetty esillä jo vuosia.
Perinteiset arvot toistuvat puheissa kansan yhteisistä nimittäjistä.
Virallisessa kielenkäytössä Venäjän ”monikansallinen kansa” on siis etnisesti ja uskonnollisesti kirjava, mutta jakaa yhteiset venäläiset arvot. Keskeistä tässä arvojen kokonaisuudessa on yhtäältä arvojen käsitteellinen epämääräisyys ja toisaalta konservatiivinen ja hengellinen painotus.
Perinteiset arvot – uskonnollisuus, eettisyys, moraali ja isänmaallisuus – toistuvat puheissa kansan yhteisistä nimittäjistä.
Laki Venäjän kansasta?
Eniten huomiota herättänyt lausunto liittyy kuitenkin siihen, miten yhtenäisyyttä käytännössä rakennetaan. Putin asettui tukemaan neuvoston jäsenten suunnittelemaa ”lakia Venäjän kansasta” (zakon o rossijskoj natsii). Lain tarkoitus olisi taata kansan yhtenäisyys.
Toistaiseksi laista ei ole noussut julkisuuteen juuri muuta konkreettista kuin työnimi. Neuvoston kokouksen osallistujat ja presidentti pitivät lisäksi hyvänä ajatusta järjestää kansallisen yhtenäisyyden juhlavuosi.
Kansallisuuspolitiikkaa on muotoiltu jo vuosikausia. Federaatiotason strategia kansallisesta yhtenäisyydestä on hyväksytty joulukuussa 2012. Putinin mukaan uuden lain voisikin kehittää nimenomaan olemassa olevan strategian pohjalta.
Puhumalla juhlavuodesta tai uudesta, kaiken aiemman kansallisuuspolitiikan kokoavasta laista valtiojohto koettaa saada monimutkaisen asian vaikuttamaan yksinkertaiselta. Kansallisuuksiin liittyvät kysymykset – kuten Putin puheessaan huomautti – ovat herkkiä.
Valtiojohto koettaa saada monimutkaisen asian vaikuttamaan yksinkertaiselta.
Siitä muistuttavat muun muassa radikaalit, usein avoimen rasistiset nationalistit, jotka vaativat ”Venäjää venäläisille”. Ryhmittymät kokoontuvat aina kansallisen yhtenäisyyden päivänä 4.11. marssimaan eri puolilla Venäjää.
Etnistä nationalismia vaativat ryhmät ovat nykyisin pieniä, mutta vallanpitäjien näkökulmasta kiusallisen äänekkäitä. Silti poliittinen tahto johdonmukaisen kansallisuuspolitiikan rakentamiseen on ollut vähäistä.
Yhden uuden lain säätäminen ei kuulosta aivan siltä, että monitahoista asiaa käsiteltäisiin nyt sen vaatimalla huolellisuudella. Myöskään juhlavuoden viettäminen tuskin ratkaisee ongelmia, kun jo samalla teemalla vietettävä juhlapäivä aiheuttaa kädenvääntöä.
Kansan yhtenäisyyttä koskevan lain valmistelusta tai sisällöstä ei siis ole vielä juuri tietoa. Jo nyt herännyt keskustelu kansallisuuspolitiikasta on kuitenkin nostanut esiin kaksi kiinnostavaa ja jo pitkään pinnan alla kuplinutta teemaa.
Perustuslain henki hukassa
Toinen niistä on Venäjän vuonna 1993 hyväksytty perustuslaki, joka yhä useammin näyttää olevan ellei teknisesti niin ainakin hengeltään ristiriidassa nykyisin toteutettavan politiikan kanssa. Uutta kansallisuuslakia ideoimassa ollut Vjatšeslav Mihailov selittää Slon-verkkolehdelle antamassaan haastattelussa, että sen tarkoitus olisi korjata käsitteellisiä epäkohtia.
Mihailov painottaa, että Venäjän kansasta pitäisi puhua termillä rossiiskaja natsija, ei siis rossiiskii narod, kuten perustuslaissa nyt lukee. Molemmat käsitteet voi suomentaa kansaksi, mutta ensin mainittu viittaa vahvemmin ajatukseen kansakunnasta.
Mihailovin mukaan tällä muutoksella Venäjän kansan yhtenäisyys voitaisiin rinnastaa kansalaisuuteen perustuvaan malliin, kuten Yhdysvalloissa tai Ranskassa.
Käsitteillä on toki väliä. Mutta nyt, kun valtapuolue Yhtenäinen Venäjä on syyskuussa pidetyissä duuman vaaleissa saavuttanut perustuslaillisen enemmistön, saattaa vuoden 1993 liberaalin perustuslain muutama muukin kohta houkuttaa ajamaan muutoksia.
Miten perustuslakiin kirjattu maininta maallisesta valtiosta sopii yhteen Putinin painottaman kansan ”hengellisen yhtenäisyyden” kanssa?
Yksi kysymys on, miten perustuslakiin kirjattu maininta maallisesta valtiosta sopii yhteen Putinin painottaman kansan ”hengellisen yhtenäisyyden” (duhovnoe edinstvo) kanssa. Putinin mukaan kun hengellinen yhtenäisyys on avainasemassa Venäjän kohtaamien uhkien vastustamisessa.
Kansan yhtenäisyys ja perinteisiin arvoihin tukeutuminen on jo aiemmin korotettu erityiseen asemaan Venäjän turvallisuuden takaajana muun muassa kansallisessa turvallisuusstrategiassa, joka hyväksyttiin joulukuussa 2015.
Patriotismi Venäjän kansallisena ideana
Perustuslaissa esitetään niin ikään, ettei Venäjän federaatiolla voi olla valtiollista ideologiaa. Tämä on toinen pitkään piilevästi läsnä ollut kysymys.
Perustuslaissa esitetään, ettei Venäjän federaatiolla voi olla valtiollista ideologiaa.
Ideologian käsite on tunnetusti vaikea määritellä, mutta sen rajoja on viime vuosina hätyytelty Venäjän valtiojohdon virallisessa puheessa. Putin esitti viimeksi alkuvuonna 2016 pitämässään puheessa, ettei Venäjällä voi olla mitään muuta ”yhdistävää ideaa” kuin patriotismi.
Entinen duumaedustaja Viktor Volodatskii muistutti tästä ohjenuorasta myös kansallisuusasioita pohtivaa neuvostoa. Hänen mukaansa noista Putinin sanoista on tullut Venäjän symboli, ja patriotismi on ”Venäjän kansallinen idea” (natsional’naja ideja Rossii).
Toisaalta kansallisuuspolitiikasta puhuminen on myönteinen ilmiö, koska monta näkökulmaa on yhä avaamatta. Mutta yhtenäisyyden rakentaminen nykyisen valtiojohdon vaatimusten varaan on ongelmallista.
Sekä yhteisen arvopohjan että patriotismin esittäminen kaikkia yhdistävänä kansallisena ideana on kyseenalaista, sillä valtiojohto määrittelee nämä keskeiset käsitteet haluamallaan tavalla.
Perinteisten, yhteisten arvojen määritelmät ovat toistaiseksi sulkeneet ulkopuolelle esimerkiksi poliittiset liberaalit, ateistit ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt. Isänmaallisuuden asettaminen kansaan kuulumisen ehdoksi vaientaa aidon keskustelun kansan ja isänmaan luonteesta.
Veera Laine toimii tutkijana Ulkopoliittisen instituutin EU:n itäinen naapurusto ja Venäjä -tutkimusohjelmassa. Hän on myös poliittisen historian jatko-opiskelija Helsingin yliopistossa.
