Päiväntasaaja ja pohjoisnapa

Kuva: Flickr / Steve [CC BY-NC 2.0]
Lukuaika: 1 min. 

Maantieteellisissä nimissä joutuu käymään joskus rajanvetoa siitä, pitäisikö nimi kirjoittaa isolla vai pienellä, eli onko se erisnimi vai yleisnimi. Periaatteessahan sääntö on selvä: ainutkertaiseen paikkaan viittaava nimi on erisnimi. Alueet, kaupungit, maat, maanosat ja niin edelleen kirjoitetaan pääsääntöisesti aina isolla.

Toisinaan nimi saattaa viitata kyllä ainutkertaiseen paikkaan maapallolla, mutta tarkoittaa kuitenkin teoreettista käsitettä, ei luonnollisesti olemassa olevaa paikkaa, ja siksi nimi kirjoitetaan pienellä.

Saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta tarkoittaa muun muassa tätä:

Pienellä alkukirjaimella kirjoitetaan esimerkiksi

pohjoisnapa
etelänapa
päiväntasaaja
napapiiri (sekä eteläinen napapiiri että pohjoinen napapiiri)
kääntöpiiri

Sen sijaan isolla alkukirjaimella kirjoitetaan esimerkiksi

Arktis
Antarktis
Etelämanner tai Etelänapamanner
Kravun kääntöpiiri
Kauriin kääntöpiiri (kääntöpiireille nimensä antaneiden tähtikuvioiden, jotka ovat erisnimiä, mukaan)
Pohjoiskalotti
Linnunrata

Pohjoismaat vai pohjoismaat?

Pohjoismaat isolla kirjoitettuna erisnimenä tarkoittaa Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan, Islannin ja muutamien saarien muodostamaa kokonaisuutta. Pienellä kirjoitettu pohjoismaat ei viittaa eksaktiin maantieteelliseen alueeseen, vaan ”pohjoisiin maihin”. Ero on joskus hiuksenhieno ja hyvin vaikea tehdä.

Maa, aurinko ja kuu

Taivaankappaleet (planeetat, tähdet, tähtikuviot, galaksit, tähdistöt ja niin edelleen) ovat erisnimiä.

Yleiskielessä sellaiset taivaankappaleet, kuten maa, aurinko ja kuu, ovat yleisnimiä. Aurinko ja kuu ovat yleisnimiä myös tarkoittaessaan muita kuin meidän aurinkoamme ja kuutamme. Tähtitieteessä niistä voidaan kuitenkin puhua eksaktisti taivaankappaleina, jolloin myös ne on syytä kirjoittaa isolla alkukirjaimella.

Leave a comment

Your email address will not be published.


*