Mitä ihmisoikeudet ovat, miksi ne ovat syntyneet ja miten niitä sovelletaan ja tulkitaan?
Ihmisoikeudet tuntuvat itsestään selviltä läntisissä liberaaleissa demokratioissa, mutta historiallisesti ne ovat olleet vaikuttamassa valtioiden toimiin varsin lyhyen aikaa. Viime vuosina monissa demokratioissa niiden asema on muuttunut ristiriitaiseksi.
Perinteisesti ihmisoikeudet on nähty valtioiden velvollisuuksina suhteessa yksilöihin, ja niitä ovat valvoneet kansainväliset organisaatiot. Yhtäältä niitä pyritään laajentamaan yhä uusille toimijoille, kuten suuryrityksille. Toisaalta taas monissa länsimaissa kansallisaatteen voimistuminen on aiheuttanut sen, että ihmisoikeuksien olemassaoloa ja merkitystä nykymuodossaan on alettu kyseenalaistaa.
Ihmisoikeuksien vastustajien, erityisesti nationalistien, mielestä ihmisoikeudet ovat ongelmallisia juuri siitä syystä, että niiden institutionalisoinnin taustalla ovat moninaisuutta varjelevat kansainväliset yhteisöt. Nämä yhteisöt pyrkivät luomaan universaaleja vähimmäisstandardeja, jotka perustuvat liberaaliin, länsimaiseen maailmankuvaan.
Esimerkiksi Britannian hiljattain väistynyt pääministeri, silloinen sisäministeri Theresa May esitti vuonna 2016, että Britannian tulisi erota Euroopan ihmisoikeusjärjestelmästä. Hänen mukaansa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sitoo brittiparlamentin kädet ja estää Britanniaa päättämästä, miten se haluaa toimia vaarallisina pidettyjen vieraiden valtioiden kansalaisten, käytännössä ääriliikkeiden jäsenten, kanssa.
Myös muualla Euroopassa ihmisoikeudet ovat kohdanneet vaikeuksia. Italian oikeistolainen hallitus ja varapääministeri sekä sisäministeri Matteo Salvini on saanut muun muassa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin tuoreissa raporteissa kritiikkiä maahan pyrkivien pakolaisten huonosta kohtelusta. Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu on myös vaatinut Italian pääministeri Giuseppe Contea huolehtimaan pakolaisten ihmisoikeuksista.
Unkarin presidentti Viktor Orbania on kritisoitu toimittajien ja muiden hallitusta arvostelevien kovasta kohtelusta, minkä lisäksi pakolaisten asema on heikentynyt ja vihapuhe yleistynyt ja muuttunut hyväksytymmäksi Unkarissa.
Vastaavasti Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto on vähätellyt ihmisoikeuksien merkitystä muun muassa jättämällä raportoimatta YK:n ihmisoikeuselimille, vetäytymällä YK:n ihmisoikeusneuvostosta, harkitsemalla rahoituksen vähentämistä Amerikan ihmisoikeuskomissiolta ja uhkailemalla kansainvälisen rikostuomioistuimen työntekijöitä seuraamuksilla, jos he nostavat syytteitä yhdysvaltalaisia vastaan esimerkiksi Afganistanin sodassa tehdyistä teoista.
Konfliktit sekä Euroopan että Yhdysvaltain lähialueilla, pakolaisuus ja niihin liittyvä terrorisminpelko ovat nostaneet esiin myös taloudellista epätasa-arvoa ja nationalismia länsimaissa. Monet poliitikot ovat katsoneet, että turvallisuuskysymykset edellyttävät tietyissä tilanteissa ihmisoikeuksista tinkimistä. Tämän seurauksena myös kaikille yhtäläiset ihmisoikeudet ovat joutuneet puolustuskannalle.
Samalla tämä juuri osoittaa ihmisoikeuksien institutionalisoinnin tarpeen: kansainväliset yhteisöt pystyvät reagoimaan, jos yksittäinen valtio korostaa liikaa turvallisuutta ihmisoikeuksien kustannuksella.
Ihmisoikeuksien historia
Ihmisoikeuksien historia heijastaa muutosta yksilön asemassa kansainvälisessä oikeudessa. Perinteisesti kansainvälisen oikeuden tehtävä on ollut säännellä valtioiden välistä toimintaa. Viimeisimpien vuosikymmenten aikana yksilö on kuitenkin vähitellen eri tavoin noussut esiin kansainvälisessä oikeudessa valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen rinnalla.
Tutkijoiden kesken vallitsee kuitenkin erimielisyys siitä, miten pitkälle ihmisoikeuksien historia ulottuu. Osa tutkijoista on pyrkinyt osoittamaan, että ihmisoikeuksien tai ainakin ihmisoikeusajattelun alkuhetki on jossakin tietyssä nimetyssä tapahtumassa tai instituutiossa, kuten Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa (1776) sekä ihmisoikeusasiakirjassa (1791) tai Ranskan ihmisoikeuksien julistuksessa (1789).
Tutkijoiden kesken vallitsee erimielisyys siitä, miten pitkälle ihmisoikeuksien historia ulottuu.
Osa ihmisoikeuksien historian kirjoittajista sijoittaa alkupisteen ajassa vielä kauemmaksi taaksepäin kuten esimerkiksi muinaiseen Babyloniaan, Raamatun tai Koraanin eettisiin periaatteisiin tai valistusajatteluun. Näihin tulkintoihin sisältyy usein ajatus ihmisoikeuksien ja ihmisoikeusajattelun lineaarisesta kehityksestä läpi vuosisatojen – toki ajoittaisin takaiskuin.
Lineaarisen ihmisoikeuksien historiankirjoituksen huipentumana mainitaan usein toinen maailmansota ja YK:n vuonna 1948 hyväksymä ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus. Osa tutkijoista nimenomaisesti jättää toista maailmansotaa edeltävän ajan pois ihmisoikeuksien historiankirjoituksesta ja korostaa toisen maailmansodan, holokaustin ja niitä seuraavan yleismaailmallisen ihmisoikeuksien julistuksen merkitystä ihmisoikeuksien syntyhetkenä.
Viime vuosina on myös tullut uutta historiankirjoitusta, joka katsoo varsinaisten ihmisoikeuksien syntyneen vasta paljon myöhemmin, 1970-luvulla tai jopa 1990-luvulla, seurauksena kylmän sodan päättymisestä, ensimmäisestä Irakin sodasta tai jopa Kosovon sodasta.
Tosiasiassa voitaneen katsoa, että ihmisoikeuksien synty on ollut huomattavasti monisyisempi prosessi.
Toista maailmansotaa edeltävänä aikana on esiintynyt erilaisia ihmisryhmien suojelemiseen liittyviä sopimuksia muun muassa orjuutta vastaan ja naisten ja lasten suojelemiseksi. Näissä sopimuksissa ei kuitenkaan ole puhuttu ihmisoikeuksista, ja yksilö ei ole ollut niissä keskeinen toimija.
Sen sijaan sopimuksilla on pyritty antamaan suojelua heikommille ei niinkään yksilön näkökulmasta vaan ryhmänä. Naisten, työläisten tai orjien asemaa on pyritty parantamaan ryhmien sosiaalista asemaa korostamalla. Vaikka sopimusten kieli on ollut humanitaristista, se on myös ollut paternalistista ja vallitsevia rakenteita säilyttävää.
Sopimuksilla on pyritty antamaan suojelua heikommille ei niinkään yksilön näkökulmasta vaan ryhmänä.
Ihmisoikeuksien historiankirjoitukseen vaikuttaa olennaisesti se, miten ihmisoikeudet määritellään. Puhummeko vain kansainvälisesti säännellyistä oikeuksista, vai myös valtioiden omissa perustuslaeissa myöntämistä oikeuksista eli niin sanotuista perusoikeuksista?
Voidaanko erilaiset eettiset periaatteet ja yleisempi humanitarismi laskea ihmisoikeuksien syntyhistoriaan? Vai luetaanko ihmisoikeuksiksi vain kansainvälisesti säännellyt oikeudelliset standardit? Onko sillä merkitystä, onko jokin liike (esimerkiksi orjuuden vastainen) itse nähnyt itsensä ihmisoikeusliikkeenä?
Huomionarvoista joka tapauksessa on, että ihmisoikeudet eivät ole kehittyneet lineaarisesti, voitosta voittoon. Erilaisia humanitaarisia ilmiöitä on syntynyt, ne ovat saattaneet kokea takaiskuja, ja silti niistä on voinut vuosikymmeniä myöhemmin muodostua jotakin, joka on määriteltävissä ihmisoikeuksiksi.
Hyvin todennäköisesti näitä ilmiöitä on aikojen saatossa nähty erilaisissa konteksteissa. Esimerkiksi orjuus on ymmärretty muun muassa sosiaalisena ongelmana, taloudellisena kysymyksenä ja sittemmin yksilön vapauteen liittyvänä ihmisoikeuskysymyksenä.
Ihmisoikeuksien läpimurto on kuitenkin hyvin tuore. Sovellettavuuden näkökulmasta ihmisoikeuksista tuli oikeudellisen toiminnan valtavirtaa vasta 1900-luvun loppupuolella.
Ihmisoikeudet pyrkivät ratkaisemaan ristiriitaa yksilöiden luonnollisten oikeuksien ja yhteiskuntien kollektiivisen hyvän välillä.
Ihmisoikeudet ovat osa länsimaista liberaalia edistysajattelua. Ihmisoikeudet pyrkivät ratkaisemaan ristiriitaa yksilöiden luonnollisten oikeuksien ja yhteiskuntien kollektiivisen hyvän välillä.
Ihmisoikeuksien ideologinen voittokulku ja vaikutusvallan kasvu herättävät edelleen mielenkiintoa tutkijoissa ja eri yhteiskuntatieteiden alueilla syntyy jatkuvasti tutkimusta, jolla ihmisoikeuksien asemaa pyritään selittämään.
Mitä ovat ihmisoikedet?
YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa ihmisoikeudet määritellään universaaleiksi (ne kuuluvat kaikille maailman ihmisille saman sisältöisinä), ne ovat jakamattomia ja yhtäläisiä. Ne kuuluvat kaikille ihmisille osana ihmisyyteen liittyvää ihmisarvoa, riippumatta sukupuolesta, kansallisuudesta, rodusta tai muustakaan seikasta.
Ihmisoikeuksien jakamattomuuden taustalla on ajatus siitä, että ihmisoikeuksilla ei ole keskinäistä hierarkiaa, vaan kaikki oikeudet ovat sidoksissa toisiinsa. Jotta ihmisoikeusjärjestelmä toimisi, mitään yksittäistä oikeutta ei pystytä soveltamaan huomioimatta myös muita ihmisoikeuksia, eivätkä valtiot voi valita, mitä ihmisoikeuksia ne pitävät tärkeinä.
Ihmisoikeuksien jakamattomuuden taustalla on ajatus siitä, että ihmisoikeuksilla ei ole keskinäistä hierarkiaa, vaan kaikki oikeudet ovat sidoksissa toisiinsa.
Kysymys jakamattomuudesta on noussut esiin vastakkainasettelussa kansalaisoikeuksien ja poliittisten oikeuksien sekä taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien välillä, vaikkapa puolustettaessa demokratian puutetta taloudellisella turvalla.
Ihmisoikeudet voidaan määritellä myös muodollisesti, oikeudellisesta näkökulmasta, niitä koskevien sopimusten kautta. Tämän määritelmän mukaisesti ihmisoikeuksia ovat ne oikeudet, jotka kansainvälisisissä ihmisoikeussopimuksissa ja muissa ihmisoikeusasiakirjoissa yksilöille turvataan.
Suomea sitovat useat sekä kansainväliset että Euroopan-laajuiset sopimukset. Euroopan ihmisoikeussopimuksella on näistä Suomessakin aivan erityinen rooli, sillä sopimuksella on maailmanlaajuisestikin poikkeuksellinen valvontajärjestelmä, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, jonne myös suomalaiset voivat tehdä yksilövalituksia.
Historiallisesti Euroopan ihmisoikeussopimus syntyi toisen maailmansodan jälkeen läntisen Euroopan tarjoamaksi liberaaliksi vaihtoehdoksi totalitarismille, erityisesti Neuvostoliiton kommunismille.
Monet ihmisoikeussopimukset on Suomessa ratifioitu kansallisen lain tasolla, mikä tarkoittaa, että kyseisistä sopimuksista on tullut Suomen sisäistä oikeutta. Tällainen asema on esimerkiksi Lapsen oikeuksien sopimuksella, Euroopan ihmisoikeussopimuksella ja YK:n yleissopimuksella kansalais- ja poliittisista oikeuksista.
Ihmisoikeudet ovat osa kansainvälistä oikeutta. Vaikka ihmisoikeudet määritellään kansainvälisellä tasolla, myös kansallisella oikeudella on merkitystä niiden soveltamisessa. Ihmisoikeudet saavat sisältönsä kansainvälisistä sopimuksista ja kansainvälisten elinten tulkinnoista, mutta myös niiden soveltaminen kansallisissa tuomioistuimissa muovaa niiden sisältöä.
Kuten muidenkaan oikeudellisten säännösten, ihmisoikeuksien tulkinta ei aina käytännössä ole yksiselitteistä. Tuomioistuimet joutuvat usein tasapainottelemaan keskenään ristiriitaisten oikeuksien välillä (esimerkiksi vapaus harjoittaa uskontoa ja vapaus proselytismista, kiivaasta ”käännyttämisestä”, tai sananvapaus ja vihapuheen kielto).
Kuten muidenkaan oikeudellisten säännösten, ihmisoikeuksien tulkinta ei aina käytännössä ole yksiselitteistä.
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on nimenomaisesti hyväksynyt tietyt tulkintaeroavaisuudet niin sanotun harkintamarginaalin nojalla. Tuomioistuin on katsonut, että tietyissä tilanteissa valtioilla on paremmat edellytykset arvioida, ovatko oikeuksille asetellut kansalliset rajoitukset välttämättömiä. Harkintamarginaalin laajuus vaihtelee, ja se on usein muun muassa moraalikysymysten kohdalla ollut varsin leveä.
Ihmisoikeudet vaikuttavat kansalliseen lainsäädäntöön lukuisin tavoin. Esimerkiksi Suomen perustuslain perusoikeussäännökset heijastavat voimakkaasti Suomen kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita. Tämän lisäksi tuomioistuinten tulee tulkintakäytännössään ottaa huomioon ihmisoikeusmyönteinen lähestymistapa.
Myös Suomessa käytiin alkuvuodesta 2019 keskustelua siitä, voisiko Suomi tulkita kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia toisin. On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka kaikki säännökset ovat tietyssä määrin tulkinnanvaraisia, pitämällä kiinni ihmisoikeusvelvoitteistaan Suomi osoittaa halunsa jatkossakin kuulua länsimaisten liberaalien demokratioiden joukkoon.
OTT Taina Tuori on Allegra Lab Helsinki ry:n toiminnanjohtaja ja opettaa oikeustieteitä Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa.
Kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia
Geneven pakolaissopimus (1951)
Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskeva kansainvälinen yleissopimus (1965)
Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus (1966)
Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus ja valinnainen pöytäkirja valitusmenettelystä (1966)
Kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastainen yleissopimus (1984)
Yleissopimus lapsen oikeuksista (1989)
Yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista (2006)
Eurooppalaisia ihmisoikeussopimuksia
Euroopan ihmisoikeussopimus (1950)
Eurooppalainen yleissopimus kidutuksen ja epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi (1987)
Alueellisia kieliä tai vähemmistökieliä koskeva eurooppalainen peruskirja (1992)
Kansallisten vähemmistöjen suojelua koskeva puiteyleissopimus (1995)
Uudistettu Euroopan sosiaalinen peruskirja (1996)
Yleissopimus ihmiskaupan vastaisesta toiminnasta (2005)
Yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta (2011)
