Mistä Hongkongin levottomuuksissa on kysymys?

Kuva: Riina Yrjölä
Lukuaika: 7 min. 

Hongkongin laajasti uutisoidut kesällä alkaneet protestit alkoivat nyt jo poisvedetystä lakiehdotuksesta, joka olisi mahdollistanut rikoksista syytettyjen luovuttamisen manner-Kiinan puolelle ja siten lisännyt Pekingin kontrollia alueesta. Pidemmässä katsannossa Hongkongissa jo vuosia epäsäännöllisesti jatkuneisiin protesteihin ja tyytymättömyyteen on muitakin syitä.

Hongkongin viimeinen brittikuvernööri Chris Patten kirjoittaa muistelmissaan, ettei kukaan tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan kesällä 1997, kun Hongkong palautui Kiinalle oltuaan 150 vuotta Britannian hallinnassa. Hän epäili, että olisi saattanut joutua poistumaan kuvernöörin residenssistä helikopterilla väkijoukkojen mellakoidessa.

Mitään dramaattista ei kuitenkaan tapahtunut, ja alue palautui sovitusti Kiinalle rauhallisissa merkeissä.

Hongkongin luovutuksesta on nyt kulunut yli 20 vuotta. Samalla on kulunut yli 20 vuotta siitä 50 vuoden määräajasta, jonka Kiina antoi takaisinliittämisen yhteydessä Hongkongin itsehallinnollisille erikoisjärjestelyille.

Epävarmuus takaisinluovutuksen yhteydessä liittyi sekä Hongkongin asukkaiden että Kiinan reaktioihin. Ei ollut täysin selvää, kuinka asukkaat, joista osa oli muuttanut Hongkongiin nimenomaan päästäkseen pois manner-Kiinasta, reagoisivat alueen paluuseen osaksi Kiinaa.

Toisaalta ei ollut myöskään selvää, kuinka Pekingissä asia nähtäisiin. Pelkona oli, että Peking ottaisi alueen haltuun rautaisella kädellä ja alkaisi järjestelmällisesti mannermaistamaan sitä.

Näin ei tapahtunut, vaan Kiinalla oli selkeä politiikka, joka tunnetaan nimellä “Yksi valtio, kaksi järjestelmää”. Se tarkoittaa, että Kiina on yksi ja jakamaton, mutta sen sisällä voi olla erilaisia järjestelmiä – kuten kapitalismia ja laajahkoja sananvapauksia toteuttava Hongkong.

Hongkongilaisetkaan eivät kapinoineet: pelokkaimmat olivat muuttaneet jo pois ja monet varautuneet pahan päivän varalle ottamalla kaksoiskansalaisuuden eli käytännössä jonkun muun valtion passin.

Miksi mitään dramaattista ei tapahtunut? Pääasiallinen syy on, että kaikki osapuolet hyötyivät tilanteesta vuonna 1997. Hongkong oli Kiinan ikkuna länteen ja lännen ikkuna itään. Se oli pitkään toiminut porttina Kiinan markkinoille, ja monet Kiinaan pyrkivät ulkomaalaiset yritykset tarvitsivat yhteistyötahoja Hongkongissa.

Myös Kiina tarvitsi Hongkongia aloittaessaan taloudellisen avautumisen. Kaupunki tarjosi mallin Kiinan talousuudistuksille. Kiinan johtaja Deng Xiaoping (1904–1997) visioi Shanghaista uutta Hongkongia tai Singaporea vuoteen 2010 mennessä.

Vuodesta 1992 niin sanottu dengiläinen talouspolitiikka alkoi ohjelmallisesti nostaa päätänsä. Kiinan tavoitteeksi tuli sosialistisen suunnitelmatalouden sijasta sosialistinen markkinatalous. Kuten Deng vuonna 1992 historian kirjoihin jääneellä Etelä-Kiinan-matkallaan, joka laittoi liikkeelle Kiinan avautumispolitiikan, totesi: ”Rikastuminen on suurenmoista”.

Pitkälti Dengin viitoittamien uudistuksien ja toimintamallien seurauksena Kiina on noussut maailmantalouden suurvallaksi. Maan bruttokansantuote on kasvanut keskimäärin miltei 10 prosenttia vuosittain viimeisen 30 vuoden ajan.

Kun vielä vuonna 2005 Kiinan talous oli vain puolet Yhdysvaltojen taloudesta, vuonna 2014 se ohitti ostovoimakorjatulla BKT:lla mitattuna Yhdysvallat maailman suurimpana taloutena.

Mikä on muuttunut sitten takaisinluovutuksen?

Hongkongille Kiinan kasvu on tarkoittanut aiemmin niin tärkeän välimiehen roolin heikentymistä. Kiinan markkinoille pyrkivät länsimaiset yritykset eivät enää keskeisesti tarvitse Hongkongia vaan pystyvät asioimaan suoraan mannerkiinalaisten yritysten kanssa. Kommunistisen puolueen johdolla toimiva kapitalistinen talousjärjestelmä onkin jotakin, jota Karl Marx ei osannut aavistaa.

Vuosituhannen vaihteessa Kiinan talouskasvu perustui vielä taloustieteilijä Paul Krugmanin sanoin “perspiraatiolle eikä inspiraatiolle”, mikä tarkoittaa, että Kiinassa tehtiin samaa kuin muuallakin mutta halvemmilla työvoimakustannuksilla. Kun Kiina-ilmiö painui unohduksiin ja alhaisen jalostusasteen teollisuus siirtyi joko Kiinan sisällä halvempiin paikkoihin tai vielä halvempiin maihin, kuten Vietnamiin, Kiina on kuitenkin onnistunut siinä missä Hongkong puolestaan ei.

Hongkongille Kiinan kasvu on tarkoittanut aiemmin niin tärkeän välimiehen roolin heikentymistä.

Maassa on tehty innovaatioita robotiikan, verkkokaupan ja monen muun palvelukeskeisen talouden saralla. ”Made in China” ei enää tarkoita ainoastaan kopioituja halpatuotteita, vaan myös innovaatioita ja modernisaatiota.

Samaan aikaan Hongkongin talouskasvu on jatkunut, mutta sen suhteellinen merkitys Kiinalle on laskenut. Kun vuonna 1997 sen osuus Kiinan bruttokansantuotteesta oli melkein 20 prosenttia, nykyisin se on enää 3 prosenttia.

Vuonna 1997 Hongkongin nuoriso oli kansainvälistä ja englannintaitoista mannerkiinalaisiin verrattuna. Nykyisin tämä ei pidä enää paikkaansa: Manner-Kiinan uusrikkaat ovat lähettäneet lapsensa ulkomaisiin eliittikouluihin ja Kiinan ennennäkemätön vaurastuminen on ajanut paikoitellen monessa mielessä ohi hongkongilaisista.

Miksi Hongkong on jäänyt sivuun? Eräs selitys lienee sen poliittis-taloudellisessa järjestelmässä, joka on ollut bisnesvetoinen mutta samalla olemassa olevia intressejä suojeleva – innovatiivisen ja uudistuvan sijaan.

Hongkongin autonomia on verrattain laaja, mutta sitä ohjaava peruslaki on muotoiltu aikoinaan niin, että Pekingillä säilyy käytännössä kontrolli Hongkongin hallintoelimistä. Kaupunkia johtaa hallintojohtaja, joka valitaan vaaleilla. Vaaleissa kaikkien ehdokkaiden tulee kuitenkin käytännössä olla Pekingin hyväksymiä.

Manner-Kiinan intressejä valvoo yhteystoimisto, vaikkakaan Kiinan kommunistisella puolueella ei virallisesti ole mitään tekemistä Hongkongissa.

Edustusjärjestelmä on korporatistinen. Hongkongin peruslaki, joka on siis osa Kiinan lainsäädäntöä eikä mikään kansainvälinen sopimus, sisältää lupauksen yleisen äänioikeuden käyttöönotosta Hongkongissa. Sen ajankohtaa ei kuitenkaan ole määritelty.

Edellinen hallintojohtaja Leung Chun-ying, joka oli hyvin läheisissä väleissä Pekingin kanssa, ehdotti elokuussa 2014, että yleinen äänioikeus voidaan toteuttaa vuonna 2017 mutta niin, että Peking silti valitsisi kandidaatit, joista äänestetään. Seurauksena syntyi protestien aalto. Nämä protestit tunnetaan nimillä sateenvarjovallankumous ja Occupy Central, mutta niiden nousuun yhdistyy myös muita tapahtumia ja syitä.

Kuva: Riina Yrjölä

Protestien taustasyitä

Länsimediassa lukuisat Hongkongin protestit on kehystetty usein demokratian ja jopa itsenäisyysvaatimusten viitekehykseen. Tosiasiassa Hongkongin demokratialeiri on kuitenkin hyvin hajanainen, eikä varsinaista itsenäisyysvaatimusta kannata tutkimusten mukaan kuin alle kymmenen prosenttia hongkongilaisista.

Demokratiaa lisäämään pyrkivä vanha koalitio tunnetaan nimellä pan-demokraatit. Sen jäsenet ovat kannoissaan varsin maltillisia ja pyrkivät reformiin olemassa olevan järjestelmän kautta ja laillisilla keinoilla.

Nuoremman polven edustajat ovat sen sijaan uhmakkaampia. Vuonna 2016 kaksi lakiasäätävään kokoukseen (LegCo) valittua edustajaa, Yau Wai-ching ja Sixtus Leung Chung-hang, jotka kuuluivat Occupy-liikkeen pohjalta syntyneeseen Youngspiration-ryhmään, vannoivat edustajan valan tahallisen loukkaavasti Kiinaa kohtaan. Se käänsi sekä maltilliset että hallintoa tukevat lehdet ja poliitikot heitä vastaan. Heidän poliittinen uransa oli ohitse muutamassa viikossa.

Kaikki Hongkongin protestiliikkeet eivät liity suoraan Kiinan tekemisiin eikä niissä tavoitella demokratiaa tai itsenäisyyttä. Vaikka Hongkongin monia paikallisia poliittisia liikkeitä inspiroi ja yhdistää juuri jonkinlainen uhka manner-Kiinan vaikutuksen kasvusta alueella, tyytymättömyyden taustalla on muitakin syitä.

Occupy Central oli osa laajempaa Occupy-liikettä, joka alkoi Yhdysvalloissa Occupy Wall Street -nimellä. Liikkeen protestin kohteena oli kansainvälinen globaali talous ja suuriyritykset, joiden nähtiin aiheuttavan sosiaalista ja taloudellista epätasa-arvoa. Youngspirationin ja eräiden muiden poliittisten protestiliikkeiden käyttövoimana voi nähdä ensinnäkin sen, että protesti kohdistuu keskeisesti kasvavaa eriarvoistumista kohtaan.

Hongkong on yksi maailman taloudellisesti epäarvoisempia paikkoja.

Gini-indeksillä mitattuna Hongkong on yksi maailman taloudellisesti epäarvoisempia paikkoja. Asumisen suhteen se on maailman kallein paikka. Keskipalkka on noin 2 230 Yhdysvaltain dollaria kuukaudessa. Yksiön keskivuokra kaupungin keskustassa on 2 100 dollaria. Vuosittaisella mediaanitulolla saa ostettua yhden neliömetrin omaa asuntoa.

Erityisesti asumisen ja elämisen kalleuden on nähty olevan yksi keskeisempiä syitä kasvavaan tyytymättömyyteen.

Hongkongissa rikkaat ovat entistä rikkaampia, mutta muiden elämään talouskasvu ei ole tuonut välttämättä arkielämässä näkyviä positiivisia merkkejä. Syyt kasvavaan eriarvoisuuteen ovat osaksi historiallisia ja rakenteellisia.

Jo aikoinaan Hongkongin brittihallinto nojautui vahvasti paikallisten suurliikemiesten tukeen. Kiina on myöntänyt heille yhä enemmän taloudellisia erivapauksia ja kädenojennuksia sekä turvannut heidän investointejaan.

Taloudellisen vallan vanavedessä on seurannut myös poliittinen vaikutusvalta, jonka voi nähdä linkittyvän läheisesti Kiinan keskusjohdon visioihin. Jo vuonna 1997 Hongkongin ensimmäisessä hallituksessa yhdestätoista epäsuoraan valituista jäsenestä kahdeksan oli liike-elämän edustajia. Vuosien varrella tämä vaikutusvalta on kytkeytynyt myös suoraan Kiinaan.

Jo 80-luvulla Kiina nimitti joitakin näitä suurliikemiehiä Kiinan kansan neuvoa-antavaan poliittiseen konferenssiin (CPPCC). Trendi on jatkunut vuosikymmenien aikana – nykyisin osa heidän lapsistaan jatkaa samoissa tehtävissä Kiinan poliittisen vallan lähellä.

Pohatat ovat julkisesti vastustaneet demokraattisia uudistuksia, vahvempaa hyvinvointivaltiota tai tasa-arvoisempaa valtiojohtoista asuntopolitiikkaa. Ei liene yllättävää, että nämä samaiset suurliikemiehet ovat viime aikoina julkaisseet Hongkongin sanomalehdissä vetoomuksia, joissa on vaadittu mielenosoitusten lopettamista ja toivottu vakaiden olojen paluuta.

Protestien keskiössä on ollut myös Hongkongin kiinalaistuminen.

Protestien keskiössä on ollut myös Hongkongin kiinalaistuminen. Mannerkiinalaisten turistimäärät ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viime vuosikymmenien aikana: joka päivä noin 140 000 kiinalaista turistia saapuu kaupunkiin vierailulle, mikä hipoo jo kahdeksaakymmentä prosenttia kaikista turisteista.

Kaupungin mannerkiinalaistuminen näkyy katukuvassa. Monelle hongkongilaiselle heidän oma kaupunkinsa ei ole enää heidän, vaan se on muuttunut mannerkiinalaisia palvelevaksi lomakeskukseksi.

Niin ikään rajakaupunki Shenzhenin kehityssuunnitelmat ja sen mahdollinen integroiminen Hongkongin kanssa yhdeksi metropolialueeksi kylvää epäluuloa hongkongilaisissa. Asukkaiden pelkona on, että Hongkongista tulee vain yksi kiinalaisista miljoonakaupungeista, joita riittää.

Populistisia piirteitä

Hallintojohtaja Leung pyrki siis kesyttämään demokratialiikkeen asettamalla päivämäärän yleisen äänioikeuden toteuttamiselle, mutta nämä pyrkimykset epäonnistuivat Päinvastoin demokratialeiri laajeni, ja separatistit, pan-demokraatit ja monet nuoren polven aktivistit löysivät toisensa ainakin hetkeksi. Reaktiona protesteihin epäsuosittu Leung ilmoitti, ettei jatka toiselle kaudelle.

Laajan sanan- ja kokoontumisvapauden sekä niistä seuraavien protestien on joskus nähty osittain määrittelevän hongkongilaista identiteettiä. Niillä se myös erottautuu manner-Kiinasta.

Ironista on, että kulttuurivallankumouksen vuosipäivää muisteleva maolaisten tilaisuus pidettiin Kiinaa laajempia sananvapauksia nauttivassa Hongkongissa, koska manner-Kiinassa kulttuurivallankumous ei ole hyvässä huudossa.

Vaikka pääasiallinen tavoite demokratia-aktivisteilla on yleinen äänioikeus ja vapaat vaalit, on liikkeessä paljon aineksia, joita on totuttu muissa yhteyksissä nimittämään populistisiksi.

Vaikka pääasiallinen tavoite demokratia-aktivisteilla on yleinen äänioikeus ja vapaat vaalit, on liikkeessä paljon aineksia, joita on totuttu muissa yhteyksissä nimittämään populistisiksi. Demokratiaa vaativien kanta on anti-elitistinen, vallitsevaa hallintoa vastustava, valtaa kansalle vaativa, yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaisiin kysymyksiin tarjoava ja vieläpä jossakin mielessä myös ulkomaalaisvastainen, mikäli mannerkiinalaiset voidaan tässä yhteydessä nähdä ulkomaalaisina.

Osa liikkeen retoriikasta keskittyy mannerkiinalaisten turistien määrään ja huonoihin tapoihin. Heidän väitetään kuormittavan julkista liikennettä, sylkevän kaduilla, käyttäytyvän huonosti ja harrastavan muun muassa synnytysturismia.

Protestiliikettä inspiroi näkemys, että poliittinen järjestelmä hyödyttää vain rikkaita ja eliittiä, jotka eivät ymmärrä tavallisten kansalaisten huolia. Tällaisena se ei oikeastaan eroa paljoakaan niistä tunnelmista, jotka inspiroivat brexitiä ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin valintaa.

Ero on kuitenkin siinä, että hongkongilaisilla ei ole yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta, joten sama pettymys nähdään varsinkin läntisessä mediassa kaipuuna vapauteen ja demokratiaan.

Kuva: Riina Yrjölä

Pehmeää vai kovaa vallankäyttöä?

Ennen Occupy-liikettä ja sateenvarjovallankumousta Peking käytti valtaansa Hongkongissa varsin epäsuorasti ja epämuodollisesti.

Hongkongissa on periaatteessa vapaa lehdistö, vaikkakin sitä on usein syytetty itsesensuurista. Monet lehdistä kuuluvat suuriin mediakonserneihin, joilla on taloudellisia intressejä ja sijoituksia manner-Kiinassa, mikä saa ne varovaiseksi kritiikissään. Demokratiaa avoimesti ajava sanomalehti Apple Daily on kuitenkin saanut jatkaa ilmestymistään.

Protestien jatkuessa on kuitenkin nähty yllättävän suoraa vallankäyttöä. Erityiseksi huolenaiheeksi on noussut sananvapaus, joka on yksi Hongkongin itsehallinnon kulmakiviä. Hongkongin toimittajayhdistys on raportoinut lukuisista toimittajiin kohdistuneista fyysisistä hyökkäyksistä.

Kiinan kommunistista puoluetta kritisoivia kiinankielisiä teoksia myyneen Mighty Current -kirjakustantamon työntekijöitä on mystisesti hävinnyt. Paikallisia yrityksiä on painostettu ilmiantamaan työntekijöitänsä, jotka ovat ottaneet osaa mielenilmauksiin. Useat johtavat lakimiehet ovat julkisesti ilmaisseet syvän huolensa lainsäädäntövallan vapauden kaventumisesta ja rapautumisesta.

Vaikka Hongkongin merkitys Kiinalle on rajusti vähentynyt vuodesta 1997, se on edelleen hyvin tärkeä.

Vaikka Hongkongin merkitys Kiinalle on rajusti vähentynyt vuodesta 1997, se on edelleen hyvin tärkeä. Kiinan ”Greater Bay Area” -projekti ja Hongkongin vieressä sijaitseva Shenzhenin kaupungin kukoistus riippuvat paljon Hongkongin läheisyydestä ja sen menestyksestä.

Suoranainen kovan vallan käyttö ei Kiinan toiveissa liene eikä palvelisi sen intressejä. Protestoijien toiveet ulkovaltojen väliintulosta (erityisesti Britannian konsulaatin edustalla on osoitettu mieltä) lienevät jokseenkin epärealistisia: Kiinan kovat otteet toisaalla vaikkapa uiguurien suhteen eivät ole aiheuttaneet ulkovaltojen väliintuloa ja Kiinan markkinoiden taloudellinen merkitys on niin suuri, että niiden toimivuuden vaarantaminen ei liene monienkaan intresseissä.

Siirtymäaika loppuu vuonna 2047. Säilyykö ”Yksi Kiina, kaksi järjestelmää” -politiikka vai imaiseeko Helmijoen suiston metropolialue Hongkongin osakseen samalla, kun sen erityispiirteet hiljalleen häviävät ja se mannermaistuu?

Karkotuslakiehdotuksensa poisvetänyt hallintojohtaja Carrie Lam on ehdottanut 150 halukkaan joukosta sattumanvaraisesti valitun kansalaisen muodostamaa keskusteluforumia, jossa tyytymättömyyden syitä käsitellään.

Hongkongin hallinto ei ole varsinainen poliittinen hallitus, joka voisi vetää suuria linjoja tai tehdä suuria muutoksia.

Osittain lienee kysymys viivytystaktiikasta. Protestit ovat jatkuneet lakiesityksen poisvetämisestä huolimatta. On myös muistettava, että Hongkongin hallinto ei ole varsinainen poliittinen hallitus, joka voisi vetää suuria linjoja tai tehdä suuria muutoksia.

Hongkongia suojaa sen vieläkin kohtuullinen tärkeys manner-Kiinalle globaalin kapitalismin solmukohtana. Tästä näkökulmasta ei ole yllättävää, että Hongkongin hallinto julkaisee ulkomaisissa sanomalehdissä mainoksia, joissa väittää paikan olevan turvallinen, avoin ja dynaaminen. Pehmeä vallankäyttö ja mielipiteisiin vaikuttaminen on tässä ilmeistä.

Samalla on kuitenkin selvää, että Hongkongin tärkeys liittyy juuri siihen, että se on ollut ja jossakin mielessä on edelleen ”portti Kiinaan”. Muutoin se ei eroaisi paljoa Qatarin tai Dubain kaltaisista kaupunkivaltioista globaalin kapitalismin solmukohtana.

Onkin oman tutkimuksen ja keskustelun aihe, miksi nämä hallinto- tai toimitusjohtajavetoiset kapitalismin solmukohdat ovat maailmantaloudessa niin tärkeitä.

Paul-Erik Korvela on valtio-opin dosentti ja toimii yliopistonlehtorina Turun yliopistossa. Hän on ollut vierailevana tutkijana City University of Hong Kongissa ja Hong Kong Universityssä. Riina Yrjölä on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka on asunut Hongkongissa useita vuosia.

1 kommentti

  1. Marjaana Juotasniemi 7.10.2019 - 08:40

    Kiitos artikkelista. Harmillista, että hyvä,joskin hieman varovainen ja talouden näkökulmiin enimmäkseen painottuva artikkeli ei ole herättänyt vielä laajempaa keskustelua. Osalle aihe on kovin vieras ja etäinen, kun taas osa ei uskalla ottaa kantaa puolesta tai vastaan. Tämä osa vaalii viisumejaan, sekä yhteistyöverkostojaan, johon kuuluu hongkongilaisia molemmista leireistä, sekä mannerkiinalaisia. Kantaa ottaminen ei ole helppoa, sillä asiassa on monta eri näkökulmaa. Pyllistät eittämättä toiselle, samalla kun kumarrat toisaalle.

    Luvutuslain (extradition bill) merkitystä mellakoiden aiheuttajana on korostettu mielestäni liikaa, mikä on osaltaan johtanut kapeaan ymmärrykseen siitä, mitä Hongkongissa tapahtuu. Moni Hongkongissa asuva/asunut ja pitkään toiminut hahmottaa, että kyse ei ole ollut yksin luovutuslaista. Luovutuslaki on ollut vain yksi monista muista jäävuoren huipuista, jotka ovat johtaneet tilanteen leimahtamiseen. Ongelmat ovat kyteneet pinnan alla jo pitkään

    Kiinan pyrkimykset ohjata Hongkongia ovat olleet ehkä osittain epäsuoria, mutta eivät vähäisiä. Hongkongin paikalliskulttuuria ja hallintoa on tallattu kiinalaistamistoimin jo pitkään mm. ohjaamalla mannerkiinalaisten massamuuttoa raskaalla päivätahdilla (one way entry), vaatimalla muutoksia paikallishallintoon ja lainsäädäntöön, sekä lisäämällä koulujen mandariinikiinan opetusta ja Kiinan kulttuurin oppeja. Lehdistövapauksien rajoittaminen, kirjakauppojen valikoimien siivoaminen kiinan hallintoa arvostelevista kirjoista ja useiden kirjakauppojen sulkeminen ovat niinikään olleet tapetilla pitkään.

    Kiinan läsnäolo ja vaikutuskanavat ovat näin olleet varsin moninaiset, ja muuttovirrat systemaattinen, sekä taktinen työkalu ajaa Hongkongin kiinalaistumista, integraatiota ja väkivallatonta haltuunottoa. Kiinan vahingoksi tämä kaikki on tapahtunut kuitenkin liian kovalla tahdilla pysyäkseen hallittuna ja harkittuna.

    Tuloksena hongkongilaiset ovat olleet ahtaalla jo pitkään, sillä kaupunki on ahdettu täyteen ihmisiä, joiden kieli- ja kulttuuri on erilainen. Asuntojen hinnat ovat jatkaneet kasvua vahvan muuttoliikkeen ja investointien nosteessa, eikä ihmisillä ei ole ollut enää varaa asua omassa kaupungissaan.

    Vaikka arvostus kiinalaisiin sukujuuriin ja perinteisiin on ollut vahvaa, on silti selvää, että integroituminen osaksi Kiinaa tuntuu lukuisten ihmisten mielestä mahdottomalta. Siirtymäajan loppuun suhtaudutaan huolta kantaen.

    Onkin oikeastaan ällistyttävää, kuinka ihmiset ovat olettaneet, että erilleen kasvanut liberaali finanssikeskus omalla paikalliskulttuurilla, identiteetillä, lainsäädännöllä, hallinnolla, poliittisella järjestelmällä, valuutalla, “omalla” kielellään, omalla koulujärjestelmällään, omilla olympiaedustajilla ja monilla muilla itsenäisen maan piirteillä taipuisi noin vain kommunistisen valtiohallinnon johdettavaksi. Hongkongilla on enemmän itsenäisen maan piirteitä kuin autonomisella Suomella aikanaan.

    Ei siis ole mikään ihme, että nykyinen tilanne on räjähdysherkkä ja jakautunut. Kyllä tämä kehitys on ollut nähtävissä jo pitkään, ja alkoi jo ‘maasta’muuttona ennen handoveria. Kokonaisuutta tarkastellessa extradition bill on vain palapelin palanen.

    Marjaana Juotasniemi

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*