Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, kuinka vahvasti valkoisuuden normi kietoutuu suomalaisiin työmarkkinoihin. Yksilön ”työllistettävyyttä” painottava lähestymistapa ei pura niitä rakenteita, jotka asetelmaa ylläpitävät.
Aklaq Ahmadin hiljattain ilmestynyt tutkimus, When the Name Matters: An Experimental Investigation of Ethnic Discrimination in the Finnish Labor Market, osoitti, että Suomen työmarkkinoilla syrjitään laajasti hakijoita, joiden nimet ovat ulkomaalaisia. Löytöjä puitiin myös suomalaisissa tiedotusvälineissä.
Tutkimus perustui kokeeseen, jossa avoimiin työpaikkoihin lähetettiin viiden eritaustaisen työnhakijan – suomalaisen, englantilaisen, venäläisen, irakilaisen ja somalilaisen – työhakemuksia. Ahmad osoittaa, että hakijan nimi vaikuttaa merkittävästi siihen, kutsutaanko hänet työhaastatteluun.
Hakijat, joilla on suomalaisnimi, saivat selvästi eniten haastattelukutsuja. Venäjän- ja englanninkielisillä nimillä varustetut hakijat saivat vähemmän kutsuja kuin hakijat, joiden nimi viittasi Suomeen. Heitä kuitenkin suosittiin verrattuna hakijoihin, joilla oli irakilainen tai somalilainen nimi ja joiden oli vaikeinta päästä haastatteluun.
Venäjän- ja englanninkielisillä nimillä varustetut hakijat saivat vähemmän kutsuja kuin hakijat, joiden nimi viittasi Suomeen. Heitä kuitenkin suosittiin verrattuna hakijoihin, joilla oli irakilainen tai somalilainen nimi ja joiden oli vaikeinta päästä haastatteluun.
Valkoinen suomalainen nimi on siis tärkeä tekijä työllistymisessä Suomen työmarkkinoille. Tutkimus osoittaakin, että Suomessa etnisyys merkitsee paljon työnhaussa, kun hakijoina on henkilöitä, joilla on muuten samanlainen demografinen tausta – ikä, sukupuoli ja siviilisääty – ja inhimillinen pääoma – mutta eri nimi.
Ahmadin tutkimuksen kaltaiset löydöt ohjaavat keskustelua maahanmuuttajien ja rodullistettujen ihmisten työllistymisestä kohti laaja-alaista syrjintää työvoiman rekrytointikäytännöissä.
Maahanmuuttajien ja rodullistettujen ei-valkoisten väestöryhmien alhaisempia työllisyysasteita ja työmarkkinoiden epävarmuutta on käsitelty paljon, mutta keskustelu maahanmuuttajien ja rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten työllisyydestä keskittyy pääasiassa yksilöllisiin tekijöihin, jotka estävät työllistymistä.
Keskustelu liittyy siis usein maahanmuuttajien lisääntyneeseen ”työllistettävyyteen”, joka tapahtuu yleensä kanavoimalla maahanmuuttajat matalapalkkaisiin palvelualojen töihin, kuten tutkimukseni osoittaa.
Keskustelu maahanmuuttajien ja rodullistettuihin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten työllisyydestä keskittyy pääasiassa yksilöllisiin tekijöihin, jotka estävät työllistymistä.
Itse asiassa ”työllistettävyydestä” on tullut uusliberalistinen kapulakielen termi, jonka kautta työmarkkinoille pääsy ja siellä menestyminen tätä nykyä ymmärretään.
Ahmadin tutkimuksen tuloksia voi katsoa myös rodullistamisen ja valkoisuuden normien valossa. Ne osoittavat, miten näitä normeja uusinnetaan työmarkkinoilla.
Tässä tekstissä jatkan keskustelua työllistymisen eriarvoisuudesta väitöskirjani pohjalta, jossa tutkin nuorten venäjänkielisten rodullistamista ja työllistymistä Helsingissä. Osoitan etnografisen tutkimukseni perusteella, kuinka maahanmuuttoon liittyvä lainsäädäntö ja uusliberalistiset työllistämistoimet voivat tuottaa rakenteellisesti rodullistettua ja epävakaata työvoimaa.
Tarkastelen tapoja, joiden avulla nuoret venäjänkieliset parantavat työllistymismahdollisuuksiaan. Vaikka venäläisten maahanmuuttajien asema on Suomessa vahvasti rodullistettu, heidän on mahdollista esiintyä valkoisina suomalaisina – toisin kuin ei-valkoisilla maahanmuuttajilla.
Nämä strategiat kuitenkin osoittavat, että edes tämä ei riitä hegemonisen etulyöntiaseman saavuttamiseen eli samanarvoiseen kohteluun valkoisten suomalaisten kanssa. Ne korostavat valkoisuuden normia ”suomalaisuuden” rakentamisessa ja taloudellisten eriarvoisuuksien tuottamisessa.
Sukunimien muuttaminen
Tutkimukseeni osallistuneet nuoret ovat käyttäneet erilaisia taktiikoita tullakseen hyväksytyiksi valkoisina suomalaisina. Jotkut kertoivat muuttaneensa nimensä enemmän ”suomalaiselta” tai ”ruotsalaiselta” kuulostavaksi. Osa aikoi muuttaa nimensä hakiessaan Suomen kansalaisuutta.
Työhakemuksen lähettäminen venäläisellä sukunimellä tuottaa hankaluuksia, kun taas nimen muuttaminen suomalaiseksi tai ruotsalaiseksi kansalaisuushakemuksen yhteydessä nähdään käyttökelpoisena strategiana parantaa henkilön mahdollisuuksia työ- tai asuntomarkkinoilla.
Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksessä todettiin, että päästäkseen haastatteluun hakijoiden, joilla on venäläinen sukunimi, piti lähettää tuplasti hakemuksia verrattuna hakijoihin, joiden nimi oli suomalainen – vaikka heidän taitonsa ja pätevyytensä vastasivat toisiaan. Sukunimen vaihtamista kannattaakin tarkastella tämän tiedon valossa.
Pyrkimykset vaihtaa sukunimeä asettuvat myös osaksi laajempaa historiallista taustaa ja homogeenisen suomalaisen valtion myyttiä. Myytti perustuu itse asiassa suomalaisten romanien, saamelaisten sekä karjalaisten – Suomen historiallisten vähemmistöjen – nimien muuttoaaltoon.
Jotta olisi samanarvoinen työmarkkinoilla, pitää mahtua kapeaan suomalaisuuden määritelmään, johon kytkeytyy valkoisuuden idea.
Tutkimukseen osallistuneiden henkilöiden strategiat, tai ennemminkin taktiikat, voi ymmärtää rodullistettujen maahanmuuttajien ja vähemmistöjen pyrkimyksinä hankkia valkoista pääomaa. Toisin sanoen, jotta olisi samanarvoinen työmarkkinoilla, pitää mahtua kapeaan suomalaisuuden määritelmään, johon kytkeytyy valkoisuuden idea.
Liittyessään kansalliseen yhteisöön pitää siis ”valkaistua” sekä juridisesti että symbolisesti. Venäjänkielisten käsitys siitä, että heidän pitää muuttaa sukunimensä tullessaan Suomen kansalaiseksi, viittaa kansan ja rodun vahvaan läheisyyteen, josta filosofi Étienne Balibar on kirjoittanut.
Korostuksen työstäminen
Kielen oppimista pidetään tärkeänä maahanmuuttajien ”kotouttamisessa” Suomeen, mutta itse kieltä pidetään vain pääomana, joka pitää itse hankkia.
Lingvistiantropologi Adrienne Lo on esittänyt, että kieli ja aksentti ovat vahvoja rodullistamisen keinoja. Niiden avulla yhteiskunnallisia eroja luonnollistetaan.
Toisin sanoen pelkkä kielitaito ei määritä ihmisten asemaa yhteiskunnallisissa hierarkioissa, vaan puhetapa ja se, miltä puhe kuulostaa enemmistön mielestä. Kieli ja korostus ovat keskeisiä keinoja luoda rodullisia eroja.
Tutkimukseeni osallistuneet osaavat suomea, mutta ovat tietoisia venäläisestä korostuksestaan suomea puhuessaan. Jotkut jopa kertoivat ajattelevansa, että voisi olla parempi välttää venäjän puhumista julkisilla paikoilla, kuten olla vastaamatta puhelimeen julkisissa liikennevälineissä.
Pelkkä kielitaito ei määritä ihmisten asemaa yhteiskunnallisissa hierarkioissa, vaan puhetapa ja se, miltä puhe kuulostaa enemmistön mielestä.
Suomen puhuminen korostuksella ja mahdollisille tuleville työnantajille soittaminen venäläisellä korostuksella on myös ollut monelle huolenaihe. Vaikka he osasivat suomea, korostuksen hävittäminen nähtiin tärkeänä tavoitteena heidän pyrkimyksissään tulla hyväksytyksi.
Korostukset ja intonaatiot ovat arkipäiväisiä ja näennäisesti yksinkertaisia asioita, mutta lopulta ne ovat ideologisesti ladattu ilmiö.
Elokuvan Sorry to Bother you (2018) kohtauksessa puhelinpalvelukeskuksen rodullistettu työntekijä käyttää ”valkoista ääntä” saadakseen asiakkaita. Kohtaus kuvaa kielen ja korostuksen kautta tapahtuvaa rodullistamista. Ei siis riitä, että osaa kieltä, vaan pitäisi oppia kuulostamaan ”oikealta”.
Yksi niistä taidoista, jonka tutkimukseeni osallistuneet ovat pyrkineet hankkimaan, on kyky puhua suomella, josta venäläinen korostus kuultaa mahdollisimman vähän läpi.
”He kuulevat, että olen maahanmuuttaja, ja siksi pelkään, etteivät he halua ostaa minulta mitään”, kertoi eräs tutkimukseen osallistunut myyjä.
Inhimillisestä pääomasta rodulliseen kapitalismiin
Uusliberalistisen logiikan mukaisessa itseensä panostamisessa ihmisten taidot nähdään usein ”inhimillisen pääoman” prisman läpi. Silloin vastuu onnistumisesta ja epäonnistumisesta jää yksilölle.
Tutkimukseeni osallistuneiden pyrkimykset häivyttää korostustaan ja muuttaa sukunimiään viittaavat viimeaikaisten tutkimusten valossa siihen, että maahanmuuttajien työttömyyttä, alityöllisyyttä ja epävarmaa työmarkkina-asemaa ei voida selittää yksistään inhimillisen pääoman kautta.
Uusliberalistisen logiikan mukaisessa itseensä panostamisessa ihmisten taidot nähdään usein ”inhimillisen pääoman” prisman läpi. Silloin vastuu onnistumisesta ja epäonnistumisesta jää yksilölle.
Valkoisuus pysyy kiistattomana normina, jota ei näissä keskusteluissa kyseenalaisteta, kuten tutkimukseeni osallistuneiden taktiikat esiintyä valkoisina suomalaisina parempien mahdollisuuksien toivossa osoittavat.
Yksilöä painottava lähestymistapa ei ota huomioon rodullista kapitalismia, jossa ihmisen asemaa taloudellisen tuotannon hierarkioissa leimaavat rodullistaminen ja maahanmuuttajan status. Taloudelliset eriarvoisuudet pitäisikin ratkaista sekä uudelleenjaon että dekolonisaation eli sosiaalisten hierarkioiden ja valkoisuuden normien purkamisen avulla.
Kirjoitus on osa Rajaton ja rajallinen Eurooppa -juttusarjaa.
Daria Krivonos tekee tutkimusta Suomen Akatemian rahoittamassa Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopistossa (rahoituspäätös 312431).
Englannista suomeen kääntänyt Kirsi Suutarinen.
