Vaikeat ajat ja kriisit ovat samanaikaisesti sekä haasteellisia että uusia mahdollisuuksia avaavia. Hankalissa ja ahdistavissa oloissa toimivat oppivat luovimaan ja kehittämään innovatiivisia ratkaisuja selviytyäkseen. Tämä pitää paikkansa myös poliittisessa kansalaistoiminnassa. Mitä repressiivisempi hallinto on sitä mielikuvituksellisempia keinoja järjestelmää kritikoivat ja vastustavat kansalaisaktivistit joutuvat keksimään saadakseen viestinsä julkisuuteen ja ajakseen poliittisia päämääriään, kirjoittaa Jarmo Rinne.
Digiaktivismin innovaatioita
Ylhäältä johdetuissa poliittisia kansalaisoikeuksia rajoittavissa oloissa digitaalinen viestintäteknologia ja sosiaalinen media tarjoavat väylän järjestelmää vastustavan protestin purkautumiselle ja vastarinnan mobilisoimiselle, kuten Venäjän 2011 duumanvaalien ja presidentinvaalien jälkeiset tapahtumat osoittavat.
Eräs tämän hetken mielenkiintoisimmista maista digitaalisen kansalaisaktivismin saralla on Venäjä. Internetiä ja informaatio- ja kommunikaatioteknologiaa hyödyntävän kansalaisaktivismin ja resistanssin politiikan tutkijat seuraavat mielenkiinnolla, miten Venäjän oppositiovoimat kekseliäästi hakevat poliittisesti toimimisen mahdollisuuksia ja rajoja ylhäältä johdetussa vertikaalisessa demokratiassa. Venäjän valtio pyrkii ankaralla lainsäädännöllä ja –käytöllä (ks. myös Reutersin julkaisema uutinen Venäjän protesteista) vaientamaan poliittista johtoa arvostelevia julkisia mielipiteenilmaisuja sekä rajoittamaan kansalaisten poliittisia kansalaisoikeuksia. Tunnettuja esimerkkejä valtiojohdon repressiivisestä linjasta ovat esimerkiksi Pussy Riot -performanssiryhmän Putinin karkoitusrukous-esityksestään saama vankilatuomio, kovat sakot mikäli osallistuu järjestysvallan mielestä laittomaan tai ennakolta ilmoittamattomaan mielenosoitukseen, tunnettujen oppositiohahmon sattumanvaraiset pidätykset tai ulkomaiseksi agentiksi rekisteröiminen, jos aktivistiryhmä on saanut pienintäkään rahallista tukea Venäjän ulkopuolelta.
Venäjän viimevuotisten duumanvaalien jälkeenkin protestoitavaa Venäjän poliittisella oppositiolla on riittänyt. Erityisesti presidentinvaalit 2012 ovat olleet kansalaisaktivistien ja opposition keskuudessa arvostelun kohteena. Paljon huomiota kerännyt Pussy Riot -performanssi Kristuksen Vapahtajan katedraalissa on vain yksi, joskin todennäköisesti tunnetuin ja jälkivaikutuksiltaan merkittävin, esimerkkitapaus Putinin vastaisista mielenilmaisuista. Vladimir Putin voitti vaalit ylivoimaisesti, mutta tuloksen oikeellisuutta on paljon epäilty, kuten myös presidentinvaalikampanjan tasapuolisuutta.
Vertikaalin vallan hallinnon valvovan silmän alla digitaalisesta viestintäteknologiasta on tullut aina vain merkittävämpi kanava oppositiolle viestin saamiseksi julkisuuteen ja toiminnan organisoimisessa. Venäjästä onkin pikku hiljaa kehkeytynyt digitaalisen kansalaisaktivismin ja resistanssin politiikan suunnannäyttäjä. Tutkimuksellisesti mielenkiintoiseksi Venäjän digiaktivismin keinot ja taktiikat tekee se, että niissä onnistutaan siirtämään verkkokuhina virtuaalisesta avaruudesta konkreettiseksi toiminnaksi toreilla ja turuilla. Internet-sivustot ja sosiaalinen media ovat keskeisiä tiedotus-, mobilisointi- ja organisaatiokanavia ja samalla niiden ympärille muodostuu kaduille jalkautuvia suuria ihmisjoukkoja, jotka hyödyntävät digimedian toimintaa mahdollistavaa potentiaalia. Tällaiseen ilmiöön viitataan internet-mobilisaation tutkimuksessa käsitteellä hybridi organisaatio tai hybrimäinen aktivismi (ks. käsitteestä esim. Chadwick 2011; Bennett & Segerberg 2012; Rinne 2012; Vatikiotis 2012.)
Digitaalisen viestintäteknologian ansiosta jokainen lähettäjä voi paitsi omatoimisesti lähettää viestejä omissa vertaisverkoissaan, joissa ne leviävät rihmastomaisena viestiketjuna eteenpäin, myös personifioida viestiä haluamallaan tavalla nettitaitojen puitteissa (esim. Bennett & Segerberg 2012; Lappalainen 2008; Häyhtiö & Rinne 2008). Manuel Castellsin (2009) termi ”mass self-communication” kuvastaa erinomaisesti vertaisverkoissa tapahtuvaa yhdeltä-monelle -viestintää, joka luo uudenlaista poliittisesti toimimisen kansalaiskulttuuria (vrt. Dahlgren 2009). Politiikasta.fi-sivustolla vime keväänä julkaistu Markku Lonkilan artikkeli ”Sosiaalinen media ja Venäjän opposition protestit” osoittaa, miten oppositio hyödynsi digitaalisen viestintäteknologian mahdollisuuksia protestien organisoimisessa ja siirtämisessä online-avaruudesta offline-tiloihin.
Hybridimäistyvää vastarinnan politiikkaa
Venäjän jatkuvasti kiristyvä kontrolli kansalaiskokoontumisten suitsimiseksi ja yritykset vaientaa poliittista johtoa arvostelevat äänet (Roberts 2012) on vauhdittanut hybrimäisen aktivismin kehitystä. Kiristyvän kansalaiskontrollin myötä vastarinnan organisoimisen suunta on osittain muuttunut päinvastaiseksi eli aktiviteetit suuntautuvat offline-tiloista online-avaruuteen. Tämä ”perinteisestä verkkomobilisaatiosta” poikkeava suunnanmuutos on suora vastaus kansalaisten järjestysvallan koventuneisiin otteisiin koolla olevien väkijoukkojen hajottamisessa. Venäjän opposition edustajat ovat alkaneet enenevässä määrin hyödyntää yhden hengen mielenosoitusten eli soolo-protestoinnin taktiikkaa. Yhden hengen protestit eivät Venäjän lain mukaan ole laittomia ja niinpä Olesya Schmagun (kuvassa) haastoi presidentti Putinia tulemaan ulos toimistostaan ja osallistumaan julkiseen keskusteluun vaaleista seisoessaan tämän virka-asunnon edustalla.
Paikan päällä Schagumin mielenilmausta todisti kourallinen ihmisiä, mutta kuvia demonstraatiosta julkaistiin sekä Schmagunin blogissa että monilla muilla verkkosivustoilla ja ne saivat huomattavan suuren virtuaaliyleisön aiheuttaen vilkasta verkkokeskustelua. Yhden hengen mielenosoitus ei kuitenkaan jäänyt viimeisimmäksi kehitysvaiheeksi venäläisen digiaktivismin hybridisoituvassa evoluutiossa. Seuraava innovaatio oli, miten organisoidaan ja ajallisesti synkronoidaan yhden hengen soolo-protestit massiivisiksi yhden hengen soolo-protestien joukkotapahtumaksi. Avuksi toiminnan organisoimiseksi ja mobilisoimiseksi otettiin jälleen kerran digitaalinen media, jonne perustettiin oma interaktiivinen alusta Feb26.ru, joka koordinoi runsas viikko ennen presidentinvaaleja liki 16 kilometriä pitkän ympyränmuotoisen rivistön muodostumisen Moskovan keskustassa. Mielenilmauksen jälkeen feb24.ru-sivusto katosi netistä.
Tapahtumaan osallistuvat ihmiset pystyivät etukäteen näkemään, missä on vapaita paikkoja ja mitkä paikat ovat jo varattuja. Protestoijat siis valitsivat oman paikkansa rivissä, ja näin onnistuttiin välttämään väkijoukon keskittyminen joihinkin tiettyihin paikkoihin. Tämän tee-se-itse-organisoitumisen ansiosta kehämäinen rivistö saatiin muodostetuksi. Tempaukseen osallistuneilla ihmisillä oli vahvoja epäilyksiä tulevien vaalien rehellisyydestä ja tarkoitus oli sekä vedota rehellisten vaalien puolesta että lähettää viesti valtionjohdolle opposition valveilla olemisesta.
Tämäntyyppinen kertaluontoisen performanssin mahdollistava informaatio- ja kommunikaatioteknologia ei välttämättä edellytä mittavaa etukäteiskoordinointia ja -suunnittelua, ainoastaan interaktiivisen sivuston tai alustan perustamista. Interaktiivisten sivustojen mobilisaation teho perustuu asiasta kiinnostuneiden ihmisten omaan haluun olla mukana toiminnassa ja valita paikkansa samanhenkisten muukalaisten rivistössä. Samalla tällaiset massiiviset soolo-protesti-joukkotapahtumat osoittavat, että virtuaaliset yhteisöt voivat jalkautua kaduille poliittisia tavoitteita ajaessaan, olkoonkin että toimintaa voi helposti luonnehtia kertaluontoiseksi prekaari-aktivismiksi (ks. esim. Vatikiotis 2012).
Imperiumin vastaisku
Vaikka Venäjän poliittinen oppositio onkin innovatiivisuudessa askeleen edellä virallista Venäjää, niin ei poliittinen eliitti silti ole ollut toimettomana. Perinteistä ja hyväksi havaittua kansalaisvapauksien ja -oikeuksien kontrollia on kiristetty lainsäädännön toimin (Roberts, 2012). Rangaistuksia valtiojohdon arvostelusta on kovennettu, tai ainakin näin liberaaleissa länsimaissa on tulkittu Pussy Riot -trion saamaa vankilatuomiota. Mielenosoitusten järjestämisestä ja niihin osallistumisesta saattaa rapsahtaa jopa 7000 ruplan sakko. Kansalaistoiminnan mahdollisuuksia kavennetaan, mistä esimerkkinä on, että jos kansalaisjärjestö saa ulkomaista tukea, niin sen on rekisteröidyttävä ulkomaiseksi agentiksi (mt).
Lain ja kontrollin tiukentamisen lisäksi vallan vertikaali on ottanut käyttöönsä samoja digimedian mahdollistamia keinoja (Asmolov 2012) kuin mitä vertikaalia valtaa vastustavat käyttävät. Internetiin ilmestyy laajalle yleisölle suunnattuja interaktiivisia crowd sourcing -periaatteella toimivia sivustoja ja karttapohjia, joissa kansalaiset voivat kertoa mitä hyvää ja missä presidentti Putin on tehnyt. Tosin tämä taktiikka osoittautui jokseenkin riskialttiiksi, sillä melko pian ilmestyi myös karttoja (crowdmap), joilla kerättiin kansalaistodisteita siitä, mitä Putin ei ollut lupauksistaan huolimatta tehnyt.
Toinen tapa pyrkiä hillitsemään opposition digiaktivismia on kyberhyökkäykset yhteisöpalveluja ja sivustoja ylläpitäviin palvelimiin. Esimerkiksi feb26.ru-sivusto kaatui kyberhyökkäyksen seurauksena ja jouduttiin poistamaan webistä ja perustamaan uudelleen. Tämän lisäksi valvontakameroita on alettu tehostetusti käyttää väkijoukkojen kokoontumisten tarkkailussa ja opposition johtohahmojen tunnistamisessa.
Kontrollin kiristämisen lisäksi poliittinen valta on alkanut käydä omaa tiedotuskampanjaansa opposition esittämien väitteiden tukahduttamiseksi. Eräs esimerkki, jolla väitteitä vaalien vilpillisyydestä pyrittiin kumoamaan, oli asentaa monille äänestyspaikolle web-kamerat, jotta äänestyspaikoilla tapahtuvaa toimintaa voitiin seurata online-streamina. Silti oppositio leimasi web-kamera-seurannan läpinäkyvyyden illuusioksi, sillä niiden avulla ei merkittävimpiä vaalivilpin muotoja, eli äänestyskarusellia tai äänestysprotokollien väärentämistä, voida todentaa.
Lopuksi
Venäjän opposition hallinnon vastaisessa digitaalisessa kamppailussa voidaan erottaa sekä taktisia että strategisia tavoitteita. Ennen kokemattomat ja ennakoimattomat taktiikat, joita oppositio jatkuvasti kehittelee poliittisten vaatimuksiensa ajamisessa pakottaa valtiovallan innovaatioiden kilpajuoksuun, mikä vaatii huomattavia summia rahaa ja kuluttaa suunnattomat määrät ihmistyötunteja. Lisäksi se pakottaa jatkuvasti tiukentamaan lainsäädäntöä ja johtaa sen muuttumiseksi pikkutarkemmaksi ja vähä vähältä absurdimmaksi, mikä puolestaan helposti johtaa yleisempään tyytymättömyyteen tavallisten ihmisten mielissä.
Teknologisessa kilpajuoksussa opposition kanssa hallinto joutuu turvautumaan aina vain sofistikoidumpiin teknisiin ratkaisuihin ja tiedollis-taidolliseen ammattitaitoon. Vastarinnan hajaantuessa yhä pienempiin ja ketterämmin toimiviin soluihin pitää myös valvonnan hajaantua. Jahdattava määrittää jahtaajan liikkeet. Opposition vauhdissa pysyäkseen kansalaisten valvontaa joudutaan hajauttamaan, minkä oppositio toivoo aikaa myöden murentavan keskitetyn vallan vertikaalin rakennelmaa. Kontrollikoneiston hallinta sen diffuusioituessa yhä pienempiin ja erillisempiin osiin on entistä vaikeampaa, mikä edelleen rapauttaa keskittyneen vallan mahdollisuuksia hallita tehokkaasti.
Lähteet
Asmolov, Gregory (2012), Web cam governance: The struggle within Panopticon.
Bennett, Lance & Segerberg, Alexandra (2012), The logic of connective action, Information, Communication & Society 15:5.
Chadwick, Andrew (2011), The hybrid media system, konferenssiesitys Reykjavik 25. – 27.8.2011, ECPR General Conference.
Castells, Manuel (2009), Communication Power. Oxford University Press.
Dahlgren, Peter (2009), Media and political engagement : citizens, communication, and democracy. Cambridge University Press
Häyhtiö, Tapio & Rinne, Jarmo (2008), Politicking with the monsters on the Net, teoksessa Häyhtiö & Rinne (toim.) Net Working / Networking: Citizen Initiated Internet Politics. Tampere University Press.
Lappalainen, Pertti (2008), The Internet as a forum for multiple styles of political activisms, teoksessa Häyhtiö & Rinne (toim.) Net Working / Networking: Citizen Initiated Internet Politics. Tampere University Press.
Pantelis Vatikiotis (2012, The unbearable lightness of social web. Konferenssi-esitys 8.-12. heinäkuuta Madrid 2012, IPSA XXII World Congress of Political Science. Panel: ICTs and Democracy: Can the Use of Social Media and Web 2.0 Contribute to Political Engagement? Civic Participation and Public Sphere(s).
Rinne, Jarmo (2012), On Social Media and its contribution to political engagement. Konferenssiesitys 8. – 12. heinäkuuta Madrid 2012, IPSA XXII World Congress of Political Science. Panel: ICTs and Democracy: Can the Use of Social Media and WEB 2.0 Contribute to Political Engagement? Civic Participation and Public Sphere(s).
Roberts, Sean (2012), Putinin ensimmäiset sata päivää presidenttinä kiristävät ruuveja Venäjällä.
