Sen, tuleeko virkkeen loppuun kysymysmerkki vai ei, ratkaisee päälause. Kuten on laita pilkkusääntöjenkin kanssa, nähdäkseni ainoa tapa saada nämä oikein on jaksaa opetella ja kerrata pää- ja sivulauseiden erottaminen toisistaan.
Nykyään yleistynyt virhe on lisätä kysymysmerkki epäsuoran kysymyslauseen jälkeen.
Kysymyksiä on siis suoria ja epäsuoria. Lause on suora kysymyslause silloin, kun sen päälause sisältää kysymyksen. Silloin lause loppuu suomessa kysymysmerkkiin. Epäsuorassa kysymyksessä taas kysytään sivulauseessa, ja silloin perään ei tule kysymysmerkkiä.
Lausetyypit
Ylläoleva tuntuu epäselvältä jargonilta: siis koska se kysymysmerkki pitäisi laittaa, jos ei kerran aina? Kuten kuitenkin jo sanoin, asiaan ei ole satavarmaa, mekaanista ratkaisua, kuten ei ole pilkkujenkaan asetteluun, vaan se vaatii jonkinlaista kielen rakenteen ja lausetyyppien ymmärtämistä.
Virkkeestä kysymyksen tekee kysymyssana (mitä, miksi, koska ja niin edelleen) tai -ko/kö-loppuliite – lauseopillisesti siis kysymyksen muotoon verhoillut pyynnöt tai vaikkapa retoriset kysymykset, eli sellaiset, joihin ei edes odoteta vastausta, ovat kysymyksiä myös.
Suorassa kysymyslauseessa päälause kysyy: Mistä nämä muutokset johtuvat? Mistä nämä muutokset johtuvat ja kuinka kauan ne kestävät? Kysyitkö, mistä nämä muutokset johtuvat? Tietääkö kukaan, mistä nämä muutokset johtuvat? Näissä kaikissa esimerkeissä päälauseet ovat kysyviä.
Epäsuorassa kysymyslauseessa kysymys tulee vain sivulauseessa tai kysymystä edeltää johdantolause (kysymys voi siis toki olla sekä pää- että sivulauseessa, mutta jos vain sivulauseessa, kysymys on epäsuora): Onkin syytä kysyä, mistä nämä muutokset johtuvat. Hän kysyi, mistä nämä muutokset johtuvat. En ymmärrä, mistä nämä muutokset johtuvat.
Ps: Asiatekstissä ei koskaan tule virkkeen loppuun sekä huuto- että kysymysmerkkiä. Moni kysymyslause kuitenkin sopii myös huudahdukseksi: Milloin tämä oikein loppuu!
