Venezuelan hallituksen ja opposition välisessä kriisissä sosiaalinen media on noussut tärkeään asemaan, mutta myös kansalaisten skeptisyys tarjottua tietoa kohtaa on kasvanut.
Suomessakin on uutisoitu Venezuelan viime aikaisista mielenilmauksista, jotka ovat vain voimistuneet: esimerkiksi keskiviikkona 19. huhtikuuta satoja tuhansia ihmisiä kerääntyi maan kaupunkien kaduille vastustamaan nykyisen presidentti Nicolas Maduron hallintoa ja sen harjoittamaa politiikkaa.
Protestoijat vaativat uusia vaaleja, koska mielipidemittausten mukaan harvempi kuin joka neljäs kansasta kannattaa hallitusta. Maduron nykyinen kausi päättyy vasta vuonna 2019.
Maailman suurimmat todennetut öljyvarannot omaava valtio kärsii monista kansan arkipäivään ulottuvista ongelmista. Tilanne on pahentunut vuosi vuodelta: hyperinflaatio, perushyödykkeiden ja lääkkeiden puute sekä yleinen turvattomuus ovat suurimmat päivittäiseen elämään vaikuttavat ongelmat.
Oppositio on pystynyt kasvattamaan suosiotaan, mutta sitä on vaikeuttanut perinteisen valtamedian puuttuminen.
Oppositio on pystynyt kasvattamaan suosiotaan, mutta sitä on vaikeuttanut perinteisen valtamedian puuttuminen. Aikaisemmin paljolti yksityisomistuksessa ollut ja hallitusta kritisoinut media vaihtoi omistajia erityisesti vuosina 2012–2013, jolloin myös medioiden toimituksellinen linja muuttui. Tästä syystä tärkeimmäksi uutistenvälityskanavaksi kansan keskuudessa ovatkin muodostuneet sosiaalinen media ja internetsivustot.
Huhuja liikkuu paljon ja väärää tietoa levitetään systemaattisesti. Toimivan ja avoimen median puuttuminen vaikeuttaa niin tiedonsaantia kuin kollektiivisen me-tunteen syntymistä, joka motivoisi toimintaan ja loisi toivoa ja vision toisenlaisesta tulevaisuudesta.
Opposition mediastrategia
Oppositio koostuu useista eri puolueista, jotka toimivat Mesa de la Unidadiksi (MUD) nimetyn koalition alla. Opposition kampanja perustuu kielteisille asioille; sille, mitä ei haluta. Vastustuksen kohteena on ”chavismo”, joksi entisen presidentin Hugo Chavezin politiikkaan nojaavaa toimintaa kutsutaan.
Yhteisymmärrystä siitä, mitä tavoitellaan chavismon kukistumisen lisäksi ja miten, ei tähän asti ole ollut, mikä näkyy opposition polveilevassa menestyksessä viimeisen 18 vuoden aikana.
Yksi poliittisen tilanteen konfliktipaikoista on media. Valtavirtamedian menettämisen jälkeen opposition strategiana on ollut välittää tietoa sosiaalisen median kautta.
Yksi poliittisen tilanteen konfliktipaikoista on media.
Poliittisilla johtajilla on omat sosiaalisen median sivustonsa, joiden kautta he esittävät mielipiteitään. Tämän lisäksi esimerkiksi yhdellä merkittävimmistä oppositiojohtajista Henrique Caprilesilla on ollut lähetyksiä omalla internet-televisiosivustollaan.
Erityisen tärkeään asemaan ovat nousseet yksittäiset ihmiset, jotka ovat yksityishenkilöinä julkaisseet erilaisia sisältöjä internetissä. Näihin kuuluvat videot katujen tapahtumista, joiden on tarkoitus toimia todisteena tiettyjen tapahtumien suhteen.
Esimerkkinä tästä on 23-vuotias Paola Ramírez, jonka ampui kadulla moottoripyörillä kulkeva paramilitaarinen katupartio San Critóbalissa 19. huhtikuuta. Videokuvassa näkyy, miten iso moottoripyörillä liikkuvien miesten joukko ohittaa kadulla olevan Ramírezin. Ramírez kaatuu maahan ja moottoripyörät kaasuttavat tiehensä. Nämä moottoripyörillä liikkuvat katupartiot (collectivos) liitetään yleisesti chavisteihin ja hallitukseen.
Tietyt ikoniset kuvat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja symboloimaan jotain paljon suurempaa.
Videoiden lisäksi yksittäiset kuvat ovat nousseet merkittävään asemaan, mutta toisella tavalla. Tietyt ikoniset kuvat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja symboloimaan jotain paljon suurempaa. Esimerkkejä tästä ovat alaston mies sekä vanha nainen tankkien edessä.
27-vuotias Hans Wuerich protestoi hallitusta vastaan 20. huhtikuuta riisumalla vaatteensa, kävelemällä sotilaita kohti protestoijien massan läpi Raamattu kädessään ja lopulta kiipeämällä poliisin tankin päälle.
Wuerich halusi kertomansa mukaan herättää huomiota teollaan, koska Venezuelan tilanne on hänestä sietämätön. Kuvia tapahtumasta on useita, joko takaa otettuja, jolloin kuvassa korostuu Wuerichin laiha, pitkä ruumis ja levitetyt kädet poliisien edessä, tai lähikuva hänen epätoivoisista, itkevistä kasvoistaan.
Vanhan naisen kuvaa on verrattu kuuluisaan Tiananmenin kuvaan vuodelta 1989, jolloin tuntematon mies uhmasi tankkia Tiananmenin aukiolla Kiinassa. Venezuelassa tämä nainen, Maria José, kohtasi tankin ja sen sotilaat seisomalla suoraan tankin edessä.
Ensin hän oli kasvot tankkia päin, mutta kyynelkaasun täyttäessä ilman hän peitti kasvonsa kämmenillään ja kääntyi selin tankkiin, joka työnsi häntä hitaasti eteenpäin. Tästä on ikuistettu ikoninen kuva, joka lähti välittömästi leviämään internetissä.
Kuvia on pidetty merkkinä venezuelalaisten naisten voimasta.
Lisäksi internet on täynnä kuvia kyynelkaasun ja protestoijien täyttämistä kaduista. Näilläkin on voimannuttava merkitys. Sen lisäksi, että niitä pidetään joukkovoiman merkkinä, niitä on pidetty esimerkiksi merkkinä venezuelalaisten naisten voimasta. Tätä todistamaan on kerätty kuvia prostestoivista naisista kangas kasvojensa suojana heittämässä savuavia kyynelkaasutölkkejä takaisin kansalliskaartin sotilaita ja poliisia päin.
Näiden lisäksi ei tule unohtaa perinteisiä sosiaaliseen mediaan lisättyjä kuvia, joissa prostestoijat ovat kuvanneet suuria ihmismassoja ja itsensä mielenilmauksessa.
Chavistit vastaavat
Chávez oli karismaattinen johtaja, joka hallitsi niin mediaesiintymiset kuin ihmisten lähestymisen kasvokkain. Maduro on tässä suhteessa ollut hieman kömpelömpi, vaikka onkin hyödyntänyt esimerkiksi Chávezin luomaa tapaa esiintyä omassa televisio- ja radio-ohjelmassaan. Maduron ohjelman, En contacto con Maduro, lisäksi toinen liikkeen johtohahmo Diosdado Cabello on pitänyt omaa televisio-ohjelmaansa, Con el mazo dando.
Hallituksen strategiana on ollut täyttää valtavirtamedia omalla sisällöllään. Tämä ei kuitenkaan riitä.
Yksi koko chavismon pääideoista on ollut populismille tuttuun tyyliin antaa ääni kansalle ja nostaa kansa politiikan keskiöön. Media ei ole tässä poikkeus, vaan chavistit ovat päämedioiden lisäksi aina tukeneet erilaisia vaihtoehto- ja yhteisömediaprojekteja niin rahallisesti kuin kouluttamallakin.
Tämä ei kuitenkaan ole tarpeeksi nykyaikana. Chavistit ovat vastanneet vahvasti opposition mediastrategiaan.
Yksityishenkilöt ovat ottaneet muun muassa tehtäväkseen tiedottaa siitä, mitä heidän mielestään ja tietojensa perusteella on oikeasti tapahtumassa. Tähän kuuluu erityisesti opposition väitteiden osoittaminen vääräksi.
Chavistit ovat vastanneet vahvasti opposition mediastrategiaan.
Näitä vääriä tietoja ovat muun muassa se, että kansan enemmistö olisi opposition takana. Väittämiin kuuluu esimerkiksi, että oppositio maksaa mielenilmaisuihin osallistuneille tai että mielenilmaisuihin ei osallistu lähellekään niin paljon ihmisiä kuin oppositio väittää. Tätä tukemaan he julkaisevat valokuvia, joissa on vain muutamia prostestoijia, tai jopa tietoja osallistujamääristä, jotka ovat itse laskeneet tapahtumapaikalla.
Lisäksi he pitävät oppositiota tekopyhänä, koska oppositio on heidän mielestään itse aiheuttanut mielenilmaisuihin osallistuneiden kuoleman, koska protestoijat ovat käyttäytyneet väkivaltaisesti ja sotilailla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin vastata väkivaltaan. Tätä todistamaan heillä on myös kuvamateriaalia esimerkiksi katuja vandalisoivista ihmisistä.
Opposition väitteisiin vastaamisen lisäksi yhtenä strategiana on ollut chavismon suosion näyttäminen. Tätä on todistettu erityisesti videomateriaalilla ja kuvilla ihmismassoista Maduroa tukevissa mielenilmaisuissa niin Venezuelassa kuin ulkomaillakin.
Huhut ja systemaattinen väärän tiedon kevittäminen
Tasapuolisen valtamedian puuttuminen vaikuttaa paljon Venezuelan hallituksen ja opposition mediastrategioihin. Yhtenä poliittisena strategiana voidaankin pitää väärän tiedon levittämistä, joka on yleistä Venezuelassa. Siinä mielessä Venezuela ei poikkea monesta muusta konfliktimaasta, kuten Venäjästä ja Ukrainasta.
Huhuja Venezuelassa riittää, mutta tämä on osaltaan saanut aikaan tietyn skeptisyyden mediaa kohtaan. Tämä skeptisyys kumpuaa jo vuosien takaa ajalta, jolloin monet kokivat yksityisen median edustavan oppositiota ja valtionmedian vain hallitusta, ja näin mediasisältö koostui paljolti syytöksistä puolin ja toisin sekä vastauksista näihin syytöksiin. Yleisesti venezuelalaiset siis osaavat epäillä tietoa ja usein yrittävät varmistaa tiedon paikkaansa pitävyyden, jos vain mahdollista.
Skeptisyys kumpuaa jo vuosien takaa ajalta, jolloin monet kokivat yksityisen median edustavan oppositiota ja valtionmedian vain hallitusta.
Valtamedian puuttumisen vuoksi yksilöiden osuus tiedon jakamisessa korostuu, kun tietoa etsitään ja varmennetaan tuttavien ja perheen kautta sosiaalisen median välityksellä.
Silmiin pistävää on, miten chavistit ja opposition kannattajat ”postaavat” omissa piireissään eivätkä ryhdy väittelemään asioista sosiaalisessa mediassa. Syy tähän on se, että vuosia jatkuneen konfliktin seurauksena henkilöt ovat joko poistaneet sosiaalisen median ystäväpiiristään vastakkaisen näkemyksen omaavat henkilöt tai he ovat sopineet joko sanallisesti tai sanattomasti, etteivät kommentoi enää vastakkaisen puolen postauksia.
Tästä syystä kaikkien näiden internetissä kiertävien kuvien ja videoiden tarkoituksena ei niinkään ole väittely tai itse konfliktin aikaan saaminen sosiaalisessa mediassa, vaan ennemminkin luoda yhteishenkeä omanmielisten keskuudessa.
VTT Virpi Salojärvi on tutkijatohtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.
