Vastuu on monitulkintainen sana, jolla voidaan oikeuttaa vallankäyttöä, mutta myös siirtää syyllisyyttä. Suomen eduskunnan puheenvuoroissa sen käyttö ja merkitys vaihtelevat jatkuvasti tilanteiden ja puhujan mukaan.
Vastuu on sanana merkitykseltään paradoksaalinen. Se saa asiayhteydestään riippuen joko positiivisia tai negatiivisia merkityksiä. Politiikassa, jossa kieli on avainasemassa, sanojen monitulkintaisuus on eduksi. Silloin merkityksistä voidaan neuvotella.
Tekstini pohjautuu Helsingin yliopiston LanCris-tutkimusprojektissa meneillään olevaan tutkimukseen. Vertailemme vastuu-sanan käyttöä Britannian, Italian ja Suomen parlamentaarisessa kielenkäytössä kriisiaikana. Tässä tekstissä paneudun sanan käyttöön Suomen eduskunnan täysistunnoissa.
Kieli on poliitikon tärkeimpiä työkaluja
Vaikka neuvottelut ja sopimukset suljettujen ovien takana ovat politiikassa tärkeitä, niillä ei vakuuteta suurta yleisöä. Sen sijaan viestinnällisin keinoin ja kieltä strategisesti käyttämällä voidaan pyrkiä muokkaamaan niin muiden päätöstentekijöiden kuin suuren yleisönkin mielipiteitä.
Kielenkäyttö myös peilaa maailmankuvan tai yleisen mielipiteen muutoksia. Kieltä tutkimalla onkin mahdollista saada lisätietoa suurten muutosten taustavaikuttajista.
Vastuun pallottelu on eduskunnan puheenvuoroissa yleistä. Vastuu on poliittinen sana, jolla samaan aikaan syytetään, kehotetaan toimintaan tai perustellaan vallankäyttöä. Esimerkiksi kriisiaikana vastuista neuvottelu on keskeistä. Vastuun määritelmä saattaa kuitenkin jäädä tulkinnanvaraiseksi.
Vastuu on metaforisesti käytetty sana
Suomen kielessä, kuten monissa muissakin kielissä, vastuu-sanaa käytetään metaforisesti eli kuvaannollisesti, jolloin abstrakti käsite on helpompi ymmärtää. Vastuuta ei voi koskea, mutta kielessämme se kuitenkin esitetään konkreettisena asiana, jota voi esimerkiksi kantaa.
George Lakoffin ja Mark Johnsonin kehittämän konseptuaalisen metaforateorian mukaan ajattelumme on rakentunut joidenkin perustavanlaatuisten metaforien varaan. Nämä metaforat voivat olla kulttuuri- ja kielisidonnaisia. Ne ovat niin arkipäiväisiä, että emme edes ajattele niiden olevan metaforisia.
Vastuu voi myös painaa, mikä konkretisoi vastuuta jopa taakaksi: taakan kantaminen on sankarillinen teko. Sen sijaan vastuun pakoilua tai väistelyä ei katsota hyvällä.
Länsimaisessa kulttuurissa ajattelemme esimerkiksi, että elämä on matka. Kuljemme kohti tulevaisuutta, kun taas menneisyys on jäänyt taakse. Toinen perustavanlaatuinen metafora on ”enemmän on ylös”, jota hyödynnetään esimerkiksi kuvituksissa. Kun havainnollistetaan kahden eri rahasumman eroa, näytetään kaksi erikokoista kolikkopinoa: mitä korkeampi pino, sitä enemmän rahaa.
“Kantakaa vastuuta!” on yleinen välihuuto eduskunnan täysistunnoissa oppositiosta. Ilmaus on metaforinen, sillä siinä vastuu esitetään konkreettisena, kannettavissa olevana asiana. Vastuu voi myös painaa, mikä konkretisoi vastuuta jopa taakaksi: taakan kantaminen on sankarillinen teko. Sen sijaan vastuun pakoilua tai väistelyä ei katsota hyvällä.
Vastuun paradoksaalinen merkitys
Vastuun positiivinen merkitys liittyy luottamukseen. Henkilö, joka ajatellaan luottamuksen arvoiseksi, saa vastuuta. Esimerkiksi kansanedustajien voidaan ajatella nauttivan tällaista luottamusta: heillä on vastuu tehdä päätöksiä ja antaa niihin perustelut.
Negatiivinen vastuu astuu kuvaan silloin, kun päätöksistä syntyy negatiivisia seuraamuksia. Silloin etsitään tahoa, jota voidaan syyttää.
Negatiivista vastuuta voi joutua kantamaan myös välillistä seuraamuksista. Välillisten vastuiden määrittely on kuitenkin vaikeaa. Esimerkiksi poliittisten päätösten seuraamukset saattavat tulla näkyviin vasta vuosien päästä, kun hallitus on ainakin jo kertaalleen vaihtunut.
Vastuun positiivinen merkitys liittyy luottamukseen. Henkilö, joka ajatellaan luottamuksen arvoiseksi, saa vastuuta. Esimerkiksi kansanedustajien voidaan ajatella nauttivan tällaista luottamusta.
Tästä huolimatta eduskunnan puheenvuoroissa negatiivista vastuuta sysätään niin nykyiselle kuin aiemmillekin hallituksille. Hallituspuolueen edustajat syyttävät edellistä hallitusta, mutta ottavat positiivista vastuuta itselleen. Oppositiossa taas vähätellään aiempien hallitusten päätösten vaikutusta nykytilanteeseen.
Esimerkiksi kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti puolusti hallituksen luonto- ja ilmastopolitiikkaa puheenvuorossaan eduskunnan täysistunnossa 5.6.2024: ”Porvarihallitus siis tekee kaiken sen, mikä teiltä jäi tekemättä. Porvarihallitus kantaa vastuun, jota te juoksette karkuun. Menkää itseenne.”
Nykyinen hallitus ei Sammallahden mukaan pelkää vastuun tuomaa taakkaa. Sen sijaan hän esittää hallituksen sankarina, joka tekee sen, mitä muut eivät uskalla. Samalla hän perustelee tiukkoja päätöksiä vastuullisuudella.
Poliittisen vastuun kantamisella on konkreettisia seurauksia
Kun toimittaja kysyy johtavassa asemassa olevalta ”kannatteko täyden vastuun?”, kysymykseen saadaan harvoin suoraa vastausta. Näin siksi, että virheen myöntäminen ja poliittisen vastuun kantaminen käytännössä merkitsevät eroamista.
Vuonna 2020 keskustan Katri Kulmuni erosi ministerin tehtävästään viestintäkoulutuksesta heränneen keskustelun seurauksena. Ylen julkaisemassa uutisessa siteerattiin Kulmunin eduskunnassa pitämää puhetta, jossa hän totesi:
Kun toimittaja kysyy johtavassa asemassa olevalta ”kannatteko täyden vastuun?”, kysymykseen saadaan harvoin suoraa vastausta.
”Minun on kannettava poliittinen vastuu asiasta, vaikka en olekaan tiennyt kaikista kokonaisuuteen liittyvistä hankinnoista enkä ole niitä tilannut tai hankkinut… Poliitikkona minun tehtäväni on kantaa vastuu.”
Myös kansanedustaja Timo Vornanen joutui lähtemään perussuomalaisten eduskuntaryhmästä poliittisen vastuunkannon seurauksena. Hänet erotettiin sen jälkeen, kun hän oli ampunut aseella yökerhon edessä huhtikuussa 2024. Pääministeri Petteri Orpo esitti puheenvuorossaan erottamisen olevan poliittisen vastuun kantamista: ”Edustaja on erotettu ryhmästä – se on poliittinen vastuu.”
Vastuun kantaminen ei ole taloudellisesti järkevää
Politiikan kielessä vastuun kantaminen on myös eettisesti oikein toimimista. Tämänkaltainen vastuu liittyy usein keskusteluun hyvän tekemisestä, esimerkiksi humanitaarisesta avusta tai kehitysavusta.
Eettinen vastuu nousee esiin silloin, kun keskustellaan aiheesta, jossa oikein toimiminen ei olisi Suomelle taloudelliselta kannalta edullista – ainakaan heti.
”Järkevät” päätökset ovat sellaisia, jotka edesauttavat Suomen taloudellista kasvua. ”Oikein” olevat päätökset sen sijaan eivät aina ole taloudellisesti kannattavia. Kun vedotaan päättäjien eettiseen vastuuseen, tunnustetaan, että jokin toinen ratkaisu voisi olla taloudellisesti parempi.
Ilmastonmuutokseen liittyvät aiheet määritellään ajoittain eettisen vastuun kysymyksinä. Näin siitä huolimatta, että ilmastonmuutoksen torjumisen ajatellaan yleisesti olevan myös ”järkevää”.
Kielellä onkin tässä merkittävä rooli: puheissa tunnustetaan, että ilmastonmuutoksen torjuminen on oikein mutta tuo kustannuksia. Samaa argumenttia käyttävät niin järeiden ilmastotoimien kannattajat kuin niiden vastustajatkin.
Politiikan kielessä vastuun kantaminen on myös eettisesti oikein toimimista. Tämänkaltainen vastuu liittyy usein keskusteluun hyvän tekemisestä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila kritisoi syyskuussa 2022 SDP:n Sanna Marinin johtaman hallituksen talousarvioesitystä. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun etulinjassa oleminen on ”vastuita vieraiden valtioiden hyväksi”, sillä muut valtiot hyötyvät siitä taloudellisesti.
Keskustan kansanedustaja Hanna Kosonen puhui kotimaisen energian puolesta energiastrategiaan liittyvässä lähetekeskustelussa lokakuussa 2022. Hän puolusti kantaansa muun muassa ilmastonmuutokseen liittyvän eettisen vastuun kautta: ”Panostamalla kotimaiseen vastaamme energian kolmoishaasteeseen: ensiksikin, torjumme ilmastonmuutosta – siitä olemme vastuussa lapsillemme.”
Ilmastonmuutoksen torjuminen esitetään eettisen vastuun mukaisena toimintana, mutta vain harvoin taloudellisesti järkevänä. Toimintaa, joka on ”vain” eettisesti vastuullista, voi olla vaikeaa perustella vakuuttavasti, erityisesti taloudellisesti niukkoina aikoina. Siksi ilmastoasiaa onkin hyvä edistää myös talouspuheen kautta.
Kansainvälinen vastuu ja Suomen turvallisuus
Eduskunta hyväksyi irtautumisen jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta kesäkuussa 2025. Valtioneuvoston verkkosivuilla todetaan: “Suomi sitoutuu jatkossakin miinojen vastuulliseen käyttöön ja Ottawan sopimuksen humanitaarisiin päämääriin, kuten globaaliin työhön miinojen haittojen vähentämiseksi.”
Päätöstä edeltävien keskustelujen yhteydessä eduskunnan täysistunnoissa puhuttiin kansainvälisestä ja humanitaarisestä vastuusta, joilla on eettisen vastuun kaltaisia piirteitä. Puheenvuoroissa keskusteltiin muun muassa siitä, mitä kansainvälinen vastuu tässä tapauksessa tarkoittaa: mikä on ”oikein” ja mikä taas olisi Suomen kannalta ”järkevää”.
Vastuunkanto nähdään tärkeänä poliittisena arvona. Erilaisilla vastuilla on kuitenkin erilainen painoarvo: eettinen vastuu saattaa jäädä vain puheen tasolle, kun taas poliittisen vastuun kantaminen johtaa konkreettisiin toimiin.
Kokoomuksen kansanedustaja Juha Hänninen tunnusti puheenvuorossaan, että sopimuksesta irtaantuminen ei välttämättä ole kansainvälisen vastuun mukaista, mutta Suomen kannalta hyvä päätös: ”Kyse ei ole siitä, että vähättelisimme tai pakenisimme kansainvälistä vastuuta, vaan siitä, että me vastaamme ensisijaisesti oman maan kansalaisten turvallisuudesta.”
SDP:n kansanedustaja Paula Werning taas vakuutti, että Ottawan sopimuksesta irtaantuminen ei tarkoita luopumista ”humanitäärisestä vastuusta”, sillä ”Suomi jatkaa työtään miinanraivauksen tukemiseksi konfliktialueilla ja siviilien suojelemiseksi maailmalla”.
Samoin kokoomuksen kansanedustaja Teemu Kinnari totesi, että vaikka Suomi tekisi tässä suhteessa päätöksen irtaantua kansainvälisestä sopimuksesta, Suomeen voi edelleen luottaa. Sen sijaan irtaantumisen myötä Suomi ”pystyisi vielä paremmin kantamaan vastuunsa oman maansa puolustamisesta.”
Sopimuksesta käytyjen keskustelujen mukaan olisi yhtäältä kansainvälisen vastuun kantamista, jos Suomi turvallisuusuhasta huolimatta pysyisi sopimuksen piirissä. Toisaalta Suomi esitetään puheissa poikkeustapauksena, millä oikeutetaan kansainvälisen vastuun sivuuttaminen. Vaikka tunnustetaan, että muualla maailmassa Ottawan sopimus on kannatettava asia, omien kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen on tässä tilanteessa välttämätöntä ja vastuullista.
Puheenvuoroista on mahdollista havaita, että vastuunkanto nähdään tärkeänä poliittisena arvona. Erilaisilla vastuilla on kuitenkin erilainen painoarvo: eettinen vastuu saattaa jäädä vain puheen tasolle, kun taas poliittisen vastuun kantaminen johtaa konkreettisiin toimiin. Millaisena vastuun kysymyksenä kukin aihe kulloinkin esitetään vaikuttaa siitä käytyyn poliittiseen keskusteluun – ja lopulta itse politiikkaan.
FT Jenni Räikkönen työskentelee tutkijatohtorina Helsingin yliopiston Kielten osastolla.
Artikkelin kuvituskuva: Paul Gourmaud / Pexels
