Ensimmäisten aluevaalien alueellisuus jäi julkisessa keskustelussa osaksi muiden asioiden varjoon. Vaalijulkisuutta leimasivat toisaalta valtakunnallinen yleispolitiikka, toisaalta paikallisuus.
Vaalien alla poliitikot debatoivat muun muassa polttoaineiden hinnoista ja työllisyysasteesta. Ruohonjuuritasolla huolenaiheet näyttivät olevan suureksi osaksi paikallisia, kuten oman kunnan painoarvo hyvinvointialueen päätöksenteossa.
Vaaleissa puolueet ja ehdokkaat hakivat kuitenkin valtakirjaa alueellisista asioista päättämiseen. Tilanne oli uusi niin äänestäjille, tiedotusvälineille kuin vaalikilpailun osallistujille. Kaikkia maakuntia, tai Uudellamaalla maakunnan osia, ei ole totuttu hahmottamaan poliittisina yksikköinä, joiden asukkaat valitsevat edustajia päättämään yhteisistä asioistaan.
Tarjosivatko puolueet ylipäätään ohjelmallisia vaihtoehtoja, ja sovittivatko ne ohjelmansa alueellisiin olosuhteisiin?
Tässä vaiheessa on mahdotonta ennakoida, millaisiksi hyvinvointialueiden tehtäväkenttä ja toimintatavat vuosien mittaan muodostuvat, mikä epäilemättä rajoitti debatointia alueellisista politiikan sisällöistä.
On hyödyllistä tarkastella vaaliohjelmien valossa sitä, miten vaalikilpailun keskeiset toimijat, poliittiset puolueet, hakivat kansalta valtuutusta alueelliselle päätöksenteolle. Tarjosivatko puolueet ylipäätään ohjelmallisia vaihtoehtoja, ja sovittivatko ne ohjelmansa alueellisiin olosuhteisiin?
Vaaliohjelmien rooli vaalikilpailussa
Kaikki eduskuntapuolueet Valta kuuluu kansalle -puoluetta lukuun ottamatta, ja myös monet eduskunnan ulkopuoliset puolueet, julkistivat valtakunnallisen aluevaaliohjelman.
Kansanvalta ei ole pelkästään sitä, että kansalaiset pääsevät valitsemaan edustajansa. Kansanvallan keskeisenä kriteerinä pidetään yleisesti myös sitä, että vaaleissa tehdyillä valinnoilla on seurauksia politiikan sisältöjen suhteen. Puolueiden täytyy paitsi tarjota sisällöllisesti erilaisia ohjelmia myös toimia ohjelmiensa mukaisesti.
Monipuoluejärjestelmässä mikään puolue ei tietenkään voi toimeenpanna ohjelmaansa sellaisenaan, joskin Suomen alueiden tapauksessa täytyy huomata, että eräillä alueilla yhden puolueen asema on erittäin vahva. On kohtuullista odottaa, että vaikka vaalitulos ei antaisi selvää johtoasemaa tietylle puolueelle, vaaleissa menestyneiden puolueiden julkisesti asettamat tavoitteet näkyvät politiikan sisällöissä.
Vaaliohjelmat ovat hedelmällinen lähtökohta, kun halutaan selvittää, missä määrin vaaleissa tarjotut vaihtoehdot erosivat toisistaan.
On selvää, että ani harva äänestäjä lukee kaikkien puolueiden vaaliohjelmat kannesta kanteen. Vaaliohjelmien merkitystä käytännön kampanjoinnissa ei pidäkään liioitella. Ne kuitenkin täydentävät muita kampanjoinnin muotoja. Politiikan sisältöihin keskittyvinä ne tarjoavat syvällisemmän katsauksen puolueiden painotuksiin kuin esimerkiksi yksittäisiä ehdokkaita esiin nostavat vaalikoneet.
Joka tapauksessa on syytä olettaa, että kukin puolue on koonnut vaaliohjelmaansa ne asiat, joiden edistämiseen se sitoutuu. Voi myös olettaa, että vaaliohjelma ohjaa ehdokkaiden kampanjointia ja puolueen edustajien kannanottoja julkisessa keskustelussa, kun ehdokkailta ja puoluejohtajilta vaaditaan perusteluja ohjelmien linjauksille. Siksi vaaliohjelmat ovat hedelmällinen lähtökohta, kun halutaan selvittää, missä määrin vaaleissa tarjotut vaihtoehdot erosivat toisistaan.
Mistä aluevaaliohjelmissa puhuttiin?
Uusien hyvinvointialueiden tehtäväkenttä on varsin tarkkaan rajattu huolimatta siitä, että alueet tulevat liikuttelemaan suuria euromääriä. Alueilla ei ole toimintansa laajuuden määrittelyssä samanlaisia vapauksia kuin kunnilla, jotka ovat ainakin periaatteessa voineet ottaa hoitaakseen laajan kirjon tehtäviä myös ilman velvoittavaa lainsäädäntöä.
Hyvinvointialueiden tehtävät sen sijaan rajoittuvat sosiaali- ja terveyssektoriin ja pelastustoimeen. Tämä rajoitti sitä, missä määrin puolueet saattoivat vaaliohjelmissaan nostaa omia prioriteettejaan esiin.
Tietyt aiheet toistuivat lähes kaikkien puolueiden ohjelmissa: lähipalvelut on turvattava, hoitoon pääsyä nopeutettava, eri elämänvaiheet huomioitava, digitalisaatiota hyödynnettävä ja eri viranomaisten yhteistyötä parannettava.
Puolueita selvimmin erottaviin yksittäisiin asiakysymyksiin kuului suhtautuminen hyvinvointialueiden verotusoikeuteen eli niin sanottuun maakuntaveroon.
Puolueet toki pyrkivät lähestymään aluevaltuustojen tehtäväkenttää omista näkökulmistaan. Perinteinen vasemmisto–oikeisto-asetelma näkyi siinä, että vasemmistopuolueet SDP ja vasemmistoliitto painottivat julkisen sektorin omaa palvelutuotantoa siinä missä erityisesti kokoomus oli valmis antamaan suuremman roolin yksityisille palvelutuottajille. Vihreä liitto käsitteli muita laajemmin toiminnan ympäristövaikutuksia, RKP kielivähemmistöjen oikeuksia ja perussuomalaiset maahanmuuttoa.
Puolueita selvimmin erottaviin yksittäisiin asiakysymyksiin kuului suhtautuminen hyvinvointialueiden verotusoikeuteen eli niin sanottuun maakuntaveroon. Tässäkin vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus tuli esiin.
SDP ja vasemmistoliitto ottivat maakuntaveroon ainakin varovaisen myönteisen kannan, perusteena alueiden mahdollisuudet päättää itse palveluistaan. Kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit olivat selvimmin maakuntaveroa vastaan kokonaisveroasteen mahdollisen nousun vuoksi.
Miten selviä lupauksia puolueet tekivät?
Vaalilupausten tutkimukseen on kehitetty omat menetelmänsä. Tässä tutkimuksessa lupaukset jaetaan useimmiten laajoihin ja kapeisiin lupauksiin, joista jälkimmäiset määritellään siten, että niiden toteutuminen on jälkikäteen selvästi todennettavissa.
Esimerkiksi keskusta totesi ohjelmassaan, että ”jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema”. Tämän toteutuminen on tarkistettavissa selvittämällä jokaisen kunnan tilanne aluevaalikauden päättyessä.
Ei ole selvää kriteeriä sille, milloin palveluiden saavutettavuus on parantunut niin paljon, että vaalilupauksen voi sanoa täyttyneen tai jääneen täyttymättä.
Esimerkkinä laajasta lupauksesta käy se, että ohjelmissaan lähes kaikki puolueet puhuivat palveluiden saatavuuden parantamisesta. Vaikka tällainen tavoite voi hyvin ohjata puolueiden toimintaa, ei ole selvää kriteeriä sille, milloin palveluiden saavutettavuus on parantunut niin paljon, että vaalilupauksen voi sanoa täyttyneen tai jääneen täyttymättä.
Kapeiden ja laajojen lupausten ohella voidaan erotella retorisia lupauksia, kuten maalaisjärjen käyttö, joka ei kerro lainkaan, millaista politiikkaa puolue aikoo toteuttaa.
Suomalaisten puolueiden eduskuntavaaliohjelmista kapean määritelmän mukaisia lupauksia löytyy helposti kymmenittäin. Aluevaaliohjelmissaan puolueet näyttävät pitäneen lupauksensa enimmäkseen laajoina, vaikka useita tarkistettavissa olevia lupauksiakin löytyy.
Eduskunta-asioita aluevaaliohjelmissa
Aiemmin mainittu maakuntavero on eduskunnan päätäntävallassa. Huolimatta asian vaaleissa saamasta verrattain suuresta huomiosta aluevaltuustoilla on siihen korkeintaan epäsuoraa vaikutusvaltaa.
Valtakunnalliset aluevaaliohjelmat erosivat toisistaan sen suhteen, missä määrin niissä käsiteltiin alueellisesti päätettäviä asioita. Hallituspuolueet ja kristillisdemokraatit ottivat kapeissa lupauksissaan kantaa alueellisiin kysymyksiin, kun taas kokoomus ja perussuomalaiset keskittyivät eduskunnan päätöksiä edellyttäviin linjauksiin. Maakuntavero ja sote-alan koulutustarpeet olivat puolueille yhteisiä valtakunnallisia kysymyksiä, joihin ne ottivat ohjelmissaan kantaa.
Perussuomalaisten aluevaaliohjelma erosi muista puolueista keskittyessään hallituksen moittimiseen ja eduskunnassa päätettäviin asioihin, joista puolue teki kapeita lupauksia, kuten vammaispalvelulain voimavararajauksen poisto, omaishoitajien hoitopalkkion verovapaus ja lääkärien kielitaitovaatimusten nostaminen.
Valtakunnalliset aluevaaliohjelmat erosivat toisistaan sen suhteen, missä määrin niissä käsiteltiin alueellisesti päätettäviä asioita.
Puolueen aluetason kapeiksi lupauksiksi jäivät huumeidenkäyttöhuoneiden ja hiilineutraaliustavoitteiden vastustus, korkeintaan tunnin ajomatka lähiterveysasemalle ja sisäisesti ristiriitainen lupaus sekä antaa pelastuskaluston hankintapäätös alan henkilökunnalle että vaatia suomalaisen kaluston suosimista. Myös kokoomuksen kapeat lupaukset kohdistuivat palveluntarjoajan valitsemisen ohella etupäässä valtakunnallisiin toimiin.
Oliko aluevaaleissa alueellisia ohjelmia?
Keskeinen perustelu uusille hyvinvointialueille on ollut se, että eri osissa maata tilanteet ja tarpeet ovat erilaisia. Tältä pohjalta olisi tärkeää, että eri alueilla puolueet tarjoavat kyseisen alueen olosuhteet huomioivia paikallisia ohjelmallisia vaihtoehtoja.
Oheiseen taulukkoon on koottu eduskuntapuolueiden osalta tiedot siitä, mitkä puolueet julkistivat aluekohtaisen ohjelman kullakin alueella (X kyllä, – ei).
SDP oli ainoa puolue, joka julkaisi kaikille alueille erilliset ohjelmat valtakunnallisen ohjelman lisäksi. Toisessa ääripäässä eduskunnan pienimmät puolueet eivät julkaisseet lainkaan alueellisia ohjelmia. Kristillisdemokraateilla ja perussuomalaisilla alueellisia ohjelmia oli kummallakin kaksi.
Muut puolueet julkistivat suhteellisen innokkaasti alueellisia ohjelmia (keskusta 18, vihreät 17, vasemmistoliitto 11, kokoomus 8, RKP 8). Lisäksi kaikille alueille julkaistiin useampi vaaliohjelma, eniten Vantaa-Keravan (7 kpl) sekä Kainuun ja Varsinais-Suomen alueilla (6 kpl).
Lopuksi
Aluevaalien alla julkisessa keskustelussa kiinnitettiin huomiota siihen, että poliittisia vaihtoehtoja oli vaikea nähdä ja että äänestäjän oli vaikea hahmottaa, mistä oikeastaan äänestetään. Puolueiden aluevaaliohjelmien valossa puolueet puhuivat suureksi osaksi samoista asioista, joskin jotkin asiakysymykset myös jakoivat puolueita.
Vaaliohjelmissa eri päätöksentekotasojen toimivaltaan kuuluvat asiat menivät osittain sekaisin, ja monet selvimmistä tavoitteenasetteluista olivat sellaisia, että aluevaltuustoissa niitä voidaan edistää vain epäsuorasti.
Alueiden toiminnan vakiintuessa ohjelmalliset vaihtoehdot voivat kirkastua ja eri asiakysymyksistä käytävät debatit löytää luontevat areenat.
Osa puolueista otti alueellisuuden ohjelmatyössä vakavasti niin valtakunnallisessa ohjelmassa kuin eri alueilla, osa keskittyi hallitus–oppositio-vastakkainasetteluun ja eduskunnassa päätettäviin asioihin.
Koska sekä laajoista että kapeista lupauksista monet edellyttävät eduskunnan tai valtakunnallisten viranomaisten toimia, on kiinnostavaa nähdäänkö niiden toistuminen tulevissa eduskuntavaali- ja hallitusohjelmissa, mikäli vaalilupaukset eivät toteudu jo aiemmin.
Aluevaalit olivat puolueille uudenlainen koitos. Alueiden toiminnan vakiintuessa ohjelmalliset vaihtoehdot voivat kirkastua ja eri asiakysymyksistä käytävät debatit löytää luontevat areenat. Aluehallinnon kansanvaltaisuuden kannalta tämä ainakin olisi tärkeää.
Artikkeli kuuluu juttusarjaan Aluevaalit politiikan uutena näyttämönä.
VTM Kimmo Makkonen on valtio-opin väitöskirjatutkija Turun yliopistossa.
VTK Marikki Pitkänen on valtio-opin opiskelija ja työskentelee kirjoittamishetkellä tutkimusavustajana Turun yliopistossa.
VTT Juha Ylisalo on valtio-opin tutkijatohtori Turun yliopistossa.
Makkonen, Kimmo; Pitkänen, Marikki ja Ylisalo, Juha. 2022. ”Aluevaaliohjelmissa näkyi sekä varovaisuutta että puolueiden välisiä eroja” Politiikasta, 29.1.2022, https://politiikasta.fi/aluevaaliohjelmissa-nakyi-seka-varovaisuutta-etta-puolueiden-valisia-eroja
