Puolueiden vaalilupauksiin ei juuri luoteta – kannattaisiko niitä silti kuunnella?

Petri Sipilä / Helsingin kaupunginmuseo (CC BY 4.0)
Lukuaika: 5 min.

Tutkimusten mukaan hallitukseen päässeet puolueet noudattavat vaaliohjelmiaan tarkemmin kuin moni skeptinen äänestäjä kuvittelee. Epäluuloiset kansalaiset taas eivät aina pidä lunastettuina sellaisiakaan vaalilupauksia, jotka ovat jo toteutuneet.

Puoluekannatus muuttuu kaikissa vaaleissa, osa politiikan kärkinimistä jää aina rannalle eikä kaksia vaaleja koskaan käydä täsmälleen samanlaisissa olosuhteissa. Vaaleja onkin aina mahdollista luonnehtia historiallisiksi ja poikkeuksellisiksi.

Vuoden 2021 kuntavaalien lähestyessä olosuhteet ovat kuitenkin uudella tavalla poikkeukselliset. Koronavirustilanne pakottaa puolueet ja ehdokkaat miettimään uudelleen vakiintuneita kampanjointitapoja.

Koronakriisi on myös muuttanut maailmaa tavoilla, joita ei vielä tunneta. Puolueet joutuvatkin pohtimaan, miten julkisen sektorin rahoituspohja kehittyy, miten pysyviä työelämän muutokset ovat, miten nuo muutokset vaikuttavat muuttovirtoihin ja miten suuren yleisön arvot ja mielipiteet ylipäätään tulevat muuttumaan.

Politiikan sisällöistä kiinnostunut kansalainen haluaa epäilemättä tietää, mitä vaalikilpailun osanottajat valtaan päästyään tekisivät.

Kevään kuntavaaleihin käydään lisäksi tilanteessa, jossa maan hallitus on esitellyt kunnianhimoisen suunnitelman julkisen sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistamiseksi. Suunnitelman keskeinen osa on uudenlaisten valtion ja kuntien väliin sijoittuvien hallintoalueiden perustaminen. Kutsuttiinpa niitä hyvinvointialueiksi tai maakunniksi tässä vaiheessa on kaukana varmasta, millaisiksi kuntien ja uusien hallintoalueiden suhteet tulevat vuosien mittaan muotoutumaan.

Tällaisessa murrosvaiheessa sillä, millaisia tavoitteita päätöksentekovallan käyttäjät ajavat, voi olla kauaskantoisia seurauksia. Vaalien lähestyessä tullaan käymään paljon keskustelua siitä, mitä kukin puolue lupaa tehdä ja mikä tällaisten lupausten painoarvo on.

Politiikan sisällöistä kiinnostunut kansalainen haluaa epäilemättä tietää, mitä vaalikilpailun osanottajat valtaan päästyään tekisivät. Mutta kannattaako puolueiden omaan sanaan luottaa?

 

Puolueen vaaliohjelma lupauskokoelmana

Suomen puolueilla on erilaisia ohjelmia. Puoluelaki vaatii, että puolueella on oltava ”valtiollisessa toiminnassa noudatettavat periaatteet ja tavoitteet ilmaiseva yleisohjelma”. Yleisohjelmissaan puolueet yleensä esittelevät ensisijaiset painotuksensa ja pitkän aikavälin tavoitteensa. Puolueet tapaavat muuttaa yleisohjelmiaan verrattain harvoin, ja usein ne ovat voimassa useiden vaalikausien ajan.

Puolueet tekevät myös tiettyjä asiakysymyksiä tai politiikkasektoreita koskevia erityisohjelmia.

Ennen vaaleja – olivatpa kyseessä kunta-, eduskunta- tai eurovaalit – käytännössä jokainen puolue julkistaa erityisen vaaliohjelman. Vaaliohjelmien laajuus vaihtelee sekä puolueiden että vaalien välillä. Eduskuntavaaleissa jotkut vaaliohjelmat ovat olleet yli satasivuisia, siinä missä toiset ovat mahtuneet yhdelle arkille.

Tyypillinen vaaliohjelma on yhdistelmä yleisellä tasolla liikkuvaa keskustelua arvoista, omien menneiden saavutusten esittelyä ja hyvinkin konkreettisia tavoitteenasetteluja tulevalle vaalikaudelle.

Tutkimuskirjallisuudessa juuri viimeksi mainittuja kirjauksia pidetään yksiselitteisimpinä kuvauksina siitä, mitä puolue lupaa äänestäjille. Käydäkseen vaalilupauksesta kirjauksen on oltava siinä määrin yksiselitteinen, että jälkikäteen on mahdollista tarkistaa, onko kirjauksessa tarkoitettu asia toteutunut.

Tyypillinen vaaliohjelma on yhdistelmä yleisellä tasolla liikkuvaa keskustelua arvoista, omien menneiden saavutusten esittelyä ja hyvinkin konkreettisia tavoitteenasetteluja tulevalle vaalikaudelle.

Jos puolue esimerkiksi ilmoittaa vaaliohjelmassaan tekevänsä arvojensa mukaista politiikkaa, on hyvin mahdollista, että puolue ottaa kirjauksen huomioon toiminnassaan. Ulkopuolisen on kuitenkin mahdotonta sanoa objektiivisesti, onko juuri tämä tai tuo arvo johtanut tiettyyn poliittiseen päätökseen.

Esimerkiksi vuoden 2019 eduskuntavaaliohjelmassaan Vihreä liitto kertoo seuraavaa:

“Haluamme Suomen, joka päättäväisesti puolustaa yhdenvertaisuutta ja luovuttamatonta ihmisarvoa.”

Tällainen ilmaus liikkuu niin yleisellä tasolla, että puoluetta on vaikea sen paremmin saada kiinni lupauksen rikkomisesta kuin kehua sen pitämisestä. Hieman myöhemmin samassa vaaliohjelmassa kuitenkin esitetään konkreettinen päämäärä:

“Säädetään lastensuojeluun sitova henkilöstömitoitus, niin että yhdellä työntekijällä on kerrallaan enintään 25 asiakasta.”

Konkreettiset tavoitteenasettelut palvelevat demokraattista tilivelvollisuutta.

On jossain määrin makuasia, haluaako tällaista kirjausta sanoa ”lupaukseksi” vai esimerkiksi ”tavoitteeksi”. Poliitikot ja puolueet itse tapaavat suosia jälkimmäistä. Joka tapauksessa kirjaus antaa selvästi ymmärtää, että Vihreä liitto aikoo ajaa sitovaa henkilöstömitoitusta ja hakee tälle valtuutusta äänestäjiltä. Vaalikauden päätteeksi on myös mahdollista selvittää, onko tällainen muutos todella tullut voimaan tai ollaanko sitä kohti liikkumassa ensinkään.

Tällaiset konkreettiset tavoitteenasettelut palvelevat demokraattista tilivelvollisuutta. Ne tarjoavat välineitä selvittää, missä määrin ja millaisissa asiakysymyksissä puolueet ovat tehneet sellaista politiikkaa, jota ne ovat etukäteen esitelleet äänestäjille. Vähintäänkin niiden perusteella on mahdollista vaatia puolueelta perustelua sille, miksi jokin vaaleissa luvattu asia on jäänyt toteutumatta.

 

Puolueet tekevät lupauksia monista asioista

Vilkaisu eri puolueiden vaaliohjelmiin eri vaaleista riittää osoittamaan, että puolueet tekevät lupauksia monenlaisten asioiden edistämisestä. Esimerkiksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa sekä tuleva pääministeripuolue keskusta että tuleva valtiovarainministeripuolue kokoomus ilmoittivat haluavansa lukukausimaksut EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.

Kristillisdemokraatit ovat toistuvasti todenneet, että ratti- ja vesiliikennejuopumuksen promillerajoja pitää alentaa ja rangaistusasteikkoja tiukentaa. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa RKP lupasi edistää yksityishenkilöiden korkeakouluille tekemien lahjoitusten verovähennyskelpoisuutta.

Vuonna 2011 SDP totesi vaaliohjelmassaan, että ”pääomatulojen verotus lukuun ottamatta korkotulojen lähdeveroa on muutettava progressiiviseksi siten, että yli 10 000 euron tulojen osalta veroprosentti on 32 ja yli 50 000 euron osalta 35 %.” Toisinaan linjaukset ovat siis hyvin yksityiskohtaisia.

Esimerkkejä olisi mahdollista luetella paljon enemmänkin. Tässä mainittujen vaalilupausten vaikutukset politiikan sisältöihin ovat vaihdelleet. Viime vaalikaudella korkeakoulut todellakin velvoitettiin perimään lukukausimaksuja ulkomaisilta tutkinto-opiskelijoilta, kuten keskusta ja kokoomus lupasivat. Promillerajat ovat kuitenkin pysyneet muuttumattomina.

Yksityishenkilöiden lahjoituksia korkeakouluille ei mainita voimassa olevassa hallitusohjelmassa, vaikka RKP hallitukseen onkin palannut. Vaalikaudella 2011–2015 valtiovarainministerin salkun ollessa SDP:n hallussa pääomatulovero tehtiin progressiiviseksi – joskin verolakeihin tullut progressio oli lievempi kuin SDP:n vaaliohjelmassa mainittu.

Edellä mainittu vihreiden tavoite lastensuojelun henkilöstömitoituksesta on sekin nähtävästi lieventynyt hallitusneuvotteluissa. Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa puhutaan henkilöstömitoituksen tiukentamisesta asteittain siten, että lopputuloksena asiakkaita olisi enintään 30 työntekijää kohti. Hallitusohjelmakirjaukseen epäilemättä vaikutti sekin, että henkilöstömitoitus mainittiin myös hallituspuolue vasemmistoliiton vaaliohjelmassa.

 

Vaalilupauksiin ei juuri luoteta – mutta pitäisikö?

Vuoden 2019 eduskuntavaalitutkimuksessa kartoitettiin ensimmäistä kertaa suomalaisten suhtautumista puolueiden vaalilupauksiin. Tulosten mukaan selvä enemmistö suomalaisista suhtautuu vaalilupauksiin skeptisesti.

Toisaalta tutkimus osoitti myös, etteivät kansalaiset aina pidä lunastettuina sellaisiakaan vaalilupauksia, joiden todistusaineisto kertoo täyttyneen. Esimerkiksi kokoomus linjasi vuoden 2015 vaaliohjelmassaan, että ”kynnystä lähteä ulkomaille terroristiseen toimintaan nostetaan kieltämällä se tarvittaessa lailla”. Tällainen lainmuutos tehtiinkin viime vaalikaudella kokoomuksen ollessa hallituksessa.

Vaikka terrorismi oli vaalikauden aikana Isis-järjestöä vastaan käydyn sodan ja Turun puukkoiskun vuoksi vahvasti esillä julkisessa keskustelussa, vain pieni vähemmistö piti lupausta täytettynä.

Epäluottamus vaalilupauksia kohtaan on erittäin yleinen ilmiö demokratioissa, eikä Suomi ole tässä mielessä poikkeus. Tietynasteinen epäluulo poliitikkoja ja puolueita kohtaan kuuluukin demokratiaan.

Kunhan puolue pääsee hallitusvaltaan, on yleistä, että merkittävä osa sen vaaliohjelmassa mainituista tavoitteista saavutetaan kokonaan tai ainakin osittain vaalikauden aikana.

Useissa maissa tehdyt tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että epäluottamus voi osaksi olla perusteetonta. Kunhan puolue pääsee hallitusvaltaan, on yleistä, että merkittävä osa sen vaaliohjelmassa mainituista tavoitteista saavutetaan kokonaan tai ainakin osittain vaalikauden aikana.

Maiden ja vaalikausien välillä on toki eroja siinä, miten suuri osa vaaliohjelmiin sisältyvistä kirjauksista tulee poliittisiksi päätöksiksi. Taloudellisesti huonoina aikoina puolueiden on vaikeampi lunastaa lupauksiaan kuin hyvinä aikoina.

Lisäksi Suomen kaltaisissa monipuoluemaissa, joissa hallitusten rakentaminen vaatii tavoitteiden yhteensovittelua ja kompromisseja, pienempi osuus yksittäisen hallituspuolueen lupauksista tyypillisesti täyttyy kuin maissa, joissa hallituksessa tapaa olla vain yksi puolue kerrallaan.

Kuten edellä huomattiin, Suomessakin puolueiden lupaamat asiat voivat tulla osaksi monen puolueen hallitusohjelmaa lieventyneinä tai karsiutua neuvotteluissa kokonaan.

 

Vaaliohjelmien informaatioarvo

Suomessa järjestelmällistä kartoitusta puolueiden vaaliohjelmiin sisältyvien tavoitteiden saavuttamisesta ei vielä ole tehty. Jo epämuodollisen tarkastelun perusteella on kuitenkin selvää, etteivät puolueiden vaaliohjelmat ole pelkkää sanahelinää.

Puolueet voivat vaaliohjelmissaan käsitellä asioita kolmella tavalla. Puolue voi ilmaista pitävänsä asiaa tärkeänä mutta jättää tarkentamatta, mitä tämä konkreettisten politiikkatoimien tasolla tarkoittaa. Puolue voi myös esittää tarkkarajaisen linjauksen siitä, mitä asialle pitäisi tehdä. Puolue voi myös sivuuttaa asiakysymyksen kokonaan. Kiinnostavaa onkin paitsi se, mitä puolue sanoo, myös se, mitä se ei sano.

Vaaliohjelmista voivat hyvinkin löytyä tulevan vaalikauden askelmerkit.

Puolueen vaaliohjelmaa voi pitää kaikkein painavimpana lähteenä, kun halutaan selvittää, mitä puolue liikkeenä ja järjestönä tavoittelee lyhyellä aikavälillä. On perusteltua olettaa, että kun puolue julkistaa vaaliohjelman, sen on tarkoitus sitoa puolueen yksittäisiä edustajia.

Eduskunnassa tunnetusti noudatetaan puoluekuria. Myös kuntapolitiikassa on tavanomaista, että puolueet muodostavat paikallisesti tärkeistä asiakysymyksistä oman kantansa ennen kuin asioita ryhdytään käsittelemään useiden puolueiden kesken valtuustoissa ja lautakunnissa.

Vaalikoneet ovat tulleet tärkeiksi monille, erityisesti nuorille äänestäjille. Useimmat vaalikoneet keskittyvät ehdokkaisiin, ja vaalikoneet antavatkin heistä arvokasta tietoa. Kansalaisen kannattaa silti perehtyä myös siihen, mitä puolueet vaaliohjelmissaan sanovat. Sieltä voivat hyvinkin löytyä tulevan vaalikauden askelmerkit.

VTT Juha Ylisalo on valtio-opin yliopistonlehtori ja erikoistutkija Turun yliopistossa.

Artikkeli on osa Äänestäjät ja ehdokkaat politiikan ilmastonmuutoksessa -juttusarjaa.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*