Arvostelut tuovat uutta poliittista näkökulmaa

Syyskuussa avattu arvosteluosio tuo kiinnostavan lisän politiikasta.fi-sivuston tarjontaan. Arvostelujen kautta politiikasta.fi tarjoaa paitsi ajankohtaisia aiheita myös tutustumisen arvoisia teoksia, joiden poliittinen näkökulma ei ole välttämättä itsestään selvä. Arvosteluja julkaistaan pidempien, tutkimuslähtöisten artikkeleiden ja kantaaottavien kolumnien ohella.

Sivustolla on tähän mennessä julkaistu kolme mielenkiintoista arvostelua, jotka tuovat esille ajankohtaisia aiheita: eurokriisi, Yhdysvaltojen nykypolitiikka ja Suomen aluepolitiikka. Arvosteltavana on ollut niin tutkimusta, musiikkia kuin fiktiota.

Santtu Sundvallin arvio Bruce Springsteenin uusimmasta levystä The Wreckling Ball tuo sykähdyttävällä tavalla esiin nyky-Amerikan varjopuolen: omistavan luokan ja talouseliitin pyörittämän poliittisen systeemin, jossa heikompiosaiset jäävät jalkoihin. Politiikan tutkijan käsissä Springsteenin levy aukeaa aivan uudella tavalla: levyn tärkeä kadotetun amerikkalaisen unelma viesti jäisi helposti niin historiallisesti, kulttuurisesti kuin poliittisesti pintapuoliseksi ilman Sundvallin syväluotaavaa analyysia, jossa Springsteenin tuotanto ja amerikkalainen ”kaikki tai ei mitään” -kulttuuri kietoutuvat yhteen.

Suomen aluepolitiikka sekä siihen liittyvät stereotypit ja valtarakenteet ovat aiheita, joista kirjoitetaan aivan liian vähän. Välillä saamme kuitenkin lukea erinomaisia kannanottoja, ja Heikki Sirviön osuvan kirja-arvion mukaan Mikko-Pekka Heikkisen uutuusromaani Terveiset Kutturasta on eräs painavimmista aluepoliittista puheenvuoroista kirjallisuudessa sitten Erno Paasilinnan esseen ”Joko Lappi on loppu?” vuodelta 1991. Sirviön laaja-alainen tietämys kirjallisuuden politiikasta näkyy hänen arviossaan, jossa todetaan kirjan olevan ensisijaisesti satiiria – eikä esimerkiksi politofiktiota, sotakirjallisuutta tai dystopiaa kuten lehdissä on aikaisemmin kirjoitettu.

Jussi Räsäsen arviossa Philipp Baguksen kirjasta Euro eksyksissä valotetaan puolestaan oivallisesti eurooppalaisen ideologisen taistelun ja nykyisen eurokriisin välistä suhdetta. Räsäsen talous- ja aatehistoriallinen asiantuntijuus avaa kirjan keskeisen viestin helposti lähestyttäväksi kokonaisuudeksi. Monimutkaisten talouspoliittisten kehityskaarien selittäminen jää usein hankalien termien ja yksityiskohtien alle. Hyvä kirja-arvio onkin toimiva tapa tutustua kirjassa käsiteltäviin laajempiin kokonaisuuksiin ennen lukemiseen ryhtymistä.

Tulossa on lisää arvioita ajankohtaisista ja ajattomista teemoista, muun muassa Suomen ulkopolitiikan tutkimuksen historiasta. Jatkamme myös koko ajan sivuston teknistä päivittämistä lukijoiden käyttökokemuksen parantamiseksi. Tervetuloa lukemaan!

Ehdotuksia arvioitavista teoksista voi lähettää osoitteeseen  toimitus@politiikasta.fi tai Politiikasta.fi, c/o Emilia Palonen ja Jarmo Rinne, PL 54, 00014 Helsingin yliopisto.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top