Tutkijat, konsultit ja muut kaupunkipolitiikan asiantuntijat eivät ole vain politiikan ideoiden neutraaleja tuottajia tai välittäjiä. He ovat aktiivisia poliittisia toimijoita, jotka toiminnallaan osallistuvat kaupunkipolitiikan diskurssien ja käytäntöjen muovaamiseen myös Suomessa.
Kansainvälisiä kaupunkipolitiikan käytäntöjä hallitsee kaksi toisiinsa kietoutunutta piirrettä, jotka ovat rantautuneet myös Suomeen. Ensinnäkin kaupunkeja arvioidaan ja vertaillaan jatkuvasti valtioista irrallaan toimivina, omilla resursseillaan kilpailevina kokonaisuuksina. Tämä ilmenee erilaisiin indekseihin perustuvina tulostaulukoina, joissa kaupunkeja vertaillaan kansainvälisesti ja asetetaan paremmuusjärjestykseen niiden ominaisuuksien perusteella.
Toiseksi kaupunkivertailuja ja -auditointeja suorittavat yhä useammin kansainväliset asiantuntijaorganisaatiot. Niiden kyky ohjata kaupunkipolitiikan agendoja ja käytäntöjä on kasvanut yhdessä yleisen asiantuntijavallan kasvun myötä.
Uudet piirteet ovat johtaneet eräänlaiseen nimeämisen, häpäisyn ja nostattamisen politiikkaan, joka perustuu yhtäältä vertailuissa pärjäävien kaupunkien ylistämiseen ja palkitsemiseen sekä toisaalta huonommin sijoittuneiden kaupunkien syyllistämiseen ja jopa rankaisemiseen.
Asiantuntijat tiedon tuottajina ja välittäjinä
Kansainvälisten asiantuntijaorganisaatioiden tuottamalla tiedolla on huomattavaa painoarvoa, kun kansallisia ja paikallisia kaupunkipolitiikan sisältöjä muotoillaan. Erityisesti kaupunkien menestystä ja suorituskykyä mittaavista listauksista ja analyyseista on tullut vahvoja kaupunkipolitiikan hallintamekanismeja.
Mittareiden avulla kaupunkien suunnittelu- ja elinkeinopolitiikkaa ohjataan haluttuun suuntaan. Tulostaulukoiden yksinkertaistettua informaatiota on helppo lukea, ja niiden pohjalta voidaan tehdä nopeita johtopäätöksiä siitä, onko kaupunkipolitiikassa onnistuttu vai ei.
Tutkijat, konsultit ja muut asiantuntijat kiinnittävät kotimaisen kaupunkipolitiikan kansainvälisiin politiikkaverkostoihin ja toimivat portinvartijoina.
Yliopistoilla, kotimaisilla tutkimuslaitoksilla ja konsulttiyrityksillä on ratkaiseva asema kansainvälisten asiantuntijaorganisaatioiden tuottaman tiedon hyödyntämisessä. Tutkijat, konsultit ja muut asiantuntijat kiinnittävät kotimaisen kaupunkipolitiikan kansainvälisiin politiikkaverkostoihin ja toimivat portinvartijoina, jotka välittävät ja soveltavat asiantuntijaorganisaatioiden tuottamaa tietoa ja politiikkasuosituksia kotimaisen kaupunkipolitiikan tarpeisiin.
Tiivistäminen kaupunkipolitiikan vallitsevana agendana
Hiljattain Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli on hyvä esimerkki siitä, kuinka kansainvälisen asiantuntijaorganisaation tietoa käytetään hyväksi kotimaisessa kaupunkipoliittisessa kamppailussa. Artikkelissa haastatellaan kahta arvostettua ja aktiivista kaupunkipolitiikan keskustelijaa ja neuvonantajaa. Akateemisten ansioiden lisäksi heidän auktoriteettiasemaansa vahvistaa se, että he ovat taloustieteilijöitä.
Useiden tiedon politiikkaa koskevien tutkimusten mukaan juuri taloustieteestä on viime vuosina tullut julkista yhteiskuntapoliittista keskustelua hallitseva asiantuntijuuden muoto.
Haastatelluista erityisesti Heikki Loikkanen on julkisissa puheenvuoroissaan kritisoinut kaupunkien heikkoa maankäyttöä, joka on hänen mukaansa johtanut yhdyskuntarakenteen hajautumiseen. Hän on tuonut esiin huolensa hajanaisen yhdyskuntarakenteen vaikutuksesta asumisen kalleuteen ja viime kädessä kaupunkien ja kansantalouden kilpailukyvyn heikkenemiseen.
Artikkelin pääviesti on, että Helsingin seutu on yhdyskuntarakenteeltaan hajanainen ja tämä hajanaisuus heikentää seudun (taloudellista) kehittymistä.
Artikkelin pääviesti on, että Helsingin seutu on yhdyskuntarakenteeltaan hajanainen ja tämä hajanaisuus heikentää seudun (taloudellista) kehittymistä. Artikkelissa tiivistämistä perustellaan niin sanotuilla kasautumishyödyillä. Haastatellut asiantuntijat toteavat tiiviin yhdyskuntarakenteen edistävän kaupungin palvelurakenteen kehittymistä ja lisäävän niin yksityisen kuin julkisen sektorin tehokkuutta ja tuottavuutta.
Yhdyskunta- ja yhteiskuntarakenteen tiivistämisestä on tullut viime vuosina suomalaisen aluepolitiikan yksi keskeisistä paradigmoista. Tiiviin aluerakenteen idea resonoi vahvasti hallitsevaan talousasiantuntijuuteen nojaavan, tehokkuutta ja toimintojen kasautuneisuutta painottavan, järkeilyn kanssa. Tiivistämisen etuja onkin sosiaalisten ja ekologisten näkökulmien ohella perusteltu lukuisissa puheenvuoroissa erityisesti taloudellisilla rationaliteeteilla.
Tiiveydellä ajatellaan olevan erityistä painoarvoa kaupunkien globaalissa talouskamppailussa ja maineenhallinnassa. Tiivistä yhdyskuntarakennetta pidetään paitsi kaupunkimaisuuden myös älykkään ja innovatiivisen kaupungin indikaattorina. Hajautuneisuus luonnehtii puolestaan ekologisesti kestämätöntä ja taloudellisesti tehotonta kaupunkia.
Kaupunkirakenteen tiivistämisen vaatimisessa ei siis ole mitään uutta tai ainutlaatuista. Artikkelista kiinnostavan tekeekin se, kuinka siinä hyödynnetään kansainvälisen asiantuntijaorganisaation tuottamaa tietoa tiivistämispolitiikan edistämiseksi.
Häpeä Helsinki! – Eurooppalaisen kaupunkipolitiikan ongelmatapaus ylikansallisen auktoriteetin hampaissa
Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Loikkanen ”muistuttaa, että vuonna 2006 Euroopan ympäristövirasto EEA jopa nimesi Helsingin varoittavaksi esimerkiksi kaupunkirakenteen hajautumisesta”. Artikkelissa viitataan myös Suomen ympäristökeskuksen vuonna 2014 julkaisemaan tutkimukseen, jossa on puolestaan viitattu samaiseen EEA:n raporttiin seuraavin muotoiluin:
”Helsingin seutu on esiintynyt kansainvälisissä vertailuissa jopa varoittavana esimerkkinä yhdyskuntarakenteen hajautumisesta (EEA 2006, 13).”
”Siinä missä Helsinki on kaupunkirakenteen hajautumisen osalta nostettu varoittavaksi esimerkiksi, on Tukholmaa pidetty jopa kansainvälisenä malliesimerkkinä joukkoliikenteen varaan rakennetusta kaupungista (EEA 2006).”
”Kuitenkin Euroopan ympäristötoimisto (European Environment Agency) on raportissaan maininnut Helsingin metropolialueen varoittavana esimerkkinä yhtenä hajautuneimmista suurkaupungeista Euroopassa (EEA 2006).”
”Vaikka seudun kasvua on pyritty hallitsemaan ja yhdyskuntarakennetta eheyttämään, silti EU:n ympäristötoimisto on maininnut Helsingin varoittavana esimerkkinä yhdyskuntarakenteen hajautumisesta (EEA 2006).” (Kursiivit lainauksiin lisätty.)
Mielenkiintoiseksi sekä Loikkasen että Suomen ympäristökeskuksen harjoittaman ylikansalliseen auktoriteettiin vetoamisen tekee se, että mainitussa EEA:n raportissa Helsinkiä ei nimetä varoittavaksi esimerkiksi huonosta kaupunkisuunnittelusta tai -rakenteesta.
Mielenkiintoiseksi ylikansalliseen auktoriteettiin vetoamisen tekee se, että mainitussa raportissa Helsinkiä ei nimetä varoittavaksi esimerkiksi huonosta kaupunkisuunnittelusta tai -rakenteesta.
EEA:n raportissa tuodaan esille huoli kaupunkien yhdyskuntarakenteen hajautumisesta ja sen mahdollisista negatiivisista ekologisista, sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista sekä Euroopan kaupungeille että maaseudulle. Raportin johdannossa todetaan hajautumisen olevan yksi merkittävimmistä yhteisistä haasteista urbaanille Euroopalle.
Raportissa mainitaan erityisen riskin alueina Etelä-, Itä- ja Keski-Euroopan kaupunkiseudut, joissa yhdyskuntarakenteen hajautuminen on kiihtynyt viimeisten parin vuosikymmenen aikana. Lisäksi raportissa käsitellään erikseen hajautumista muiden muassa Portugalin ja Espanjan rannikkokaupungeissa, Madridissa ja Istanbulissa.
Helsinki mainitaan raportin leipätekstissä erikseen kahdeksan kertaa. Maininnoista kuusi esiintyy tutkimukseen valittujen eurooppalaisten kaupunkien maankäytön dynamiikkaa kuvaavissa graafisissa esityksissä ja yksi kohdassa, jossa Helsinki mainitaan Via Baltican lähtöpisteenä.
Kerran Helsinki mainitaan taulukossa, jossa valittuja eurooppalaisia kaupunkeja on ryhmitelty niiden yhdyskuntarakenteen hajautuneisuuden ja tiiviyden mukaan. Taulukossa Helsinki on sijoitettu pohjois- ja länsieurooppalaisten kaupunkien klusteriin. Tässä joukossa Helsinki esiintyy rakenteeltaan hajautuneimpana kaupunkina.
Sen sijaan raportin sisällön perusteella ei voi tehdä johtopäätöstä, että erityisesti Helsinki nimettäisiin tai nostettaisiin ”varoittavaksi esimerkiksi” hajautuneesta yhdyskuntarakenteesta.
Tieto politiikan kohteena ja välineenä
Kaupunkipolitiikan asiantuntijoiden sanavalinnoissa voi olla kyse huolimattomasta EEA:n raportin siteeraamisesta tai tulkintavirheestä. Toisaalta kansallisen aluepoliittisen keskustelun virtaukset huomioiden kyse voi olla myös tarkoituksellisesta retoriikasta, jolla halutaan vaikuttaa suomalaisen kaupunkipolitiikan suuntaan.
EEA on Euroopan unionin erillisvirasto, jonka tehtävänä on tarjota luotettavaa, riippumatonta tietoa ympäristöstä. Virasto työllistää reilut 200 asiantuntijaa ja se muodostaa tärkeän solmukohdan Euroopan laajuisessa politiikkaverkostossa.
Viraston verkkosivujen mukaan se pyrkii asettamiinsa tavoitteisiin ”tarjoamalla ajankohtaista, kohdennettua, asiaankuuluvaa ja luotettavaa tietoa päättäjille ja yleisölle”. Resurssiensa ja kokoamansa laajan asiantuntijaverkoston perusteella virastoa voidaan pitää vaikutusvaltaisena asiantuntijaorganisaationa, jonka julkilausumilla on huomattavaa painoarvoa myös kansallisen kaupunkipolitiikan saralla.
Tunnustettujen asiantuntijoiden lausunnoilla on iso vaikutus mielikuviin. EEA:n tutkimustuloksista raportointi valitulla retoriikalla synnyttää vaikutelman, että ylikansallinen auktoriteetti on ottanut kaupunkipolitiikassaan epäonnistuneen Helsingin erityisen tarkkailun kohteeksi.
Kaupunkirankingeja tarkkaan seuraavien päättäjien silmissä huonot sijoitukset kansainvälisissä vertailuissa ovat omiaan herättämään huolta kaupungin maineesta houkuttelevana investointikohteena tai onnistuneen kaupunkisuunnittelun benchmarking-kohteena. Viime kädessä huoli kanavoituu kaupungin suunnittelun ja kehittämispolitiikan käytäntöjen muutoksissa.
Asiantuntijoiden hyödyntäminen tiedon tuottajina, välittäjinä ja tulkitsijoina on täysin ymmärrettävää ja jopa suotavaa. Alati lisääntyvien tulos- ja tehokkuusvaatimusten paineessa kaupunkien poliitikoilla tai kaupunkien suunnittelusta ja kehittämisestä vastaavilla virkailijoilla ei ole useinkaan riittävästi aikaa tai asiantuntemusta laajojen, teknistä ammattijargonia ja monimutkaisia tieteellisiä analyyseja sisältävien raporttien omaksumiseen.
Politiikan nopeatempoisessa syklissä on helpompi luottaa auktorisoitujen asiantuntijoiden välittämään tietoon ja johtopäätöksiin kuin yrittää itse omaksua laajoja tutkimusraportteja.
Politiikan nopeatempoisessa syklissä on helpompi luottaa auktorisoitujen asiantuntijoiden välittämään tietoon ja johtopäätöksiin kuin yrittää itse omaksua laajoja tutkimusraportteja. Alan asiantuntijoilla on selkeä käsitys siitä, mistä relevanttia tietoa löytyy. Lisäksi he ovat yleensä hyvin perillä alan uusimmista tutkimustuloksista ja ammattisanastosta, mikä helpottaa asiantuntijaorganisaatioiden tuottamien raporttien sisällön tulkintaa.
Kaupunkipolitiikasta käytävää keskustelua seurattaessa on kuitenkin syytä muistaa, että asiantuntijatietoa ei käytetä ainoastaan instrumentaalisesti, välineenä kaupunkisuunnittelun ja kehittämisen tavoitteiden saavuttamiseksi, vaan sillä on myös strateginen ja konstitutiivinen rooli. Tietoa etsitään, käytetään ja tulkitaan valikoiden kaupunkipoliittisen kamppailun välineenä.
Käytännössä tämä saattaa ilmetä esimerkiksi niin, että päätöksenteossa ja poliittisessa keskustelussa tukeudutaan vain tietynlaiseen, omia intressejä tukevaan tietoon. Konstitutiivinen rooli puolestaan viittaa Anthony Giddensin kaksoishermeneutiikan ajatukseen, jonka mukaan tutkijoiden tuottama tieto ei ainoastaan kuvaa sosiaalista todellisuutta vaan osallistuu aktiivisesti sen tuottamiseen.
Helsingin Sanomien artikkeli on hyvä osoitus siitä, kuinka tutkijat, konsultit ja muut kaupunkipolitiikan asiantuntijat eivät ole vain politiikan ideoiden neutraaleja tuottajia tai välittäjiä vaan aktiivisia poliittisia toimijoita, jotka toiminnallaan osallistuvat kaupunkipolitiikan diskurssien ja käytäntöjen muovaamiseen.
Juho Luukkonen on tutkijatohtori Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston Kaupunkitutkimusinstituutissa.
Nyt vetää kyllä sanattomaksi. Jostain popularisoidusta haastattelusta löytyy pari puolihuolimatonta (ei edes virheellistä) sanamuotoa? Ja tämä leimaa työtään tekevät taloustieteilijät joiksikin epämoraalisiksi politiikan kätyreiksi? Kaverit aivan selvästi raportoivat mitä ovat löytäneet ja kertovat, mitä politiikkaimplikaatioita löydöksillä voisi olla – eli juuri siis sitä mitä kaikkien tutkijoiden tuleekin tehdä.
Enemmän kiinnostaa, mikä tämän perusteettoman artikkelin tarkoitus on. Itse asiaan eli kasautumishyötyihin liittyvään tutkimukseenhan ei oteta kantaa – leimataan se vaan perusteetta taloustieteilijöiden ideologiseksi juoneksi. Kenties tässä pyritään saamaan ihmiset kyseenalaistamaan tutkimustyön tärkeys (ulkoisvaikutukset)? Seisooko Politiikasta.fi koulutusleikkauksia tukevan “kaiken maailman dosentti“ -ajatuksen takana?