Oletko kiinnostunut politiikasta? Tässä tekstissä kerromme, mitä politiikka tarkoittaa, ja missä politiikkaa tehdään. Kerromme myös, millaista on politiikka demokraattisissa maissa.

Demokraattisessa maassa kansalaiset valitsevat ne henkilöt, jotka päättävät maan asioista. Lisäksi kansalaiset saavat itse osallistua politiikkaan.

Politiikkaan kuuluu monia asioita

Politiikan ydin on valtiovallan käyttö. Suomessa valtiovaltaa käyttävät kansanedustajat eduskunnassa, ministerit hallituksessa sekä presidentti. Siksi politiikan ytimessä on aina myös vaalit, joissa nämä henkilöt valitaan. 

Politiikassa säädetään lait, jaetaan valtion varat ja asetetaan verot. Lisäksi politiikassa päätetään, miten yhteistä omaisuuttaa käytetään. Politiikassa tehdään myös päätöksiä, jotka koskevat kansalaisten eläkkeitä ja tukia.   

Myös puolueet ovat tärkeä osa politiikkaa. Melkein kaikki ehdokkaat vaaleissa, kansanedustajat eduskunnassa ja ministerit hallituksessa kuuluvat johonkin puolueeseen. 

Politiikkaa tehdään monissa eri paikoissa

Kansalaisten vaaleissa valitsemat henkilöt eli poliitikot tekevät politiikkaa monissa eri paikoissa. He tekevät sitä esimerkiksi eduskunnassa, kuntien valtuustoissa ja Europarlamentissa.

Eduskunnassa poliitikot päättävät Suomen asioista. He päättävät esimerkiksi Suomen lait.

Kuntien valtuustoissa poliitikot päättävät kunnan asioista. He päättävät esimerkiksi kunnan taloudesta, kouluista ja kirjastosta.

Europarlamentissa poliitikot päättävät esimerkiksi Euroopan Unionin eli EU:n taloudesta.

Myös valtiot tekevät politiikkaa yhdessä. Ne tekevät sitä esimerkiksi erilaisissa kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa.

Politiikkaa tehdään myös yhteisöissä. Yhteisöjä ovat esimerkiksi ammattiliitot ja suuret yritykset, joilla on muitakin tavoitteita kuin politiikka. Ammattiliitoilla on esimerkiksi tavoitteena saada paremmat työolot ja palkat työntekijöille. Yrityksillä on tavoitteena tuottaa rahaa yrityksen omistajille.

Politiikassa neuvotellaan asioista

Politiikassa on aina mukana useita ihmisiä, eikä politiikkaa voi kukaan tehdä täysin yksin. 

Politiikassa ihmiset neuvottelevat ja sopivat erimielisyyksistä. Politiikka on tärkeää, koska sen avulla ihmiset pääsevät usein sopuun asioista, vaikka he ovat eri mieltä. 

On myös niin, että kaikki ihmiset eivät voi osallistua päätöksentekoon, vaikka asia koskee heitä. Näin on esimerkiksi silloin, kun päätetään asioista, jotka koskevat tulevia sukupolvia.

Politiikassa päätetään asioista, joihin on harvoin yhtä oikeaa ratkaisua. Politiikassa tärkeä kysymys onkin, onko vallankäyttö perusteltu oikein, ja onko se reilua kaikille.   

Demokraattisissa maissa kansalaiset saavat osallistua politiikkaan

Demokraattisissa maissa kansalaiset saavat osallistua maan politiikkaan. Siksi näissä maissa monet kansalaiset hyväksyvät suurimman osan päätöksistä, vaikka he eivät pidä kaikista päätöksistä. Jos kansalaiset eivät ole tyytyväisiä päätöksiin, he voivat hakea muutosta politiikan kautta. He voivat esimerkiksi liittyä puolueen jäseneksi tai osallistua mielenosoitukseen.

Demokraattisissa maissa politiikkaan kuuluu se, että kansalaiset saavat valita hallitsijat vaaleissa. Kansalaiset saavat myös valvoa ja arvostella hallitsijoita.

Politiikkaa on myös niissä maissa, joissa ei järjestetä aitoja vaaleja. Aidot vaalit ovat vaalit, joissa kuka tahansa ehdokas voi voittaa tai hävitä. Se tarkoittaa, että myös ne ehdokkaat voivat hävitä, jotka ovat vallassa sillä hetkellä. Jos maassa ei järjestetä aitoja vaaleja, silloin vain ne ehdokkaat voittavat, jotka ovat jo vallassa.

Jos maassa ei järjestetä aitoja vaaleja, silloin maan politiikka on harvainvaltaista hallitsemista. Se tarkoittaa, että näissä maissa kansalaiset eivät voi olla mukana politiikassa. Heidän täytyy vain totella hallitsijoita. Jos he arvostelevat maan hallitsijoita, heitä rangaistaan. 

Myös arkinen teko voi olla politiikkaa

Kenen tahansa ihmisen arjen teko voi olla osa politiikkaa. Kun ihminen allekirjoittaa kansalaisaloitteen, kuuluu johonkin yhdistykseen tai kertoo mielipiteensä netissä, se on politiikkaa.

On vaikea erottaa toisistaan julkinen vallankäyttö ja yksityisen ihmisen vallankäyttö. Mistä tahansa asiasta voi tulla politiikkaa, jos siitä tehdään poliittinen kysymys. Esimerkiksi ihmisen ruokaan liittyy poliittisia valintoja. Kun ihminen valitsee, syökö hän liharuokaa vai kasvisruokaa, hänen valintansa on poliittinen teko. Myös ihmisten ostoksiin liittyy poliittisia valintoja. Kun ihminen valitsee, ostaako hän käytettyjä vai uusia vaatteita, hänen valintansa on poliittinen teko.

Tekstin on kirjoittanut Kimmo Makkonen, joka on väitöskirjatutkija Turun yliopistossa, valtio-opin oppiaineessa.

Selkomukautuksen teki Sanna-Leena Knuuttila.

Tämä teksti on saanut Selkokeskuksen myöntämän selkotunnuksen. Teksti on uudelleen selkomukautettu versio Kimmo Makkosen artikkelista, josta on aiemmin julkaistu selkokielellä kirjoitettu versio tammikuussa 2023.

Artikkelikuva: Alexander / Pixabay

Julkaisu Politiikasta selkokielellä -sarja: Mitä politiikka on? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Tästä yleistajuisesta Kysy Politiikasta -artikkelista on olemassa myös vaativalla selkokielellä kirjoitettu versio, ja syyskuussa 2023 julkaistu uusi selkomukautettu versio.

Politiikan tutkijat ovat esittäneet monta erilaista määritelmää siitä, mitä politiikka on. Politiikan ydinasia on valtiovallan käyttö. Suomessa politiikan ytimessä ovat hallituksen ministerit, presidentti ja kansanedustajat eduskunnassa. Siksi politiikan ytimessä on aina myös vaalit, joissa nämä henkilöt valitaan.

Miltei kaikki ehdokkaat vaaleissa, kansanedustajat eduskunnassa ja ministerit hallituksessa toimivat jonkin puolueen jäseninä. Puolueet kuuluvat siten politiikan ytimeen. 

Kansalaiset saavat myös osallistua politiikkaan itse, päättäjien valitsemisen lisäksi. Politiikka kuitenkin usein ymmärretään nimenomaan puoluepolitiikkana, joskin sen piirissä ovat Suomessa ainakin kansanedustajat eduskunnassa, ministerit hallituksessa sekä presidentti.

Politiikkaa on myös niissä valtioissa, joissa ei järjestetä aitoja vaaleja. Silloin politiikka on harvainvaltaista hallitsemista. Harvainvallassa kansalaisen tehtäväksi jäisi totella hallitsijoita, sillä hallitsijoiden arvostelusta usein rangaistaan. Tällöin kansalaisen on itse vaikeaa tai mahdotonta lähteä politiikkaan, jos hän on hallitsijoiden kanssa eri mieltä.

Demokratioissa puolestaan politiikkaan sisältyy sekä hallitseminen että hallitsijoiden valitseminen. Demokratioissa kansalaisten on luvallista myös valvoa ja arvostella hallitsijoita.

Politiikan ydinpaikoissa tapahtuva toiminta on aina poliittista. Politiikan ydinpaikkoja on lukuisia: esimerkiksi kuntien valtuustot, aluevaltuustot, eduskunta ja Euroopan unionin parlamentti sekä EU:n komissio. Kansainvälistä politiikkaa tehdään valtioiden välillä ja valtioiden välisissä järjestöissä, kuten YK:ssa tai maailman kauppajärjestö WTO:ssa.

Politiikkaa tehdään myös muualla kuin politiikan ytimessä. Tällaisia politiikkaan vaikuttavia yhteisöjä ovat esimerkiksi ammattiliitot, etujärjestöt ja suuryritykset. Aina ei ole selkeää, kuinka poliittisesta yhteisöstä on kyse. Sanonnat ”lähteä politiikkaan” tai ”jättää politiikka” kertovat, milloin henkilö toimii politiikan ytimessä.

Politiikan tekemisen paikat ovat yksi tapa määritellä, mikä on politiikkaa. Toinen määritelmä on, että politiikka on jatkuvaa neuvottelua ja erimielisyyksien sopimista. Politiikan ansiosta erimielisyydet saadaan yleensä ratkaistua rauhanomaisesti. Politiikassa päätetään asioista, joihin vain harvoin on yhtä oikeaa ratkaisua.

Demokratioissa kansalaisilla on mahdollisuus osallistua politiikkaan, ja siksi politiikan tuottamat ratkaisut ovat laajasti hyväksyttyjä. Eri mieltä olevat kansalaiset voivat hakea politiikan kautta muutosta asioiden nykytilaan. Politiikka on loputon prosessi, koska ihmiset tahtovat eri asioita ja koska valta sekä varallisuus ovat aina jakautuneet joitakin ihmisryhmiä suosivasti.

Politiikan piirissä muun muassa säädetään lait, jaetaan julkiset varat ja asetetaan verot sekä päätetään yhteisen omaisuuden käytöstä, eläkkeistä ja lukuisista tuista.

Politiikassa täytyy myös päättää, kuinka resurssit jaetaan nyt elävien ja tulevien sukupolvien kesken. Siksi demokratioissakaan kaikki ne ihmiset, joihin poliittiset päätökset vaikuttavat, eivät voi itse osallistua päätöksentekoon. Politiikassa tärkeä kysymys on, onko vallankäyttö oikein perusteltua ja reilua.

Politiikka voidaan määritellä myös siten, että kyseessä on vallankäyttö. Silloin politiikka ei rajoitu vain valtiovaltaan ja politiikan ydinpaikkoihin, vaan kenen tahansa arkisilla teoilla on poliittisia merkityksiä.

Politiikka on silloin vallankäytön jatkumo, jossa tekoihin liittyy enemmän tai vähemmän politiikkaa. Esimerkiksi kansalaisaloitteiden allekirjoittaminen, kuuluminen yhteiskunnallisesti vaikuttaviin yhdistyksiin tai mielipiteiden esittäminen netissä ovat poliittisia tekoja. Myös kuluttajan ostoksiin liittyy poliittisia valintoja, esimerkiksi syökö hän eläimiä tai ostaako tuotteita, jotka valmistaneilla työläisillä on surkeat olot.

Tarkkaa rajaa julkisen vallankäytön ja yksityisasian välille ei voida tehdä. Mistä tahansa asiasta voi tulla politiikkaa, jos siitä tehdään poliittinen kysymys. Toisaalta vallankäyttöä ei aina mielletä politiikaksi, jos tilanteeseen on totuttu. Esimerkiksi 1900-luvulla eläinten syömistä ei pidetty poliittisena valintana, mutta samaan aikaan politiikassa tehtiin päätöksiä maataloustuista, jotka ohjasivat ihmisiä syömään eläimiä.

Asioiden tuominen politiikkaan edellyttää selvästi poliittisia tekoja, kuten puheita parlamentissa tai kampanjoita mielipiteiden muuttamiseksi. Politiikka on ihmisten välisten valtasuhteiden järjestelmällistä muokkaamista. Siksi politiikassa on aina useita ihmisiä, eikä politiikkaa voi tehdä täysin yksinään.

Kimmo Makkonen on väitöskirjatutkija, Turun yliopistossa, valtio-opin oppiaineessa.

Artikkelin pääkuva: Joanna Kosinska/Unsplash.

Julkaisu Kysy politiikasta: Mitä politiikka on? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen kausi jää historiaan toistuneiden kriisien vuoksi. Koronatoimet ovat vaihtuneet yrityksiin löytää ratkaisuja nouseviin energian hintoihin, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ajanut Suomen hakemaan puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Politiikan pohjavirrasta on silti noussut muutakin, kuten ensimmäiset aluevaalit.

Vaalikauden lähestyessä loppuaan on syytä tehdä katsaus siihen, miten keväällä 2019 annetut vaalilupaukset ovat näkyneet politiikan sisällöissä. Koska kausi vielä jatkuu, olisi ennenaikaista pyrkiä toteamaan kaikki lupaukset joko toteutuneiksi tai toteutumattomiksi. Joitakin havaintoja keskeisistä asiakysymyksistä voi silti tehdä.

Vaalilupausten tutkimukseen on olemassa vakiintuneet menetelmänsä. Pidämme vaalilupauksena sellaista sitoumusta jonkin toimenpiteen suorittamiseen tai lopputuloksen saavuttamiseen, joka on kirjattu puolueen vaaliohjelmaan, ja jonka toteutuminen on selvästi todennettavissa. 

Kansainväliset vertailut osoittavat, että puolueet tapaavat pitää enemmistön vaalilupauksistaan hallitukseen päästessään – vastoin yleisiä mielikuvia. Vaaliohjelmiin sisältyvät kirjaukset ovat meilläkin usein tulleet osaksi hallitusohjelmaa ja näkyneet lopulta politiikan sisällöissä.

Tulokset viittaavat siihen, että myös Suomessa merkittävä osa hallituspuolueiden lupauksista voi toteutua.

Puolueet asettavat kampanjoissaan myös laveita tavoitteita, kuten asioiden ”parantamisen” tai ”korjaamisen”, joiden toteutuminen ei ole objektiivisesti arvioitavissa. Tällaisiin tavoitteisiin emme kiinnitä huomiota, koska niiden toteutuminen on pohjimmiltaan mielipidekysymys.

Politiikka-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa tultiin siihen lopputulokseen, että 2015–2019 istuneen Juha Sipilän (kesk.) hallituksen vaalilupauksista vähemmistö toteutui. Tähän vaikutti se, että perussuomalaisten laajaan ohjelmakokonaisuuteen sisältyneet lupaukset jäivät enimmäkseen toteutumatta. 

Puolueella ei ollut aiempaa hallituskokemusta, minkä lisäksi se hajosi vaalikaudella. Perussuomalaisten tilalle hallitukseen nousi paljon edeltäjäänsä pienempi Sininen tulevaisuus. Uuden puolueen ohjelmallisia tavoitteita pidettiin alusta alkaen epämääräisinä, eikä se saanut hallituskautensa jälkeen ainuttakaan kansanedustajanpaikkaa.

Keskustan ja kokoomuksen lupaamat asiat toteutuivat siten kuin kansainvälisten vertailujen valossa oli mahdollista odottaa: kuusi kymmenestä lupauksesta oli luokiteltavissa ainakin osittain toteutuneiksi. Tutkimus kohdistui vain yhteen vaalikauteen, mutta tulokset viittaavat siihen, että myös Suomessa merkittävä osa hallituspuolueiden lupauksista voi toteutua.

Hallituskriisistä kriisihallitukseen

Vuoden 2019 lopussa virkaan astunut pääministeri Marin julisti pian kautensa alettua Suomeen poikkeusolot koronaviruspandemian vuoksi. Alati muuttuneet koronatoimet leimasivat lähes kaikkia elämänaloja seuraavat kaksi vuotta.

Marinin pääministeriys oli seurausta luottamuskriisistä, joka johti Antti Rinteen (sd.) eroon pääministerin tehtävästä joulukuussa 2019. Luottamuspulan keskeinen tekijä oli Rinteen sekaantuminen Postin työriitaan. Seuraavana vuonna koettiin taas näyttävä ministerivaihdos, kun valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) erosi niin sanotun viestintäkohun seurauksena ja hävisi keskustan puheenjohtajuuden nykyiselle valtiovarainministeri Annika Saarikolle.

Marinin hallitus jatkoi keväällä 2019 neuvotellulla hallitusohjelmalla ja puoluekokoonpanolla, joten vaalilupausten toteutumisessa Rinteen ja Marinin hallituksia on perusteltua tarkastella yhtenä jatkumona.

Kevättalvella 2022 korona väistyi pääotsikoista – osaksi pandemian helpotettua, mutta myös siksi, että Venäjä laajensi hyökkäystään Ukrainaan täysimittaiseksi sodaksi. Suomen ja Ruotsin sotilaallisen liittoutumattomuuden linja mullistui maiden haettua puolustusliitto Naton jäsenyyttä. Tämä aihe ei ollut aiemmin lainkaan hallituksen agendalla.

Ulkoisia muutoksia on ollut suhteellisen paljon, ja niihin vastaaminen on usein edellyttänyt vaalilupausten ulkopuolisten seikkojen nopeaa edistämistä.

Pandemiaa, sotaa ja Venäjälle asetettuja pakotteita seurasi energian ja elintarvikkeiden kallistuminen. Inflaatio oli jo kadonnut politiikan asialistalta, mutta äkkiä se oli korkeammalla kuin vuosikymmeniin. Oman lisänsä tilanteeseen on tuonut korkojen nousu, joka tuntuu asuntovelallisten kukkaroissa ja valtion velanhoitomenoissa. Ulkoisia muutoksia on ollut siis suhteellisen paljon, ja niihin vastaaminen on usein edellyttänyt vaalilupausten ulkopuolisten seikkojen nopeaa edistämistä.

Rinteen ja sittemmin Marinin luotsaamalta hallitukselta odotettiin edeltäjäänsä verrattuna suunnanmuutosta. Sipilän porvarillinen hallituskoalitio oli vetänyt oikeistolaista työvoimakustannusten alentamiseen ja valtiontalouden nopeaan tasapainottamiseen tähdännyttä talouslinjaa. Marinin hallituksen punavihreät puolueet ovat pyrkineet profiloitumaan pikemminkin sosiaaliturvan, työntekijöiden oikeuksien, tasa-arvon ja kansainvälisyyden edistäjinä.

Hallituskauden merkittäviin hankkeisiin ovat kuuluneet muun muassa sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistus ja vaaleilla valittujen aluevaltuustojen perustaminen. Vaalikampanjoiden muita keskeisiä teemoja olivat työllisyys, perhevapaauudistus, koulutus, valtiontalous ja ilmastotoimet.

Yhteensä Marinin hallituksessa olevat puolueet tekivät satoja vaalilupauksia, joiden kokonaisanalyysi jää myöhemmän tutkimuksen tehtäväksi.

Mitä lupauksia voidaan havaita toteutuneiksi?

Marinin hallituksen ohjelmassa työllisyysaste nostetaan valtion tulopohjan tärkeimmäksi osaksi, joka pohjimmiltaan määrittää, mihin julkisella sektorilla on varaa. Vuoden 2019 vaaliohjelmien valossa työllisyysasteen nosto lukeutuikin vaalikauden keskeisiin tavoitteisiin. Työllisyysasteen 75 prosentin tavoite esiintyi laajasti vaaliohjelmissa, kuten keskustalla, oppositiopuolue kokoomuksella, RKP:lla ja vihreillä. SDP mainitsi sen pitkän aikavälin tavoitteena. Työllisyys on noussut kohti kyseistä tasoa, vaikka ei tuoreimpien lukujen valossa aivan siihen ylläkään.

Keskustalle tärkeästä maakuntamallista tai sittemmin toteutuneesta hyvinvointialuemallista puolueella ei ollut täsmällisiä ohjelmakirjauksia, ja uudet hyvinvointialueet muistuttavatkin monilta osin SDP:n ohjelman sote-kuntia. Yleisesti tärkeänä pidettiin, että sosiaali- ja terveydenhuollon eli sote-uudistus viimein toteutetaan.

Oppivelvollisuuden pidentäminen on hyvä esimerkki toteutuneesta vaalilupauksesta. Kyseinen lupaus ilmeni kaikkien hallituspuolueiden vaaliohjelmissa RKP:tä lukuun ottamatta, joskin RKP:kin lupasi toisen asteen maksuttomuutta.

Monet lupaukset eivät ole toteutuneet täysin, mutta askelia luvattuun suuntaan on otettu.

Jokaisen hallituspuolueen vaaliohjelmaan sisältyi perhevapaita koskevia lupauksia. Esimerkiksi RKP, vasemmistoliitto ja vihreät halusivat uudistaa perhevapaat 6+6+6-mallin mukaisesti, mikä tarkoittaa vanhemmille jyvitettyjä kuuden kuukauden perhevapaita ja vapaasti jaettavaa kuuden kuukauden jaksoa. Keskusta taasen korosti enemmän perheen vapautta valita. Lopulta hallitus pääsi kompromissiratkaisuun.

Myös varhaiskasvatusoikeus, jota rajattiin Sipilän hallituksen kaudella, oli hallituspuolueiden ohjelmissa esillä. Hallituspuolueista kaikki paitsi keskusta painottivat lasten subjektiivisen, vanhempien työllisyysasemasta riippumattoman varhaiskasvatusoikeuden palauttamista, mikä myös toteutui. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamista koskevat muutokset tulivat voimaan vuonna 2020.

SDP ilmaisi tavoitteekseen, että alle 1400 euroa kuukaudessa eläkettä saavien tuloja nostetaan pidemmällä aikavälillä sadalla eurolla. Tämä tunnetaan paremmin nimellä ”vappusatanen” puolueen silloisen puheenjohtajan Rinteen kerrottua siitä vappupuheessaan 2018. Eläkkeet nousivat yli sata euroa, mutta osin indeksikorotusten johdosta.

Vaalilupausten tutkimuksessa sovelletaan vakiintuneesti kolmijakoa toteutunut täysin – toteutunut osittain – ei toteutunut. Monet lupaukset eivät ole toteutuneet täysin, mutta askelia luvattuun suuntaan on otettu.

Mitä vaalilupauksia jää toteutumatta?

On mahdollista antaa esimerkkejä myös lupauksista, jotka ovat jäämässä toteutumatta. Hallituspuolueista SDP, vasemmistoliitto ja vihreät esittivät tavoitteeksi yritysvastuulain säätämisen, joka kirjattiin myös hallitusohjelmaan. Konsulttiyhtiö Ernst & Young Oy teki asiasta selvityksen työ- ja elinkeinoministeriön tilauksesta. Selvityksessä avataan yritysvastuulain mahdollisia sääntelyvaihtoehtoja sekä valvontaa ja sanktioita. Hanke ei kuitenkaan edennyt selvitystä pidemmälle.

Myöskään SDP:n ja vasemmistoliiton lupaama ammattiliittojen kanneoikeus, joka olisi tarkoittanut palkansaajajärjestöjen oikeutta nostaa tuomioistuimessa kanne työntekijän puolesta työsuhdetta koskevissa asioissa, ei ole edennyt. Sama pätee äänioikeusikärajan laskemiseen 16 vuoteen kaikissa vaaleissa, mikä oli keskustan lupaus. Vihreiden lupaama turkistarhauksen kielto ei sekään ole toteutunut.

Erilaisten kriisien ja sote-uudistuksen keskellä yksittäinen vaalilupaus voi jäädä pois tärkeysjärjestyksen kärjestä, mutta toistuessaan vaalikaudesta toiseen tällaiset lupaukset saattavat heikentää käsitystä vaalilupausten varsin hyvästä toteutumistasosta yleensä.

Monet puolueet ilmaisivat tukevansa Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta, kuitenkin niin sanotun Nato-option säilyttäen. Hallituspuolueista vasemmistoliitto vaati nimenomaan, että jäsenyyttä ei haeta.

Vaaliohjelmissa on havaittavissa myös vaalivuodesta toiseen mukana olevia lupauksia, kuten omaishoitajien tukien yhtenäistäminen valtakunnallisesti tai kehitysyhteistyövarojen nosto YK- ja EU-sitoumusten mukaiseen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Erilaisten kriisien ja sote-uudistuksen keskellä yksittäinen vaalilupaus voi jäädä pois tärkeysjärjestyksen kärjestä, mutta toistuessaan vaalikaudesta toiseen tällaiset lupaukset saattavat heikentää käsitystä vaalilupausten varsin hyvästä toteutumistasosta yleensä.

Kaikki ei ole seurausta vaalilupauksista

Kautensa aikana hallitus ja eduskunta tekevät suuren määrän päätöksiä, joita hallituspuolueet eivät ole maininneet kampanjoissaan. Edustuksellisen demokratian teorian kannalta on kiintoisa kysymys, millainen valtuutus päättäjillä on tällaisiin päätöksiin.

Emme pyri ratkaisemaan tätä teoreettista ongelmaa, mutta mainitsemme esimerkin tällaisesta päätöksestä. Yrittäjäeläkkeiden (YEL) uudistus toteutettiin vaaliohjelmakirjauksitta puolueiden keskittyessä pienimpiin takuueläkkeisiin sekä työkyvyttömyyseläkkeisiin.

Suomen Nato-hakemus ilmentää sitä, että toisinaan ulkoiset olosuhteet ja kansalaismielipiteen muutokset, kuten Naton kannatuksen jyrkkä kasvu, voivat antaa perusteita toimia myös ilman nimenomaisia vaaliohjelmakirjauksia tai niiden vastaisesti. Sitä, missä olosuhteissa sitoumuksista on hyväksyttävää luopua, on viime kädessä äänestäjien arvioitava.

Kautensa aikana hallitus ja eduskunta tekevät suuren määrän päätöksiä, joita hallituspuolueet eivät ole maininneet kampanjoissaan. Edustuksellisen demokratian teorian kannalta on kiintoisa kysymys, millainen valtuutus päättäjillä on tällaisiin päätöksiin.

Kaikkiaan Marinin hallituksen puolueet ovat tehneet lukuisia vaaliohjelmissaan lupaamiaan uudistuksia, kuten jo Jyrki Kataisen–Alexander Stubbin hallituksen aikaan (2011–2015) työstetyn sote-uudistuksen ja pitkään puhuttaneen aluevaaliuudistuksen.

Kokonaiskuva hallituksen lupausten toteutumisista voidaan muodostaa vasta vaalikauden päätyttyä. Lisäksi lukuisat yli vaalikauden kestoisiin tavoitteenasetteluihin liittyvät kirjaukset vaatisivat tutkimustapaa, johon nykyinen vaalilupausten analyysi ei ole ottanut kantaa. Tällaiset tavoitteet ovat yleisiä erityisesti energia- ja ilmastopolitiikan saralla.

VTM Kimmo Makkonen on väitöskirjatutkija Turun yliopistossa.

Valtiot. yo Juuso Laine on valtio-opin opiskelija ja tutkimusavustaja Turun yliopistossa.

VTT Juha Ylisalo on tutkijatohtori Turun yliopistossa.

Artikkelin pääkuva: Sanna Marinin hallituksen nimitys. Kosti Keistinen / Valtioneuvoston kanslia.

Julkaisu Kriisien keskellä myös vaalilupauksia on lunastettu ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Demokraattinen maa on maa, jossa maan kansalaiset valitsevat ne henkilöt, jotka päättävät maan asioista. Lisäksi kansalaiset saavat itse osallistua politiikkaan.

Politiikkaan kuuluu monia asioita

Politiikan ydin on valtiovallan käyttö. Se tarkoittaa, että politiikassa säädetään lait, jaetaan varat ja asetetaan verot. Lisäksi politiikassa päätetään yhteisen omaisuuden käytöstä, eläkkeistä ja tuista. 

Suomessa valtiovaltaa käyttävät kansanedustajat eduskunnassa, ministerit hallituksessa sekä presidentti. Siksi politiikan ytimessä on aina myös vaalit, joissa nämä henkilöt valitaan. 

Myös puolueet ovat tärkeä osa politiikkaa. Melkein kaikki ehdokkaat vaaleissa, kansanedustajat eduskunnassa ja ministerit hallituksessa kuuluvat johonkin puolueeseen. 

Politiikkaa tehdään monissa eri paikoissa

Politiikkaa ei tehdä vain eduskunnassa. Sitä tehdään myös esimerkiksi kuntien valtuustoissa, aluevaltuustoissa ja Europarlamentissa.

Myös valtiot tekevät politiikkaa yhdessä. Ne tekevät sitä esimerkiksi erilaisissa kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa.

Politiikkaa tehdään myös yhteisöissä. Yhteisöjä ovat esimerkiksi etujärjestöt, joiden tarkoitus on vaikuttaa politiikkaan. Yhteisöihin kuuluvat myös ammattiliitot ja suuret yritykset, joilla on muitakin tavoitteita kuin politiikka. 

Politiikassa neuvotellaan asioista

Politiikassa on aina mukana useita ihmisiä, eikä politiikkaa voi kukaan tehdä täysin yksin. 

Politiikassa ihmiset neuvottelevat ja sopivat erimielisyyksistä. Politiikka on tärkeää, koska sen avulla ihmiset pääsevät usein sopuun asioista, vaikka he ovat eri mieltä. 

Politiikassa päätetään asioista, joihin on harvoin yhtä oikeaa ratkaisua. Politiikassa tärkeä kysymys onkin, onko vallankäyttö perusteltu oikein, ja onko se reilua kaikille.

On myös niin, että kaikki ihmiset eivät voi osallistua päätöksentekoon, vaikka asia koskee heitä. Näin on esimerkiksi silloin, kun päätetään asioista, jotka koskevat tulevia sukupolvia.   

Demokraattisissa maissa kansalaiset saavat osallistua politiikkaan

Demokraattisissa maissa kansalaiset saavat osallistua maan politiikkaan. Siksi näissä maissa kansalaisten on helppo hyväksyä päätökset, jotka on tehty politiikassa. Jos kansalaiset eivät ole tyytyväisiä päätöksiin, he voivat hakea muutosta politiikan kautta. 

Demokraattisissa maissa politiikkaan kuuluu sekä hallitseminen että hallitsijoiden valinta. Kansalaiset saavat myös valvoa ja arvostella hallitsijoita. 

Politiikkaa on myös niissä maissa, joissa ei järjestetä aitoja vaaleja. Silloin politiikka on harvainvaltaista hallitsemista. Se tarkoittaa, että näissä maissa kansalaiset eivät voi olla mukana politiikassa. Heidän täytyy vain totella hallitsijoita. Jos he arvostelevat maan hallitsijoita, heitä rangaistaan. 

Myös arkinen teko voi olla politiikkaa

Kenen tahansa ihmisen arjen teko voi olla osa politiikkaa. Tällöin puhutaan vallankäytön jatkumosta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihminen allekirjoittaa kansalaisaloitteen, kuuluu johonkin yhteiskunnallisesti vaikuttavaan yhdistykseen tai kertoo mielipiteensä netissä. 

Myös ostoksiin liittyy poliittisia valintoja. Esimerkiksi sillä on poliittista merkitystä, ostaako ihminen vaatteen, jonka tekijöillä on huonot työolot.

On vaikea erottaa toisistaan julkinen vallankäyttö ja yksityisen ihmisen vallankäyttö. Mistä tahansa asiasta voi tulla politiikkaa, jos siitä tehdään poliittinen kysymys.

Tekstin on kirjoittanut Kimmo Makkonen, joka on väitöskirjatutkija Turun yliopistossa, valtio-opin oppiaineessa.

Selkomukautuksesta vastasi Sanna-Leena Knuuttila.

Artikkelin pääkuva: Joakim Honkasalo/Unsplash.

Tämä teksti on selkokielinen versio tammikuussa 2023 julkaistusta Kimmo Makkosen artikkelista.
Tekstistä on tehty myös uusi selkomukautettu versio, joka on saanut Selkokeskuksen myöntämän selkotunnuksen syyskuussa 2023.

Julkaisu Politiikasta selkokielellä: Mitä politiikka on? ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Vaalien alla poliitikot debatoivat muun muassa polttoaineiden hinnoista ja työllisyysasteesta. Ruohonjuuritasolla huolenaiheet näyttivät olevan suureksi osaksi paikallisia, kuten oman kunnan painoarvo hyvinvointialueen päätöksenteossa.

Vaaleissa puolueet ja ehdokkaat hakivat kuitenkin valtakirjaa alueellisista asioista päättämiseen. Tilanne oli uusi niin äänestäjille, tiedotusvälineille kuin vaalikilpailun osallistujille. Kaikkia maakuntia, tai Uudellamaalla maakunnan osia, ei ole totuttu hahmottamaan poliittisina yksikköinä, joiden asukkaat valitsevat edustajia päättämään yhteisistä asioistaan.

Tarjosivatko puolueet ylipäätään ohjelmallisia vaihtoehtoja, ja sovittivatko ne ohjelmansa alueellisiin olosuhteisiin?

Tässä vaiheessa on mahdotonta ennakoida, millaisiksi hyvinvointialueiden tehtäväkenttä ja toimintatavat vuosien mittaan muodostuvat, mikä epäilemättä rajoitti debatointia alueellisista politiikan sisällöistä.

On hyödyllistä tarkastella vaaliohjelmien valossa sitä, miten vaalikilpailun keskeiset toimijat, poliittiset puolueet, hakivat kansalta valtuutusta alueelliselle päätöksenteolle. Tarjosivatko puolueet ylipäätään ohjelmallisia vaihtoehtoja, ja sovittivatko ne ohjelmansa alueellisiin olosuhteisiin?

Vaaliohjelmien rooli vaalikilpailussa

Kaikki eduskuntapuolueet Valta kuuluu kansalle -puoluetta lukuun ottamatta, ja myös monet eduskunnan ulkopuoliset puolueet, julkistivat valtakunnallisen aluevaaliohjelman.

Kansanvalta ei ole pelkästään sitä, että kansalaiset pääsevät valitsemaan edustajansa. Kansanvallan keskeisenä kriteerinä pidetään yleisesti myös sitä, että vaaleissa tehdyillä valinnoilla on seurauksia politiikan sisältöjen suhteen. Puolueiden täytyy paitsi tarjota sisällöllisesti erilaisia ohjelmia myös toimia ohjelmiensa mukaisesti.

Monipuoluejärjestelmässä mikään puolue ei tietenkään voi toimeenpanna ohjelmaansa sellaisenaan, joskin Suomen alueiden tapauksessa täytyy huomata, että eräillä alueilla yhden puolueen asema on erittäin vahva. On kohtuullista odottaa, että vaikka vaalitulos ei antaisi selvää johtoasemaa tietylle puolueelle, vaaleissa menestyneiden puolueiden julkisesti asettamat tavoitteet näkyvät politiikan sisällöissä.

Vaaliohjelmat ovat hedelmällinen lähtökohta, kun halutaan selvittää, missä määrin vaaleissa tarjotut vaihtoehdot erosivat toisistaan.

On selvää, että ani harva äänestäjä lukee kaikkien puolueiden vaaliohjelmat kannesta kanteen. Vaaliohjelmien merkitystä käytännön kampanjoinnissa ei pidäkään liioitella. Ne kuitenkin täydentävät muita kampanjoinnin muotoja. Politiikan sisältöihin keskittyvinä ne tarjoavat syvällisemmän katsauksen puolueiden painotuksiin kuin esimerkiksi yksittäisiä ehdokkaita esiin nostavat vaalikoneet.

Joka tapauksessa on syytä olettaa, että kukin puolue on koonnut vaaliohjelmaansa ne asiat, joiden edistämiseen se sitoutuu. Voi myös olettaa, että vaaliohjelma ohjaa ehdokkaiden kampanjointia ja puolueen edustajien kannanottoja julkisessa keskustelussa, kun ehdokkailta ja puoluejohtajilta vaaditaan perusteluja ohjelmien linjauksille. Siksi vaaliohjelmat ovat hedelmällinen lähtökohta, kun halutaan selvittää, missä määrin vaaleissa tarjotut vaihtoehdot erosivat toisistaan.

Mistä aluevaaliohjelmissa puhuttiin?

Uusien hyvinvointialueiden tehtäväkenttä on varsin tarkkaan rajattu huolimatta siitä, että alueet tulevat liikuttelemaan suuria euromääriä. Alueilla ei ole toimintansa laajuuden määrittelyssä samanlaisia vapauksia kuin kunnilla, jotka ovat ainakin periaatteessa voineet ottaa hoitaakseen laajan kirjon tehtäviä myös ilman velvoittavaa lainsäädäntöä.

Hyvinvointialueiden tehtävät sen sijaan rajoittuvat sosiaali- ja terveyssektoriin ja pelastustoimeen. Tämä rajoitti sitä, missä määrin puolueet saattoivat vaaliohjelmissaan nostaa omia prioriteettejaan esiin.

Tietyt aiheet toistuivat lähes kaikkien puolueiden ohjelmissa: lähipalvelut on turvattava, hoitoon pääsyä nopeutettava, eri elämänvaiheet huomioitava, digitalisaatiota hyödynnettävä ja eri viranomaisten yhteistyötä parannettava.

Puolueita selvimmin erottaviin yksittäisiin asiakysymyksiin kuului suhtautuminen hyvinvointialueiden verotusoikeuteen eli niin sanottuun maakuntaveroon.

Puolueet toki pyrkivät lähestymään aluevaltuustojen tehtäväkenttää omista näkökulmistaan. Perinteinen vasemmisto–oikeisto-asetelma näkyi siinä, että vasemmistopuolueet SDP ja vasemmistoliitto painottivat julkisen sektorin omaa palvelutuotantoa siinä missä erityisesti kokoomus oli valmis antamaan suuremman roolin yksityisille palvelutuottajille. Vihreä liitto käsitteli muita laajemmin toiminnan ympäristövaikutuksia, RKP kielivähemmistöjen oikeuksia ja perussuomalaiset maahanmuuttoa.

Puolueita selvimmin erottaviin yksittäisiin asiakysymyksiin kuului suhtautuminen hyvinvointialueiden verotusoikeuteen eli niin sanottuun maakuntaveroon. Tässäkin vasemmisto–oikeisto-ulottuvuus tuli esiin.

SDP ja vasemmistoliitto ottivat maakuntaveroon ainakin varovaisen myönteisen kannan, perusteena alueiden mahdollisuudet päättää itse palveluistaan. Kokoomus, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit olivat selvimmin maakuntaveroa vastaan kokonaisveroasteen mahdollisen nousun vuoksi.

Miten selviä lupauksia puolueet tekivät?

Vaalilupausten tutkimukseen on kehitetty omat menetelmänsä. Tässä tutkimuksessa lupaukset jaetaan useimmiten laajoihin ja kapeisiin lupauksiin, joista jälkimmäiset määritellään siten, että niiden toteutuminen on jälkikäteen selvästi todennettavissa.

Esimerkiksi keskusta totesi ohjelmassaan, että ”jokaisessa kunnassa pitää olla vähintään yksi sosiaali- ja terveysasema”. Tämän toteutuminen on tarkistettavissa selvittämällä jokaisen kunnan tilanne aluevaalikauden päättyessä.

Ei ole selvää kriteeriä sille, milloin palveluiden saavutettavuus on parantunut niin paljon, että vaalilupauksen voi sanoa täyttyneen tai jääneen täyttymättä.

Esimerkkinä laajasta lupauksesta käy se, että ohjelmissaan lähes kaikki puolueet puhuivat palveluiden saatavuuden parantamisesta. Vaikka tällainen tavoite voi hyvin ohjata puolueiden toimintaa, ei ole selvää kriteeriä sille, milloin palveluiden saavutettavuus on parantunut niin paljon, että vaalilupauksen voi sanoa täyttyneen tai jääneen täyttymättä.

Kapeiden ja laajojen lupausten ohella voidaan erotella retorisia lupauksia, kuten maalaisjärjen käyttö, joka ei kerro lainkaan, millaista politiikkaa puolue aikoo toteuttaa.

Suomalaisten puolueiden eduskuntavaaliohjelmista kapean määritelmän mukaisia lupauksia löytyy helposti kymmenittäin. Aluevaaliohjelmissaan puolueet näyttävät pitäneen lupauksensa enimmäkseen laajoina, vaikka useita tarkistettavissa olevia lupauksiakin löytyy.

Eduskunta-asioita aluevaaliohjelmissa

Aiemmin mainittu maakuntavero on eduskunnan päätäntävallassa. Huolimatta asian vaaleissa saamasta verrattain suuresta huomiosta aluevaltuustoilla on siihen korkeintaan epäsuoraa vaikutusvaltaa.

Valtakunnalliset aluevaaliohjelmat erosivat toisistaan sen suhteen, missä määrin niissä käsiteltiin alueellisesti päätettäviä asioita. Hallituspuolueet ja kristillisdemokraatit ottivat kapeissa lupauksissaan kantaa alueellisiin kysymyksiin, kun taas kokoomus ja perussuomalaiset keskittyivät eduskunnan päätöksiä edellyttäviin linjauksiin. Maakuntavero ja sote-alan koulutustarpeet olivat puolueille yhteisiä valtakunnallisia kysymyksiä, joihin ne ottivat ohjelmissaan kantaa.

Perussuomalaisten aluevaaliohjelma erosi muista puolueista keskittyessään hallituksen moittimiseen ja eduskunnassa päätettäviin asioihin, joista puolue teki kapeita lupauksia, kuten vammaispalvelulain voimavararajauksen poisto, omaishoitajien hoitopalkkion verovapaus ja lääkärien kielitaitovaatimusten nostaminen.

Valtakunnalliset aluevaaliohjelmat erosivat toisistaan sen suhteen, missä määrin niissä käsiteltiin alueellisesti päätettäviä asioita.

Puolueen aluetason kapeiksi lupauksiksi jäivät huumeidenkäyttöhuoneiden ja hiilineutraaliustavoitteiden vastustus, korkeintaan tunnin ajomatka lähiterveysasemalle ja sisäisesti ristiriitainen lupaus sekä antaa pelastuskaluston hankintapäätös alan henkilökunnalle että vaatia suomalaisen kaluston suosimista. Myös kokoomuksen kapeat lupaukset kohdistuivat palveluntarjoajan valitsemisen ohella etupäässä valtakunnallisiin toimiin.

Oliko aluevaaleissa alueellisia ohjelmia?

Keskeinen perustelu uusille hyvinvointialueille on ollut se, että eri osissa maata tilanteet ja tarpeet ovat erilaisia. Tältä pohjalta olisi tärkeää, että eri alueilla puolueet tarjoavat kyseisen alueen olosuhteet huomioivia paikallisia ohjelmallisia vaihtoehtoja.

Oheiseen taulukkoon on koottu eduskuntapuolueiden osalta tiedot siitä, mitkä puolueet julkistivat aluekohtaisen ohjelman kullakin alueella (X kyllä, – ei).

SDP oli ainoa puolue, joka julkaisi kaikille alueille erilliset ohjelmat valtakunnallisen ohjelman lisäksi. Toisessa ääripäässä eduskunnan pienimmät puolueet eivät julkaisseet lainkaan alueellisia ohjelmia. Kristillisdemokraateilla ja perussuomalaisilla alueellisia ohjelmia oli kummallakin kaksi.

Muut puolueet julkistivat suhteellisen innokkaasti alueellisia ohjelmia (keskusta 18, vihreät 17, vasemmistoliitto 11, kokoomus 8, RKP 8). Lisäksi kaikille alueille julkaistiin useampi vaaliohjelma, eniten Vantaa-Keravan (7 kpl) sekä Kainuun ja Varsinais-Suomen alueilla (6 kpl).

Lopuksi

Aluevaalien alla julkisessa keskustelussa kiinnitettiin huomiota siihen, että poliittisia vaihtoehtoja oli vaikea nähdä ja että äänestäjän oli vaikea hahmottaa, mistä oikeastaan äänestetään. Puolueiden aluevaaliohjelmien valossa puolueet puhuivat suureksi osaksi samoista asioista, joskin jotkin asiakysymykset myös jakoivat puolueita.

Vaaliohjelmissa eri päätöksentekotasojen toimivaltaan kuuluvat asiat menivät osittain sekaisin, ja monet selvimmistä tavoitteenasetteluista olivat sellaisia, että aluevaltuustoissa niitä voidaan edistää vain epäsuorasti.

Alueiden toiminnan vakiintuessa ohjelmalliset vaihtoehdot voivat kirkastua ja eri asiakysymyksistä käytävät debatit löytää luontevat areenat.

Osa puolueista otti alueellisuuden ohjelmatyössä vakavasti niin valtakunnallisessa ohjelmassa kuin eri alueilla, osa keskittyi hallitus–oppositio-vastakkainasetteluun ja eduskunnassa päätettäviin asioihin.

Koska sekä laajoista että kapeista lupauksista monet edellyttävät eduskunnan tai valtakunnallisten viranomaisten toimia, on kiinnostavaa nähdäänkö niiden toistuminen tulevissa eduskuntavaali- ja hallitusohjelmissa, mikäli vaalilupaukset eivät toteudu jo aiemmin.

Aluevaalit olivat puolueille uudenlainen koitos. Alueiden toiminnan vakiintuessa ohjelmalliset vaihtoehdot voivat kirkastua ja eri asiakysymyksistä käytävät debatit löytää luontevat areenat. Aluehallinnon kansanvaltaisuuden kannalta tämä ainakin olisi tärkeää.

Artikkeli kuuluu juttusarjaan Aluevaalit politiikan uutena näyttämönä.

VTM Kimmo Makkonen on valtio-opin väitöskirjatutkija Turun yliopistossa.

VTK Marikki Pitkänen on valtio-opin opiskelija ja työskentelee kirjoittamishetkellä tutkimusavustajana Turun yliopistossa.

VTT Juha Ylisalo on valtio-opin tutkijatohtori Turun yliopistossa.

Makkonen, Kimmo; Pitkänen, Marikki ja Ylisalo, Juha. 2022. ”Aluevaaliohjelmissa näkyi sekä varovaisuutta että puolueiden välisiä eroja” Politiikasta, 29.1.2022, https://politiikasta.fi/aluevaaliohjelmissa-nakyi-seka-varovaisuutta-etta-puolueiden-valisia-eroja

Julkaisu Aluevaaliohjelmissa näkyi sekä varovaisuutta että puolueiden välisiä eroja ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.