Syyskuun 11. päivänä EU-komission tuore puheenjohtaja Ursula von der Leyen julkaisi uuden komission salkkujaon. Yksi salkuista oli nimeltään ”eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen” ja aiheutti kiistelyä sekä EU-instituutioiden sisällä että niiden ulkopuolella.

Uuden komissaarin Margaritis Schinasin salkun toimeksiannossa eurooppalainen elämäntapa määritellään niin, että se on ”rakentunut solidaarisuuden, mielenrauhan ja turvallisuuden ympärille”. Tätä määrittelyä seuraa toteamus: ”meidän täytyy ottaa huomioon sekä lieventää perusteltuja pelkoja ja huolia, joita liittyy laittoman muuttoliikkeen vaikutuksiin talouteemme sekä yhteiskuntaamme”.

Salkun nimeä tai kuvausta ei toistaiseksi ole muokattu – useista kriittisistä reaktioista huolimatta. Salkun vastuualueeseen kuuluu lukuisia tärkeitä ja akuutteja asioita esimerkiksi työmarkkinoihin, koulutukseen, ilmastonmuutokseen sekä siirtolaisten ja pakolaisten integraatioon liittyen. Lisäksi vastuualueeseen kuuluu useita turvallisuuskysymyksiä.

Salkku on luotu ja esitelty niin, että se yhdistää laittoman muuttoliikkeen suoraan uhkaan EU:n turvallisuudelle ja hyödyntää kyseistä uhkakuvaa solidaarisuuden perustana.

Tämä on hyvin ongelmallista, sillä se johtaa käytäntöihin ja priorisointiin, jotka eivät vastaa EU:n omia ihmisoikeuksiin ja oikeuteen liittyviä vaatimuksia – ja kyseiset arvot luovat koko eurooppalaisen hankkeen perustan.

Muuttoliikkeestä turvallisuusasia

Muuttoliikkeen (tai pikemminkin tietyn tyyppisen muuttoliikkeen) esittäminen turvallisuusuhkana ei ole uutta. Kyseinen esitystapa on ennemminkin perustana EU-instituutioille.

Kuten ilmiötä tutkineet tutkijat huomauttavat, ajatus muuttoliikkeen yhdistämisestä turvallisuusuhkaan on peräisin Euroopan unionin perustamisajoilta 1990-luvulta. Maastrichtin sopimuksessa muuttoliike luettiin samaan kastiin terrorismin ja rikollisuuden kanssa EU:n kolmanteen pilariin, joka perustui jäsenvaltioiden hallitusten väliselle yhteistyölle.

Muuttoliike alettiin esittää sekä uhkana turvallisuudelle että ongelmana.

Koska muuttoliike sijoitettiin kyseiseen pilariin, siitä tuli osa paradigmaa, jota tutkijat kutsuvat ”turvallisuusparadigmaksi”. Muuttoliike alettiin esittää sekä uhkana turvallisuudelle että ongelmana.

Piirre säilyi myös silloin, kun muuttoliikkeeseen liittyvät asiat siirrettiin Amsterdamin sopimuksessa kolmannesta pilarista ensimmäisen pilariin, ja ne siirtyivät enemmän yhteisön kuin yksittäisten jäsenvaltioiden vastuulle. Tällä on konkreettisia ja materiaalisia vaikutuksia turvapaikanhakijoiden elämään ja oikeuksiin.

Artikkelin kirjoittamishetkellä nämä vaikutukset ovat EU:n alueella poikkeuksellisen vahvoja Kreikassa. Esimerkiksi sunnuntaina 29. syyskuuta Kreikan Lesbos-saarella sijaitsevalla Morian pakolaisleirillä syttyi tulipalo.

Moria on osa paikallista ”hotspotia” eli saapuvien siirtolaisten tunnistamis- ja käsittelykeskusta, jota EU-instituutiot (kuten Frontex eli EU:n raja- ja merivartiovirasto sekä EASO eli Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto) ja Kreikan viranomaiset hoitavat yhdessä. Kaksi siirtolaisia majoittavaa muovista konttia paloi maan tasalle.

Välimeri on jo vuosia ollut eniten kuolemia aiheuttava raja maailmassa, koska muuttoliikkeestä on EU-sanktioiden kautta tehty ensisijaisesti turvallisuusasia.

Raporttien mukaan palo alkoi viallisesta lampusta, sillä sähköongelmat ovat Kreikan leireillä yleisiä. Afgaaninainen kuoli palossa.

Tämän jälkeen siirtolaiset alkoivat osoittaa mieltään leirin olosuhteita vastaan. Kreikan poliisi tukahdutti nopeasti mielenosoitukset kyynelkaasulla. Joidenkin raporttien mukaan 21 siirtolaista loukkaantui yhteenotossa, ja neljä heistä oli lapsia.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä Moriassa elää 13 000 ihmistä. Kreikan hallitus ”lupaa” nopeuttaa siirtolaisten karkottamista ja parantaa leirin infrastruktuuria. Moriassa on tilaa korkeintaan 3 000 ihmiselle.

Syyskuun 29. päivän tapahtumat olivat jatkoa tulipaloille ja mielenosoituksille, joita on syttynyt Morian täpötäydellä ja oman onnensa varaan jätetyllä leirillä siitä asti, kun se vuonna 2015 muutettiin tunnistamis- ja säilöönottolaitokseksi.

Olisi helppoa ja houkuttelevaa sanoa, että tilanne johtuu pelkästään Kreikan infrastruktuuriin ja hallintoon liittyvistä epäonnistumisista. Kreikan viranomaisten vastuuta ei toki saa vähätellä, mutta tutkimukset linkittävät siirtolaisten vankeuden Kreikan saarilla ja leirien kurjat olot EU-politiikkaan, kuten hotspot-menettelytapaan sekä EU:n ja Turkin pakolaissopimukseen. Molempia linjauksia on toistuvasti syytetty kansainvälisen lain rikkomisesta.

Euroopan ja ”eurooppalaisen elämäntavan” suojeleminen laittoman muuttoliikkeen aiheuttamalta turvallisuusuhalta johtaa perusoikeuksien rikkomiseen, laajaan heitteillejättöön sekä kuolemantapauksiin rajavalvonta-alueilla, jotka nykyään ulottuvat pitkälle fyysisten rajojen yli.

Välimeri on jo vuosia ollut eniten kuolemia aiheuttava raja maailmassa, koska muuttoliikkeestä on EU-sanktioiden kautta tehty ensisijaisesti turvallisuusasia.

Kolonialistisia jatkumoita

Siinä on siis perustavanlaatuinen ristiriita, että komission salkun kuvauksessa viitataan sellaisiin arvoihin kuin arvokkuus, tasa-arvo ja solidaarisuus, mutta samalla laiton muuttoliike esitetään salkun kuvauksessa uhkana EU:n taloudelle ja yhteiskunnalle – väite, jonka monet tutkijat ovat kyseenalaistaneet – sekä oletetuille eurooppalaisille arvoille ja identiteetille.

Laittomien siirtolaisten esittäminen tällä tavalla vahvistaa vaarallisesti kulttuurista ja sivistyksellistä erottelua EU-kansalaisten ja EU-alueelle ilman papereita saapuvien ihmisten välillä. Oikeudellisen aseman tai sen puutteen perusteella määritellään, kykeneekö henkilö seuraamaan ”läntisiä” sosiaalisia sekä laillisia normeja.

Tämä on entistäkin epäoikeudenmukaisempaa, kun ottaa huomioon, ettei suurimmalla osalla sotaa, laajalle levinnyttä turvattomuutta ja vainoa pakenevista siirtolaisista edes ole mahdollisuutta saapua EU:n alueelle säännönmukaisella tavalla. Laillinen saapuminen vaatisi passin ja viisumin, mikä on käytännössä mahdotonta monille poliittisille ja muille pakolaisille.

EU-komission ”eurooppalaisen elämäntavan” määrittely paljastaa myös asian, jota historioitsijat Peo Hansen ja Stefan Jonsson kutsuvat uraauurtavassa eurooppalaista integraatiota ja kolonialismia käsittelevässä Eurafrica-kirjassaan ”hyvin varjelluksi salaisuudeksi”.

EU-instituutiot ovat kolonialistisen historian ja kolonialistisen tiedon tuotteita.

Kyseinen salaisuus on se, että EU-instituutiot – ei pelkästään Eurooppa kulttuurisena konstruktiona – ovat kolonialistisen historian ja kolonialistisen tiedon tuotteita. Lisäksi EU:n yhdentyminen on alun perin luotu ja suunniteltu myös säilyttämään merentakaisten alueiden kontrolli antikolonialistisen vastustuksen uhatessa sitä.

Nämä kolonialismiin liittyvät historialliset jatkumot ohjaavat EU:n suhteita Afrikan unioniin ja afrikkalaisiin valtioihin. Kuten politiikan teoreetikko Sandro Mezzandra muistuttaa, nämä jatkumot ovat erityisen selvästi nähtävissä siinä, miten muuttoliikettä hallitaan Välimerellä.

Kritiikki ja vaatimukset nimetä salkku uudelleen lisääntyvät, mutta vaarana on, että toteutuessaan uudelleennimeäminen olisi pelkkä kosmeettinen toimenpide.

Jotta EU:n rajavalvonnan tehostamisen sekä maahanmuutto- ja turvapaikanhakijapolitiikan aiheuttamat, kuolemiin johtavat epäoikeudenmukaisuudet saadaan lopetettua ja Euroopasta tulee oikeasti turvallinen ja inklusiivinen, täytyy EU-hankkeen kolonialistista menneisyyttä ja tulevaisuutta tarkastella paljon syvemmin ja kriittisemmin.

Magdalena Kmak on vähemmistötutkimuksen apulaisprofessori Åbo Akademissa ja tutkijatohtori Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopistossa. Elisa Pascucci on tutkijatohtori Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopistossa.

Englannista suomeen kääntänyt Roosa Oksanen.

Julkaisu ”Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen” ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.

Pakkomuuttoa koskevan vallitsevan narratiivin mukaan maahanmuuttajat nähdään joko uhreina tai uhkana – etenkin nykyisen ”maahanmuuttokriisin” yhteydessä. Siitä huolimatta maahanmuutto, pakkomuutto mukaan luettuna, on monisäikeinen ilmiö, jota ei voi tiivistää meihin ja vieraisiin perustuvaan siistiin kahtiajakoon.

Päinvastoin, liikkuvuuden käsite laajassa merkityksessään muodostaa maahanmuuttajien ja pakolaisten lisäksi olemisen tavan ja viitekehyksen myös niille, jotka kulkevat pitkiä työmatkoja ja niille, jotka nimittävät itseään diginomadeiksi. Yksi kiinnostava tutkimushaara keskittyykin liikkuvuuteen olemisen ja tietämisen tapana – esimerkiksi pian julkaistava filosofi Thomas Nailin teos Being and Motion.

Ihmisten liikkuminen ja kiertokulku on tunnistettu välttämättömäksi osaksi arvokkaan tiedon välittämistä.

Liikkuvuus tietämisen tapana, eli tiedon tuottaminen liikkuvuuden kautta, ei ole uusi tutkimusala, ja ihmisten liikkuminen ja kiertokulku on tunnistettu välttämättömäksi osaksi arvokkaan tiedon välittämistä. Eräs uusi tutkimussuunta kuitenkin tarkastelee kattavammin pakolaisuuden ja pakkomuuton kokemusten pohjalta syntyneitä tietoja eli tietoja, jotka edesauttavat tätä nimenomaista liikettä.

Tutkijat liikkeessä

Yksi tapa tarkastella liikkuvuutta ja tiedontuotantoa on tutkia maanpaossa olevien akateemikoiden ja oppineiden roolia uuden tutkimustiedon tuottamisessa.

Kuten Peter Burke painottaa teoksessaan A Social History of Knowledge, tutkijoiden liikkumisella rajojen yli on ollut suunnaton vaikutus oppineisuuteen siitä lähtien, kun kreikkalaistutkijat pakenivat Bysantista Italiaan 1400-luvulla. Erityisen hyvin tämän voidaan sanoa pätevän natsi-Saksasta lähteneisiin juutalaisiin ja saksankielisiin pakolaisiin, joista moni päätyi työskentelemään amerikkalaisissa ja brittiläisissä yliopistoissa.

Osa tutkijoista ei halunnut tulla kutsutuksi maanpaossa olleiksi älyköiksi, mutta toiset tunnistivat maanpaon ja muuttoliikkeen kartuttamien kokemusten vaikutuksen akateemiseen työhönsä ja tutkimustyönsä suuntaan.

Tutkijoiden liikkumisella rajojen yli on ollut suunnaton vaikutus oppineisuuteen.

Monet heistä ymmärsivät, etteivät koskaan olisi yltäneet samaan, jos olisivat jääneet kotimaahansa. Teologi Paul Tillich kuvaili eräällä luennollaan, miten pakeneminen Yhdysvaltoihin vapautti hänet ja hänen ajatusmaailmansa nurkkakuntaisuudesta.

Liikkeessä tuotettu tieto

Pakkomuuton vaikutus tiedontuotannolle ei tietenkään rajoitu oppineiden ja älyköiden tuottamiin tietoihin. Nykypäivän digiteknologian kehityksen ansiosta myös muut maahanmuuttajat ja pakolaiset tuottavat tarkasteltavissa ja jaettavissa olevaa tietoa. Vapaaehtoisen muuttoliikkeen ja pakkomuuton kasvaessa tasaisesti syntyy uutta liikkuvuuteen liittyvää tietoa, jonka tavoitteena on edesauttaa itse ihmisten liikkumista.

Nicos Trimikliniotis, Dimitris Parsanoglou ja Vassilis Tsianos ovat tarkastelleet pitkien välimatkojen poikki digiteknologian avulla syntyvän yhteiskunnallisen elämän prosesseja.

He kutsuvat mobiileiksi yhteisresursseiksi (mobile commons) sellaisia resursseja, käytäntöjä ja tietoja, joita paikasta toiseen liikkuvat ihmiset epävirallisesti tuottavat yhteiskäyttöön muille liikkeessä oleville ihmisille. Nämä pitävät sisällään muun muassa tietoja rajanylitysreiteistä, epävirallisista talousjärjestelmistä ja selviytymiskeinoista, joita jaetaan sekä suusanallisesti että digitaalisesti.

Nämä käytännöt ja tiedot, jotka kumpuavat joko liikkumiseen, pakenemiseen tai pakkomuuttoon liittyvistä kokemuksista tai joita kootaan ja jaetaan liikkumisen itsensä edistämiseksi, haastavat poliittisten järjestelmien ja yhteiskuntien jäsenyyden liikkumattomuuteen perustuvien muotojen valta-aseman.

Ne tarjoavat vaihtoehtoista tietoa yhteiskunnista, jotka perustuvat liikkuvuuteen ja jotka Nailin sanoin auttavat meitä käsittämään liikkeen ja liikkuvuuden sekä liikkeessä olevat ihmiset perustavanlaatuisena yhteiskunnallisena voimana.

Magdalena Kmak on tutkijatohtori Eurooppalaisen oikeuden, identiteetin ja historian tutkimuksen huippuyksikössä Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa ja vähemmistötutkimuksen apulaisprofessori Åbo Akademissa.

Kirjoitus on osa Euroopan muuttuvat kertomukset -sarjaa. 

Julkaisu Liikkuvuus ja tiedontuotanto ilmestyi ensimmäisenä Politiikasta.