Demokratian ailahteleva sydän

Ennakoimattomuus on demokratian ajatukseen syvälle punottu ominaisuus. Se tekee demokratiasta hauraan, mutta ilman haurautta ei ole demokratiaa.

Kuuntele artikkeli Marianne Sandelinin lukemana:

Demokratian olemuksen tutkiminen voidaan helposti mieltää röyhkeäksi projektiksi. Demokratiakäsitteen ympärillä velloo niin sankka epämääräisyys, että demokratialla voidaan kuvailla lähes kaikkia hallintomuotoja. Nykyfilosofian keskusteluista ammentaen esittelen tässä artikkelissa yhtä demokratialle tärkeää piirrettä, ennakoimattomuutta, joka usein saa valitettavan vähän huomiota.

Ilman ennakoimattomuudelle avautumista politiikka jähmettyy, vaikka usein ennakoimattomuus koetaan politiikan vihollisena. Ennakoimattomuuden painottaminen osana politiikka ei suinkaan poista eri ideologioiden tai arvojärjestelmien merkitystä, mutta auttaa ymmärtämään demokratian olemusta paremmin.

Filosofian valtavirrassa on useimmiten keskitytty ilmiöihin ja sisältöihin, jotka ovat mahdollisimman jatkuvia. Varman tiedon ideaali on hylkinyt sellaisten ilmiöiden tutkimista, jotka ilmentävät epäjatkuvuutta ja ailahtelua.

Ilman ennakoimattomuudelle avautumista politiikka jähmettyy.

Poliittiset filosofit ovat kautta aikojen pohtineet ennakoimattomuuden poistamista politiikan yhtälöstä. Tämä asenne on usein ilmennyt demokratiaan kohdistuvana vihana.

Platonin Valtiossa esittämä demokratiakritiikki pohjautuu monelta osin ajatukseen, että juuri rahvaan ennakoimattomuus tekee koko demokraattisesta yhteisöstä epävakaan ja siten vaarallisen. Demokratioissahan, selittää Platon, rahvas jakaa virat keskenään arpomalla.

Niccolò Machiavellin Ruhtinas taas voidaan lukea joukoksi strategioita taistelussa poliittista ennakoimattomuutta vastaan. Thomas Hobbesin Leviathan-teoksessa esittelemä maailmankuva, jossa yksilöt vakauden nimissä luovuttavat vapautensa suvereenille, kuvastaa monelta osin länsimaisen ajattelun estotonta halua poistaa ennakoimattomuus politiikasta hinnalla millä hyvänsä.

Ennakoimattomuus johtuu muutoksesta ja uudistumisesta

Jotta ennakoimattomuutta voi ymmärtää, on ensin ymmärrettävä, miksi ilmiöt – tässä tapauksessa ihmismaailma – käyttäytyvät ennakoimattomasti.

Ennakoimattomuutta voi myös pitää ihmisenä olemisen perusehtona. Ihminen uudistaa itseään ja suhdettaan ympärillä olevaan maailmaansa jatkuvasti. Osa näistä uudistamisen prosesseista ei näy yhden sukupolven tai edes monien vuosisatojen aikana.

Toiset uudistamisen prosessit voivat näkyä hätkähdyttävän nopeasti. Tämän voi tunnistaa kuka tahansa, joka on seurannut maailmanpoliittisia tapahtumia viime vuosien aikana. Ihmiskunnan kokonaisuus, sikäli kuin voimme edes sellaisesta puhua, muodostaa sommitelman eri kokoluokissa, tahdeissa ja rytmeissä kehittyviä muutoksia.

Ennakoimattomuutta vastaan taistellaan monella eri rintamalla. Varmuuden ja turvallisuuden nimissä ihmisistä tehdään eri tekniikoin ja teknologioin hallittavia ruumiita, joiden elämät ovat (vallanpitäjien näkökulmasta) parhaimmassa maailmassa täydellisen läpinäkyviä. Näin jokainen päätös tulisi olemaan ennakoitavissa.

Kun elämänviivamme eivät enää ole veteen piirretyt vaan kiveen hakatut, myös monet ihmisen elämän merkityksellisyyttä kannattelevat elementit katoavat.

Turvallisuudella on tilansa ja paikkansa yhteisessä elämässä, mutta sen vastakohdan pakonomainen karsastus ja patoaminen synnyttää helposti syvempää ahdistusta. Kun elämänviivamme eivät enää ole veteen piirretyt vaan kiveen hakatut, myös monet ihmisen elämän merkityksellisyyttä kannattelevat elementit katoavat.

Poliittisista projekteista, jotka yrittävät täysin hankkiutua eroon ennakoimattomuudesta, tunnetuimmat ovat luultavasti totalitaariset kansallisvaltiot. Mutta myös hallintomuodot, joita kutsumme demokraattisiksi, voivat osallistua ennakoimattomuuden hävittämiseen.

Totalitaariset kansallisvaltiot usein kuitenkin onnistuvat paremmin ennakoimattomuuden hävittämisessä siksi, että niissä koko yhteinen todellisuus järjestetään yhden tai harvan kategorian mukaan. Muiden todellisuuskäsitysten esittämisestä seuraa pahimmillaan rangaistus tai kuolema.

Vallan tyhjä keskipiste

Filosofi Jean-Luc Nancy kutsuu ajatusta siitä, että ihminen aina ylittää itsensä – eli kehittyy – demokratian synnyn mukanaan tuomaksi opetukseksi. Nancyn mukaan demokratia tarkoittaa sitä, ettei elämällä tai kuolemalla ole itseisarvoa. Arvo voidaan ainoastaan johtaa yhteisestä olemisesta nojaamalla ymmärrykseen siitä, ettei yhteisellä olemisella ole mitään lopullista tai loputonta merkitystä.

Yhteinen oleminen ja sen mukanaan tuomat arvot voidaan siis myös ymmärtää ennakoimattomiksi. Globalisaatio ja tietoyhteiskunnan kasvu povaavat sitä, että arvojen ja todellisuuskäsitysten muuttumisen tahti voi kiihtyä, mikäli sitä ei väkisin rajata. Tämä muutoksen kiihtyminen tulee eittämättä kokeilemaan hallintomuotojemme muutossietokyvyn rajoja tulevaisuudessa.

Demokratialle keskeisen ennakoimattomuuden on ehkä parhaiten tiivistänyt filosofi Claude Lefort. Lefortin mukaan ennakoimattomuus on olennainen osa demokratiaa, koska muihin hallintomuotoihin verrattuna demokratiassa vallan keskipiste on aina tyhjä.

Ennakoimattomuus on olennainen osa demokratiaa, koska muihin hallintomuotoihin verrattuna demokratiassa vallan keskipiste on aina tyhjä.

Epädemokraattisissa hallintomuodoissa vallan keskiössä voi esimerkiksi olla monarkki, diktaattori, jokin puolue, ideologia tai jumala(t). Näissä ennakoimattomuudelle ei ole tilaa, koska jokin poliittiselle yhteisölle ulkopuoleinen taho järjestää koko sosiaalisen tilan ennalta annettujen tai yhteisöstä riippumattomien syiden mukaan.

Ennakoimattomuus voi ilmetä monilla eri tasoilla. Yleisimmällä tasolla ennakoimattomuus näyttäytyy esimerkiksi eurooppalaisissa demokratioissa hallitusten ja eduskuntien vaihtumisena. Emme voi ikinä varmasti sanoa, miltä eduskunnan kokoonpano näyttää ensi vaalien jälkeen emmekä aina vaalien välissäkään.

Mutta eduskuntatason vaihtuvuuden taustalla vaikuttavat – tai pitäisi ainakin vaikuttaa – myös yhteiskuntaan kuuluvien henkilöiden ajattelutapojen muutokset, eri ryhmittymien ja identifikaatiotapojen muutokset, poliittisen yhteisön tunnetilojen muutokset ja niin edes päin. Tämän lisäksi on huomattava, ettei mikään poliittinen yhteisö toimi eristyksessä muista yhteisöistä vaan on osa laajempaa maailmassa tapahtuvien muutosten sarjaa.

Ennakoimaton mutta hauras demokratia

Ennakoimattomuutta on käsitelty laajimmin radikaalidemokraattisiksi kutsuttujen ajattelijoiden keskuudessa. Radikaalidemokratia on epämääräinen käsite, mutta sen kannattajia yhdistää ainakin epäilys siitä, ettei demokratiaa voida rajata ainoastaan eduskunnassa käytyihin keskusteluihin ja säännöllisin väliajoin pidettyihin vaaleihin.

Demokratia, jossa aidosti huomioidaan ja ymmärretään ennakoimattomuus, on paljon enemmän kuin hallintomuoto. Se on todellisuuskäsityksiä alati ravistuttava muutoksen tila. Filosofi ja kulttuurikriitikko Walter Benjamin huomauttaa esseessä Keskuspuisto, että

Historian kulku […] ei oikeastaan voi vaatia ajattelijalta sen enempää kuin lapsen kädessään pitämä kaleidoskooppi, joka jokaisella kierroksella töytäisee kaiken järjestyksessä olevan kohti uutta järjestystä. […] Hallitsevien käsitteet ovat aina olleet peili, joka synnyttää kuvan ”järjestyksestä”. – Kaleidoskooppi on iskettävä säpäleiksi.

Demokratia sen radikaaleimmassa muodossa on juuri tämän kaleidoskoopin, kaikkien hallitsevien käsitejärjestelmien ja todellisuuskäsitysten, jatkuvaa säpäleiksi iskemistä.

Radikaalidemokraatit ajattelevat, että demokratian rajaaminen eri instituutioihin vahingoittaa aidon demokratian toteutumista. Myös kansallisvaltiota voidaan pitää demokratialle haitallisena instituutiona. Kansallisvaltioajattelun keskiössä on ajatus luonnollisesta ja rajatusta poliittisesta yhteisöstä, jolla on suvereniteetti hoitaa jonkin alueen asioita.

Poliittiset yhteisöt ovat tänä päivänä monimutkaisempia kuin kansallisvaltioiden kulta-aikana, jolloin ihmisten ja ajatusten liikkuvuus oli minimaalista nykypäivän tahtiin verrattuna. Paraneva tietoisuus maailman ongelmien kietoutumisesta yhteen haastaa myös ajatuksen, että yhdellä alueella asustava joukko ihmisiä pystyisi sen alueen suvereniteetin puitteissa ratkaisemaan omaa aluetta koskevat ongelmat yksin. Ilmastonmuutos lienee selvin ilmentymä tästä.

Demokratian radikalisoituminen

Politiikan teoreetikko ja radikaalidemokratian puolestapuhuja Alexandros Kioupkiolis ehdottaa demokratioiden radikalisoimiselle kolmea mahdollista kriteeriä, joita voi myös pitää ennakoimattomuuden huomioimisen reunaehtoina.

Poliittisen yhteisön ei tulisi ensinnäkään kuvitella saavuttavansa mitään absoluuttista määränpäätä, jonka jälkeen politiikka on turhaa tai joka takaisi, ettei muutosta enää tarvitse sietää. Sellaisten kuvitelmien ylläpitäminen voi pahimmillaan johtaa hallintomuotoa totalitaariseen ja autoritaariseen suuntaan.

Toiseksi poliittisen yhteisön tulisi sekoittaa sekä hierarkkisia että epähierarkkisia päätöksenteon muotoja.

Hierarkkiset muodot ovat sellaisia, joissa päätöksenteosta vastaa ja jota ohjaa jokin nimetty toimija. Esimerkiksi laajojen poliittisten projektien läpivieminen imaisisi helposti suurten ihmismäärien kaiken voiman ja ajan, mikä voisi johtaa monille epäoikeudenmukaiseen tilanteeseen. Epähierarkkinen päätöksenteko on lähempänä sitä, mitä usein kutsutaan suoraksi demokratiaksi. Päätöksenteon vastuu ja ohjaus leviää silloin koko demokraattisen yhteisön läpi.

Molemmat ovat yhdessä toimimisen epävakaita sivuhaaroja, joiden välinen ero usein on poliittinen. Ihmistenväliset suhteet ovat harvoin todellisuudessa joko täysin hierarkkisia tai täysin ilman hierarkioita. Toisin kuvitteleminen ajaa usein jonkin tahon poliittista agendaa.

Vaarana on, että jos ei pysytä avoimena eri demokraattisten päätöksenteon ja edustuksellisuuden muodoille sekä näiden muuttumiselle, moniäänisyyttä rajataan ja eri ihmisryhmiä sysätään rakenteellisesti ulos päätöksenteosta.

Viimeinen sana päätöksenteossa ei voi olla filosofien tai muiden asiantuntijoiden käsissä, vaan sen täytyy syntyä kollektiivisten prosessien kautta. Tämä on viimeinen kriteeri.

On selvää, että ennakoimattomuuden syleileminen tekee demokratian hauraaksi.

On selvää, että ennakoimattomuuden syleileminen tekee demokratian hauraaksi. Tämän haurauden hyväksyminen on riski, joka on pakko ottaa, mikäli haluamme pitää hallintomuotomme demokraattisina.

Ennakoimattomuuden hyväksyvä ja muutosaltis demokratia voi milloin tahansa suistua raiteilta, kun jokin totalitaarisia ideologioita myötäilevä ryhmä pyrkii valtaan. Valitettavasti hauraus on demokratian ajatukseen syvälle punottu ominaisuus. Ilman haurautta ei ole myöskään demokratiaa.

VTM Mattias Lehtinen on käytännöllisen filosofian väitöskirjatutkija Helsingin yliopistossa.

Artikkeli on osa Demokratian haasteet -kirjoitussarjaa.