Mitä on tapahtunut sen jälkeen, kun uusi yliopistolaki mahdollisti yliopistoille paljon sellaista, mikä aiemmin ei ollut mahdollista, ja samaan aikaan valtionrahoitus väheni dramaattisesti? Elokuva tarjoaa tirkistysikkunan yliopistolaisten kokemuksiin, johtajavaltaisuuteen, päätöksiin ja siihen, mihin siinä vaiheessa luotetaan, kun luottamus katoaa.
”Toiset äänet” on katsottavissa verkossa DocPoint-dokumenttielokuvafestivaalien ajan 31.1.-6.2.2022.
Muistavatko kaikki vielä lähihistorian fantastiseksi kutsutun yliopistojen säädösuudistuksen? Vuonna 2009 hyväksyttiin vuonna 2010 voimaan astunut yliopistolaki, jolla kumottiin vuoden 1997 yliopistolaki. Uudella lailla mahdollistettiin yliopistojen toiminta itsenäisinä oikeushenkilöinä, siirrettiin henkilöstö virkasuhteista työsuhteisiin, uudistettiin yliopistojen sisäisiä päätöksentekorakenteita ja vahvistettiin taloudellisen ja henkilöstöautonomian kehyksiä.
Elokuva ”Toiset äänet” sysää katselijan aistit yliopistomaailmaan arkeen ja yliopistolakiuudistukseen. Elokuva ottaa syvästi kantaa paradokseihin, joiden annetaan ymmärtää juontuvan yliopistolaista ja sen seurauksista. Annika Grofin ohjaama dokumentaarinen elokuva yliopistoista palauttaa ääni- ja kuvamaisemilla mieleen, mitä kaikkea yliopistouudistus sisälsi.
Elokuva ottaa syvästi kantaa paradokseihin, joiden annetaan ymmärtää juontuvan yliopistolaista ja sen seurauksista.
Dokumentin eri vaiheissa puoliyhdeksän uutisten ankkurit luettelevat uudistuksen pääkohdat selkeän sujuvasti, ja välillä kuullaan eduskuntakeskustelujen intohimoisia kannanottoja ja väittelyä yliopistolaista sekä puolesta että vastaan. Dokumentin Arkadianmäellä kuvatuista osuuksista katsojille välittyy, mitä eduskuntasalissa puhuttiin ja miksi laista kiisteltiin.
Elokuvassa on myös näkyvässä roolissa henkilökuvina Helsingin yliopiston oikeushistorian emeritusprofessori Jukka Kekkonen, sosiologi Lena Näre, tutkijatohtori Taina Saarikivi ja yliopistonlehtori Gaela Kereyel.
Mitä yliopistoille tapahtui?
Yliopistolain myötä valtionomistuksessa olleet yliopistot saivat käytännössä itse valita joko julkisoikeudellisen oikeushenkilömuodon tai yliopistosäätiön. Yliopistojen hallinto on siksi lähtenyt eriytymään, kun se aiemmin oli yhdenmukaisesti säänneltyä. Dokumentissa olisi voitu käsitellä enemmänkin tämän juridisen muutoksen taustoja.
Olisi ollut erittäin mielenkiintoista käsitellä enemmän sitä, millaisia tapahtumaketjuja yliopistolain uudistuksen taustalla oli ja kysyä, miksi vain kaksi yliopistoa – Aalto ja Tampereen teknillinen yliopisto – päätyivät säätiömuotoon, kun taas kaikki muut valitsivat julkisoikeudellisen organisaatiomuodon.
Säätiöyliopistoissa voi olla kokonaan ulkopuolisista koostuva hallitus, jos yliopisto niin itse haluaa. Julkisoikeudellisissa yliopistoissa taas edellytetään, että vähintään 40 prosenttia kokoonpanosta on yliopiston ulkopuolisia jäseniä. Tämä tarkoittaa, että hallituksessa voi istua myös yliopiston työntekijöitä, joita säätiöyliopistoissa on harvemmin ollut. Niin ikään laajemmalle yleisölle olisi voinut olla mielenkiintoista, mutta myös tärkeää selventää minkälaisia valtuuksia ja velvoitteita yliopistojen johdolla on, ja mitä yliopiston rehtori ja sen hallitus tekevät.
Yliopiston hallituksen valitsema rehtori johtaa kaikkia yliopiston toimintoja ja käyttää laajaa yleistoimivaltaa. Rehtori esimerkiksi valitsee yliopiston johtohenkilöstön, ellei ole delegoinut asiaa eteenpäin jollekin toiselle johtajalle. Suoraan rehtorin alla työskentelevät johtajat ja asiantuntijat, kuten esimerkiksi opetuksesta ja tutkimuksesta vastaavat vararehtorit, valitsee kuitenkin hallitus. Hallitus hyväksyy strategian ja käyttää taloudellista valtaa hyväksymällä talousarvion. Hallitus hyväksyy myös sisäisen organisaation ja yliopiston säännöt.
Dokumentti lähestyy yliopistojen muutosprosesseja henkilökuvien kautta.
Julkisoikeudellisten ja säätiöyliopistojen hallinto eriytyi myös sen suhteen, miten yliopiston hallitus valitaan. Julkisoikeudellisissa yliopistoissa hallituksen ulkopuoliset jäsenet valitsee yliopiston sisäinen toimielin ja se myös vahvistaa yliopiston sisäisillä vaaleilla yliopistolaisista valitut jäsenet. Säätiössä kuullaan säätiön perustajia, ja sen jälkeen kollegiota vastaava toimielin nimittää säätiöyliopiston hallituksen jäsenet.
Johtajavaltaisuus ja ylipistodemokratia ovat elokuvan pääteemoja, joten näiden asioiden taustoitukselle olisi ollut tarvetta.
Dokumentti lähestyy yliopistojen muutosprosesseja henkilökuvien kautta. Kekkosen vaalityötä kansanedustajaehdokkaana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa – joka paikoitellen näyttäytyy yhden miehen sotana yliopistolakia vastaan – kuvataan paljon.
Mitä seurauksia yliopistolailla oli?
Yliopistot ovat perusluonteeltaan tiedeyhteisöjä. Yliopistolain myötä kaikki yliopistot lähtivät rakentamaan noin kymmenisen vuotta sitten uusia hallinto- ja johtamisrakenteita. Sen seurauksena yliopistojen sisäiset valtapositiot ja -asetelmat ovat väistämättä muuttuneet ja niiden heijastusvaikutukset ovat alkaneet näkyä. Yliopistojen niin sanotusta kolmikantaperiaatteesta, jossa tutkijat, opettajat ja hallinnon työntekijät ovat tasasuhtaisesti edustettuina eri toimielimissä, pitkälti luovuttiin.
Yliopistolailla muutettiin esimerkiksi henkilöstön asema viranhaltijoista työntekijöiksi. Tämä tarkoittaa, ettei henkilöstövalintoja juuri tarvitse perustella.
Dokumentti käsittelee yliopiston sisäistä maailmaa ja myös sitä, minkälaisia ravisuttavia seuraamuksia yliopistojen valtionrahoitusleikkauksilla koettiin olevan eritoten maan suurimmassa yliopistossa. Helsingin yliopiston henkilöstön erittäin laajoista irtisanomisista teki päätökset yliopisto itse. Vuoden 2015 aikana käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen päätteeksi yliopisto irtisanoi vuoden 2016 alussa yhteensä 371 työntekijää, joista 48 kuului opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja 323 muuhun henkilöstöön.
Elokuvassa mennään pintaa syvemmälle ja annetaan yksilöille äänet ja omat kasvot.
Lisäksi henkilöstövähennyksiä tapahtui määräaikaisten työsopimuksen päättämisen vuoksi. Irtisanomisia tapahtui samoihin aikoihin myös Aalto-yliopistossa (yhteensä 141), mutta toisin kuin Helsingin yliopiston tapauksessa, henkilöstövähennykset eivät kohdistuneet professorikuntaan.
Yliopistoilla on laajat autonomian kehykset ja perustuslain takaamat opetuksen ja tutkimuksen vapaudet. Yliopistolaki vahvisti yliopistojen henkilöstöautonomiaa, mikä tarkoittaa, että monesta aiemmin lailla säännellyistä asioista päättää yliopisto itse itsenäisenä työnantajana. Vain professorin nimike ja tehtävät sekä eräitä muita professorin nimitykseen liittyviä asioita mainitaan laissa.
Sen sijaan professorin kelpoisuuden määritteleminen tapahtuu yliopiston omissa säännöissä. Yliopistot voivat harjoittaa itsenäistä henkilöstöpolitiikkaa aiempaa laaja-alaisemmin. Henkilöstön palvelussuhteisiin ja yliopistojen talouteen liittyy paljon kompleksisuutta.
Elokuvassa mennään pintaa syvemmälle ja annetaan yksilöille äänet ja omat kasvot. Vastalauseena yliopistolaille tuhatkunta opiskelijaa valtasi Helsingin yliopiston hallintorakennuksen. Kamera kulkee elokuvassa vauhdikkaasti tapahtumasta toiseen ja erilaisiin vallankäytön ilmentymiin.
Lähestyvän junan ujeltava ääni ilmaisee niitä uhkaavia tuntemuksia ja odotusta tulevista päätöksistä, joita yliopiston työntekijät ovat kohdanneet.
Parhainta taiteellista antia on, kun tutkijatohtori Taina Saarikivi sanoittaa ja luo äänimaisemaa yksilöiden tuntemuksille, kokemuksille ja kohtaloillekin. Hän kertoo, miten oli tuntenut pakottavan tarpeen tehdä musiikkikappale yli viidelle sadalle yliopistosta irtisanotulle työntekijälle. Hän havainnollistaa päätösten uhkaa viemällä katsojan metroasemalle. Lähestyvän junan ujeltava ääni ilmaisee niitä uhkaavia tuntemuksia ja odotusta tulevista päätöksistä, joita yliopiston työntekijät ovat kohdanneet.
Elokuvassa mennään myös professorin työhuoneeseen, yliopiston historialliseen kirjastoon, muihin työtiloihin ja seuraamaan sisäistä yliopistopalaveria, jossa pähkäillään muun muassa opinnäytetyön supistamista 30 opintopisteen laajuiseksi, jotta opiskelijat valmistuisivat nopeammin. Opintopisteiden karsiminen vaatii yhteistä pohdintaa.
Elokuva on pääosin kuvattu talvella; kansainvälinen vieraileva professori liukastuu Suomen talvessa pohtiessaan yliopiston muutosta. Lopuksi tulee kevät ja kesä. On kaunista, mutta taustalla on valtava myllerrys.
Yliopistohenkilöstön palo omaan työhön
Pitkähköä dokumenttia olisi voinut leikata tiiviimmäksi. On vaikea sanoa, kuvaako yliopiston arkipäiväisyyden dokumentointi muita kuin yliopistolaisia itseään.
Yliopistojen kanssa yhteistyötä tekevät kumppanit odottavat, että yliopistot toteuttavat tieteellistä tehtäväänsä. Niillä on oma erityinen tehtävänsä ja roolinsa. Yliopistojen kumppanit eivät odota, että yliopisto yrittää olla yritys. Tämä pitkähkön elokuvan loppumetrien sitaatti sopii erinomaisesti aikaan, jossa yliopistotutkijat tälläkin hetkellä elävät: ”Sitä tutkimusta tehdään vimmatusti ja pontevasti jossain kellareissa, baareissa, olohuoneissa, ihmisistä tutkimuksen paloa ei voi nyhtää pois.”
HT Vuokko Kohtamäki toimii yliopistonlehtorina Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa. Hän on erikoistunut korkeakoulututkimuksessaan korkeakoulujen hallintoon.
