Alustakapitalismin ajassa arkiset kodin vempaimet valtaavat kodin liittäen ne digitaalisiin valvonnan verkkoihin, joissa niin valtio kuin yksityinen pääoma ovat osallisia. Dokumenttielokuva Home Invasion on piinallinen kauhumontaasi ovikellojen ja kapitalismin konfliktien yhteyksistä.
Home Invasion (Graeme Arnfield, 2023), esitetään DocPoint-festivaaleilla torstaina 1.2. ja perjantaina 2.2.2024.
Graeme Arnfieldin kauhugenrestä ammentava videoessee käsittelee ovikellon keksimistä ja jälleenkeksimistä historiallisina hetkinä, jotka nivoutuvat aikansa amerikkalaisiin ja brittiläisiin kiistoihin työstä, turvallisuudesta sekä suuryritysten ja valtion vallasta.
Dokumentti etenee kuin ovisilmän läpi kuvatuin montaasein, joissa sekoittuu niin historiallinen dokumenttiaineisto kuin found footage -tyylinen valvontakamera-aineisto. Kerronta tapahtuu ruudulla muutama sana kerrallaan etenevän esseetekstin kautta, joka luo tilaa Dario Argenton Suspiria-elokuvaa (1977) muistuttavalle, hermoja kiristävälle noise-ääniraidalle.
Dokumentti tarjoaa vaikuttavan tarinan piinallisella tavalla. Visuaaliset ja musiikilliset kauhuelementit alleviivaavat kotiin tunkeutumisen kaksoismerkitystä: toisaalta murtovarkaat, toisaalta alustayritysten valvontateknologiat. Samalla varsin verkkaisesti etenevä teksti vaatii katsojalta sen verran pitkäjänteisyyttä, että voi pohtia, nauttisiko sisällön mieluummin puhtaasti esseemuodossa.
Lopulta elokuvalliset keinot ovisilmästä kuvatuin murtautumisyrityksin tekevät kuitenkin sen, mihin kirjoitettu teksti itsessään tuskin olisi pystynyt. Ne nimittäin tuovat epämukavan lähelle sen affektiivisen eli tunteellisen faktan, joka piilee myös Amazon Ring -valvontaovikellojen amerikkalaisen menestyksen takana: esikaupunkilaisten pelko ulkopuolisista tunkeutujista iskee kovaa.
Turvallistaminen, alustat ja kuluttajateknologia
Vuonna 2018 Amazon osti yrityksen nimeltä Ring, joka valmisti videokameroin, kaiuttimin ja internetyhteyksin varustettuja älyovikelloja. Ring-ovikellon keksijä oli sanojensa mukaan etsinyt ratkaisua arjen sujuvuuden ongelmaan: miten vastaanottaa lähetyksiä, kun ei itse ole kotona.
Yritys löysi kuitenkin pian paremmin myyvän tarinan tuotteelle kotirauhan rikkomisen pelosta. Järjestelmä pystyi varoittamaan omistajaa kaikesta epäilyttävästä, turvallisuutta uhkaavasta liikehdinnästä kodin edustalla. Näin Ringistä muodostui edistysaskel jo 1966 keksitylle turvaovikellolle, jonka patentin kerrostalolähiöläinen keksijä myi amerikkalaisen unelman, eli aidattujen asuinalueiden rakennuttajalle. Ovikellosta tuli siis osa esikaupunkilaisen kodin turvallistamisen tarinaa jo kauan ennen internetiä.
Elokuvan edetessä Ring-ovikellon toistuva ilmoitussointu saa uusia merkityksiä: onko se ystävä, murtovaras, vai kenties tunnistimen ohi leijaillut vaahteranlehti?
Amazonin hankinta kuitenkin muutti teknologian luonnetta, sillä alustayritys tekee sen, missä alustayritys on parhaimmillaan. Se välittää eri toimijoiden välillä, asettuen siten keskelle kuviota, jota tutkija Nick Srnicek kutsuu kirjassaan Platform Capitalism (2016) monisärmäiseksi markkinaksi. Amazon Ring -ovikellot muun muassa liittävät käyttäjän osaksi naapurustoon paikallistuvaa sosiaalista mediaa, jossa käyttäjät voivat keskustella muiden Ring-naapureiden kanssa, jakaa valvonta-aineistoa ja huolehtia yhteisestä turvallisuudesta. Samalla kerätty aineisto kartuttaa Amazonin tekoälyn opetusaineistoa ja parantaa yrityksen muille myymiä palveluja ja asiakassegmentointia.
Monissa osavaltioissa myös poliisilla on käytännössä epäämätön pääsy Ring-valvontanauhotteisiin, jolloin teknologia toimii myös valtion valvonnan jatkeena. Arnfield kysyykin dokumentissaan: kun Amazon myy ovikellon, mitä se itse asiassa myy ja kenelle?
Kodin turvallistaminen onkin samalla dataistamisprojekti, eli sen liittäminen datan keräämisen, tulkitsemisen ja myymisen järjestelmiin. Silloin digitaalinen teknologia, valtio ja yksityinen pääoma toimivat liittolaisina, ja sen mahdollistaa kuluttajien koettu pelko alati läsnä olevasta uhasta. Dokumentti simuloi vaikuttavasti tätä naapurustoparanoian tunnetta.
Pikselöityneet näyt murtautumisyrityksistä voimistavat tunnetta kotirauhanreviiristä ja sen rikkomisesta. Samalla Arnfield kuitenkin alleviivaa tämän pelon ja turvallistamisen syklin paradoksaalista itsetoteutumista. Mitä enemmän kuluttajat käyttävät voimavarojansa ympäristönsä valvomiseen ja uhkien arviointiin, sitä enemmän he kokevat uhan mahdollisuuden alati läsnä olevaksi. Elokuvan edetessä Ring-ovikellon toistuva ilmoitussointu saa uusia merkityksiä: onko se ystävä, murtovaras, vai kenties tunnistimen ohi leijaillut vaahteranlehti? Joka tapauksessa ääni on muistutus pysyä aina valppaana.
Teknologian vastustaminen poliittisena toimintana
Ovikellon kattavan sosiaali- ja kulttuurihistorian sijaan dokumentti viittoo suurieleisesti kohti teknologioiden ja niiden sosiaalisten kontekstien välistä yhteyttä. Tämä yhteyksien rakentaminen onnistuu toisinaan paremmin ja toisinaan huonommin. Dokumentin loppuosa tekee ekskursion puhelimen merkitykseen kotirauhan symbolina ja rikkojana 1960-luvun kauhuelokuvissa päätyen tarinaan 1800-luvun alun brittiläisen kangasteollisuuden työtaisteluista ovikellon keksimisen esihistoriana. Niin kutsutut luddiitit ovat saaneet historian uudelleentulkinnassa negatiivisen maineen jääräpäisinä teknologisen edistyksen vastustajina.
Arnfield kuitenkin edistää historiallisesti perustellumpaa tulkintaa liikkeestä uutena yhteistoiminnan muotona, joka nousi vastustamaan työn koneellista tehostamista ja sitä seuraavaa, niin työntekijöiden kuin käsityötaitojen köyhtymistä. Arnfield rakentaa temaattisen yhteyden luddiittijoukkojen tehtaanvaltauksesta teollisuuspohatan ovikellon keksimiseen, mutta suoraviivaisesti esitetty innovaation historia jää pinnalliseksi.
Niin kodin dataistamisen kuin työn koneellistamisen tapauksissa teknologian vastustaminen voi olla edistysvastaisuuden sijaan emansipatorista. Tässä valossa Arnfieldin videoessee näyttäytyy ennemmin manifestinomaisena kutsuna toimintaan, kuin analyyttisena teknokulttuurin kritiikkinä.
Ehkä luddiitti-välikohtauksen anti ei olekaan ovikellon syntyhistoria, vaan ennemmin huomio siitä, että teknologiat, joihin poliittiset kamppailut materialisoituvat, ovat vastustettavissa. Niin kodin dataistamisen kuin työn koneellistamisen tapauksissa teknologian vastustaminen voi olla edistysvastaisuuden sijaan emansipatorista. Tässä valossa Arnfieldin videoessee näyttäytyy ennemmin manifestinomaisena kutsuna toimintaan, kuin analyyttisena teknokulttuurin kritiikkinä.
Vienon toiveikas loppukaneetti dokumentissa päättyykin teräväkielisen psyche-jazzmuusikko Robert Wyattin (s. 1945) matelevaan versioon Chicin discohitistä, joka julistaa voitokkaasti “at last, I am free”.
MSc Santtu Räisänen on teknologiatutkimuksen väitöskirjatutkija Helsingin yliopiston Kuluttajatutkimuskeskuksella.
Artikkelikuva: DocPoint
