XY Chelsea DocPoint-elokuvafestivaaleilla maanantaina 27.1., torstaina 30.1. ja sunnuntaina 2.2. Tässä linkki elokuvan ohjelmatietoihin.
XY Chelsea -dokumenttielokuva on psykologinen kuvaus vankilasta vapautumisesta ja yhteiskuntaan sopeutumisen haasteista. Samalla se on kuvaus yksilön moraalisesta kamppailusta orwellilaista valtajärjestelmää vastaan.
Elokuva sijoittuu vuoteen 2017, jolloin entinen Yhdysvaltojen armeijan tiedusteluanalyytikko Chelsea Manning vapautui sotilasvankeudesta presidentti Barack Obaman armahdettua hänet. Elokuussa 2013 Manning oli tuomittu 35 vuoden vankeuteen muun muassa maanpetturuudesta, vakoilusta ja Yhdysvaltojen turvallisuuden vaarantamisesta. Ennen oikeudenkäyntiä ja tuomiotaan Manningia pidettiin eristyssellissä Kuwaitissa. Armeijan oikeudenkäynnin kuulustelun mukaan selli oli aavikkoteltan sisällä oleva metallihäkki, jossa Manning oli eristettynä 60 vuorokautta. Hän ei saanut mennä makuulle eikä nukkua. Tämän jälkeen Manning siirrettiin Quanticoon, eli merijalkaväen tukikohtaan Yhdysvaltoihin, jossa hän oli eristyssellissä 120 vuorokautta. Muun muassa YK:n kidutuksen vastainen toimikunta, Amnesty International ja American Civil Liberties Union (ACLU) kuvasivat Manningin olosuhteita julmiksi ja epäinhimillisiksi.
Manning luovutti vuonna 2010 yli 750 000 Yhdysvaltojen hallinnon salaista dokumenttia Julian Assangen johtamalle WikiLeaksille ollessaan New Yorkissa lomalla palveluksestaan Irakissa. Omien sanojensa mukaan hän valitsi WikiLeaksin, koska sanomalehdet – muun muassa The New York Times ja Washington Post – joihin Manning oli ottanut yhteyttä, eivät olleet kiinnostuneita sotarikoksia sisältävistä salaisista aineistoista.
Yhdessä vuodetuista videoista paljastuu, kuinka Yhdysvaltojen sotilaat tappavat 12 siviiliä Bagdadissa. Joukossa oli kaksi Reutersin toimittajaa.
Yhdessä vuodetuista videoista paljastuu, kuinka Yhdysvaltojen sotilaat tappavat 12 siviiliä Bagdadissa. Joukossa oli kaksi Reutersin toimittajaa. Tapaus peitettiin väittämällä, että kyseessä oli vihollistaistelijoiden eliminointi. Dokumenttielokuvassa nähdään alkuperäisiä Yhdysvaltojen armeijan videoita, joissa siviilejä ammutaan. Dokumentin mukaan armeija tappoi salaa noin 15 000 siviiliä. Tietovuoto paljasti myös Yhdysvaltojen harjoittaman systemaattisen kidutuksen Irakin ja Afganistanin sotien aikana.
Vapauden ensimmäiset tunnit
Elokuva alkaa hetkestä, jolloin Manningin asianajaja Nancy Hollander kuulee puhelimitse, että Obama on armahtanut Manningin. Kamera seuraa tapahtumia seuraavan vuorokauden aikana jolloin Manning siirretään sotilasvankilasta metsän keskellä sijaitsevaan salaiseen ja turvalliseen taloon. Sen sijaan, että dokumentti rakentuisi kertojan puheen varassa, ohjaaja Tim Travers Hawkins viettää runsaasti aikaa kuvaten Manningin kasvoja lähietäisyydeltä ja antaa hänen itse puhua. Eräässä kohtauksessa Manning kävelee ensimmäistä kertaa vapaana metsässä ja toisessa kohtauksessa hän pukeutuu ja meikkaa vapaasti haluamallaan tavalla. Transsukupuolinen Manning istui vankeustuomionsa miesten vankilassa.
Alun perin Manning ilmoittautui armeijaan miehistyäkseen.
Manning kertoo, kuinka hän alun perin ilmoittautui armeijaan miehistyäkseen. Noin 157 senttimetriä pitkä ja hentorakenteinen Manning kasvoi omien sanojensa mukaan väkivaltaisessa alkoholistiperheessä Oklahomassa. Hän jäi nuorena kodittomaksi, koska perhe ei hyväksynyt hänen seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiään. Kun Manning oli nuori aikuinen, Irakin toinen sota oli juuri alkanut ja Manning, joka etsi merkitystä elämälleen, ilmoittautui puolustusvoimiin. Vain muutamaaa päivää myöhemmin hän aloitti sotilaskoulutuksen ja sen jälkeen hänet värvättiin tiedusteluanalyytikoksi Irakiin. Dokumenttielokuva jättää kertomatta, että Manning oli lapsesta asti kiinnostunut tietokoneista ja oli taitava ohjelmoija. Tietotekniikkataidot mainitaan ainoastaan ohimennen Manningin äidin lyhyessä haastattelussa, jossa äiti kertoo, että lapsi käytti kolmea tietokonetta yhtä aikaa.
Tietovuotajan muotokuva
Dokumenttielokuva pohtii tietovuotajan yksilöpsykologiaa ja sitä, mitä seurauksia tietovuodolla on sekä vuotajalle että yhteiskunnalle. Manning kertoo, että hän todisti Irakissa loputonta tuhoamista ja siviilien tappamista. Sen vuoksi hän halusi, että asia tulee julkisuuteen. Ollessaan lomalla Irakista hän huomasi turhautuneensa siitä, että tavalliset amerikkalaiset olivat täysin vieraantuneita sodasta, jota maa kävi Irakia vastaan. Elokuvan käsittelemä moraalinen dilemma liittyykin kysymykseen, kumpi on tärkeämpää: Yhdysvaltojen tietoturvallisuus vai totuus sodasta? Haastatteluklipissä Julian Assangen esittää, että tuomioistuinten ja oikeuden on päätettävä onko sotarikosten ilmiantaminen rikos.
Amerikkalaisessa julkisessa keskustelussa Manningin vankilassa aloittama sukupuolenkorjausprosessi rinnastettiin tietovuotoon. Ikään kuin hänen motivaationsa vuotaa tiedot WikiLeaksille ja vuotojen sisällön merkitys olisivat sidoksissa hänen sukupuoli-identiteettiinsä. Vuonna 2014 Manning haastoi Yhdysvallat oikeuteen ja voitti. Sen seurauksena hän sai aloittaa sukupuolenkorjausprosessiin kuuluvan hormonilääkityksen vankilassa, vaikka joutui kärsimään tuomionsa miesten vankilassa. Yhdessä kohtauksessa elokuvan taustalla kuullaan ääninauhoitepätkiä radio- ja televisiouutiskeskusteluista, joissa eri asiantuntijat pohtivat Manningin sukupuoli-identiteettiä. Manningin oman kertomuksen mukaan hänen tarkoituksenaan oli alusta asti olla avoin sukupuoli-identiteetistään, mutta pelkäsi juuri sitä, että median huomio keskittyisi vain transsukupuolisuuteen eikä vuodon paljastamiin sotarikoksiin.
Sekä Manningin kertomusta tietovuodosta että hänen sukupuoli-identiteettiä pidetään epäilyttävänä ja epäuskottavana.
Elokuva yrittää tavoittaa sen, kuinka sekä Manningin kertomusta tietovuodosta että hänen sukupuoli-identiteettiä pidetään epäilyttävänä ja epäuskottavana. Sukupuolen kuvaus jää dokumentin ohjaajalla kuitenkin pinnalliseksi ja ulkonäkökeskeiseksi. Elokuva ei tarkastele yhteiskunnan tai armeijan sukupuolinormeja tai Manningin kokemaa naisvihaa, vähättelyä ja rakenteellista väkivaltaa. Hienovaraisempi ja analyyttisempi tulkinta olisi mahdollistanut sovinismin ja transfobian käsittelyn sen sijaan, että nyt sukupuoli näyttäytyy lähinnä meikkaamisena, mekkoihin pukeutumisena ja herkkinä, kipeinä tunteina.
Missä ovat muut tietovuotajat?
Paikoittainen pinnallisuus jää lopulta dokumentin kompastuskiveksi. Ohjaaja Tim Travers Hawkinsilla on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus lähestyä Manningia ja kertoa hänen äärimmäisen kiinnostava ja traaginen elämäntarinsa, mutta elokuva jättää päähenkilön etäiseksi. Kasvojen lähikuvaus yhdistyy kohteen tunteiden ja tunteellisuuden esittämiseen, mutta jättää analysoimatta Manningin älykkyyden, elinvoimaisuuden ja oikeudentunnon.
Dokumenttielokuva ei myöskään kontekstualisoi Manningin tietovuotoa suhteessa muihin samoihin aikoihin tapahtuneisiin tietovuotoihin, median rooliin tietovuotojen välittäjänä tai uuteen kyberkansalaistottelemattomuuden aikakauteen. Julian Assange vilahtaa yhdessä nopeassa videoklipissä, mutta dokumentti itsessään jättää epäselväksi, mikä lopulta oli Manningin ja Assangen suhde. Maaliskuussa 2019 Manning joutui takaisin vankilaan, koska kieltäytyi todistamasta Assangea vastaan WikiLeaks-oikeudenkäynnissä. Manning istuu tällä hetkellä 18 kuukauden vankeustuomiota.
Edward Snowden, hakkerikollektiivi Anonymouksen Barret Brown ja The Guardianin toimittaja Glenn Greenwald jäävät niin ikään mainitsematta. Näin Manning näyttäytyy ainutlaatuisena ja moraalisesti poikkeuksellisena yksilönä, mikä vahvistaa elokuvan tapaa käsitellä Manningia eteerisenä ja salaperäisenä hahmona. Manning kertoo kokemastaan yksinäisyydestään työväenluokkaistaustaisena queer-nuorena, mutta dokumentissa hänen yksinäisyyttään kuvataan lähinnä vankilasta kotiutumisen haasteena.
Ohjaajalla olisi myös ollut mahdollisuus pohtia tietovuotojen merkitystä nykypäivänä käsittelemällä elokuvan lopussa esimerkiksi Panamapapereita, eli Mossack Fonseca -vuotoa tai Danske Bankin Viron konttorin rahanpesuketjuun liittyvää tietovuotoa. Panamapaperien anonyymina pysynyt tietovuotaja kertoi BBC:lle motiivikseen eriarvoisuuden ja tuloerojen kasvun. Manning ei siis ole yksin näkemyksessään, että totuus on saatava julkisuuteen ja tiedon on oltava läpinäkyvää. Tietovuodot ovat moraalifilosofisesti kiinnostava ja haastava aihepiiri. Facebookin Mark Zuckerbergin harjoittama laiton tietojen keruu, kauppaaminen ja ympäripyöreä puolustuspuhe Yhdysvaltojen kongressin edessä olisi ollut toinen mahdollisuus kontekstualisoida dokumenttielokuvan aihepiiriä. Kenellä on oikeus ja mahdollisuus kerätä tietoa ja kenellä oikeus paljastaa tietoa?
Manning ei ole yksin näkemyksessään, että totuus on saatava julkisuuteen ja tiedon on oltava läpinäkyvää.
Dokumenttielokuva ei tarkastele Yhdysvaltojen vankilajärjestelmää. Elokuvassa pohditaan muutamassa kohtauksessa vankilasta kotiutumisprosessin vaikeutta. Ohjaaja ei kuitenkaan löydä yhteyttä amerikkalaisen sotateollisuuden ja köyhää, mustaa siviiliväestöä hallinnoivan vankilajärjestelmän välillä. Näin elokuva ohittaa maan ulkopolitiikan ja sisäpolitiikan rakenteellisen väkivallan. Nimenomaan sota- ja vankilateollisuus ylläpitävät rakenteellista syrjintää, joka teki mahdolliseksi sen, että Manning sai eriarvoisen ja suhteettoman tuomion muihin tuomittuihin rikollisiin verrattuna.
Dokumenttielokuvan kiinnostavimpia kohtia on Manningin harjoittama poliittinen aktivismi Yhdysvaltain uutta niin kutsuttua vaihtoehtoista äärioikeistoa eli alt-rightia vastaan. Manning yrittää vankilasta vapauduttuaan käydä siviilissä sodassa oppimaansa informaatiosodankäyntiä ja soluttautuu esimerkiksi alt-rightin juhlatilaisuuteen paljastaakseen heidän asenteitaan.
Hän joutuu kuitenkin lopulta suuriin hankaluuksiin sosiaalisessa mediassa, kun hänen soluttautumisyrityksensä tulkitaan alt-rightin mielistelyksi. Lumipalloefekti sosiaalisessa mediassa alkaa ja Manning saa osakseen someraivoa, mikä johtaa lopulta hänen mielenterveytensä järkkymiseen. Dokumenttielokuva tavoittaakin onnistuneesti sosiaalisen median raadollisuuden. Kaiken kaikkiaan dokumentti on paikoin hieno kuvaus äärimmäisen traagisesta elämäntarinasta, mutta elokuvan pinnallisuus ei tee oikeutta päähenkilölleen eikä hänen toimintansa poliittisuudelle.
Julian Honkasalo on Helsingin yliopiston ja The New School for Social Researchin (New York) tutkijatohtori.
Docpoint-elokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 27.1.-2.2.
