Ilman Euroopan unionin tukea moni ilmastonmuutoksen haittavaikutuksia ehkäisevä projekti jäisi Tyynellämerellä toteuttamatta.
Viimeisimmän eurobarometrin mukaan suomalaiset nostivat ilmastonmuutoksen torjunnan ja ympäristönsuojelun tärkeimmäksi vaaliteemaksi tulevissa europarlamenttivaaleissa.
Ilmastopolitiikka onkin mitä mainioin vaaliteema, kun puhutaan Euroopan unionista, sillä unioni on kansainvälisesti tärkeä ilmastotoimija. EU:lla on tärkeä rooli neuvottelublokkina YK:n ilmastoregiimissä ja se on erityisen merkittävässä asemassa rahoittamassa ilmastonmuutoksen torjuntaan ja hallintaan liittyviä projekteja ympäri maailman.
Euroopan unioni on kansainvälisesti tärkeä ilmastotoimija.
Jo yli 50 vuoden ajan EU:lla on ollut kehitysyhteistyötä niin kutsutun EU-ACP-yhteistyön kautta Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden kanssa. Tyynenmeren pienille saarivaltioille, joiden kansalaiset jo jokapäiväisessä elämässään kamppailevat ilmastonmuutoksen haittavaikutusten kanssa, EU:n tuki on merkittävää. EU on Australian ja Japanin jälkeen alueen kolmanneksi tärkein taloudellinen tukija.
Vuosina 2014–2020 Euroopan kehitysrahaston kautta alueen valtioille tullaan jakamaan yhteensä noin 800 miljoonaa euroa. Summalla rahoitetaan projekteja kuudella EU:n keskeisellä toimialueella, jotka ovat resilienssin eli kyvyn mukautua muuttuviin olosuhteisiin parantaminen, ilmastonmuutoksen torjunta ja hallinta, kestävä kehitys, taloudellinen kasvu, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä alueellinen yhteistyö.
Miksi EU on näin aktiivisesti mukana ilmastoyhteistyössä toisella puolen maapalloamme? Taustalla ovat sekä historialliset että poliittiset syyt mutta myös enenevässä määrin Euroopan vastuu globaalista ilmastonmuutoksesta.
EU on kansainvälisessä strategiassaan tunnustanut roolinsa kestävän kehityksen edistämisessä maailmanlaajuisesti. Se on sitoutunut yhteistyöhön kaikkein heikoimmassa asemassa olevien maiden ja kehittyvien saarivaltioiden kanssa. Juuri globaalin vastuun politiikan voidaankin katsoa olevan keskiössä, kun selitetään EU:n aktiivista yhteistyötä pienten kehittyvien saarivaltioiden kanssa.
Euroopan ja Tyynenmeren alueen pitkä yhteinen historia
Historialliset juuret eteläisen Tyynenmeren saarten ja EU:n jäsenmaiden välillä ulottuvat aina 1500-luvun löytöretkiin saakka. Merialue on saanut nimensä portugalilaisen löytöretkeilijä Ferdinand Magellan nimettyä sen ”rauhan mereksi”, Pacificoksi. Kuuluisin Tyynenmeren löytöretkeilijöistä lienee James Cook, joka teki useita retkiä eri Tyynenmeren saarille 1700-luvulla.
Sittemmin kaikki nykyisistä itsenäisistä saarivaltioista ovat olleet siirtomaavallan alla – Britannia ja Ranska olivat merkittävimmät siirtomaaisännät aina viime vuosisadalle saakka. Alueen saarivaltiot ovat itsenäistyneet varsin myöhään, vasta 1970- ja 80-luvuilla. Uusi-Kaledonia kuuluu yhä Ranskan autonomisiin merentakaisiin alueisiin äänestettyään itsenäisyyttä vastaan viime marraskuussa.
Kaikki nykyisistä itsenäisistä Tyynenmeren saarivaltioista ovat olleet siirtomaavallan alla.
Alueen valtioiden lyhyt itsenäisyyden historia selittää osaltaan Euroopan läheistä suhdetta Tyynenmeren entisiin alusvaltoihin.
Siirtomaahistorian ohella toinen selitys EU:n aktiivisuudelle maapallon toisella puolella on perinteinen valtapolitiikka. Tyynimeri on maailman suurin merialue, ja sen rantaviiva ulottuu aina Siperiasta eteläiseen Amerikkaan. Esimerkiksi Kiina pyrkii aktiivisesti lisäämään vaikutusvaltaansa Tyynenmeren saarivaltioissa suorien investointien kautta. On ymmärrettävää, että Euroopan unioni pyrkii pitämään jalansijansa sekä taloudellisesti että geo- ja turvallisuuspoliittisesti tärkeällä alueella.
Siinä, missä sekä Kiinan että Yhdysvaltain vaikutusvaltaan suhtaudutaan kuitenkin Tyynenmeren saarivaltioissa terveellä varauksella, nähdään EU luotettavana yhteistyökumppanina. EU:ta ei koeta uhkana saarivaltioiden suvereniteetille samalla tapaa kuin perinteisiä suurvaltoja.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei hankaustakin suhteissa olisi. EU lisäsi joukon alueen valtioita veroyhteistyökykyä koskevalle mustalle listalleen tämän vuoden alussa. Toimi nosti vastalauseiden ryöpyn saarivaltioissa. Esimerkiksi Vanuatun ulkoministeri Ralph Regenvanu totesi tuohtuneena Twitterissä, että EU muuttaa jatkuvasti pelisääntöjään.
EU:ta ei koeta uhkana saarivaltioiden suvereniteetille samalla tapaa kuin perinteisiä suurvaltoja.
Veroyhteistyö on läheisessä suhteessa muuhun taloudelliseen yhteistyöhön ja alueen taloudellisia resursseja ei Tyynenmeren kohdalla voi aliarvioida. Valtameren kalastusvarannot ovat maailman suurimmat ja sinisen talouden ja vesiviljelyn mahdollisuudet vielä suurelta osalta tutkimattomat.
Alueen saarivaltiot pitävät tiukasti kiinni oikeuksistaan aluevesiinsä ja vaativat valtioitaan hyödyttävää kehitys- ja tutkimusyhteistyötä. Tämä näkyy EU:n ja alueen valtioiden välisessä yhteistyössä tasa-arvon ja alueellisen päätöksenteon korostamisena.
Turvallisuuspoliittisesti ”rauhan meri” on osoittautunut harhaanjohtavaksi nimeksi. Toisen maailmansodan aikana Tyynellämerellä taisteltiin aina Pearl Harbourin hyökkäyksestä Japanin Hiroshimaan ja Nagasakiin pudotettuihin atomipommeihin saakka. Sodan jälkeen eteläisen Tyynenmeren saarilla tehtiin merkittäviä ydinasekokeita. Alueen asukkaat joutuvat edelleen kärsimään tästä seuranneesta tuhosta.
Etelä-Kiinan meren aluekiistat lähivuosilta puolestaan todistavat pohjoisen Tyynenmeren merialueiden strategista merkitystä etenkin Kiinalle. EU – erityisesti Britannia ja Ranska – voidaankin nähdä myös aluetta turvallisuuspoliittisesti vakauttavina voimina.
Yhteistyö ilmastovastuun ilmentymänä
Historiallisten kytkösten ja valtapolitiikan ohella tärkeä syy läsnäoloon Tyynenmeren saarivaltioissa on ilmastovastuullisuus. EU on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen ja nostaa ilmastonmuutoksen tärkeimmäksi teemaksi EU:n ja Tyynenmeren välisessä kehitysyhteistyössä tunnustaen sen olevan suurin yksittäinen saarivaltioihin kohdistuva uhka.
EU osoitti tukensa alueen valtioille liittyessään ”korkean kunnianhimon koalitioon” ja tätä kautta auttoi pieniä saarivaltioita heidän tavoitteidensa saavuttamiseksi Pariisin ilmastoneuvotteluissa 2015.
Kansainvälisen kehitysyhteistyön komissaari Neven Mimica totesi vieraillessaan Tyynenmeren alueella helmikuussa, että EU on vahvasti sitoutunut yhteistyöhön alueen valtioiden kanssa ja että EU on ”luonnollinen partneri” globaalien haasteiden, mukaan lukien ilmastonmuutoksen, hallinnassa Tyynellämerellä.
Vaikka Euroopan maita voidaankin syyttää myös kunnianhimottomuudesta ja protektionismista ilmastopolitiikassa, on EU:n yhteinen ilmastopolitiikka kokonaisuutena tavoitteissaan maailman mittakaavassa ainutlaatuinen. Koska ilmastonmuutos ei tunne valtioiden rajoja eikä muureja päästöjen haittavaikutuksille voida rakentaa, on EU:n osoittama johtajuus ilmastopolitiikassa tärkeää paitsi jokaiselle EU:n jäsenmaalle ja sen kansalaiselle myös maapallon toisella puolella oleville saarivaltioiden kansalaisille.
EU:n osoittama johtajuus ilmastopolitiikassa tärkeää paitsi jokaiselle EU:n jäsenmaalle ja sen kansalaiselle myös maapallon toisella puolella oleville saarivaltioiden kansalaisille.
Globaalia ilmastopolitiikkaa on jo vuonna 1992 solmitusta Rion sopimuksesta lähtien ohjannut niin sanottu yhteisen mutta eriytyneen vastuun periaate. Periaatteen mukaisesti kaikki maailman valtiot kantavat vastuun tuottamistaan päästöistä, mutta kehittyneet valtiot kantavat erityisvastuuta ilmastonmuutoksen haittavaikutusten torjunnasta taaten näin kehittyville valtioille oikeuden kestävään kehitykseen.
Periaate nojaa historiallisen vastuun ajatukselle, jonka mukaan maailman valtiot ovat hyvin epätasa-arvoisesti saaneet nauttia teollistumisen hedelmistä. Ilmastovastuita tuleekin jakaa sekä yksittäisten valtioiden tämänhetkisten todellisten päästöjen perusteella että valtioiden taloudelliset ja yhteiskunnalliset realiteetit huomioiden.
Yhteisen mutta eriytyneen vastuun periaatteen mukaisesti juuri EU-alueen kehittyneet taloudet ovat keskeisessä asemassa ilmastopolitiikan oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. EU:n painotukset Tyynenmeren alueella osoittavat, että unioni pyrkii edistämään oikeudenmukaista ilmastopolitiikkaa myös Euroopan ja sen lähialueiden ulkopuolella. EU:n tuki Tyynenmeren alueen saarivaltioille on merkittävässä roolissa näiden kansallisessa taistelussa ilmastonmuutoksen haittavaikutuksia vastaan.
Suomessa keskusteltiin eduskuntavaalien alla aktiivisesti ilmastonmuutoksesta erityisesti suomalaisten velvollisuuksien kautta. Yksilön ja myös Suomen vastuut nähtiin tässä keskustelussa usein liian suurina globaalissa kontekstissa.
Yksilöön keskittyvän keskustelun sijaan olisi tärkeää ymmärtää, että EU:lla ja Suomella sen tulevana puheenjohtajamaana on sekä taloudellista että poliittista valtaa tehdä koko maapalloa hyödyttäviä ratkaisuja. Tätä valtaa seuraa myös velvollisuus toimia tavalla, joka on globaalisti kestävä.
EU:n ja Tyynenmeren välinen ilmastoyhteistyö on loistava esimerkki siitä, miten ilmastonmuutoksen ongelmia pyritään ratkaisemaan yhteistyön keinoin siellä, missä sen ensimmäiset uhrit jo tuntevat haittavaikutukset.
PhD Milla Emilia Vaha on kansainvälisen politiikan etiikan tutkija, jonka tutkimus keskittyy pienten saarivaltioiden tulevaisuuteen ilmastonmuutoksen aiheuttamien haasteiden edessä.
