Ennen kaikkea Ranskan nykyinen maahanmuuttokeskustelu on keskustelua islamista.
Algerialaislähtöisen Rachida Datin, Nicolas Sarkozyn ministerin tarinaa on kerrottu esimerkkinä menestyksekkäästä sopeutumisesta Ranskaan. Dati on esittänyt itsensä ”Ranskan tyttärenä”, ”fille de France”, ja kieltäytynyt kertomasta juuristaan.
Lukutaidottoman algerialaisäidin ja marokkolaisen isän tytär Dati työskenteli yöt sairaala-apulaisena ja päivisin opiskeli. Hän oli ministeri Simone Veilin suosikki ja teki uraa nopeasti Républicains-puolueessa. Nyttemmin kalliista mausta tunnettu Dati on saanut kritiikkiä erityisesti rahankäytöstään ja veroepäilystään.
Keskustelua on leimannut sama polarisaatio kuin kaikkialla Euroopassa.
Ranskan maahanmuuttopolitiikka sisältää myös toisenlaisia tarinoita. Viime aikoina keskustelua on leimannut sama polarisaatio kuin kaikkialla Euroopassa.
Tarkastelin vertailevaa kansainvälistä kirjaprojektia varten Ranskan viime vuosien maahanmuuttoretoriikkaa. Aineistonani olivat puheet, television keskusteluohjelmat ja blogit. Erityisesti keskityin valtapuolueiden lausumiin.
Ensi vuonna järjestettävien presidentinvaalien yhdeksi pääteemaksi noussee maahanmuutto. Presidenttikandidaatti Sarkozy totesi, että tullakseen ranskalaiseksi on hyväksyttävä, että esi-isät ovat gallialaisia, ja ”elettävä kuin ranskalainen”.
”Tullakseen ranskalaiseksi on hyväksyttävä, että esi-isät ovat gallialaisia, ja elettävä kuin ranskalainen.”
Ennen kaikkea keskustelu maahanmuutosta on keskustelua islamista.
Historiallista taustaa ja lainsäädäntöä
Vuonna 1881 Ranskan väestöstä alle kolme prosenttia oli vierastaustaisia. Luku kasvoi nopeasti toisen maailmansodan jälkeen ja entisten alusmaiden, kuten Algerian, itsenäistyttyä.
Entisistä siirtomaista saapui Ranskaan 1960-luvulla runsaasti siirtotyöläisiä. Afrikasta tultiin Ranskaan myös opiskelemaan.
Ranskan maahanmuuttopolitiikkaa on ennen kaikkea säädelty työmarkkinoiden tarpeisiin.
Algerian sodan jälkeen 60-luvulla harkit, syntyperäiset ja islaminuskoiset algerialaiset, jotka liittyivät sotimaan Ranskan puolelle, saivat automaattisesti Ranskan kansalaisuuden.
Ranskan maahanmuuttopolitiikkaa on ennen kaikkea säädelty työmarkkinoiden tarpeisiin. Vuosina 1945–1960 tarvittiin vierastyövoimaa. Vierastyövoiman tarve hiipui vähitellen ja vuonna 1974 viralliset työllistämis- ja integraatio-ohjelmat lopetettiin.
1980- ja -90-luvuilla säädettiin niin sanotut Pasqua-lait, jotka saivat nimensä ministeri Charles Pasquan mukaan. Ne kiristivät maahanmuuttolakeja tuntuvasti. Enää esimerkiksi Ranskan maaperällä syntynyt ei saanut automaattisesti kansalaisuutta.
Vuoden 1989 niin kutsuttu huivikiista, ”L’affaire du voile”, alkoi siitä, kun kolme muslimityttöä kieltäytyi riisumasta huivia koulussa. Kiista aiheutti julkisen keskustelun valtion ja uskonnon roolista ja siitä, voiko julkisella paikalla pitää uskonnollisia tunnuksia.
Kirkko ja valtio ovat erotettu toisistaan vuoden 1905 laicité-periaatteella,
Ranskassa kirkko ja valtio ovat erotettu toisistaan vuoden 1905 laicité-periaatteella, joka tarkoittaa sitä, että valtio ei tunnusta mitään uskontoa.
Vuoden 1994 Bayrou-laki teki eron ”pienien” ja ”suurien” uskonnollisten symbolien välillä. Suurien symbolien käyttö kiellettiin julkisissa tiloissa.
Vuonna 2004 kiellettiin hijab-huivin käyttö lukioissa ja peruskouluissa. 2010 burkan käyttö kiellettiin lailla, koska se katsottiin turvallisuusuhkaksi. Kesällä 2016 keskustelua hallitsi burkini. New York Timesin artikkelissa ranskalaiset musliminaiset kertoivat joutuneensa rasismin kohteeksi ja muuttavansa tai harkitsevansa muuttamista maasta.
Ranskan maahanmuuttotilastot
Ranskan yli 65 miljoonasta asukkaasta ulkomaalaistausta on vajaalla kymmenellä prosentilla. Tähän lukuun eivät kuulu ne, jotka ovat syntyneet maahanmuuttajavanhemmista.
Suurin osa on lähtöisin Tunisiasta, Algeriasta ja Marokosta ja elää suur-Pariisin alueella. Noin miljoona on syntynyt Aasiassa.
Ranskan suurin Euroopasta lähtöisin oleva maahanmuuttajaryhmä on noin 1,2 miljoonan portugalilaisen joukko. Heihin on viitattu termillä ”gens de parraques”, mikä viittaa parakkitöihin.
Yli 65 miljoonasta asukkaasta ulkomaalaistausta on vajaalla kymmenellä prosentilla.
Ranskassa ei kerätä henkilörekisteriä uskonnon mukaan, mutta väestöstä arviolta noin 5–7,5 prosenttia on islaminuskoisia. Vuonna 2014 poliisi tilastoi 30 000 paperitonta. Vuonna 2015 oleskeluluvan sai 26 700 henkilöä, lähinnä Syyriasta.
Maasta on myös muutettu. Ranskasta on muuttanut vuoden 2015 aikana Israeliin yli 7 500 henkeä. Antisemitismi ja viharikokset ovat lisääntyneet. Juutalaisyhteisön rabbit ovat neuvoneet, että kipaa ei tulisi kantaa juuri nyt.
Pariisin kaupunginjohtaja Anne Hidalgo, joka on ilmoittanut perustavansa vastaanottoleirin pohjoiseen Pariisiin, ja pääministeri Manuel Valls esitetään usein esimerkkeinä onnistuneesta maahanmuutosta. Hidalgo on espanjalaistaustainen ja Vallsin vanhemmat Espanjasta ja Sveitsistä.
Eurooppalaistaustaiset Hidalgo ja Valls esitetään usein esimerkkeinä onnistuneesta maahanmuutosta.
Lähiöt ovat olleet eräs integraatiopolitiikan kipukohta. Niissä on mellakoitu ja ne lisäävät eriarvoisuutta. Lähiöiden kouluihin ei saada päteviä opettajia.
Silloinen sisäministeri Sarkozy halusi 2005 ”puhdistaa lähiöt painepesurilla”. Pääministeri Valls on todennut, että Ranskassa on alueellinen, etninen apartheid. Tällä hän viittasi lähiöihin.
Maahanmuuttoretoriikkaa
Front Nationalin suhde islamiin on ollut kaksijakoinen. Puolueessa oli alun alkaen algerialaislähtöisiä harkeja ja Algerian sodan veteraaneja. Nämä kuuluivat puolueen tärkeään siipeen.
Vähitellen Jean-Marie Le Penin (s. 1932) aikalaiset väistyivät, samoin puolueen katolinen integristisiipi. Kun kommunismista ei enää ollut vastustettavaksi, puolueen uudeksi pääviholliseksi tuli islam.
Vasta Marine Le Penin myötä islamista tuli Front Nationalille yleinen vihollinen.
Alun alkaen puolue vastusti kaikkea siirtolaisuutta, mutta ei erityisesti islamia. Esimerkiksi Jean-Marie Le Pen puhui afrikkalaisista ”aidsiin sairastuneina” ja vastusti aasialaisia. Vasta vuonna 2011, kun Marine Le Pen tuli puolueen puheenjohtajaksi, islamista tuli puolueelle yleinen vihollinen.
Front National on vaikuttanut Ranskan presidentinvaalien keskeisiin teemoihin ja valtapuolueiden agendoihin. Vuonna 2007 suurimmat presidentinvaalien keskustelut käytiin kansallisesta identiteetistä, vuonna 2012 halal-lihasta.
FN on vaikuttanut Ranskan presidentinvaalien keskeisiin teemoihin ja valtapuolueiden agendoihin.
Sarkozy halusi presidenttinä 2009 herättää keskustelua kansallisesta identiteetistä. Keskustelu oli fiasko. Presidenttinä Sarkozy toi uudella tavalla esille kristillisyyttä muistuttaen. että ”Ranskan juuret ovat kristilliset”. Näin hän rajasi muslimit pois ranskalaisuudesta.
Ranskassa maahanmuuttajien on vaikea päästä osaksi sitä eliittiä, joka säätelee julkista keskustelua. Yhteiskunnalle keskeisen eliitin muodostavat enarkit eli kansallisen hallintokoulun, École nationale d’administrationin eli ENAn käyneet. Työttömyysprosentti on 17 prosenttia korkeampi maahanmuuttajataustaisilla kuin muilla.
Televisiossa tai mediafilosofeina ei ole juuri maahanmuuttajataustaisia. Sellaiset henkilöt, kuten jalkapalloilija Zinedine Zidane, ovat poikkeuksia.
Keskustelua maahanmuutosta ja ranskalaisesta identiteetistä on leimannneet useat epäkorrektit heitot.
Sarkozyn lisäksi Républicains-puolueen entinen ministeri Nadine Morano halusi säilyttää ”Ranskan Ranskana”. Hän ei halunnut Ranskasta ”tulevan muslimia”, mikä tarkoittaa, että hän rinnasti maahanmuuton islamiin.
”Jotta säilyttäisimme kansallisen koheesion, meidän on pidettävä tasapaino maassamme. Tämä tarkoittaa kulttuurista enemmistöä. Me olemme juutalais-kristillinen maa – kenraali de Gaulle sanoi niin – valkoinen rotu, joka toivottaa tervetulleeksi ulkomaisia henkilöitä. Haluan Ranskan pysyvän Ranskana. En halua Ranskasta tulevan muslimia”, Morano totesi.
La douce France
Maahanmuuttokeskustelut käsittelevät ennen kaikkea ulkoisia symboleja. Vastakkain ovat ”oikea Ranska” ja islam, jota rakennetaan ulos oikeasta ranskalaisuudesta.
Ranskan esimerkki osoittaa, että populistipuolueet ovat vaikuttaneet keskustelun painotuksiin, aiheisiin ja sanavalintoihin. Tästä käytetään ranskassa termiä ”lepenisation”, joka viittaa Marine Le Peniin. Kansallisen identiteetin korostamisesta on tullut osa valtavirtaa Front Nationalin nousun myötä.
Populistipuolueet ovat vaikuttaneet keskustelun painotuksiin, aiheisiin ja sanavalintoihin.
Entisen presidentin ja nykyisen presidenttikandidaatin Sarkozyn avaukset toistelevat tätä. Sarkozy on korostanut kristillisiä arvoja koko presidenttikautensa ajan.
Sarkozyn kirja Tout pour la France arvostelee monikulttuurista yhteiskuntaa. Kirjan kannessa olevan punaisen T-kirjaimen on arvailtu symbolisoivan ristiä. Kristillisyyden korostaminen tarkoittaa samalla islamin poissulkemista.
Ranskan keskustelu maahanmuutosta on keskustelua identiteetistä ja siitä, millainen on ”oikea” Ranska ja ”oikea” ranskalainen. Tähän keskusteluun eivät ole puuttuneet esimerkiksi imaamit.
”Oikea ranskalaisuus” rakentuu erojen kautta. Esimerkiksi Marine Le Pen vetoaa feminismiin ja siteeraa Simone de Beauvoiria. Hän käyttää feminismiä ”niitä toisia”, hunnutettuja, vastaan silloin, kun se hänelle sopii.
Yhden Ranskan rinnalla on monta erilaista Ranskaa.
Viime marraskuun terrori-iskujen takia ranskalaiset viranomaiset ovat ennen kaikkea kiinnittäneet huomiota radikalisaatioon. 30 moskeijaa on suljettu, koska niillä on ollut yhteyksiä radikaalisaarnaajiin.
Osattomuutta käytetään hyväksi myös värvättäessä nuoria Isisin riveihin propagandan keinoin. Toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajille kerrotaan moskeijoiden liepeillä, että he eivät ole ”oikeita” ranskalaisia, eivätkä ikinä saa töitä tai asemaa maassa.
Ulkoisiin tunnuksiin, kuten huiviin ja burkiniin puuttuminen on helppoa, sillä se kääntää katseen pois syvemmistä ongelmista. Selvää on, että yhden Ranskan rinnalla on monta erilaista Ranskaa.
VTM, FM Laura Parkkinen on valtio-opin ja poliittisen historian jatko-opiskelija Jyväskylän ja Turun yliopistoissa. Parkkisen väitöskirja käsittelee populismia.
