Joskus samassa lauseessa mainitaan kaksi ihmistä, ja silloin saattaa käydä epäselväksi, kuka oikeastaan teki mitä ja keneen viitataan. Tässä kohtaa syntyneet virheet ja epäselvyydet ovat esimerkiksi Aristoteleen kantapään Viikon sitaattien vakiomateriaalia.
Tämä-pronomini voidaan ottaa käyttöön, kun ero halutaan tehdä selväksi.
Esimerkkivirkkeessä Varoufakis kertoo hyväksyneensä Tsiprasin tarjouksen valtiovarainministerin pestistä sillä ehdolla, että hän vastaa sataprosenttisesti neuvotteluista, hän viittaa nimenomaan Varoufakisiin eikä Tsiprasiin.
Jos virke olisi muodossa Varoufakis kertoo hyväksyneensä Tsiprasin tarjouksen valtiovarainministerin pestistä sillä ehdolla, että tämä vastaa sataprosenttisesti neuvotteluista, tämä viittaisi taas Tsiprasiin, ei Varoufakisiin.
Ilmaistava asia siis muuttuu ihan olennaisesti.
Hän viittaa virkkeen tekijään, tämä taas toiseen virkkeessä esiintyvään henkilöön. Toinen helposti muistettava sääntö on se, että hän viittaa kauempana mainittuun ja tämä lähempänä mainittuun henkilöön.
Demonstratiivipronomini tämä on kuitenkin alkanut melko aggressiivisesti vallata tilaa persoonapronomini häneltä. Asiasta voi lukea lisää vaikkapa Kotuksen blogikirjoituksesta.
Joskus hän ja tämä menevät aivan oikein, eikä virkkeessä muutenkaan ole kielioppivirhettä, mutta muista syistä siinä voi olla vaikea hahmottaa, kuka nyt oikeastaan teki ja mitä. Silloin voi olla paljon fiksumpaa jakaa virke useampaan osaan ja mainita henkilöitä nimeltä, jotta väärinymmärtämisen vaara pienenisi.
Kielen virheettömyydestä ei kannata pitää kynsin hampain kiinni silloin, jos sen ymmärrettävyys kärsii. Siis kieli kannattaa ilman muuta pitää virheettömänä, mutta vaikka kieli olisi virheetöntä, se ei silti ole välttämättä ymmärrettävää, ja silloin sitä kannattaa hiukan muokata.
