Samaan aikaan kun Bonnissa käydään ilmastokokousta, Tyynellä valtamerellä katoaa saaria kohoavan merenpinnan alle. Onko pienille saarivaltioille Pariisissa annettu toivon pilkahdus olemassaolonsa jatkumisesta jo romuttumassa?
Vuonna 2015 pidetty Pariisin ilmastokokous oli merkittävä edistysaskel matkalla kohti oikeudenmukaisempaa globaalia ilmastopolitiikkaa. Pariisissa sovittiin paitsi ilmastonlämpenemisen jarruttamisesta kahteen asteeseen teollistumista edeltäneeseen aikaan verrattuna, myös entistä tarkemmin ympäristövastuiden jakamisesta erityisesti teollistuneiden maiden kesken, sekä tarkemmasta raportoinnista sopimuksen noudattamisen suhteen.
Edeltäjiinsä verrattuna Pariisin sopimus otettiin kansainvälisesti harvinaisen positiivisesti vastaan. Sopimuksen onkin tähän päivään mennessä ratifioinut jo 143 valtiota, mukaan lukien suursaastuttajat Kiina ja Yhdysvallat.
Pariisin suurimpia voittajia oli erityisesti pienten saarivaltioiden joukko, joka äänekkäästi esitti omaa agendaansa ja sai sopimukseen mukaan muun muassa ”menetyksen ja vahingon” (loss and damage) artiklan, joka aiempaa paremmin ottaa huomioon ilmastovahinkojen kompensoinnin niistä kärsiville valtioille.
Tämän artikla 8:n mukaan sopimuksen osapuolet ”tiedostavat, että on tärkeää ehkäistä, minimoida ja käsitellä ilmastonmuutoksen haittavaikutuksiin, kuten äärimmäisiin sääilmiöihin ja hitaasti eteneviin ilmiöihin, liittyvät menetykset ja vahingot, ja että kestävällä kehityksellä on vaikutusta vähennettäessä menetysten ja vahinkojen vaaraa”.
Eteläisen Tyynen valtameren saarivaltioiden ennen Pariisin ilmastokokousta laatima Suvan ilmastojulistus nosti menetysten ja vahinkojen huomioimisen julistuksen ensimmäiseksi kappaleeksi. Se painotti erityisesti olemassaolon uhkaa, jonka edessä saarivaltiot kamppailevat. Artiklan saaminen Pariisin ilmastosopimukseen katsottiinkin Tyynen valtameren alueella kokouksen jälkeen sopimuksen suurimpiin saavutuksiin.
Pariisin sopimuksen muotoilu jättää paljon arvelujen varaan sen suhteen, kuinka ja mitä vahinkoja korvataan ja kenen toimesta. Siitä huolimatta vastuiden jakamisen edistäminen ja tarkentaminen ovat askel eteenpäin matkalla kohti oikeudenmukaisempaa ilmastopolitiikkaa.
Saarivaltioiden kansalaisille ilmastokello tikittää – ja se tikittää lähes hallitsematonta vauhtia.
Saarivaltiot olivat myös aktiivisia kahta astetta vaativamman puolentoista asteen lämpenemisrajan puolestapuhujia. Tämä vaativampi raja esitetäänkin Pariisin sopimuksessa suosituksena, vaikkakaan ei sitoumuksena.
Pienet saarivaltiot ovat ilmastonmuutoksen myötä suurten haasteiden edessä. Kansainvälinen ilmastopaneeli on jo vuonna 2007 arvioinut, että Marshallinsaarten ja Kiribatin kaltaisilla saarivaltioilla on 10–15 vuotta aikaa ennen kuin merenpinnan nousu tekee nämä atolleille muodostetut valtiot asuinkelvottomiksi.
Suomessakin uutisoitiin viime vuonna, kuinka Salomonsaaret menetti viisi saartaan. Uusin saaren katoaminen Salomonsaarilla tapahtui vain muutama kuukausi sitten.
Merenpinnannousun lisäksi myös lisääntyneet äärimmäiset sääilmiöt, kuten entistä voimakkaammat trooppiset myrskyt ja suurtulvat, vaurioittavat saarivaltioita. Tätä kirjoittaessani trooppinen sykloni Ella on juuri lähestymässä Fidžin saariryhmää, jonne sen odotetaan iskevän perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lyhyenkin matematiikan oppimäärällä kykenee laskemaan, että näiden valtioiden kansalaisille ilmastokello tikittää – ja se tikittää lähes hallitsematonta vauhtia.
Saarivaltioiden näytön paikka
Yllämainittu eteläisen Tyynen valtameren saarivaltio Fidži johtaa tänä vuonna käytäviä COP23-neuvotteluja Saksan Bonnissa. COP23-kokouksen pääneuvottelija, suurlähettiläs Nazhat Shameem Khan avasi vuoden 2017 neuvottelukierroksen virallisesti maanantaina 8. toukokuuta todeten jälleen, kuinka ilmastonmuutos on erityisen vaarallinen Fidžin kaltaisille pienille saarivaltioille.
Reilusta kolmestasadasta saaresta muodostuva vajaan miljoonan asukkaan Fidži on alueensa pieni suurvalta, muiden saarivaltioiden isoveli. Se on toistuvasti ottanut itselleen johtajan aseman varsinkin suhteessa Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, jotka alueen pienten saarivaltioiden näkökulmasta eivät ota ilmastonmuutoksen uhkia riittävän vakavasti. Se oli myös ensimmäinen valtio, joka ratifioi Pariisin ilmastosopimuksen.
Bonnin ilmastokokous on Pariisiin verrattuna luonteeltaan ennemminkin tekninen kuin poliittinen. Siitäkin huolimatta Fidžin pääministerillä Voreque Bainimaramalla ja muilla pienten saarivaltioiden delegaatioilla on edessään näytön paikka – varsinkin, kun Pariisin sopimus on Yhdysvaltain presidentin vaihdoksen myötä joutunut kansainväliseen vastatuuleen.
Donald Trump uhosi jo vaalikampanjansa aikana irroittavansa Yhdysvallat Pariisin ilmastosopimuksesta, ja hänen kabinettinsa on jo aloittanut valmistelut asian edistämiseksi – siitäkin huolimatta, että viimeisimmät uutiset kertovat hänen vielä harkitsevan kantaansa tulevaan G7-kokoukseen saakka. Myös Kiina on viime aikoina esittänyt huolensa taloudellisten vastuiden kantamisesta erityisesti, jos Yhdysvallat perääntyy sopimuksesta.
Siinä missä suurten teollistuneiden valtioiden näkökulmasta ilmastonmuutoksen hallitseminen näyttäytyykin lähinnä taloudellisena taakkana, on pienten saarivaltioiden kohdalla kyseessä taistelu niiden olemassaolosta. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat saarivaltioiden asukkaiden elämässä arkipäivää.
Kun suurten teollistuneiden valtioiden näkökulmasta ilmastonmuutoksen hallitseminen näyttäytyy lähinnä taloudellisena taakkana, on pienten saarivaltioiden kohdalla kyseessä taistelu niiden olemassaolosta.
Viimeisten vuosien aikana eteläisellä Tyynellä valtamerellä on mitattu voimakkaimmat trooppiset myrskyt sitten modernin mittaamisen aloittamisen, ja syklonit Pam vuonna 2015 ja Winston vuonna 2016 jättivät jälkeensä paitsi satoja raunioituneita koteja, myös kymmeniä kuolonuhreja.
Kiribatin pääkaupunki Tarawa on kapeimmalta kohdaltaan enää muutaman sadan metrin levyinen maakaistale, ja saarivaltioiden johtajat etsivät kilvan mahdollisuuksia sijoittaa kansalaisensa muihin maihin, kun sen aika tulee.
Paitsi kansalaistensa turvallisuus, pieniä saarivaltioita kiinnostaa myös poliittisen olemassaolonsa jatkuvuus. Saarivaltiot ovat toistuvasti vaatineet, että kansainvälisen järjestelmän tulee paitsi puuttua ilmastovaikutusten oikeudenmukaisempaan jakamiseen, myös mahdollistaa näiden valtioiden jatkuvuus siitäkin huolimatta, että ne mahdollisesti menettävät yhden valtiollisuuden keskeisistä elementeistä, maantieteellisen alueensa.
Kaikkien aikojen pakolaiskriisi on vasta edessä
Kun Euroopassa painitaan sodan ja konfliktien aiheuttaman pakolaisvirran kanssa, ei saarivaltioiden asukkailla edes ole mahdollisuutta pakolaisstatukseen. Nykyinen kansainvälinen oikeus ei turvaa pakolaisstatusta ilmastouhan perusteella. Saarivaltiot ovatkin kehittäneet erinäisiä kahdenvälisiä sopimuksia, jotka mahdollistavat esimerkiksi nuorten pääsyn opiskelemaan muihin maihin.
Kansainvälisen järjestelmän tulee mahdollistaa näiden valtioiden jatkuvuus siitäkin huolimatta, että ne mahdollisesti menettävät yhden valtiollisuuden keskeisistä elementeistä, maantieteellisen alueensa.
Näiden opiskelijoiden ajatellaan jäävän uuteen kotimaahansa ja toimivan vastaanottavina yhteisöinä, jos ja kun muun väestön on aika lähteä kotiseuduiltaan. Valtiot ovat myös etsineet mahdollisuuksia sijoittua toisille saarille ja ostaneet jopa toisiltaan maata turvatakseen ruuantuotannon.
Pienten saarivaltioiden traaginen kohtalo ei ole ainoastaan varoitus ilmastonmuutoksen äärimmäisistä seurauksista. Se haastaa myös kansainvälisen järjestelmän kyvyn ja halukkuuden todella puuttua ilmastonmuutoksen haasteisiin.
Pienten saarivaltioiden ohella merenpinnan nousu uhkaa laajoja alueita myös runsaasti asutuilla alueilla Bangladeshissa ja Intiassa, ja käänteisilmiö, aavikoituminen, kiihtyy Saharan alueella Afrikassa.
Siinä missä merenpinnan nousu uhkaakin Tyynen valtameren saarivaltioissa suoraan vain satoja tuhansia ihmisiä ja on tässä mielessä pieni ongelma globaalissa mittakaavassa, tullaan lähitulevaisuudessa näkemään valtavia pakolaismassoja alueilta, jotka ovat tulleet asuinkelvottomiksi. Jos Syyrian konfliktin aiheuttamat pakolaisvirrat saavat Euroopan rajat natisemaan, ilmastonmuutoksen potentiaalisesti aiheuttamat pakolaisvirrat tuovat tullessaan miljoonia kodittomia ihmisiä ympäri maailman.
Lähitulevaisuudessa tullaan näkemään valtavia pakolaismassoja alueilta, jotka ovat tulleet asuinkelvottomiksi.
Toivoa pitää, että Fidži, joka veti puoleensa koko maailman huomion ottamalla suvereenisti nimiinsä kaikkien aikojen ensimmäisen rugbyn olympiakullan Rion olympialaisissa viime vuonna, kykenee räjäyttämään pankin myös Bonnissa. Toivottavasti ne hatarat askeleet oikeudenmukaisemman taakanjaon puolesta, jotka Pariisin ilmastosopimuksen myötä otettiin, johtavat jatkuvaan globaaliin ilmastopolitiikkaan, joka huomioi erityisesti ne, jotka kärsivät ilmastouhista kaikkein eniten.
Suomessa surraan parhaillaan räntäsateista kevättä. Tuvalulla mietitään, pääseekö valtio koskaan kunnianhimoiseen tavoitteeseensa olla täysin aurinkovoiman varassa vuoteen 2020 mennessä, sillä kukaan ei voi taata, että tämä pieni saarivaltio on kolmen vuoden päästä enää merenpinnan yläpuolella.
PhD Milla Emilia Vaha on kansainvälisen politiikan tutkija Turun yliopistossa. Vahan tutkimus käsittelee kansainvälisen politiikan etiikkaa. Hän on parhaillaan vierailevana tutkijana Peradeniyan yliopistossa Sri Lankassa ja tutkii saarivaltioiden tulevaisuutta erityisesti eteläisen Tyynen valtameren ja Intian valtameren alueella.
