Johtuuko radikalisoituminen syrjäytymisestä?

Lääkkeeksi väkivaltaiseen radikalisoitumiseen on Euroopassa usein esitetty syrjäytymisen ehkäisemistä ja eriarvoisuuden vähentämistä. Näiden yhteys radikalisoitumiseen on kuitenkin heikompi ja monimutkaisempi kuin usein esitetään. Yhteyttä liiaksi korostamalla saatetaan tehdä karhunpalvelus hyville tarkoituksille.

Jokainen terrori-isku, viimeiseksi Manchesterin isku, nostaa uudelleen pintaan kysymyksen ja sysää liikkeelle keskustelun terrorismiin radikalisoitumisen syistä. Yhä uudelleen julkisessa keskustelussa nostetaan syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentäminen keskeiseksi lääkkeeksi radikalisoitumista vastaan.

Yhteiskunnallisella tasolla terrorismin esitetään johtuvan ainakin osittain sosiaalisesta tai poliittisesta eriarvoisuudesta ja syrjinnästä, joskus myös köyhyydestä. Näiden ajatellaan olevan terrorismin juurisyitä. Mikäli terrorismi halutaan saada hiipumaan ja väkivaltainen radikalisoituminen vähenemään, pelkät voimakeinot eivät riitä, vaan on löydettävä ratkaisuja myös näihin taustatekijöihin.

Yksilötasolla syrjäytyminen hahmotetaan tyypillisesti yhdeksi väkivaltaiselle radikalisoitumiselle altistavaksi tekijäksi. Taustalla on yleensä ajatus, että jotta yksilö ylipäänsä edes kiinnostuisi ääriliikkeistä, hänellä täytyy olla jokin haavoittuvuus ja täyttymättömiä psykologisia tai sosiaalisia tarpeita. Tämä voi tarkoittaa syrjäytymistä, turhautumista, eriarvoisuuden ja syrjinnän kokemuksia tai henkilökohtaisia menetyksiä.

Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ei ennusta terrorismia

Terrorismin, eriarvoisuuden ja syrjinnän suhde ei ole kuitenkaan tutkimustiedon valossa lainkaan yksiselitteinen. Asiaa on tutkittu yhteiskunnallisella tasolla esimerkiksi tarkastelemalla sitä, miten terrori-iskujen määrä korreloi erilaisten yhteiskunnan luonnetta kuvaavien indikaattorien kanssa.

Näissä tutkimuksissa on omat rajoitteensa ja heikkoutensa, mutta niiden pohjalta hahmottuu varsin selkeästi se, että terrorismia on vaikea selittää tätä kautta. Tutkimuksista ei muotoudu vakuuttavaa yhteyttä yhtäältä terrori-iskujen määrän ja toisaalta esimerkiksi eriarvoisuuden, köyhyyden, talouskasvun nopeuden tai työttömyyden tason kanssa.

Näiden sijaan joillakin muilla väestöön ja poliittiseen järjestelmään liittyvillä piirteillä vaikuttaa olevan enemmän merkitystä. Terrori-iskuja on enemmän väestöön suhteutettuna maissa, joiden asukasluku on suuri. Iskuja vaikuttaa puolestaan olevan vähemmän maissa, joissa on suhteellisen laajat kansalaisoikeudet ja -vapaudet.

Siinä missä nämä ovat monista syistä kannatettavia tavoitteita, juuri terrorismin kaltaisen väkivallan ehkäisemiseen niistä ei itsessään juuri ole.

Joidenkin tutkimusten mukaan iskujen määrää vähentää myös se, jos maan poliittinen järjestelmä pystyy edustamaan laajasti eri ryhmien intressejä olematta kuitenkaan kovin monimutkainen.

Edellä mainittujen tulosten valossa ei ole juuri perusteita elätellä suuria odotuksia terrorismin hiipumisesta, kun tilastollisin mittarein todettavissa oleva eriarvoisuus ja taloudellinen huono-osaisuus vähenevät. Siinä missä nämä ovat monista syistä kannatettavia tavoitteita ja voivat olla tärkeitä muunlaisten väkivaltaisten konfliktien ratkaisussa, juuri terrorismin kaltaisen väkivallan ehkäisemiseen niistä ei itsessään juuri ole.

Kokemukset epäoikeudenmukaisuudesta keskeisiä

Tämä ei tarkoita, etteikö eriarvoisuudella ja syrjäytymisellä olisi mitään tekemistä terrorismiin radikalisoitumisen kanssa. Olennaista ei kuitenkaan varsinaisesti ole se, kuinka vakavia ongelmia yhteiskunnassa on tilastollisin mittarein todettavissa.

Merkittävää on sen sijaan jaettu kokemus epäoikeudenmukaisuudesta. Tämä löytyy lähes jokaisen terrorikampanjan takaa. Terrorismin selitykseksi vielä siitäkään ei kovin pitkälle ole.

Tilanteen kokeminen epäoikeudenmukaiseksi ja halu muutokseen voivat nimittäin johtaa hyvin monenlaiseen toimintaan – puolueen perustamisesta passiivisen vastarinnan kautta kansanmurhiin. Toimintatapojen valikoitumiseen vaikuttavat lukuisat seikat: käytettävissä olevat resurssit, turvallisuusviranomaisten toiminta, poliittisen vastustajien toimintatavat, samoja tavoitteita ajavien ryhmittymien välinen kilpailu ja muiden samoihin aikoihin toimivien liikkeiden menestys terroritaktiikan käytössä.

Kaikki terroritoimintaan lähtevät eivät ole syrjäytyneitä

Radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä Euroopassa on painottunut vahvasti yksilötason näkökulma, jossa syrjäytyminen ja huono-osaisuus hahmottuvat yhdeksi radikalisoitumisen riskitekijäksi. Terrorismiin radikalisoituva nähdään tyypillisimmin rikkonaisesta sosiaalisesta taustasta tulevana, todennäköisesti maahanmuuttajataustaisena nuorena, joka ei ole löytänyt paikkaansa yhteiskunnassa.

Tämä näkemys ei ole täysin väärä. Terroritekoja tekeviin ja tukeviin verkostoihin on aina päätynyt mukaan ajelehtijoita, joista osa päätyy terroritoimintaan pikkurikollisuuden kautta. Terroriliikkeet ovat toisinaan myös tietoisesti etsineet uusia jäseniä tältä suunnalta.

Viime kuukausina on esimerkiksi kiinnitetty huomiota siihen, miten Euroopassa yhä useammalla jihaditoimintaan mukaan lähteneellä on jo ennestään rikosrekisteri. Salafi-jihadistiseksi soturiksi ryhtyminen vaikuttaa näyttäytyvän ainakin joillekin heistä mahdollisuutena uuteen alkuun.

Jihaditerrorismin viehätys on liitetty myös siihen, että nuoret muslimit pärjäävät taloudellisesti huonommin kuin ikäpolvensa edustajat keskimäärin.. Rikkonainen perhetausta ja erityyppinen syrjäytyminen nousevat esille usein myös äärioikeistoon radkalisoitumisesta puhuttaessa.

Radikalisoitumisen yksiselitteisessä liittämisessä syrjäytymiseen, miten tahansa syrjäytymisen ymmärtääkin, on kuitenkin kaksi ongelmaa.

Radikalisoitumisen syistä ja terroritoimintaan osallistumiseen johtavista poluista on vaikea ylipäänsä sanoa mitään yleistä siksi, että mukaan päätyy erilaisiin rooleihin erilaisia ihmisiä monenlaisista syistä.

Ensimmäinen näistä on se, että niin harva syrjäytynyt radikalisoituu terrori-iskujen tekijäksi tai edes niiden kannattajaksi. Syrjäytymisen ei voi uskottavasti väittää johtavan radikalisoitumiseen.

Toiseksi läheskään kaikki terroritoimintaan mukaan lähtevät eivät ole suinkaan syrjäytyneitä. Tämä vaikuttaa pätevän erityisesti johtohahmoihin, mutta ei pelkästään heihin. Radikalisoitumisen syistä ja terroritoimintaan osallistumiseen johtavista poluista on vaikea ylipäänsä sanoa mitään yleistä siksi, että mukaan päätyy erilaisiin rooleihin erilaisia ihmisiä monenlaisista syistä.

Radikalisoituminen ei ole vain sosiaalinen kysymys

Radikalisoitumisen tulkitsemisessa liian voimakkaasti nimenomaan syrjäytymis- ja eriarvoisuusongelmaksi on myös laajempia ongelmia.

Väkivaltaisen radikalisoitumisen kytkemisessä yksilön haavoittuvuuksiin ja sosioekonomiseen asemaan on nimittäin sellainen poliittisesti kätevä sivuvaikutus, että siten voidaan ohittaa keskustelu terroritoiminnan julkilausutuista poliittisista motiiveista. Näkemys mahdollistaa väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyn käsittelyn sosiaalisena ongelmana.

Näkemys mahdollistaa väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyn käsittelyn sosiaalisena ongelmana.

Samalla väkivaltainen radikalisoituminen sijoitetaan yhteiskunnan marginaaliin esimerkiksi rikollisuuden tavoin. Tällöin voidaan ajatella, että väkivaltaisen radikalisoitumisen ilmeneminen ei ole liitoksissa yhteiskunnan perusrakenteisiin, vaan on pikemminkin sen liepeillä ilmenevä häiriö.

Ei ole sattumaa, että väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisyssä hyödynnetään monia alun perin niin sanotun tavanomaisen rikollisuuden ennaltaehkäisyyn kehitettyjä malleja, kuten esimerkiksi Ankkuri-toiminta Suomessa.

Sosiaalityön keinoilla sekä moniviranomaistoimintaan perustuvalla toiminnalla on eittämättä käyttöä tälläkin toimintakentällä. Lisäksi terroristinen väkivalta on toki siinä mielessä marginaalinen ilmiö Euroopassa, että iskut ovat edelleen varsin harvinaisia.

Hankalampi kysymys sen sijaan on, voidaanko väkivaltaiseen toimintaan radikalisoituvien oma näkemys toimintansa motiiveista ohittaa niin suoraviivaisesti kuin ilmiötä näin lähestyen yleensä ollaan taipuvaisia tekemään. Siinä missä se on poliittisesti kätevää, se ei ole välttämättä rakentavaa. Terrorikampanjoiden ennaltaehkäiseminen ja lopettaminen vaativat usein myös hankalien poliittisten kysymysten avointa käsittelyä.

Syrjäytymisen ja eriarvoisuuden yhdistämisessä radikalisoitumiseen myös riskejä

Erityisen vaarallisille vesille joudutaan silloin, jos väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisy alkaa värittää voimakkaasti laajempien yhteiskunnallisten kysymysten käsittelyä. Näin tapahtuu esimerkiksi silloin, kun radikalisoitumisprosessia luetaan taaksepäin ja aletaan nähdä esimerkiksi juuri syrjäytyminen merkkinä radikalisoitumisriskistä.

Syrjäytymisen ja terrorismin uhan kytkemisessä liiaksi toisiinsa piilee myös sosiaalipolitiikan turvallistamisen riski, jos sosiaalisia ongelmia aletaan käsitellä merkittävissä määrin turvallisuusongelmina. Turvallisuusongelmina pidettyjä kysymyksiä on taipumus priorisoida, kun resursseja jaetaan. Siksi kiusaus tämän kytköksen alleviivaamiseen on olemassa.

Syrjäytymisen ja terrorismin uhan kytkemisessä liiaksi toisiinsa piilee myös sosiaalipolitiikan turvallistamisen riski.

Riskihenkilöiden haarukointi sosioekonomisen aseman ja haavoittuvuuksien kautta on omiaan tuottamaan kokemuksia jatkuvasta epäilyksen alaisena olemisesta niille, jotka täyttävät potentiaalisen radikalisoitujan tuntomerkit. Tästä on tutkimusnäyttöä erityisesti nuorten muslimien kohdalla Britanniassa mutta myös Suomessa.

Radikalisoitumisen ennaltaehkäisyn logiikkaan sisältyy myös riski, että poliittinen keskustelu ja liikkumatila kapeutuu. Radikalisoitumisen ehkäisemisessä tavoitteena on väkivaltaisen toiminnan, ei radikaalin ajattelun vähentäminen. Koska ennen tekoja on vain sanoja, ideologisen radikalisoitumisen merkeillä on väistämättä keskeinen asema radikalisoitumisen riskin arvioinnissa.

Jos ennaltaehkäisevän toiminnan tavoite ei pysy kirkkaana, voi käydä niin, että valtavirrasta poikkeavaa ja poliittisesti kiusallista toisinajattelua aletaan laajemminkin turvallistamaan tai selittämään yksilön sosiaalisten ongelmien kautta.

Syrjäytymisen ja eriarvoisuuden vähentämiseen tähtäävän työn liputtaminen erityisesti väkivaltaisen radikalisoitumisen ehkäisytyönä luo liioitellun kuvan ilmiöiden välisistä yhteyksistä eikä auta löytämään toimivia ratkaisuja yhteenkään niistä.

Leena Malkki toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen verkostossa.

4 ajatusta aiheesta “Johtuuko radikalisoituminen syrjäytymisestä?”

  1. Hyvin haettu ja jäsennelty ja noin moni asian myös näkee, mutta oliko jokin erityinen syy olla mainitsematta islamin vaikutusta, mikä mielestäni on aivan oleellinen osa nykyisin eurooppaa vaivaamaa terrorismia, niin kuin me sitä kutsumme. Tekijät eivät kutsu tekosiaan terorismiksi.
    He uskovat saavansa kaikki koraanissa ja sen ulkopuolisissa kirjoituksissa luvatut etuisuudet paratiisin puolella, kuten varmaankin tiedät .. Turhaa länsimaat itseruoskivat omaa kotiutamisepäonnistumistaan, Yli 30 vuotta arabien kanssa toimiessani olen huomannut etta elämän jotenkin epäonnistuessa se on aina jonkun toisen vika ja kosto on koraaniin sisäänkirjoitettu, koraanin sankariksi pääsee aina kun heittäytyy marttyyriksi ja täten koraanin sisätöä tulkitaan kuten vanhan testamentin sankarin Shimsonin kuolemaa: ”Tappoi kuollessaan enemmän vihollisia kuin eläessaan”. Islamin ulkopuolinen maailma tulee olemaan vaikeuksissa koska koraani ei vanhene ja sen opit pysyvät kuten: ”ottakaa panttivankeja ja vaatikaa lunnaita”. Suomalaisetkin ovat tämän kokeneet vaikka asiaa ei näin koskaan ilmaistu. Valitettavasti isemurhaisku = muodon muutos marttyyriksi. Kirjoituksesi oli siis hyvä ja monimuotoisesti kuvasivat syitä joiden jälkeen ehkä ainoaksi ratkaisuksi jää joukkomurha/koraanin marttyyri.

  2. Leena Malkki

    Uskonnon roolia terrorismissa käsitellään tässä verkkolehdessä laajasti omassa juttusarjassaan, jossa myös minun juttuni.

  3. rasistit_ulos!

    Maan virallinen rasisti Fobba oli jakanut tätä, eikä ihme, sillä onhan nyt puhdasta rasismia väittää, ettei terrorismi johtuisi vain ja ainoastaan syrjäytymisestä, vaan että taustalta voisi löytyä muitakin syitä. Juuri tällaisista jutuista rasismi saa voimaa.

    Eikä tässä nyt siitä ole kyse, että mikä on totuus, vaan siitä, että tämä ruokkii rasismia ja siksi tällainen informaatio on kiellettävä ja kirjoittajalle annettava potkut, aivan kuten Foballekin tänään on annettu.

    1. Mistä näkökulmasta katsottuna juttu mielestäsi ruokkii rasismia? Eikö ole aika selvää, ettei mitään äärimmäistä väkivaltaa voi perustella koskaan yhdellä asialla? Ei ihmispsykologia koskaan ole niin yksiselitteistä. Luulisi, että tämän tajuaa siitäkin huolimatta, ettei ole korkeasti koulutettu. En kannata rasismia, mutta riippumatta siitä, millainen urpo on jakanut tätä juttua on omilla facebook -sivuillaan tyydyttääkseen omia kieroja tarkoitusperiään, niin jospa keskityttäisiin siihen, mikä on tämän asian todellinen ydin. Oli kyseessä terrorismi tai mikä tahansa väkivaltaan liittyvä ilmiö niin maalaisjärkikin sanoo, ettei kaikkea voi perustella syrjäytymisellä. Tämän myöntäminen ei tee kenestäkään rasistia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *