Yhdysvaltojen lyhyt sanktiolista sisälsi useamman tiiviisti Suomeen verkottuneen henkilön. Listan painottuminen Suomeen on jäänyt vähälle huomiolle yleisessä keskustelussa. Yhdysvaltojen hallinnolla oli valittavana runsaasti nimiä. Lista oli kuitenkin tarkoin harkittu. Suhteellinen Suomi-painotus vihjaa Suomen yllättävän suuresta merkityksestä Venäjän naapurimaiden joukossa, Mika Aaltola kirjoittaa.
Sanktioluettelolla oli myös strategisempaa merkitystä. Se pyrki osaltaan mitätöimään Venäjän päämääriä Suomen suhteen tuomalla ne yleisempään tietoisuuteen. Samalla lista korosti Suomen merkitystä Washingtonin näkökulmasta. Toisin kuin Krimin niemimaalla tai Itä-Ukrainalla, Suomella on huomattavaa geoekonomista painoarvoa keskinäisriippuvuuden maailmankartalla. Tämä kirjoitus tarkastelee Suomea Venäjän lähinaapuruston muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Keskeisinä teemoina ovat Suomen ulkoisen aseman muutos ja taloudellinen sekä poliittinen kampailu Suomen suunnasta.
Suomen strateginen merkitys
Viime aikoihin asti Suomen keskeisissä valtiollisissa strategioissa sotilaallisen voiman ei ole nähty merkittävästi lisäävän Suomen tulevaisuuspotentiaalia. Nyt Venäjän hallinto on ottanut sotilaalliset keinot käyttöönsä. Viime vuosikymmeninä valtiokapitalistiset autoritääriset valtiot eivät ole laajamittaisesti käyttäneet sotilaallista voimaa etujensa ajamiseen. Niiden ei ole koettu edesauttavan valtion sopeutumista globaalien rakenteiden muutokseen.
Huomio on ollut taloudellisessa kilpailussa menestymisessä. Yhdessä julkilausutun laajentumishakuisen ulkopolitiikan kanssa Venäjän uudet käytännöt ovat herättäneet keskustelua Suomessa. Kysymys on paljolti siitä, miten Suomen tulisi varautua Venäjän muuttuvaan strategiaan ja kuinka keskinäisriippuvainen Suomi kykenee turvaamaan oman avoimen yhteiskuntansa erilaisissa skenaarioissa. Yhden lisänäkökulman tähän keskusteluun tarjoaa Suomen tarkastelu osana yhteyksien geopolitiikkaa.
Maailmantalous toimii teknologisella pohjalla, jossa merien ja ilmateiden kautta kulkevat sekä kyber- ja avaruusteknologiaa hyväksikäyttävät kriittiset yhteydet muodostavat keskeisen toimintakehyksen. Tälle globaalille kriittiselle infrastruktuurille nojautuvat esimerkiksi tuotannon, rahoituksen, tietotaidon ja yhteiskuntaturvallisuuden nykykäytännöt. Tuotannon siirtyminen Aasiaan ja keskeisten markkinoiden säilyminen Euroopassa ja Yhdysvalloissa ovat nostaneet kuljetusyhteydet merkittävään rooliin. Portit yhteysväyliin, kuten satamiin ja lentokenttiin, muodostavat yhä tärkeämmän resurssin geotaloudellisessa kamppailussa. Näiden yhteysikkunoiden lähettyvillä sijaitsevat myös nopeiden digitaalisten yhteyksien solmukohdat ja niitä hyödyntävät yritykset.
Suomessa Nokia on hyvä esimerkki tästä kyberosaamisesta samoin kuin nykyinen tietoturva- ja pelisektori (esim. F-Secure ja Angry Birds). Ei ole sattumaa, että näiden yhteyskeskuksien lähelle sijoittuvat myös tärkeimmät eurooppalaiset innovaatiokeskukset, kuten kilpailukykyiset yliopistot. Samalla tietotaitoa vaativat finanssitalouden käytännöt kukoistavat solmukohtien, esimerkiksi Frankfurtin, Pariisin tai Lontoon, läheisyydessä. Yhteydet vetävät puoleensa niistä hyötyviä yrityksiä, jotka puolestaan nostavat näiden alueiden kykyä investoida lisää yhteyksien kehittämiseen.
Pohjoisemman Euroopan alueen keskeiset yhteystihentymät sijaitsevat Tukholman, Kööpenhaminan, Pietarin ja Helsingin ympäristössä. Helsinkiin sidottu Etelä-Suomi ja siihen linkittyvä Tallinnan seutu muodostavat alueellisen geoekonomian kannalta tärkeän yhteyskeskittymän. Tällä alueella kyetään esimerkiksi jalostamaan Venäjän raaka-aineita tavalla, johon Venäjä itse ei kykene.
Helsingin yhteystihentymän kapasiteetti, joka synnyttää uusia yhteyksiin perustuvia arvoketjuja, on alueellisessa mielessä hyvin merkittävä. Vaikka meillä on huomattavia taloudellisia haavoittuvuuksia, Suomi on kyennyt saamaan maaperää niillä geotalouden aloilla, jotka ovat keskeisiä valtioiden sopeutuessa uusiin keskinäisriippuvuuden realiteetteihin. Yhteystihentymät kertovat sopeutumisvoimasta, joka on keskeisimpiä vallan muotoja geotaloudellisesta näkökulmasta.
Suomen strateginen painoarvo on kasvanut
Suomen menestys yhteyksien geopolitiikassa on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Helsingin seudun yhteyskeskittymä on synnyttänyt uutta geoekonomista maaperää. Maaperävertaus auttaa ymmärtämään uuden kartan yhteyttä vanhempaan geopolitiikkaan. Yhteystihentymä heijastuu geopoliittiselle kartalle, johon myös Venäjän hallinnon katse on kiinnittynyt. Tästä näkökulmasta Suomi on tavallaan tihentänyt omaa territoriotaan. Sen alueen käyttökelpoisuus ja painoarvo ovat kasvaneet. Samaan aikaan Venäjä kamppailee omien samankaltaisten keskittymien synnyttämiseksi.
Talouden modernisaatio on jäänyt kesken. Väestö vähenee. Uusia kyvykkyyksiä ei ole täysimittaisesti valjastettu käyttöön. Esimerkiksi kyberteknologioissa Venäjän globaalit kyvykkyydet ovat paljolti puolirikollisen varjotalouden sektorilla. Siinä missä Suomi on kasvattanut sillanpäätään legitiimien yhteyksien geopolitiikassa, Venäjän maaperä on suhteessa harventunut ja menettänyt käyttökelpoisuuttaan suhteessa geotaloudellisiin realiteetteihin. Tästä näkökulmasta Venäjä ei saavuttanut Krimin valtauksella muuta kuin harventunutta ja ongelmallista maaperää. Se sai haltuunsa köyhän niemimaan, jonka geoekonominen merkitys on vähäinen ja jonka integroiminen Venäjään kuluttaa huomattavia resursseja, joista osa häviää korruptioverkostoihin.
Suomen geoekonominen menestys tekee siitä erittäin tärkeän rajamaan Venäjälle. Suomen merkitys Venäjälle on osittain merkittävämpi kuin esimerkiksi itäisen Ukrainan teollistuneiden alueiden. Putinin taannoisessa linjapuheessa venäläiseen maailmaan liitettiin koko Venäjän vanhan imperiumin alue. Yleisenä tulkintana oli, että Putinin laajentumisajattelun taustalla oli päällisin puolin venäläinen etnisyys. Venäjä kokee tärkeiden intressiensä olevan sidoksissa venäläisten vähemmistöjen oikeuksien ajamiseen naapurimaissaan.
Tämä selitys on geoekonomisesta näkökulmasta vain osa totuutta. Venäjän nykyhallinto varmasti tiedostaa maan olevan hyvin riippuvainen viennistä ja kansainvälisistä finanssikeskuksista. Strategisesti venäläisyyttä voidaan käyttää politiikan oikeuttamiseen ja käytännön toteutukseen. Mutta todellisuudessa Venäjän suuruus on toteutettavissa vain yhteystihentymien kehittämisellä tai niihin pääsystä taloudellisen keppi- ja porkkanapolitiikan, poliittisen painostuksen ja ääritapauksissa sotilaallisten keinojen avulla.
Nato toiminee jonkinasteisena pelotteena ja rajoitteena Venäjän hallinnon strategisessa ajattelussa. Naton kyvyttömyys vastata Venäjän mahdolliseen työkalupakkiin esimerkiksi Baltiassa olisi kuolinisku koko järjestölle. Nato tulee tiivistämään rivejään ja patoamaan Venäjän painostusta Venäjän raja-alueella. EU ei muodosta Venäjälle samankaltaista välitöntä pelotetta. Venäjän Euroopan rajoilla Natoon kuulumattomia maita ovat vain Ukraina, Valko-Venäjä ja Suomi. Ukrainan ja Valko-Venäjän suhteen Putin on jo korttinsa paljastanut. Valko-Venäjä on integroitu tiiviisti Venäjään. Ukrainan Venäjä puolestaan haluaisi olevan löyhä ja neutraali federaatio, jonka kyky poiketa Moskovan näkemyksistä olisi olematon. Voidaan olettaa, että verrattuna näihin kahteen verrokkimaahan, Suomi on yhteystihentymineen erittäin tärkeässä ja erilaisessa asemassa.
On oletettavaa, että Putinin Suomi-strategian keinot eivät ole sotilaallisia. Päähuomio on talouden ja politiikan varassa tapahtuvassa strategisessa vaikuttamisessa. Saattaa olla, että strategia on modernisoitu versio Neuvostoliiton suhteesta Suomeen. Neuvostoliitolle Suomi oli näyteikkuna rauhanomaisesta rinnakkaiselosta ja kansojen välisestä ystävyydestä. Kylmän sodan Suomi tarjosi strategisen vaikuttamisen väylän, jonka hyviä opetuksia voitiin tarjota muille. Suomelle tarjottiin suuria taloudellisia porkkanoita. Samalla Suomesta saatiin korkeatasoista teknologiaa muiden tuotteiden ohessa.
Suomalaista poliittista elämää ja liikkumatilaa Neuvostostrategia rajoitti huomattavasti. Meillä puhuttiin suomettumisesta, joka kavensi demokraattisen yhteisön tapoja. Suomi eli suuressa pinteessä, jossa siltä puuttuivat normaalit suvereenin valtion oikeudet esimerkiksi turvallisuus- ja ulkosuhteissaan. Tavallaan Suomea pidettiin kuin leijonaa eläintarhassa: päälle päin hyvinvoivana, jotta sitä olisi hyvä ulkopuolisten katsella. Mutta elintila oli hyvin ongelmallinen.
Venäjän uudemman strategian tavoite on luultavasti sama eli Suomen integroiminen mahdollisimman tiiviisti Venäjään. Geoekonomisessa mielessä tämä tarkoittaa Suomen yhteyksien liittämistä tiiviisti Venäjän talouteen. Linkittyminen Suomen yhteystihentymiin toisi lisäarvoa maan sopeutumisstrategioille ja jämäköittäisi suunniteltua takapajuisista mutta energiarikkaista maista koostuvaa Euraasian liittoa. Suomen poliittiset yhteydet sallisivat Venäjän tehokkaamman vaikutuksen myös Euroopan suuntaan.
Venäjän laajentunut keinovalikoima
Keskinäisriippuvaa maailmantaloutta on rakennettu ottamatta huomioon suurien toimijoiden tuottamia sotilaallisia uhkia. Putin kokeilee nyt sotilaallisen voiman käyttöä Venäjän geopoliittisen mutta samalla myös geoekonomisen kyvykkyyden kasvattamisessa. Eurooppalainen keskinäisriippuvainen järjestelmä on hyvin avoin. Haavoittuvuudet tarjoavat tilaa myös sotilaallisten keinojen käyttämiseen valtioiden painostuksessa. Venäjä pyrkii luomaan ilmapiirin, jossa se kykenee käyttämään taloudellisia ja poliittisia keinoja tehokkaammin omien intressiensä toteuttamisessa.
Suomessa Venäjän sotilaallinen toiminta on herättänyt henkiin kunnioituksen Venäjän intressejä kohtaan. Tämä huoli luo otollista toimintaympäristöä, jonka turvin Suomea voi tehokkaammin painostaa taloudellisilla keinoilla (esim. tullit ja muut sanktiot) ja toisaalta tarjota huomattavia taloudellisia etuja (esim. suurehkoja tilauksia tai muuta taloudellista hyötyä). Tämänkaltaista monitahoista politiikkaa Venäjä on käyttänyt esimerkiksi Ukrainan ja Armenian taltuttamiseksi.
Lännessä on arvioitu, että mahdolliset sanktiot Venäjää vastaan voisivat vaikuttaa Putinin lähipiirin kautta Putinin laajentumispolitiikkaan. Toisaalta on selvää, että Putinin politiikan vaikutus lähipiiriin on voimakkaampaa. Tarkoituksena on jo kymmenisen vuotta ollut valjastaa Venäjän liike-elämän menestystoimijoita mukaan suurvaltastatuksen palauttamisprojektiin. Putinin hallintoon liittyvien tahojen liiketoiminta Suomessa on noussut otsikoihin. Raha on Venäjälle yhä enemmän kotimaa.
Suomen kylmän sodan aikainen onnistunut nuorallakävely on ollut jonkin sortin ylpeyden aihe. On ehkä ymmärrettävää, että jotkut tahot kannattavat tähän aidan päällä istumiseen palaamista. Se nähdään varteenotettavana tulevaisuuden vaihtoehtona ja Venäjän Suomi-strategiaan sopivana toimintaohjelmana. Suomen toimijuus on kuitenkin vähäisempää Venäjän vaikutuspiirissä. Sen kyky ylläpitää laajempia läntisiä ja globaaleja yhteyksiä saattaisi vaarantua merkittävästi. Suomi leimaantuisi, ja Venäjän uhka saattaisi levitä Suomeen. Aitoa kauppaa Venäjältä ja Venäjälle tulee tukea. Mutta tämä kannattava pitkän tähtäimen toiminta voi onnistua vain, jos haittoja aktiivisesti padotaan.
Suomen linjavaihtoehdot
Suomi on luonut kaksi vuosikymmentä hyvin avointa valtioalustaa. Haavoittuvuutta aiheuttavat kuitenkin makro- ja mikrotaloudelliset sidokset, jotka sääntöjä rikkova Venäjä voi muuttaa riippuvuussuhteiksi. Yhteyksiä on haluttu kehittää hyvin voimakkaasti. Sitä on ohjannut näkemys taloudellisiin realiteetteihin perustuvasta maailmasta. Suomi näki esimerkiksi Nord Stream -kaasuputken suurelta osin ympäristöpoliittisena kysymyksenä. Samoin venäläisen valtiollisen tahon avokätinen osallistuminen mahdolliseen uuteen ydinvoimalaan nähdään joillakin tahoilla vain kannattavana liiketoimintana.
Samalla Suomen ja muiden Euroopan valtioiden riippuvuus Venäjästä on vähitellen kasvanut. Venäjän tarjoamat kauppaedut ja raaka-aineet tuottavat jo nyt haluttomuutta toteuttaa taloudellisten etujen vastaisia pakotteita, vaikka valtioturvallisuus saattaa olla uhattuna. Myös tärkeiden vientiyritysten kyky vaikuttaa kotimaidensa ulkopolitiikkaan tuottaa Putinin Venäjälle turvaa ja alentaa sen sotilaallisesta toiminnasta aiheutuvia riskejä.
Onneksi voi olettaa, että Suomi ei alistu taannuttavalle kehityskululle, vaan se alkaa vaikuttaa itse aktiivisesti omaan kohtaloonsa. Suomettunut Suomi ei ole malli Ukrainalle, saatikka sitten Suomelle itselleen. Muutama keskeinen taho on näyttävästi tuonut esiin suomettumisen ratkaisuna Ukrainan tilanteeseen. Tämä vertaus on helposti kaksisuuntainen. Suomi olisi vaarassa ukrainalaistua, jos Ukraina pakotetaan luopumaan Venäjän painostuksen alla omasta kansallisesta liikkumavapaudestaan. Nato-optio liittyy Suomessa oman liikkumatilan ilmaisuun. Kukaan ei oleta Suomen saman tien liittyvän Natoon, mutta option säilyttäminen ja selkeä julkituominen on järkevää, koska se kertoo Suomen olevan itsenäinen toimija myös muissa suhteissa.
Venäjän Ukrainassa toteuttama politiikka alueanastuksineen herättää varmasti huolta Moskovassa. Yksi keskeinen huoli liittyy Suomen päättäväiseen hakeutumiseen Naton suuntaan. Nato-option ytimekäs julkituominen on tässäkin mielessä järkevää. Se on miltei ainoa tapa, jolla Suomi voi suoranaisesti kertoa Venäjälle, että sen repivällä politiikalla on mahdolliset seurauksensa ja hintansa. Suomi on korostanut myös toista optiota. Se varaa oikeuden säilyttää korkean tason poliittisia suhteita Venäjälle rutiiniasioiden sitä vaatiessa. Tämä on ainakin heikko signaali Suomen toimijuuden säilymisestä.
Suomesta on käynnistynyt kamppailu. Sen osallisia ovat läntinen kansainvälinen yhteisö, Putinin Venäjä ja Suomi itse. Pienen valtion kyvykkyys toimijuuteen on kiinni sen aloitteellisuudesta ja päättäväisyydestä oman kantansa itsenäisessä määrittelyssä. Suomi on pitkälle valintansa jo tehnyt. Se on integroitunut läntisiin järjestelmiin. Sen tulevaisuus on kiinni menestymisestä innovaatiokeskeisillä maailmantalouden markkinoilla.
Kyvyttömyys todeta aktiivisesti ja osoittaa käytännön teoilla seisomisensa omien valintojensa takana antaisi laajentumishaluiselle Venäjälle mahdollisuuden uudelleen määrittää Suomea. Silmien sulkemiselle ja toiveajattelulle ei ole aikaa. Jos Suomi aikoo olla osapuoli kamppailussa itsestään, sen tulee kyetä erityisesti kriittisillä hetkillä aktiivisesti muistuttamaan muita omista perusvalinnoistaan. Muuten valta valuu Suomen ulkopuolelle ja kamppailu vaikeutuu olennaisesti.
Artikkelikuva: Anu Kuru / Pixabay
