Kiinan poliittinen järjestelmä on tervetullut yhteenveto maailmalla ja Suomessa viime vuosikymmeninä voimakkaasti laajentuneen Kiina-tutkimuksen tuloksista. Kirja edustaa läntisen tutkimuksen valtavirtaa, ja siitä puuttuu keskustelu monien Kiina-tutkimuksen keskeisten kysymysten vaihtoehtoisista tulkinnoista.
Mattlin Mikael, Paltemaa Lauri & Vuori Juha A. (2022): Kiinan poliittinen järjestelmä. Vastapaino. 388 sivua.
Kiinan poliittinen järjestelmä on tarkoitettu oppikirjaksi samalla kun sen on tarkoitus tuoda suomalaisen yleisön saataville ajankohtaisin tutkimustieto Kiinan poliittisesta järjestelmästä. Kirjoittajien ilmoittama tavoite on tarjota hyvä yleiskatsaus Kiinan poliittisesta järjestelmästä, sen historiasta, instituutioista, sitä ohjaavasta ideologiasta, käsitteistä ja sitä selittämään luoduista teorioista. Kirjan kirjoittajista professorit Lauri Paltemaa ja Juha Vuori ovat myös vuonna 2012 julkaistun Kiinan kansantasavallan historia tekijöitä.
Kirjan yhdeksän lukua käsittelevät Kiinan poliittisen järjestelmän historiaa, luonnetta, päätöksentekojärjestelmää, hallintoa, valtion ja yhteiskunnan suhdetta, talouspoliittista päätöksentekoa sekä maan ulkosuhteita. Keskeinen viesti on, että vuodesta 2012 alkaen Kiinan kommunistisen puolueen pääsihteerinä ja vuodesta 2013 Kiinan presidenttinä toimineen Xi Jinpingin aikana Kiinan jälkitotalitaristisessa yhteiskunnassa puolue on vahvistanut asemiaan, poliittinen valta on keskittynyt ja maa on ulkosuhteissaan muuttunut aggressiivisemmaksi.
Teoksen päättää pohdinta Kiinan poliittisen järjestelmän tulevaisuudesta. Pohdinta kumoaa suuren osan länsimaissa yleisiä Kiinaa koskevia väitteitä siitä, että markkinataloutta ja autoritääristä järjestelmää ei voi yhdistää, keskiluokan kasvu johtaa demokratian laajenemiseen, tuloerojen kasvu synnyttää epävakautta ja että kommunistisen puolueen asema on heikkenemässä.
Pelkistettyä historian tulkintaa
Kirjoittajat tukeutuvat analyysissaan institutionaaliseen valtio-opilliseen lähestymistapaan, mutta eivät selitä sitä, viittaavat vain edesmenneen valtio-opin professorin Jaakko Nousiaisen vuonna 1959 julkaistuun, klassikoksi muodostuneeseen tutkimukseen Suomen poliittinen järjestelmä. Lähestymistapa sallii kirjoittajien valita laajasta aineistosta mieleisensä faktat ja tulkinnat.
Kirjan lähteinä ovat maailmalla ja myös Suomessa suuresti kasvaneen Kiina-tutkimuksen tuottamat tulokset. Teoksesta puuttuu kuitenkin lähdeaineiston kommentointi. Erityisesti lukija jää kaipaamaan vastausta kysymykseen, mikä rooli kiinalaisilla lähteillä on kirjoittajien tulkinnassa.
Kysymys on perusteltu siksi, että kirja tukeutuu selkeästi läntiseen ajatteluun. Läntinenkin tutkimus sisältää paljon ristiriitaisia näkemyksiä ja tulkintoja, mutta usein kirja esittelee vain yhden vaihtoehdon ja unohtaa muut. Tässä mielessä kirja muistuttaa enemmän historiantutkimusta kuin yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Seuraavat kommentit perustuvat aiheesta viime vuosina lukemieni tutkimusten vaihtoehtoisiin tulkintoihin.
Kirjan lähteinä ovat maailmalla ja myös Suomessa suuresti kasvaneen Kiina-tutkimuksen tuottamat tulokset.
Ensimmäinen kommentti liittyy Kiinan poliittiseen historiaan. Kirjassa todetaan keisariajan Kiinan valtion minimalistisuus, mutta jätetään pohtimatta sen seuraukset. Valtion minimalistisuus tarkoitti ennen kaikkea keskushallinnon kyvyttömyyttä muuttaa yhteiskuntaa – olennainen valta oli maakuntien päätöksentekijöillä.
Keskushallinnon heikkous on tärkeä selittäjä sille, että Kiina ei pystynyt vastustamaan länsimaiden tunkeutumista maahan, eikä käynnistämään maan modernisointia. Tilanne muuttui kommunistien noustua valtaan. Valta koottiin keskushallintoon ja valtio otti haltuunsa aikaisempaa selvästi suuremman osuuden yhteiskunnan voimavaroista.
Kirjoittajat ovat omaksuneet usein esitetyn väitteen, että Mao Zedongin aikana Kiinan taloudessa meni huonosti sen vuoksi, että päästyään valtaan vuonna 1949 kommunistit alkoivat rakentaa raskasta teollisuutta, vaikka kannattavampaa olisi ollut keskittyä maatalouteen ja työvaltaiseen teollisuuteen. Kritiikki olisi hyväksyttävää, jos ratkaisua tarkasteltaisiin vain taloudellisesta näkökulmasta. Poliittisesta näkökulmasta ratkaisu oli järkevä, koska raskas teollisuus – erityisesti metalli- ja kemian teollisuus – on sellaisenaan tai pienellä muuntamisella sotateollisuutta, joka pystyy tuottamaan kivääreitä, tykkejä, panssarivaunuja ja ammuksia.
Puolustusteollisuuden rakentaminen oli enemmän kuin perusteltua kun muistetaan Kiinan vuosisadan ajan kokemat nöyryytykset, joita Lauri Paltemaa kuvaa hyvin vuonna 2018 julkaistussa teoksessaan Lyhyt johdatus Kiinan historiaan, ja että 1940-luvun lopulla läntisen kapitalisten ja itäisen kommunistisen blokin välinen kylmä sota asevarustelukierteineen oli kuumimmillaan.
Kiinan talouskasvun selitys
Kirja toistaa valtavirtatutkimuksen väitettä, jonka mukaan Kiinan ilmiömäisen talouskasvun taustalla oli suunnitelmatalouden purkaminen ja siirtyminen markkinatalouteen. Se oli merkittävä tekijä, mutta monet tutkijat ovat korostaneet maatalouden vihreää vallankumousta, jossa siirryttiin perinteisistä ja työvaltaisista viljelymenetelmistä nykyaikaisten tuotantopanosten ja teknologian käyttöön.
Vihreä vallankumous nosti maatalouden tuottavuutta, vapautti työvoimaa laajentuvan teollisuuden käyttöön sekä pystyi tuottamaan kasvavalle kaupunkiväestölle riittävästi ruokaa. Tähän liittyy kirjassa varsin vähäiselle huomiolle jäänyt maaseutuyritysten rooli Kiinan talouskasvussa. Maatalouden tuottavuuden kasvun myötä maaseutu sai lisää tuloja, jotka investoitiin teollisuus- ja muiden yritysten perustamiseen.
1970-luvun lopulla maaseudun ei-maataloudellinen sektori oli työllistänyt 20 miljoonaa henkeä, mutta 1990-luvun loppuun mennessä määrä oli kasvanut yli 200 miljoonaan henkeen. Kiinan maaseudun teollistumisesta on laaja kirjallisuus, joista mainittakoon Susan H. Whitingin vuonna 2001 julkaistu Power and Wealth in Rural China ja Chris Bramallin vuonna 2007 julkaistu The Industrialization of China.
Kirjan mukaan viennin osuus Kiinan bruttokansantuotteesta oli juuri ennen finanssikriisiä liki kaksi viidesosaa. Luku on todennäköisesti laskettu maailmanmarkkinahinnoin, mutta Angus Maddisonin vuoden 2007 teoksen Chinese Economic Performance in the Long Run elintasovertailuun perustuva laskelma antaa osuudeksi yhden kymmenesosan, ja teoksen arviota mukaillen 2010-luvun lopun tilanteeksi yhden kahdeskymmenesosan.
Arviolla viennin osuudesta on merkitystä, sillä yleinen tulkinta on ollut, että Kiinan talouskasvun keskeinen tekijä on perustunut nimenomaan viennin laajenemiseen. Vientivetoisen tulkinnan vaihtoehdoksi on tarjottu tuontivetoista tulkintaa, eli toisin sanoen Kiinan talouskasvu on riippunut enemmän koti- kuin ulkomarkkinoiden kehityksestä. Viennin rooli on ollut hankkia valuuttaa ulkomaisen teknologian saamiseksi; viimekäden tavoitteena on tehdä maa mahdollisimman omavaraiseksi.
Kiinan muuttuva kansainvälinen rooli
Kirjan mukaan kansantasavallan ulkopolitiikkaa ovat ohjanneet vakiintuneet tunnuslauseet ja linjaukset. Kylmän sodan jälkeen ulkopolitiikassa on nähty moninapaisuuteen tähtäävä pyrkimys, harmonisen maailman idea ja ”ihmiskunnan jaettu kohtalo”. Kirja ei pidä todennäköisenä antiikin kreikkalaisen historioitsijan Thukydideen mukaan nimettyä valtapoliittista ”ansaa”, jossa laskussa oleva ja nousussa oleva valta päätyvät väistämättä sotaisiin ristiriitoihin.
Kirjoittajat pitävät Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä suursotaa todennäköisempänä kamppailua maiden edustamien yhteiskuntajärjestelmien sekä niiden perusteella muodostuvien kansainvälisten järjestysten vetovoimasta. Kiinan malli on edelleen elinvoimainen, ja yhteiskuntamallien välisessä kamppailussa Kiinan vaurauden ja vakauden yhdistelmä saattaa olla houkutteleva esimerkki kehitysmaille.
Kirjassa ei mainita, että vuonna 1949 Kiinan kommunistinen puolue asetti tavoitteekseen lopettaa vuosisatainen nöyryytys ja tehdä Kiinasta taas rikas ja mahtava. Vuonna 1978 alkanut uudistuspolitiikka ei muuttanut tätä tavoitetta, vaan oli uusi keino sen toteuttamiseksi. Vaikka on todennäköistä, ettei lähivuosina ole syntymässä suurvaltojen välistä suursotaa, Thukydideen ansa säilyy. Olisi Kiinan päättäjien kannalta tyhmää aloittaa aseiden kalistelu, jos vastassa oleva vihollinen on ylivoimainen. Mutta voimasuhteet tasoittuvat Kiinan taloudellisen kasvun ollessa jatkuvasti länsimaita nopeampaa.
Kirjoittajat pitävät Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä suursotaa todennäköisempänä kamppailua maiden edustamien yhteiskuntajärjestelmien sekä niiden perusteella muodostuvien kansainvälisten järjestysten vetovoimasta.
Merkkejä konfliktitilanteiden syntymisestä on. Kasvaessaan Kiina tarvitsee muualta maailmasta raaka-aineita ja energiaa. Vyö ja tie -hanke on yksi ratkaisu siihen. Samalla kun Kiina investoi eri puolilla maailmaa raaka-aineiden hankkimiseen ja kuljetusinfrastruktuurin rakentamiseen, se lisää poliittista vaikutusvaltaansa.
Tämä ei lopulta kovin paljon poikkea siitä mallista, jolla läntiset suurvallat ovat rakentaneet imperiumejaan. Kiinan kasvava kansainvälinen taloudellinen ja poliittinen valta haastaa Yhdysvallat ja sen liittolaiset, jotka puolestaan pyrkivät patoamaan Kiinan etenemistä. Miten tilanne tulee kehittymään, riippuu paljon siitä, pystyykö Kiina saamaan viime vuosina hidastuneen kasvun taas käyntiin.
Hyvä yleiskatsaus ja hakuteos
Kirja onnistuu yleiskatsauksen tarjoavassa tavoitteissaan yleisesti ottaen melko hyvin: lukija saa hyvän kuvan Kiinan poliittisesta järjestelmästä, ja jokaisen Kiinasta kiinnostuneen kannattaa hankkia se kirjahyllyynsä. Toisaalta kirja kuvaa paljon kommunistisen puolueen ja valtionhallinnon hyvinkin pitkälle meneviä – ja usein jopa juridisia – yksityiskohtia.
Yksityiskohdat tuskin kiinnostavat suurta yleisöä, eivät välttämättä opiskelijoitakaan. Tästä näkökulmasta tiiviimpi esitys olisi ollut paikallaan. Ehkä kirjan yksi tavoite onkin ollut toimia jonkinlaisena tutkijoiden hakuteoksena. Tähän viittaa se, että tärkeimmät käsitteet sekä instituutioiden ja organisaatioiden nimet on annettu suluissa kiinalaisin merkein ja latinalaisille aakkosille sovitetulla pinyinillä.
VTT Olli Poropudas on eläkkeellä ja tekee tutkimusta politiikan vaikutuksesta taloudelliseen kehitykseen.
Artikkelikuva: Kuva: Pexels / Pixabay
