Koronakriisi ja kamppailu tarinasta

Maailmanlaajuinen koronapandemia osoittaa, miten nopeasti kaoottiset tapahtumat ja puutteelliset faktat asettuvat johdonmukaisten tarinoiden muotoon. Samaan aikaan kun lääketieteen alalla kehitetään ratkaisuja virustartunnan hoitoon, yhteiskunnassa käydään kamppailuja koronatarinoista.

Koronavirukseen liittyvissä keskusteluissa erottuu monia tarinallisuuden tasoja ja kertojia. Yksi näkyvä tarinan muoto erityisesti sosiaalisessa mediassa ja iltapäivälehdissä ovat kokemuskertomukset koronaviruksesta.

Siinä missä tilastotieto ja asiantuntijoiden tarjoamat faktat ovat usein abstrakteja ja etäällä, koronakokemukset tuovat viruksen aiheuttaman hädän ja ahdistuksen lähelle lukijaa. Kokemuskertomukset ovat usein tunteita herättäviä, moralisoivia ja kerrottu niin, että niiden väitetään paljastavan jotain piiloon jääneitä tai tahallisesti pimitettyjä totuuksia.

Omakohtaiset koronakertomukset noudattavat usein kirjallisuudentutkija Maria Mäkelän hahmottelemaa kaavaa, jossa kokemuksellisuudesta tulee sosiaalisen median jakamislogiikan kautta aluksi edustuksellista ja sitten normatiivista. Sosiaalisen median tunteellisia koronakokemuksia jaetaan usein yleisempinä yhteiskunta-analyyseina, joiden perusteella tehdään johtopäätöksiä siitä, miten asioiden pitäisi olla.

Sosiaalisen median tunteellisia  koronakokemuksia jaetaan usein yleisempinä yhteiskunta-analyyseina, joiden perusteella tehdään johtopäätöksiä siitä, miten asioiden pitäisi olla.

Omakohtaisten koronakokemusten moraalinen opetus voi olla esimerkiksi se, että poliitikot ovat kelvottomia, ihmiset ovat itsekkäitä tai viranomaiset osaamattomia. Toisaalta tarinat nostavat esiin myös sankarillisia yksilöitä, jotka ovat poikkeuksellisen epäitsekkäitä tai kekseliäitä kriisin keskellä.

Koronakokemuksellisuudessa piilee vaara

Yksittäinen kokemus ei tarjoa yleisempää analyysia yhteiskunnasta. Niitä voidaan käyttää tarkoitushakuisesti heikentämään luottamusta poliittisiin päättäjiin, viranomaisiin tai kansalaisten harkintakykyyn. Yhteiskunnalliseen analyysiin tarvitaan tilastotietoa, faktoja ja tutkimusta. Pelkkä omakohtainen kokemus ei riitä.

Vaarana myös on, että kuka tahansa voi joutua osaksi tunteita herättävää koronatarinaa. Suomessa sosiaalisessa mediassa levisi kuva kaupan kassajonossa seisovasta miehestä, jolla oli ostoskärry täynnä vessapaperia. Kuvaa jaettiin laajasti osoituksena ihmisten irrationaalisista reaktioista koronakriisiin – ”hamstraamispaniikista”.

Pian sosiaalisessa mediassa korjattiin, että kyseessä oli toisen kaupan työntekijä, joka oli työkomennolla täydentämässä oman kaupan tyhjiksi hamstrattuja hyllyjä. Hetkessä kuvan merkitys muuttui täysin, mutta mies oli jo kasvoineen nostettu julkisesti ilkutun ilmiön symboliksi.

Yksilötarinoita onkin usein mahdotonta vahvistaa. Niiden tarjoama tulkinta tai opetus voi tuntua intuitiivisesti uskottavalta, jos se on linjassa ennakko-oletusten kanssa.

Yksilötarinoita on usein mahdotonta vahvistaa.

Oxfordin yliopiston lehtori, joka on profiloitunut Boris Johnsonin hallituksen äänekkäänä kriitikkona, julkaisi dramaattisen päivityksen koronakokemuksestaan ja lopuksi kritisoi hallitusta siitä, ettei häntä testattu viruksen varalta: ”Hallituksen täytyy ryhdistäytyä ja testata!” Jos päivitys vessapaperia hamstraavasta asiakkaasta kohdisti moralisoivan katseen itsekkääseen ja hysteeriseen yksilöön, tämän koronakokemuksen moraalinen opetus kertoo kelvottomasta hallituksesta.

Sosiaalisessa mediassa on jaettu yksilötarinoita niin Lappiin suuntaavien matkailijoiden vastuuttomuudesta kuin ”kurittomien boomereiden” holtittomuudesta. Suomalaisessa koronakeskustelussa piirtyy sekä sukupolvien välinen jakolinja että aluepoliittisesti määrittynyt vastakkainasettelu.

Hallituksen retoriikassa on korostettu yksilönvapauksia ja haluttomuutta ottaa pakkokeinoja käyttöön kansalaisten liikkumisen rajoittamiseksi. Pelkkiin suosituksiin ja yksilöiden vastuullisuuteen nojaava linja on kuitenkin nostanut esiin ”naapurivalvonnan”, jossa kansalaiset tarkkailevat ja valvovat toistensa käyttäytymistä.

Yksilöiden vastuullisuuteen nojaava linja on nostanut esiin ”naapurivalvonnan”, jossa kansalaiset tarkkailevat ja valvovat toistensa käyttäytymistä.

Sosiaalisen median kokemuskertomukset itsekkäistä ja vastuuttomista kansalaisista voivat lisätä epäluuloa kansalaisten keskuudessa. Epäluulo voi kanavoitua jopa väkivaltana kurittomina ja vastuuttomina pidettyjä kansalaisia kohtaan, varsinkin jos suositusten vastaisia toimia ei sanktioida valtion taholta vaan luotetaan kansalaisten omaan harkintaan.

Kansakuntatarinat viruspandemiasta

Koronaviruksen kautta kerrotaan myös tarinaa kansallisvaltioista. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin puhe ”kiinalaisesta viruksesta” herätti laajaa kritiikkiä rasistisen kuvaston esittämisestä. Koronavirukseen kytkeytyvistä rasistisista viharikoksista aasialaisia kohtaan on jo raportoitu eri puolilla maailmaa. Pandemioiden historiassa ihmisryhmiin kohdistuvat ennakkoluulot ja leimaaminen ovat yleisiä.

Suomessa ja monissa muissa Euroopan maissa on korostettu kansallista erityislaatuisuutta koronavirukseen varautumisessa. Aamulehden pääkirjoituksessa todettiin, että ”Suomen sitkeän kansan tuntien voi olla hyvin mahdollista, että olemme maailman parhaita myös tässä”. Helsingin Sanomien toimittaja Saska Saarikoski kirjoitti, että ”jos jokin maailman kansa tästä hommasta selviää, niin me suomalaiset. Siitä olen ihan varma”.

Ruotsissa kansallisen ekseptionalismin uskomus kytkeytyy korona-analyyseihin ja Ruotsin valitsemaan poikkeukselliseen politiikkalinjaan. Turkin tv:ssä esitettiin erikoinen teoria turkkilaisten geenien erityislaatuisuudesta koronaviruksen torjunnassa.

Pandemioiden historiassa ihmisryhmiin kohdistuvat ennakkoluulot ja leimaaminen ovat yleisiä.

Bostonin yliopiston epidemiologin Helen Jenkinsin mukaan kansallinen ekseptionalismi globaalin viruspandemian kohdalla on vaarallista, koska se saa kuvittelemaan, että etäällä oleva virus ei koske meitä. Virus liikkuu globaalissa keskinäisriippuvuuden maailmassa kuitenkin kohtalokkaan nopeasti. Siksi kansallisen erityislaatuisen uskomus on kansallisen edun vastaista.

Globaalin viruspandemian hahmottaminen kansallisen horisontin ja nationalistisen kielen kautta tekee siitä helpommin vastustettavan uhan. Kansalliseen tarinaan liittyy usein sotaretoriikka, jota monet tutkijat pitävät vaarallisena kehyksenä. Virusepidemian torjunnan esittäminen sodankäyntinä voi tehdä poikkeustilan toimista pysyviä tai madaltaa vallanpitäjien kynnystä sen julistamiseen.

Terrorismin vastainen sota on varoittava esimerkki siitä, miten myös demokratioissa on vaarana poikkeusolojen toimien pitkittyminen. Koronakriisissä on jo nähty, miten Unkarissa ja Israelissa poikkeusoloja käytetään valta-aseman pönkittämiseksi.

Koronakriisin voittajat ja häviäjät

Tarjolla on niin romanttisia tarinoita koronaviruksesta ihmiskuntaa yhdistävänä voimana ja herätyksenä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa kuin traagisia tarinoita tuntemamme maailman muuttumisesta ja ”menetetystä sukupolvesta”.

Kamppailua koronakriisin tulkinnoista käydään myös valtioiden välillä, kun valtiot pyrkivät strategisesti ohjaamaan siitä kerrottuja tarinoita globaalisti. Kiina on valjastanut propagandakoneistonsa vahvistamaan kuvaa Kiinasta ylivoimaisena valtiona, joka on kyennyt paitsi vastaamaan virusuhkaan tehokkaasti myös suhtautumaan muiden valtioiden avuntarpeeseen avokätisellä solidaarisuudella.

Monet asiantuntijat arvioivat Kiinan voittavan koronavirusta koskevan globaalin narratiivikamppailun. Euroopan unionin jäsenmaat sekä Yhdysvallat ovat tahattomasti helpottaneet Kiinan vaikuttamisstrategiaa osoittamalla yhtäältä heikkoa valmistautumista koronaviruksen uhkaan ja toisaalta ohutta solidaarisuutta muita maita kohtaan.

Monet asiantuntijat arvioivat Kiinan voittavan koronavirusta koskevan globaalin narratiivikamppailun.

Sanontaa sodan voittajien kirjoittamasta historiasta toistetaan säännöllisesti. Myös viruspandemiaa koskevassa historiankirjoituksessa on voittajia ja häviäjiä, ja koronakriisissä yksi jakolinja kulkee autoritääristen ja demokraattisten valtioiden välillä.

Liberaalin demokratian on tärkeä voittaa taistelu koronatarinasta, koska sitä haastetaan jo valmiiksi monelta eri suunnalta – myös sisältä. Euroopassa ja Yhdysvalloissa ideologiset virtaukset ovat kulkeneet jo vuosia kauemmaksi liberaalin demokratian ihanteesta, ja epäonnistuminen koronaviruksen torjunnassa voi vahvistaa tätä kehitystä.

Liberaalin demokratian on tärkeä voittaa taistelu koronatarinasta, koska sitä haastetaan jo valmiiksi monelta eri suunnalta – myös sisältä.

Myös Euroopan unioni joutuu puolustamaan arvopohjaansa, johon kohdistuu jo valmiiksi syviä jännitteitä eurokriisin ja pakolaiskriisin seurauksena. Kysymys siitä, kenen koronatarina voittaa, vaatii virusepidemian tarkastelua nimenomaan poliittisena kysymyksenä, ei lääketieteellisenä haasteena.

PhD Johanna Vuorelma työskentelee tutkijatohtorina Tampereen yliopiston Tutkijakollegiumissa. Vuorelma toimi Politiikasta-lehden vastaavana päätoimittajana 2014–2018.