Erinäköisiä häiriöitä, hälyääniä ja hyökkäyksiä demokratiassa ei voi välttää. Olennaista on se, miltä demokraattinen järjestelmä näyttää ravistuksen jälkeen.
”Tämä oli aikakausista paras ja pahin”. Demokratian näkökulmasta vuosi 2016 on ollut sokkeja tai vähintäänkin yllätyksiä täynnä.
Talousnobelisti Bengt Holmströmin mukaan demokratiaan kohdistuu nyt eri puolilta hyökkäyksiä jopa siinä määrin, että sen peruspilarit horjuvat. Kansalaisten epäluottamus poliitikkoja tai jopa koko poliittista kohtaan purkautuu vaaleissa, joiden tulos tulee kerta toisensa jälkeen sokkina päätöksentekijöille ja medialle.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah käytti tuoreessa haastattelussaan mainiota käsitettä ”desibelidemokratia”, jossa huomioidaan nykyisin parhaiten niiden ääni, jotka kovimmin huutavat.
Demokratian näkökulmasta vuosi 2016 on ollut sokkeja tai vähintäänkin yllätyksiä täynnä.
Tukholman yliopiston mediatutkimuksen professori Anu Koivunen puolestaan huomautti, että pääministeri Juha Sipilän ja Ylen välisen tapauksen ympärillä käyty keskustelu on vain vahvistanut kansalaisten mielikuvaa ”keskenään suhaavista eliiteistä”.
Voiko demokratia tosiaan näin huonosti? Vastaus riippuu pitkälti siitä, mitkä ominaisuudet koetaan demokratian vahvuuksina.
Ravistuksen jälkeen
Mikäli keskeiseksi kriteeriksi otetaan vakaus, kriisistä puhuminen lienee perusteltua. Toisaalta globaalin keskinäisriippuvuuden yhä nopeatempoisempi konteksti on jo lähtökohtaisesti epävakaa.
Erinäköisiä häiriöitä, hälyääniä ja hyökkäyksiä ei voi välttää, eikä niihin osata välttämättä edes varautua. Olennaista on se, miltä demokraattinen järjestelmä näyttää ravistuksen jälkeen.
Olennaista on se, miltä demokraattinen järjestelmä näyttää ravistuksen jälkeen.
Nassim Nicholas Taleb esittää teoksessaan Antifragile, että ”särkymättömän” järjestelmän tunnistaa sen kyvystä kasvaa shokkien seurauksena. Siinä missä resilientti järjestelmä kykenee palautumaan entiselleen järkytyksestä toettuaan, särkymätön järjestelmä ei pelkästään toivu vaan kehittyy.
Kansalaisten poliittista järjestelmää kohtaan tuntema poliittinen luottamus on tästä hyvä indikaattori. Hyväkuntoisessa demokratiassa se muuttuu sokkitilanteessa koveraksi tai U-käyrän muotoiseksi.
Mikäli järjestelmä kykenee oppimaan kriisistä, kansalaisten luottamus voi paitsi palautua myös vahvistua.
Etenkin silloin kun häiriö tai hyökkäys tulee poliittisen järjestelmän sisältä, kuten taannoin vaalirahoitusskandaalissa tai esteellisinä tehtyjen päätösten ilmetessä, kansalaisten luottamuksen tuleekin aluksi laskea. Mikäli järjestelmä kuitenkin kykenee oppimaan kriisistä ja jalostumaan sen myötä, kansalaisten luottamus voi paitsi palautua myös vahvistua.
Sami Borg, Elina Kestilä-Kekkonen ja Jussi Westinen kirjoittavat Demokratiaindikaattorit 2015 -raportissaan, että demokratia tarvitsee hyvinvointiinsa tietyn määrän epäluottamusta eli kansalaisten valmiutta haastaa sen toimivuutta.
Tämä heijastelee Pierre Rosanvallonin esittämää näkemystä organisoidun epäluottamuksen merkityksestä poliittisen legitimiteetin muodostumisessa. Puolestaan Russell Daltonin mukaan epäluottamus voi olla myös hyödyllistä siinä mielessä, että se pitää yllä jatkuvaa keskustelua demokratian tilasta.
Sokkien kautta uuteen nousuun
Vuoden 2016 sokeilla on jo nyt ollut poliittista järjestelmää ja median toimintamalleja kehittävä vaikutus. Taloudellisen ja sosiaalisen marginalisaation poliittinen ulottuvuus on alettu hahmottaa yhä selvemmin.
Suomessa tästä on hyvä esimerkki pääministeri Juha Sipilän päätös perustaa työryhmä eriarvoistumisen pysäyttämiseksi. Yhdysvaltojen presidentinvaalien keskeinen opetus median kannalta kiteytyi Brad Toddin toteamukseen siitä, että äänestäjät ottivat Donald Trumpin puheet vakavasti, mutta eivät kirjaimellisesti – tiedotusvälineet toimivat taas juuri päinvastoin.
Suomea nyt ravisteleva keskustelu Yleisradion riippumattomuudesta suhteessa poliittisiin päättäjiin voi olla demokratian kannalta pelkästään hyvä asia. Vuoden 2015 eduskuntavaalitutkimuksen mukaan luottamus niin hallitukseen kuin tiedotusvälineisiin on toistaiseksi suhteellisen hyvällä tasolla.
Mikäli käytännöt kyetään nyt avaamaan ja uudistamaan siten, että edes mielikuvaa ”keskenään suhmoroivista eliiteistä” ei pääse jatkossa muodostumaan, luottamusluvut voivat jopa parantua. Tästä näkökulmasta Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Erkka Railon ehdotus ulkopuolisen arvion teettämisestä Yleisradion toimintavoista on varsin kannatettava.
Näkemys demokratian vahvuudesta omaa toimintaansa korjaavana järjestelmänä on kirjattu myös strategisen tutkimuksen neuvoston ohjelmaan ”Muuttuvat hallinnan tavat ja aktiivinen kansalaisuus”.
Koveraa luottamusta ylläpitävien mekanismien tunnistaminen ja kehittäminen on yksi tehokkain keino demokratian uhkia vastaan.
Koveraa luottamusta ylläpitävien mekanismien tunnistaminen ja kehittäminen onkin yksi tehokkain keino demokratian uhkia vastaan. Demokratian vahvuus järjestelmänä piilee sen responsiivisuudessa eli kyvyssä korjata itse epäkohtiaan kansalaisilta tulleen palautteen perusteella.
Charles Dickensin kuvaamista kahden kaupungin skenaarioista harkitsemattomuus ja epätoivo on tällöin käännettävissä viisaudeksi ja luottamukseksi.
”Tämä oli aikakausista paras ja pahin, se oli viisauden aikaa, se oli hulluuden aikaa, se oli uskon mutta samalla epäilyksen aikakautta, valon ja pimeyden aikaa, se oli toivon kevättä ja epätoivon talvea, ihmisillä oli edessään kaikki eikä mitään, oltiin menossa suoraa päätä taivaaseen ja toisaalta aivan päinvastaiseen suuntaan – lyhyesti sanottuna, aikakausi muistutti siinä määrin nykyistä aikaa, että muutamat sen huomattavimmista auktoriteeteista väittivät, että siinä niin hyvän kuin pahan suhteen saattoi käyttää vain yhtä vertailuastetta.”
– Charles Dickens, Kaksi kaupunkia [1859] 1945, suom. Helka Varho
Hanna Wass on akatemiatutkija politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksella Helsingin yliopistossa ja Valtiotieteellisen yhdistyksen hallituksen jäsen.
