Kun vai kuin?

Pääsääntöisesti on helppo erottaa sanojen ”kun” ja ”kuin” käyttö toisistaan: kunhan ilmaisee aikaa eli se on temporaalinen konjunktio, kuin taas vertailua eli se on komparatiivinen konjunktio. Selkeää!

Paitsi silloin, kun ei ole selkeää. On nimittäin ilmaisuja ja rakenteita, jolloin on pysähdyttävä miettimään, kumpi ”muoto” on oikein.

Nykyaikana tunnettu erottelu vertailuun ja aikaan juontaa juurensa – yksinkertaistetusti – E. N Setälän kompromissipäätökseen (tiedättehän: myös poliitikkona uran tehnyt Setälä, joka kirjoitti ensimmäisen version Suomen kielen lauseopista 16-vuotiaana vuonna 1880, ja samaa kirjaa käytettiin oppikirjana vielä satakunta vuotta myöhemmin – Setälän merkitys nykysuomelle on siis kiistaton).

Siihen asti suomen murteissa ja kirjakielessä molempia oli käytetty – vanhassa kirjakielessä muoto oli esimerkiksi kuin, kun taas vaikkapa Elias Lönnrot suosi muotoa kun. Vakiintuminen ei toki suinkaan tapahtunut käden käänteessä.

Tämä tausta auttaa toivottavasti ymmärtämään, miksi käyttö ei aina olekaan niin selkeää.

Milloin kun?

Kun-konjunktio on siis käytössä silloin, kun ilmaistaan aikaa, ehtoa tai syytä.

Seuraavaan listaan on koottu esimerkkejä kun-ilmauksista. Lista on lainattu vuoden 1999 Kielikellosta:

aina kun
heti kun
joka kerta kun
juuri kun (= sillä hetkellä kun)
kohta kun
niihin aikoihin kun
nyt kun
samalla kun
samassa kun
sen aikaa kun
sen jälkeen kun
siihen aikaan kun
siihen asti kun (ei: kunnes)
siitä alkaen kun
siitä asti kun
siitä lähtien kun
siitä saakka kun
siksi kun (ei: kunnes)
siksi aikaa kun
silloin kun
sillä hetkellä kun
sillä kerralla kun
sillä kertaa kun
sitten kun

Milloin kuin?

Kuin kertoo vertauksesta johonkin. Seuraavassa listassa on esimerkkejä kuin-muotoisista ilmauksista (samalla voi koettaa painaa mieleen, että kuin on oma erillinen sanansa ja kirjoitetaan siis erikseen: ennen kuin, ikään kuin):

aivan kuin
ennen kuin
ikään kuin
juuri kuin (= aivan kuin)
”kuin myös” paremmin: ja, sekä, ja samoin, samoin kuin
niin kuin
niin X kuin Y:kin / ei niinkään X kuin Y / ei sen paremmin ~ enempää X kuin Y:kään
niin kauan kuin
niin paljon kuin
niin pian kuin
niin suuressa määrin kuin
niin usein kuin
samoin kuin
sellainen kuin
sen mukaan kuin
siinä määrin kuin
sikäli kuin
sillä tavoin kuin
siltä osin kuin
sitä mukaa kuin
sitä myöten kuin
yhtä kuin
yhtä hyvin kuin
yhtä vähän kuin

Epäselvät tapaukset

On ilmaisuja, joissa taustalla oleva ajatus ratkaisee, kumpi muodoista on käytössä. Yksi tällainen on samaan aikaan. Samaan aikaan kun -ilmauksessa etusijalla on aikasuhde, samaan aikaan kuin -ilmauksessa taas vertailu.

Vertaa:

  • ”Samaan aikaan kun teollisuuden tuottajahinnat syöksyvät, palveluissa tilanne näyttää aivan toisenlaiselta.”
  • ”Ainoastaan ympäristötarkastaja tuli paikalle lähes samaan aikaan kuin paloauto.”

Muita vastaavia tapauksia ovat ainakin samalla, sen aikaa, sitä mukaa ja sikäli, vaikka näistä osa esiintyykin ylläolevissa listoissa.

 

Tarkemmat, poikkeukset huomioivat ja syvällisemmät ohjeet kunin ja kuinin käyttöön löytyvät Kielitoimiston ohjepankista.

1 ajatus aiheesta “Kun vai kuin?”

  1. Paluuviite: Vaan vai vain? - Politiikasta

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top